Vankilan sellikerroksia heinäkuussa vuonna 2019.
Creative Commons -
Sinulla on vapaus:
kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva - Copyright
©
Flickr/Peter Miller
Al Capone - mankelinhoitajana, moppaajana, banjonsoittajana, rottana ja kyttäkätyrinä Alcatrazissa
Al Capone siirrettiin Atlantan vankilasta vuonna 1934 Alcatraziin.
Hän yritti maineellaan ja rahoillaan saavuttaa Alcatrazissakin erityisaseman, mutta se ei onnistunutkaan
laisinkaan. Kävi ihan päinvastoin, Capone menetti Alcatrazissa vankien keskuudessa lähes tyystin kasvonsa, ja
vähäpätöiset rikolliset pilkkasivat ja uhkailivat häntä.
Tässä tapahtui siten hyvin suuri muutos, sillä edellisessä vankilassaan
Al Capone oli nauttinut lähes kaikkien muiden vankien suosiota ja ihailua.
Osittain tähän vaikutti se, että vankilan johtaja James A. Johnston pyrki estämään kaikki sellaiset
pyrkimykset ja elkeet, joissa Capone yritti jollakin tavalla, kuten rahalla,
auttaa muita vankeja. Hän piti huolen siitä, että Capone ei saanut erityisasemaa.
Johnston oli entiseltä ammatilaan pankkiiri. Hänen petollisen
leppeän, setämäisen olemuksensa taakse kätkeytyi luontainen lahjakkuus ja kyky
keksiä oivat keinot siihen, miten pahimman ja sitkeimmänkin pahantekijän luonto ja sisu murrettiin.
Kukin aikakausi ja tilanne vaatii tietynlaiset ihmisensä, ja ei olisi voinut
kuvitella innostuneempaa ja aikaansaavampaa johtajaa Alcatraziin, kuin Johnston oli.
Hänelle vangit olivat "paketteja ja kalustoa", joita saarelle tuli mantereelta, ja hän
todellakin piti huolen siitä, että näiden pakettien kanssa
kaikki sujui sulavasti. Nykyisin puhutaan paljon vankeinhoidon tavoitteista ja siitä,
kuinka vankeja sopeutetaan palaamaan takaisin yhteiskuntaan.
Johnstoninilla ei ollut tällaisia korkealentoisia tavoitteita, hänen ainut tavoitteensa oli tehdä vangista kuuliainen
eli helposti säilytettävä, vaati se sitten millaisia keinoja hyvänsä.
Kun Al Caponelle oli hänen Alcatraziin saavuttuaan suoritettu kaikki pakolliset alkutarkastukset (52 muun vangin kanssa)
ja hän oli saanut vaatteikseen arkipäiväkäyttöön harmaat denimhousut ja paidan,
sunnuntaipäiviksi sinisen kokoasun sekä vielä kylmän sään varalle villapäärmeisen
toppapuseron, niin vankilanjohtaja Johnston sähkötti oikeusministeri Gummingsille:
"53 PAKKAUSTA KALUSTOA VASTAANOTETTU ATLANTASTA HYVÄSSÄ KUNNOSSA EI KOLHUJA."
Vankilassa noudatettiin tiukkaa kuria ja puuduttavan yksitoikkoista ja tarkkaa
päivärutiinia. Capone sopeutui kuitenkin oloihin varsin tyydyttävästi.
Hän työskenteli pesulassa mankelinhoitajana. Silti vankilan johtaja Johnston katsoi tarpeelliseksi ottaa
Caponen usein nuhdeltavakseen, palauttaakseen hänen mieleensä vankilan
säännöt ja rutiinit. Capone pyrkikin noudattamaan Alcatrazissa
sääntöjä, sillä hyvän käytöksen myötä sai mm. oikeuden päästä kirjastoon
ja tavata sukulaisiaan.
Capone oli opetellut lukemaan nuotteja ja perusti saarelle viisimiehisen orkesterin, jossa hän itse soitti tenoribanjoa.
Hän tarjoutui luonnollisesti ostamaan soittimen jokaisella vangille, joka
olisi valmis liittymään tähän vankilan omaan orkesteriin.
Capone nostatti muissa vangeissa raivoa, kun hän ei osallistunut näiden järjestämiin, kapinallisiin mellakoihin.
Häntä pidettiin pelkurina ja vankilassa kaikuivat huudot "Rotta" ja "Kyttäkätyri".
Pelkuri Al Capone ei suinkaan ollut, vaan hän viisaana näki tilanteen toivottomuuden, eikä siksi
halunnut enää pahentaa tilannettaan kapinoimalla.
Tämän jälkeen eräs vanki yritti tappaa Caponen, iskemällä
häntä raskaalla punnuksella, mutta eräs junarosvo, Roy Gardner, ennätti tönäistä Caponen kumoon iskeytyvän punnuksen tieltä.
Pian tämän jälkeen eräs toinen vanki pääsi yllättäen iskemään saksilla Caponea
kaksi kertaa selkään, kun tämä oli moppaamassa pesuhuoneen lattiaa. Capone toipui tästä,
maattuaan viikon sairaalassa.
Alcatrazista Capone siirrettiin 6. tammikuuta 1939 Federal Correctional Institution -vankilaan Terminal Islandille, josta hänet laskettiin
ehdonalaiseen vapauteen 16. marraskuuta 1939 huonon kuntonsa ja neurosyfiliksen vuoksi heikentyneen todellisuudentajunsa takia.
Alcatrazin taistelu - Battle of Alcatraz 1946
Tavaton määrä vankeja sai surmansa Alcatrazissa pakoyrityksissä, vankien keskinäisissä kahakoissa
ja itsemurhien kautta. Myös vartijoita surmattiin vankilan mellakoissa, kuvassa yllä muistotaulussa
yksi heistä, William A. Miller. Hänen kohtalokseen koitui verinen pakoyritys, "Battle of Alcatraz",
joka tapahtui Caponen jälkeen seuraavalla vuosikymmenellä, 2.5. - 4.5.1946.
Pakoyrityksen ja mellakan suunnittelivat ja toteuttivat kuusi vankia - Bernard Paul Coy, Joseph Cretzer, Marvin F. Hubbard, Marvin Thompson,
Sam Shockley ja Clarence Carnes. Bernard Coy oli pankkiryöstäjä, joka kärsi
25 vuoden tuomiota. Hän laihdutti ennen tätä pakoyritystä itseään niin,
että kykeni tunkeutumaan, käyttäen apunaan myös rakentamaansa metallinlevitintä, kaltereiden
välitse ja yllätti näin yhden vartijoista, nimeltään Bert Burch. Tältä vartijalta hän
sai pistoolin ja avaimet vartijoiden aseiden säilytystiloihin.
Pakoyritys kuitenkin kilpistyi tämän jälkeen alkuunsa, sillä yhdestä vankilan ovesta vangit
eivät kyenneet pääsemään ulos, kuten olivat uskoneet kykenevänsä.
Itse asiassa juuri William A. Miller esti tässä vaiheessa pakenemisen, ja menetti
tässä yhteydessä henkessä. Hänen urhoollisuuttaan ei saa koskaan unohtaa.
Vangit eivät suostuneet antautumaan, vaan
linnoittautuivat vankilaan ja pitivät selliosastoja
hallussaan kahden päivän ajan. Merivoimat saapuivat paikalle ja kukistivat
vankien kapinan, pudottelemalla mm. kranaatteja läpi katon. Tässä varsinaiseksi
sodankäynniksi muotoutuneessa taistelussa sai surmansa vankien murhaamina kaksi vartijaa,
Miller ja Harold Stites - sekä kolme vankia.
Kaksi vankia, Sam Shockley ja Marvin Thompson, teloitettiin myöhemmin vartijoiden surmista.
Ajan hammas on rappaillut omia jälkiään Alcatrazin selliin marraskuussa 2015 otetussa kuvassa.
Creative Commons -
Sinulla on vapaus:
kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva - Copyright
©
Flickr/Melina Stathopoulos
Alcatrazin sellit
Selliosastot oli Al Caponen aikana maalattu pinkillä ja punaisella. Vankilanjohtajan mukaan tämä oli tehty
vankien mielen piristykseksi. Myöhemmin sellit on maalattu rauhoittavammin, vihrein
värein, kuten kuvasta vasemmalla on nähtävissä. Käytävän puoleinen seinä on tehty teräskaltereista, niin että vartijat näkivät kaiken aikaa sisälle selleihin.
Kuvissa on tyypillinen Alcatrazin selli, jollaisia suurin osa vankilan selleistä on.
Al Caponelle siirtyminen tällaiseen Alcatrazin karuun vankiselliin on varmasti ollut rankka
kokemus, kun kuvan selliä vertaa hänen
ensimmäiseen selliinsä Easternissä (katso kuva ja selvitys), joka tähän verrattuna vaikuttaa
kuin Disneylandissa olevalta ja ihan epätodelliselta. Ja kun muistetaan myös se, millaisesta
ruhtinaallisen ylellisestä siviilielämästä hän oli vankilamaailmaan tullut.
Sellien kaltereissa oli käytetty erikoisterästä, joka kesti hyvin työkalujen käsittelyä.
Kukin selli oli yhden hengen selli, kooltaan 2,6 x 1,5 metriä. Hieman sänkyä pidemmällä
kopilla oli siten leveyttä vain puolitoista metriä, joten "liikkumatilaa" oli hyvin vähän.
Kuvassa vasemmalla sänky on kiinteästi lattialla, mutta Al Caponen aikana sänkynä oli laveri,
joka pystyttiin kääntämään ja kiinnittämään seinään koukuilla. Muuhun kalustukseen kuuluu
kokoon taitettava pöytä ja istuin, yksilautainen hylly sellin peräseinällä,
pieni pesuallas, vessanistuin ja varjostimella varustettu kattovalaisin.
Valohoitoa ja pimeähoitoa kurittomille
Kurittomille vangeille oli erillisiä kuriosastoja, joissa pahimmat niskoittelut kitkettiin
sopivalla koppihoidolla. Johnstonin suunnittelemalla D-osastolla oli "valokoloja", jotka olivat normaalisellejä,
mutta sijoitettu erilleen toisistaan niin, että eristyneisyyden ja yksinäisyyden tuntua voitiin
äärimmilleen korostaa.
Varsinaisessa Kolossa - rundissa eli eristysosastossa - oli pieniä teräskoppeja,
joissa pahimpia häiriköitä säilytettiin täydellisessä pimeydessä niin pitkään, että
pahin upittelu ja uppiniskaisuus saatiin kitketyksi. Näiden koppien ainut "sisustus"
oli kusinen makuualusta, jonka vartija vei senkin aina aamulla pois. Näiden sellien
vessana toimi ns. "itämainen vessa". Se oli aukko lattiassa ja sen saattoi huuhdella
vain vartija sellin ulkopuolelta, silloin kun hän sattui muistamaan.
Vangin perusasuun ovat kuuluneet takki, paita, sadetakki, housut ja kengät. Värimaailma oli siniharmaa.
Materiaaleina olivat aluksi villa ja myöhemmin puuvillatekstiili denim eli farkkukangas sekä puuvilla.
Pesutiloissa käytettiin kylpyviittaa ja sandaaleja. Vaatetukseen, kuten takkeihin ja paitoihin, oli merkitty
vangin numero. Näiltä osiltaan vaatetus oli siten henkilökohtaista.
Creative Commons -
Sinulla on vapaus:
kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva yllä - Copyright
Dhilung Kirat
*Kuvat kyltistä ja sellistä - Copyright
Robbi Baba
*Kuva virantoimituksessa surmatusta vartijasta - Copyright
Wally Gobetz
Eräitä faktoja Alcatrazin vankilasta
Sellitilat 336 vangille. - Sellejä vankilassa oli/on 336 vangille. Lähelläkään tätä vankimäärää ei yleensä oltu, vaan vankeja
oli keskimäärin noin 250. Vankimääränsä puolesta, verrattuna nykypäivän suurvankiloihin, oli kyseessä varsin pieni vankila.
Vankeja vankilassa kautta aikain 1 576. Vankila oli toiminnassa vain 29 vuotta ja kokonaisvankimäärä jäi melko pieneksi.
Naiset Alcatrazissa? Alcatrazissa ei ollut koskaan ainuttakaan naisvankia. Vankilan sisällä ei myöskään ollut koskaan
ainuttakaan naista henkilökunnan puolella. Eräät vangit viettivät vankilassa yli 20 vuotta, kuulematta juuri koskaan naisen ääntäkään.
Satunnaisesti jonkun naisihmisen (ilakoivasti kiihottavan kiljahduksen taikka naurun?!) äänen saattoi kuulla ulkona,
sieltä, missä vankilan henkilökuntaa perheineen asui saarella. Vartijoilla oli saarella asuntoja ja niissä perhettään.
Alvin "Creepy" Karpis (1907 - 1979) teki sellaisen ennätyksen, että hän oli pisimpään Alcatrazissa, eli 26 vuotta.
Tämä vankilan leipomossa työskennellyt mies oli luonteeltaan hyvin riitainen, ja alituiseen tappeluissa muiden vankien kanssa.
Lempinimensä "Creepy" hän sai jäätävän ja pelottavan ilmeensä ja maineensa vuoksi.
Hänen rikosuransa hakee häikäilemättömyydessään vertaansa. Hän aloitti uransa 10-vuotiaana, myymällä pornografiaa
ja toimimalla rikollispomojen juoksupoikana. Hän kuului 1930-luvulla ryöstelleeseen, ja esimerkiksi miljonäärejä kidnappailleeseen rikollisjoukkioon
The Karpis-Barker, joka ei hetkeäkään empinyt ampua jokaisen tielleen asettuvan. Näissä surmatöissä tulivat tapetuiksi niin
viattomat, sattumalta paikalle osuneet sivulliset kuin seriffitkin. FBI jäljitti viime vaiheessa kaikilla resursseillaan yhteiskunnan viholliseksi
numero 1 luokittelemaansa Karpisia, joka lopulta pidätettiin J. Edgar Hooverin johtaman poliisiryhmän toimesta.
Elämänsä kymmenen viimeisintä vuotta vapaudessa elänyt Karpis kuoli Espanjassa 1979.