Oppilaat

AAPINEN

Aapislaudat

Jo satoja vuosia ennen kirjapainotaidon kehittymistä monissa maissa lapset oppivat tuntemaan kirjaimet aapislaudan avulla. Aapislauta oli litteä puukappale, ja sitä kutsuttiin myös lukulaudaksi, kirjaintauluksi, aakkoslaudaksi tai Abc-laudaksi.

Varhaisimpia aapislautojen käyttäjiä ovat olleet ilmeisesti egyptiläiset, kreikkalaiset ja roomalaiset. Pompeijin kaivauksissa vuonna 1875 löydettiin puusta valmistettuja lukulautoja. Niiden sisältö osoittaa ja todistaa, että lukulaudat ovat olleet työkaluja lapsille, joita on opetettu kirjainten mystiseen maailmaan. Lukulaudoista kerrotaan myös antiikin kirjallisuudessa. Ensimmäisellä vuosisadalla jaa. elänyt roomalainen kirjailija Quintilianus mainitsee ne. Kreikkalainen papyrustaulu tunnetaan 200-luvulta jaa., sen sisällöstä mainitaan kirjaimet ja kirjainyhdistelmiä.

Aapislaudat eivät olleet ominaisia vain Välimeren maiden kulttuurille. Keski-Eurooppaan ensimmäiset aapislaudat lienevät kulkeutuneet Italiasta ja Kreikasta. Saksassa tunnettiin jo keskiajalla aakkoset sisältävät lukulaudat. Euroopassa oli 1300-luvulla todennäköisesti käsin puuhun kaiverretuilla laatoilla painettuja latinankielisiä alkeiskirjoja. Kirjapainotaidon myötä aapinen laajeni käsittämään useampia arkkeja, jotka kiinnitettiin yhteen, joten puutaulu jäi tarpeettomaksi.

Pohjoismaissa tiedetään lukulautoja käytetyn nimenomaan aapismateriaalina Tanskassa, Norjassa ja Ruotsissa. Tanskassa aapislauta on ollut lasten ensimmäinen lukumateriaali 1500-luvulta alkaen yli kolmensadan vuoden ajan. Norjassa aapislautaa on käytetty 1400-luvun lopulta 1800-luvulle. Myös Ruotsissa tunnetaan puisia aapislautoja, joihin on kaiverrettu aakkoset ja uskonnollisia lauseita. Suomessa on käytetty lukulautoja 1500-luvun loppupuolella kirkollisessa kansanopetuksessa. Katekismuksen pääkappaleet oli luettava kirjasta tai puulevystä, johon ne oli kirjoitettu.

Mannereurooppalaisista aapislaudoista eroavat rakenteeltaan englantilaiset aapislaudat. Ne koostuvat puulaudasta, johon jo kauan ennen paperia ja kirjoituspainotaitoa on kiinnitetty nahkaa. Aakkoset kirjoitettiin nahalle. Myöhemmin lauta peitettiin paperilla ja teksti valmistettiin painaen. Sekä nahka että paperi peitettiin läpinäkyvällä sarveislevyllä. Tällaiset sarvikirjat olivat käytössä Englannissa 1800-luvulle.

Eräs muoto varhaisimmista lukumateriaaleista ovat Novgorodin alueelta löytyneet tuohikirjoitukset, tuohiset vihkoset ja katajataulut. Niiden sisältönä on mm. kirjaimia, tavuja, uskonnollisten tekstien alkulauseita ja numeroita. Nämä löydöt ovat noin 1100- ja 1200-luvuilta.

Oppilaat

Modus legendi - ensimmäinen aapiskirja

Aapistutkimuksessa katsotaan, että saksalaisen koulumestari Kristofferus Hueberin Modus legendi vuodelta 1477 on ensimmäinen meidän päiviimme säilynyt aapiskirja ja kaikkien aapisten perustyyppi.
Lukija

Aapismainos

Otavan ensimmäinen aapinen

Otavan ensimmäinen aapinen ilmestyi vuonna 1902. Sen tekijä oli jyväskyläläinen opettaja Herman Niemi. Kuvan mainos Wiipurin Sanomat. Supistus no 69 - 27.08.1902.

Kustannusyhtiö Otavan aapistuotanto vietti vuonna 2002 100-vuotisjuhlavuotta. Vuonna 2002 julkistettiin Tampereella Otavan 15. aapinen, jonka nimi oli Hauska matka Aapinen. Kirja tuli käyttöön ko. vuoden syksyllä. Aapisen tekijät ovat kirjailija Tuula Kallioniemi ja opettaja Sinikka Raikunen. Kirjan on kuvittanut Mika Kolehmainen. Hauska matka Aapinen on seikkailu, jossa mennään ympäristöstä toiseen. Matkan aikana oppilaat tutustuvat uusiin asioihin ja heidän sanavarastonsa karttuu. Aapisessa on otettu huomioon, että osa oppilaista on jo esikoulussa oppinut lukemaan tai tunnistamaan kirjaimet. Aapisessa on erilaisia tekstejä oppimisen eri vaiheissa oleville koululaisille. Kirjaan liittyy runsaasti oheismateriaalia: musiikki-cd, tarinavihkoja, työkirjoja ja opettajan oppaita.

Tuolloin, vuonna 2002, Suomessa myytiin vuosittain runsaat 60 000 aapista. Yhden kirjan keskimääräinen hinta oli noin 15 euroa. Hinta on kalliimpi, jos hankitaan myös oheismateriaaleja. Suurimmat aapisten kustantajat olivat Otava ja WSOY. (Kaleva - MTV3 14.01.2002)

Kesälomalla

Lapset kesälomalla sota-aikana. Bodom, Kirkkonummi 6.7.1941. SA-Kuva.
Aapinen Abckiria

Mikael Agricolan julkaisema ensimmäinen suomenkielinen aapinen Abckiria ilmestyi vuonna 1543. Se oli paitsi ensimmäinen suomenkielinen aapinen, niin myös ensimmäinen suomen kielellä julkaistu teos. Sen ensipainoksesta ei ole säilynyt yhtään kokonaista versiota. Agricolan Abckiria oli saksalaisen mallin mukaisesti vain 16-sivuinen, siis yhden painoarkin laajuinen. Nimiösivun jälkeen toisella sivulla on lueteltu aakkoset, kolmannella on esitelty vokaalit ja konsonantit, ja neljännellä erilaiset tavut.

Abckiria oli aapinen, jossa opetettiin suomen kielen kirjaimiston lisäksi kristinuskon keskeisimmät tekstit ja opinkohdat, kuten kymmenen käskyä, uskontunnustus, Isä meidän -rukous sekä Ave Maria -tervehdys. Abckiria sisälsi rukouksia, sakramentteja ja uskontunnustuksen sekä aapisosan aakkosineen, numeroineen ja tavausharjoituksineen.

Abckiria oli suunnattu ensisijaisesti papeille ja opettajille, joiden oli tarkoitus lukea kirjaa seurakuntalaisilleen. Agricolan oli saatava ensin papit lukemaan ja kirjoittamaan suomen kieltä — suomihan oli vasta maan kolmas kirjakieli latinan ja ruotsin jälkeen — ja vasta sitten hän saattoi ajatella aapisen käyttöä. Abckiria palveli kahta tarkoitusta: sen lisäksi, että papit käyttivät sitä apuna johdattaessaan kuulijoita kristinopin alkeisiin, sitä käytettiin myös suomenkielisissä kouluissa lukutaidon opetuksessa. Sitä pidetäänkin myös ensimmäisenä suomalaisena lastenkirjana.

Agricolan Abckiria ei sisältänyt varsinaisesti kuvitusta, mutta nimiösivulla ja lukukappaleiden alkukirjainten yhteydessä oli koristeita. Aapiskukkoa ei Abckiriassa esiintynyt, vaikka kukkoaihe pohjautuukin aapisten kuvituksessa kristilliseen symboliikkaan.

Mikael Agricolan aapista ei ole säilynyt meidän päiviimme yhtään täydellistä kappaletta. Siitä on kuitenkin löydetty osia, jotka antavat melko selvän käsityksen sen sisällöstä. Ensimmäinen löytö on vuodelta 1851. Silloin lääketieteen tohtori P. J. Hyckerstöm löysi Upsalassa Ruotsissa erään kirjan kansista Agricolan aapisen ensimmäisen painoarkin (nykyisin Helsingin yliopiston, Upsalan yliopiston ja Tukholman kuninkaallisen kirjaston hallussa) sekä samasta arkista vielä 12 sivua (Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kirjastossa).

Mikael Agricola ilmeisesti käytti lähteenään Martin Lutherin Vähä-katekismusta ja noudatti osittain hänen esimerkkiään. Abckiriassa näkyy myös Philip Melanchtonin latinankielisen katekismuksen vaikutus. Mikael Agricola teki kuitenkin uudistuksia hillitymmin kuin Saksan uskonpuhdistajat. Abckiria toimi keskeisimpänä suomalaisena aapisena yli sadan vuoden ajan.

Abckirian kansilehti:

Abckiria
Michael Agricola
Christiano Salutem


Oppe nyt wanha ia noori
joilla ombi Sydhen toori.
Jumalan keskyt ia mielen
iotca taidhat Somen kielen.
Laki se Sielun hirmutta
mutt Cristus sen tas lohdutta.
Lue sijs hyue Lapsi teste
Alcu oppi ilman este.
Nijte muista Elemes aina
nin Jesus sinun Armons laina.


Koululainen

Sota-ajan toivorikas koululainen Selkin suomalaisesta koulusta. 5.12.1941.

Suomen lippu Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuvat koululaisesta ja helmitaulusta - Copyright © SA-kuva


Aikuisten katekismusaapisista lasten nykyaapisiin

Kansan lukutaidosta vastasi luterilainen kirkko 1800-luvulle asti. Vuonna 1921 tuli voimaan yleinen oppivelvollisuus ja sen myötä kansakoulujen opetus koski kaikkia lapsia.

Agricolan ajan ensimmäiset aapiset aloittivat katekismusaapisiksi kutsuttujen aapisten perinteen. Katekismusaapisia, joissa aakkosten jälkeen on kymmenen käskyä ja rukouksia, julkaistiin yleisesti 1800-luvun loppuun. Aluksi aapiset suunnattiin lähinnä lukutaidottomille aikuisille. 1700-luvun puoliväliin asti ne olivat pääasiassa kristinoppia opettavia katekismusaapisia.

Acrigolan ABC-kirjasta on pitkä matka nykyajan aapisin. Alkujaan aapiskirjoja teki papisto ja niiden sisältö oli hyvin uskonnollista ja moralisoivaa, mutta jo 1600- ja 1700-luvuilla aapisiin laitettiin satuja ja tarinoita herättämään lasten lukuinnostusta. 1800-luvulla uskonnollinen aines sai väistyä.

Jaakko Juteinin Lasten kirja sisälsikin jo oppeja muun muassa siitä, miten kunnon lapset elävät oikein ja nuhteettomasti. Juteini oli muutenkin aikaansa edellä, sillä hänen mielestään lapsi oli itsenäinen olento ja lapsen lukemaan oppimiseenkin hän otti kantaa: "Ei tarwitse lukemista lapsen kanssa kowin warhain alkaa, jos ei lapsella siehen erinomaista halua ja taipumusta ole".

Samoihin aikoihin aapisiin alkoi ilmestyä joulutarinoita. Tarinat joulunvietosta joulupukkeineen ja lahjoineen toivat uutta sisältöä, ja pikku hiljaa aapisissa alkoi näkyä ensimmäisiä kuvia.

1860-luvulla perustettu kansakoulu näkyi myös aapisissa. Kun yleinen oppivelvollisuuslaki 1921 sai lain voiman, opetukselliset näkökulmat tulivat voimakkaammin esille. Aapiset tulivat myös värikkäämmiksi, sillä sivuja alkoivat koristaa värikuvat.

1900-luvun alussa kirjoissa alettiin huomioida lasten ja aikuisten erot oppijoina. Nykyaapisten kaltaista toiminnallisuutta alkoi oppikirjoihin ilmestyä jo 1900-luvun alussa, jolloin lukemista opeteltiin kansakouluissa muun muassa askartelun ja satujen siivittämänä.

Kesälukemista

Yxi paras Lasten tavara

Toinen merkittävä varhaisen aapiskauden aapinen on Piispa Johannes Gezelius vanhemman kirjoittama aapinen, joka ilmestyi vuonna 1666 ja sisältyi teokseen Yxi paras Lasten tavara. Viimeinen painos tästä aapisesta ilmestyi vuonna 1914. Aapisesta otettiin kaikkiaan peräti yli sata painosta.

1700-luvulta alkaen varsin uskonnollisiin aiheisiin kesittyneissä aapisissa alkoi olla jotakin maallistakin ainesta. Kirjan lopussa saattoi olla lapselle palkinnoksi kukon kuva. Kuvassa saattoi olla vitsakimppu tai jotain namua, esimerkiksi rinkeli. Myöhemmin aapisiin tuli väritettäviä kuvia.

Vuoden 1861 aapisen kiteytys siitä, miten lukeminen opitaan: "Silmät, korvat ja ääntimet ovat ne keinot, joilla lukeminen saadaan sujumaan."

Aapinen Aapiskukko

Aapisen varsinainen tunnusmerkki ja viisauden symboli, aapiskukko, on aikojen kuluessa saanut väistyä nykyisten aapisten kansilehdiltä. Aapisten tunnuksena on kauan aikaa hyörinyt ihastuttava ja rakastettu aapiskukko, joka on yhtä aikaa sekä vaativa että palkitseva. Kovapäisempää laiskuria aapiskukko näpäkästi hoputtaa uusiin harjoituksiin ja ahkeralle aapiskukko antaa palkinnon. Voisiko olla kunnioitettavampaa ja viisaampaa hahmoa, kuin on aapiskukko.

Aapiskukko ei ole vain auktoriteetti ja opettaja, vaan aapiskukko on myös lapsen paras tuki ja turva, sekä ystävä mutkaisella polulla kohti aakkosten tuntemista, tavaamista ja lukemista. Aapiskukossa on jotakin hyvin arvokasta, aapiskukosta ei tule ollenkaan mieleen se, että aapiskukko olisi kanan puoliso. Aapiskukko on kuin jokin arvokas rovasti, lautamies ja opettaja samassa persoonassa.

Suomalaisista aapisista tohtorinväitöskirjansa tehnyt Liisa Kotkanheimo kertoo, kuinka Pohjolassa talon kukko oli jo 800-luvulla tärkeä aamun airut, tappelija ja kotieläin, joka kuvattiin kirkontorneihin luotettavana, pahaa karkottavana vartijana.

Antiikin aikana kukkoa pidettiin elämän ja valppauden symbolina. Kuvissa tornin huipulla oleva kukko viittasi hengelliseen valoon, mutta kun kukko laskeutui huipulta, myös sen symboliarvo muuttui. Kukosta tuli kehottava ja neuvova opettaja ja aapisen sisältämän opin vertauskuva. Kukolle kuului vitsa, sittemmin karttakeppi, mutta myös erilaisia palkintoja jaettavaksi.

Aapinen Aapiskirjassa kukon kuva voidaan jäljittää ainakin 1500-luvulle. Kotkanheimo arvelee, että palkintoherkkuja tai rangaistusvitsoja jakava aapiskukko perustuu germaaniseen satoperinteeseen, jossa kukko merkitsi hedelmällisyyttä.

Suomalaisissa aapisissa kukko on esiintynyt 1700-luvun alkupuolelta lähtien. Kukko on pysytellyt mukana vuosikymmenestä toiseen: välillä kannen ainoana kuva-aiheena, välillä lasten joukossa tietoa jakamassa. Monista aapisista kukko on kuitenkin saanut väistyä uusien hahmojen tieltä.

"Aapiskukko, viisas kukko, lukemahan lapset sai. Namusetkin antoi heille, lienee siksi paras kai."
Jean Honore Fragonard

Aapinen

Iloinen Aapinen on kokoelma kansansatuja, runoja ja lukuharjoituksia, joissa äiti leipoo pullaa ja hyville sataa taivaasta hopearahoja. Hiiri joka ompelee kissalle takin, lapsille laulava aapiskukko ja kolme pientä pukkia, joiden kaikkien nimi oli Mikko, lumosivat aapisessa jo vuonna 1937. Moni Martti Haavion lastenruno jäi elämään aapisen ulkopuolellakin ja viehättää edelleen. Taiteilija Erkki Koposen lämminhenkinen nelivärikuvitus.

"Se hetki ei unohdu, kun ensimmäisenä koulupäivänä saimme oman aapisen. Sitä selattiin, sen värikkäitä sivuja ja uutuuden tuoksua haisteltiin ja ihailtiin. Äidin tehtäväksi jäi aapisen suojaaminen hyllypaperilla, jotta kannet säilyivät mahdollisimman kauan puhtaina."

"Aa, bee, cee.
Kissa kävelee
tikapuita pitkin taivaaseen.
Kurkistaa, vilkuttaa.
Takaperin alas tulla tassuttaa."


Aapinen Aapinen

Millainen on hyvä aapinen

"Hyvä aapinen on sellainen, jonka parissa lapsi viihtyy ja josta on helppo oppia. Opettajan kannalta sen on tietysti oltava helppokäyttöinen ja selkeä, runsaasti mukavaa ja vaihtelevaa oheismateriaalia tarjoava. Kuvitus on myös hyvin ratkaiseva. Rikasta, runsasta ja värikästä kuvitusta voi opettaja hyödyntää monella tavoin.

Varsinkin aapisen alkupuolella, kirjainten opetteluvaiheessa, kuvitus on olennainen osa koko prosessia. Aapisen loppupuolella kuvituksen merkitys pienenee ja lukutaidon varmentaminen nousee pääasiaksi, mutta kuvitus elävöittää tekstiä ja auttaa luetun ymmärtämisessä."
(Tuovi Harju/opettaja.fi)

"Keneltä nyt lukeminen
sujuvasti luistaa,
häntä kukko kiittelee
ja lahjuksilla muistaa.
Antaa kaakun, rinkilän,
omenan tai pullan.
Sepä maistuu makealta
suussa lapsikullan.
Mutta ken on laiska ollut,
luvun laimin lyönyt,
häneltä on sikapossu
kaikki lahjat syönyt."

Viljo Tarkiainen: Aapinen 1910.


"Pikku Hanna leikit lyö,
Pukee nukkiansa,
Kiire hällä onpi työ:
Hoitaa kukkiansa.
Laulaa, tanssii varpaillaan,
Perhot pyytää pauloillaan,
Senhän taitaa Hanna."


Katkelma Immi Hellenin runosta Pikku Hanna - Lasten ensimmäinen kirja 1887.


"Ahkeruuden anna olla,
Ystäväsi verraton.
Mieli raitis, liesi lämmin.
Palkkanasi siitä on."


Lasten ensimmäinen kirja 1887.


Aapismainos

Teuvo Pakkalan Aapinen "säästi poikien niskatukkaa"

Teuvo Pakkalan Aapista on mainostettu Savo Nro 27:ssä vuonna 1910. Se on ollut Suomen hauskin aapinen, jonka avulla lapset ovat oppineet ilolla ja nopeasti lukemaan. Julkaistu vuonna 1908.

Noihin aikoihin kirjailijat innostuivat tekemään aapisia. Olihan hieman ennen Pakkalan aapista ilmestynyt kirjailija Arvid Järnefeltin aapinen. Jaakkiman Sanomissa vuonna 1908 esiteltiin Teuvo Pakkalan aapista, ja siinä todettiin kirjailijan halunneen "kirjoittaa aapisen, jolla säästäisi poikien niskatukkaa". Lehdessä uskottiin kirjailijan onistuneenkin tässä tavoitteessaan, ja aapisesta oli tullut hyvä, eikä sitä ole tarvinnut pakottamalla tyrkyttää lapsille. Jaakkiman Sanomien uutinen antoi vielä lopuksi hyvän arvion aapisen kannesta, sillä "kansilehti kukkoineen on hyvin onnistunut".

Myös Uuden Auran uutinen vuodelta 1908 antoi Pakkalan aapisesta erittäin hyvän arvostelun. Kirjasta todetaan, että siitä tulee varmaankin lapsille "hyvä ystävä". Molemmissa uutisissa kehutaan Venny Soldan-Brofeldtin taidokasta ja aapisen kerrontaa tukevaa kuvitusta. Aapinen on tarkoitettu erityisesti kotiopetuksessa käytettäväksi, sekä valmistavaan opetukseen. Pakkalan tunnettu kyky kirjoittaa tavalla, joka lapsia innostuttaa ja miellyttää tulee aapisesta näkyviin. Lämmin, sydämellinen sävy on siinä läpikäyvänä.

Lukkarinkoulu

Ainutlaatuinen luku kansamme opetuksen ja sivistyskulttuurin historiaa on lukkarinkoulu. Nimensä mukaisesti lukkarinkoulussa opettajana toimi lukkari, joka päätoimeltaan on työskennellyt erilaisissa virkatehtävissä kirkon piirissä. Lukkarit olivat joko päätoimisia, tai tilapäisiä, ja heillä saattoi olla apunaan lukutaitoisia poikia. Lukkarit tekivät paljolti niitä samoja töitä, kuin suntiotkin. He soittivat kirkonkelloja ja toimivat kanttorinakin ja olivat myös kinkereillä.

Puhdasoppisuuden ajan pedagogisen tradition tärkeimpiä toimenpiteitä oli lukkareiden velvoittaminen opetustyöhön. Katolisen kirkon lukkareiden seremoniatehtävien vähentyessä oli ollut luontevaa antaa heille opetustehtäviä. Esimerkin vaikutus tuntui ilmeisesti Ruotsissakin, sillä 1600-luvun alkupuolella opetuksessa alettiin siirtyä saarnoista omakohtaiseen sisältä lukemiseen. Piispa Laurentius Paulinus Gothus, Ruotsin kansanopetuksen isä, ryhtyi käyttämään lukkareita apuna opetustehtävissä. Siltikään lukkareista ei koskaan tullut sellaisia koulumestareita kuin oli alkuaan ajateltu, vaan heidän tehtäväkseen jäi lähinnä laiskojen ja köyhien lasten opettaminen.

Piispa Gothuksen esimerkki vaikutti myös Suomessa. Piispa Rothovius asetti lukkareille lukutaitovaatimuksen. Nuorisolle annettavan opetuksen hoitamiseksi tuli seurakuntien kirkolla asua lukutaitoinen lukkari, jonka oppiin vanhempien tuli viedä lapsiaan ahkerasti. Lukkareiden tuli toimia vanhempian apuna lasten opettamisessa. Lukkareiden merkitystä kansanopetuksessa alkoi painottaa 1600-luvulla myös Viipurin hiippakunnan piispa Petrus Bjugg, jonka antaman määräyksen mukaisesti lukkareiden tuli osata lukea ja kirjoittaa, jotta he kykenisivät opettamaan näitä taitoja lapsille.

Vanha sananparsi lukkarin tehtävän vaativuudesta sanoo, että "papiksi pääsee lukemalla, mutta lukkariksi täytyy syntyä".

Lukkareilta edellytettiin 1600-luvulla veisuutaitoa. Lukkareiden omasta kirjoitustaitovaatimuksesta oli maininta jo vuoden 1686 kirkkolaissa. Sen mukaan lukkarin tuli olla puustavintaitoinen "kirjanoppinut". Laskutaitoa ei noina aikoina nähty niin tärkeäksi, mutta sitäkin opetettiin joissakin lukkarinkouluissa.

Yleensä lukkarit valittiin oman seurakunnan rahvaanpojista, vain aniharvat lukkariopettajat olivat säätyläiskodeista lähtöisin. Laajoilla alueilla maassamme lukkarinkoulu oli pitkän aikaa kansanopetuksen ainoa instituutio.

Kinkerit, lukukinkerit tai lukuset

Kinkereillä ollaan rippikoulun yhteydessä ja niilläkin on kansaa opetettu katekismuksen ja kaiken muun opin ohessa lukemaankin. Kinkereilläkin opettajina ovat toimineet pappien ohella lukkarit. Ennen oppivelvollisuuden tuloa voimaan lukukinkereillä oli lukutaidon ja katekismuksen tuntemisen kuulustelutilaisuuksina erittäin huomattava kansansivistyksellinen vaikutus. Kinkereitä järjestetään vieläkin erityisesti maaseudulla, mutta lukuopetuksen antaminen on siirtynyt kinkereiltä koululaitokselle jo kauan aikaa sitten.

"Kaksi pahaa päivää on vuodessa - siantappopäivä ja kinkeripäivä!"

Helmitaulu

Helmitaulu. Ei vain lukemaan oppiminen ole tärkeää, vaan sitä on myös laskemisen oppiminen. Aunuksessa koululainen opetteli laskemaan helmitaulun avulla, opettajan tarkassa valvonnassa sota-aikana 24.11.1942. Helmitaulu eli abakus on laskemisväline, jossa keskeisessä osassa ovat tankojen varteen ripustetut helposti liikuteltavat helmet. Tangot liittyvät yleensä puiseen kehykseen. Yksittäisen tangon varressa olevien helmien sijainti ilmaisee tavallisesti yhden numeron kymmenjärjestelmän mukaisessa luvussa.
Agricolan aapiskukko -laululeikki

1. säkeistö

Matkoillansa kauas kulki,
monen monet kielet tais,
että Sanaa toisi julki,
Suomen kielen kirjaan sais.


Kuljetaan käsi kädessä piirissä myötä- päivään ryhmissä käsiä eteen taakse heiluttaen.

Kerto:

A-B-C aapiskukko runoilee.
C-D-E-F kieltä tavailee.
Mi-ka-el, kaima enkelin, teki meille
aapisen käänsi Piplian.


Pysähdytään piirin kehälle kasvot piirin keskustaan päin. Taputetaan rytmissä käsiä reisiin kahdeksan kertaa, taputetaan käsiä yhteen samoin kahdeksan kertaa. Nostetaan kädet “siiviksi” yläviistoon enkelin siiviksi (laskien tahtia kahdeksaan), pyöritään paikalla ympäri kädet siipinä yksi kierros pienin askelin laskien kahdeksaan.

2. säkeistö

Agricolan aapiskukko monet opintielle toi.
Mökin akka, torpan ukko,
kirjaimiinsa luottaa voi.


Kuljetaan käsi kädessä vastapäivään rytmissä käsiä heiluttaen.

Kerto.

3. säkeistö

Puheessa on syvä mieli, hyvin vielä
toimii näin. Agricolan luoma kieli
kestää yhä meillä päin.


Kasvot piirin keskustaan päin käsi kädessä. Kuljetaan piirin keskustaan laskien kahdeksaan, palataan takaisin piirin kehälle samalla tavalla.

Kerto. (Sirpa Kiesilä, Lapsityön ohjaaja, Mikkelin maaseurakunta)
Pikku Malla

"Oli kerran pikku tyttö, nimeltänsä Malla. Pikku Mallan sukat oli aina makkaralla."

Runo Pikku Malla löytyy Urho Somerkiven, Hellin Tynellin ja Inkeri Airolan Lasten omasta aapisesta (s. 111). Pikku Malla -runon kirjoittajaa ei aapisessa mainita. Tämän Otavan julkaiseman aapisen ensimmäinen painos ilmestyi 1953, sen jälkeen uusia painoksia ilmestyi kaikkiaan 13 aina vuoteen 1971 asti, ja v. 2001 on ilmestynyt vielä näköispainos (2. p. 2003).

WSOY:n kustantamia aapisia

1894 Kuwa-aapinen
1937 Iloinen aapinen
1951 Suomen lasten aapinen
1956 Kultainen aapinen
1980 Aapiskukko
1990 Iloinen aapinen
2001 Salainen aapinen
2007 Pikkumetsän aapinen

Tammi Oppimateriaalit on kustantanut Kultaisen aapisen ja Kirjakujan aapisen.

Lähteet
Liisa Kotkaheimo: Suomalaisen aapisen viisi vuosisataa - Aapisen sisältö ja tehtävät kansanopetuksessa - Joensuu 1989
Sanoma Pro Oy - Eija Lehtiniemi, sisältöpäällikkö
Suomalaisia aapisia Agricolasta nykyaikaan - Lastenkirjainstituutti, Tampere
Historiallinen Sanomalehtikirjasto
Koulumuseo
Mikael Agricola-säätiö: Mikael Agricola
Ulla-Maija Vilmi: Aapinen alkoi Agricolasta
Postimuseo: Aapisiin liittyy muistoja/Inkeri Airola
Vantaan Lauri: Aapinen vie aikamatkalle/Sisko Vuorinen
Opettaja.fi - Marja Welin: Aapinen kuvaa aikaansa
Tuusula.fi - Martta Wendelin - ABC - Kissa kävelee
Tuula Karjalainen: Ikuinen sunnuntai - Martta Wendelinin kuvien maailma - WSOY
Marja Salonen, Maria Laukka: Rudolf Koivu - Weilin+Göös
Koululaisia
Aunuksen koulussa

Opettaja ja koululaiset Aunuksessa sota-aikana 24.11.1942.
Suomen lippu Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva - Copyright © SA-kuva
Nummisten koulu
Nummisten koulu

Mäntsälä 18.6.2010.
Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva Copyright © Mikko Muinonen
*** tunturisusi.com linkit ***