Tunturisuden sivut
Ylhäällä vasemmalla: "Gladiaattorit juhlivat", italialainen Giovanni Lanfranco (1582 - 1647) - Katso kuva kokonaisena.
Ylhäällä oikealla: "Voitokas gladiaattori", espanjalainen Andrés Parladé (1859 - 1933) - Katso kuva kokonaisena.
Pronssiveistos
Gladiaattorit "Ave, Caesar, morituri te salitant!" - "Ole tervehditty, keisari, kuolemaan menevät tervehtivät sinua!"

Tämän huudon gladiaattorit kajauttivat astuessaan areenalle. Suosionosoituksia, pilkkahuutoja, ensimmäinen vastapuolen kohtaaminen jota usein säestettiin musiikilla, näytösluonteisia yhteenottoja musiikin kaikuessa, keihäiden heittelyä. Sitten - torventörähdys, leikistä tuli totista totta.

Väijy, odota, älä menetä hermojasi yleisön kannustushuutojen yllyttämänä, hiivi lähemmäksi, väistä, syöksy, iske - ja saa osuma itseesi! Hurmioitunut ja verta janoava yleisö kiehui kiihkoissaan ja yllytti huudoillaan taistelijoita!

"Tapa, ruoski, polta!"
"Miksi tuo vätys ottaa iskun vastaan noin pelokkaasti?!"
"Miksi ihmeessä hän antaa surmaniskun noin aikailemalla ja innottomasti?!"
"Miksi tuon Pulla-Pertin kuoleminen kestää noin kauan? - Iske häntä miekallasi!!!"
"Leikkaa kurkku auki tuolta paskiaiselta!"


Tällaisia huutoja kaikui kiehuvasta katsomosta. Surmaniskun saanut gladiaattori jäi maahan makaamaan liikkumattomana. Mahassa ammotti verinen haava. Hiekka värjäytyi tummaksi ja yleisö hurrasi ja taputti.

Jotta varmistettiin, ettei maassa makaava ollut tekokuollut, avautui areenan sivuovi. Sieltä juoksi orja hehkuva rauta kädessään ja painoi sen maassa makaavan ihoon. Nahka kärähti sihisten ja ruumiin liikkumattomuus varmisti, että kuolema oli todella tapahtunut. Nyt kiirehtivät pahoiksi hengiksi naamioituneet ruumiinkantajat työhönsä ja raahasivat gladiaattorin elottoman ruumiin jonnekin areenan kellarin lukuisista ruumishuoneista. Jos ruumis siellä vielä nytkähteli, niin kaula varmuuden vuoksi katkaistiin ja kiirehdittiin hakemaan seuraavaa ruumista.

Gladiaattori
Gladiaattori

Autenttisten Colosseumin gladiaattorien taisteluasujen mukaan tehdyt asut ja aseistus.

Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuvat - Copyright © Dennis Jarvis


Taisteluiden syntyhistoria

Ensimmäinen dokumentoitu gladiaattoritaistelu oli Roomassa 264 eaa. jolloin Brutus Peran pojat järjestivät tällaisen tilaisuuden kuolleen isänsä kunniaksi. Gladiaattoripareja oli tässä näytännössä vain kolme. Alunalkaen gladiaattorit taistelivatkin vainajien muistojuhlissa. Keisariajalla yhteys vainajiin heikkeni ja gladiaattorinäytännöistä tuli yksinkertaisesti keisarin toimeenpanemia juhlia. Keisarit näkivät näissä näytännöissä mahdollisuuden pitää suuret kansanjoukot tyytyväisinä tarjoamalla heille Juvenaliksen kuuluisin sanoin "leipää ja sirkushuveja". Jotkut keisareista, kuten Commodus, osallistuivat myös itse taistelijoina näytöksiin.

Katsomoon tultiin myös näyttäytymään, tapaamaan muita ihmisiä ja ylipäänsä nauttimaan ja kuluttamaan aikaa. Tiukasti säätyjen mukaan määrätyt istumapaikat muistuttivat yhteiskunnan hierarkiasta. Keisarin istuin keräsi tietenkin kaikkien katseet, ja eliitti sijoitettiin eturiviin. Näytännöt kestivät päiväkausia. Keisari Tituksen vihkiessä Colosseumin käyttöön vuonna 80 juhlittiin yhteensä sadan päivän ajan; tällöin yhden ainoan päivän aikana saattoi taistella enimmillään 3 600 gladiaattoria.
Gladiaattori

Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva gladiaattori - Copyright © Wolfhowl


Gladiaattorit - vankeja, orjia, vapaaehtoisia

Gladiaattorit olivat ammattimaisia taistelijoita, jotka ottelivat elämästä ja kuolemasta gladiaattoritaisteluissa eli -näytöksissä. Gladiaattoreita koulutettiin erityisissä laitoksissa ankaran kurin alaisina orjista, rikollisista, sotavangeista ja joskus vapaaehtoisistakin.

Erityisen haluttuja ja gladiaattoreiksi pakotettuja olivat komeavartaloiset ja lihaksikkaat sotavangit. Nämä sotavangit kamppailivat usein oman kansakuntansa varustuksissa, joten yleisölle riitti monessakin mielessä värikästä ja mielenkiintoista seurattavaa. Rooman valtakunnan laajentuessa yhä kauemmaksi ja vallatessa yhä eksoottisempia seutuja Roomaan raahattiin vankeina yhä vieraamman näköisiä ihmisiä. Siellä heidän oli riemusta ulvovan yleisön edessä tapettava toisensa. Areenan kautta kulki punatukkaisia miehiä Britanniasta ja Galliasta, vaaleita Reinin varsilta, ruskeaihoisia Mauretaniasta, mustia Afrikan sisäosista ja vaaleaihoisia Mustanmeren aroilta.

Sellaiset uppiniskaiset orjat, joita ei muuten saatu ojennukseen, myytiin gladiaattoreiksi.

Myös vapaat miehet hakeutuivat joskus rahapulassaan gladiaattoreiksi. He tekivät sopimuksen, jossa myivät sielunsa ja ruumiinsa määräajaksi gladiaattorikoulun pitäjälle ja kouluttajalle, lanistalle. Jos hyvin kävi, he saattoivat sen jälkeen muutamassa taistelussa voittaa haltuunsa useamman vuoden työmiehen palkkaa vastaavan rahasumman. Jos taas huonosti kävi, saattoi mennä henki. Menestyvät gladiaattorit nauttivat suurta kansansuosiota, joten vaaroista huolimatta myös vapaaehtoisia yrittäjiä riitti.

Gladiaattoreiden peruskoulutukseen kuului miekkailu. Niin sanotut retiariukset käyttivät aseinaan verkkoa ja kolmikärkeä, laqueariukset tasitelivat vain lassoa ja nuijaa käyttäen, dimachaerukset saivat kumpaankin käteensä lyhyen miekan, puolustaakseen henkeään.

Gladiaattori

Autenttisten Colosseumin gladiaattorien taisteluasujen mukaan tehdyt asut ja aseistus.

Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuvat - Copyright © Dennis Jarvis


Peloton ilme ja arvokkuus oli tärkeintä

Yksittäinen ottelu kesti tavallisesti ehkä noin vartin verran. Sen jälkeinen hetkellinen tauko, jolloin gladiaattori ja yleisö odottivat ilman väreillessä tuomiota, oli jännityksen kliimaksikohta. Gladiaattori joko sai vapautuksen tai joutui ojentamaan kaulansa kuoliniskua varten.

Tärkeintä oli kohdata tämä tilanne arvokkaasti ja pelottomin ilmein, sillä vain siten saattoi voittaa yleisön puolelleen ja vaikuttaa keisarin päätökseen. Plinius vanhempi kertoo, että Caligulan gladiaattorikoulun 20 000 taistelijasta vain kaksi oli voittamattomia. Juuri näiden kahden kasvoilla ei koskaan nähty uhkaavassakaan tilanteessa pienimpiäkään pelon merkkejä. Pelon kohtaamista ja kasvojen ja katseen pitämistä vakaana ilmeisesti ihan harjoiteltiin. Kivun sietäminen ja kuoleman kohtaaminen oikealla ja kunniakkaalla tavalla oli tärkeää, tuskaa tai pelkoa ei saanut näkyä. Voittaneita gladiaattoreita juhlittiin illan pidoissa ja kansa saattoi suuresti ihailla heitä.
Epätoivon orgioita

Areenalle astumista päivää edeltävänä iltana järjestettiin kuolemaan meneville suuria orgioita, juhla-aterioineen. Näihin tilaisuuksiin gladiaattorien seuraan pääsi joukko valikoituja roomalaisia ja tietysti naisia. Silloin gladiaattoreille tarjoiltiin erityisen hienosti valmistettuja ruokalajeja, viini virtasi, naiset siirtyivät sylistä syliin ja vietettiin epätoivon orgioita.

Gladiaattoritaisteluiden taustalla oli roomalaisten tuntema kieroutunut tarve tai suoranainen himo kokea sitä sairaalloista hermojännitystä, jota toisten ihmisten kärsimykset ja kuolema aikaansaivat.

Gladiaattoreille itselleen tilanne oli ihan mahdoton, sillä he joutuivat käytännössä usein taistelemaan pitkäaikaisia, parhaimpia tovereitaan ja ystäviäänkin vastaan ja surmaamaan nämä. Gladiaattorilla kuolema oli jokainen päivä silmien edessä, eikä tällainen elämä ollut ihmisarvoista, vaan hyvin masentavaa. Gladiaattorikoulujen muurien sisällä koettiinkin lukuisia epäinhimillisiä draamoja, jotka kuitenkin vain harvoin tulivat ulkopuolisten tietoon.

Seneca kertoo eräästä epätoivoisesta gladiaattorista. Matkalla areenalle mies työnsi päänsä rattaiden pyörän puolien väliin ja onnistui näin taittamaan niskansa ja välttyi toverinsa kohtaamiselta. Joskus gladiaattorit yrittivät epätoivoissaan murtautua ulos tiloistaan ja järjestivät kapinoitakin, joista kuuluisin ja suurin oli Spartacuksen kapina.

Gladiaattori

Autenttisten Colosseumin gladiaattorien taisteluasujen mukaan tehdyt asut ja aseistus.

Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuvat - Copyright © Dennis Jarvis


Voittajille kultaa ja kunniaa

Voittaja sai palmunlehvän. Jos kyseessä ei ollut hänen ensimmäinen voittonsa, vaan oli kyseessä vanha mestari, jolla oli oma vakiintunut kannattajakuntansa - hänelle heitettiin lahjoja, kultakimpaleita ja rahaa. Parhaat gladiaattorit saavuttivat jopa tuhat voittoa, ennen kuin kohtasivat parempansa ja oman matkansa pään.

Naisten päiväunelmia

Erityisesti naisiin gladiaattorit vetosivat vastustamattomalla tavalla. Jokaisen roomalaisen aviovaimonkin ylpeyden aiheena oli rakastelu gladiaattorin kanssa. Useimmat joutuivat kuitenkin vain uneksimaan ja haaveilemaan tällaisesta.

Eläintaistelut

Paitsi toisiaan vastaan, gladiaattorit taistelivat myös eläinten kanssa. Areenan eläinkirjo piti sisällään lähes kaikki nelijalkaiset eläimet villisioista mustiin panttereihin, leijoniin ja sarvikuonoihin asti. Kiinteiden areenoiden rakentaminen keisariajalla teki eläinnäytännöistä erittäin suosittuja; niitä järjestettiinkin huomattavasti useammin, kuin esimerkiksi gladiaattorikisoja.

Perimätiedon mukaan kreikkalaisen Aitolian voittaja Marcus Fulvius Nobilior järjesti 186 eaa. ensimmäisen eläinnäytännön Roomassa.

Alunalkaen eläimiä esiteltiin varsin sävyisästi. Valloittajat toivat sotaretkiltään kaukaisista maista kotiin tuntemattomia, eksoottisia eläimiä osoittaakseen omien saavutustensa suuruutta. Aluksi leijonia, leopardeja, karhuja ja krokotiileja asetettiin häkeissä näytteille, mutta pian ne otettiin mukaan sirkuksen näytäntöihin ja lopulta taisteluihin. Nämä taistelunäytökset rappeutuivat nopeasti verisen kiihkon ilmauksiksi.

Scauruksen järjestämissä juhlissa 58 eaa. nähtiin Roomassa ensimmäisen kerran krokotiileja ja virtahepoja. Kolme vuotta myöhemmin Pompeius järjesti nimeään kantavan teatterin vihkiäisjuhlissa taisteluja, joissa eläinlajistoon liittyivät ilvekset ja sarvikuonot. Ensimmäiset kirahvit astuivat areenalle roomalaisten ällisteltäviksi vuonna 47 eaa., jolloin Gaius Julius Caesar vietti viisipäiväisen triumfinsa.

Rauhankeisari Augustus oli myös suuri eläinnäytösten ihailija. Hän teurastutti 26 näytöksessä 3 500 harvinaista afrikkalaista villieläintä. Itse afrikkalaiset eivät suinkaan panneet pahakseen sitä, että roomalaiset veivät heiltä heidän villit eläimensä. Näinhän elo kävi vain turvallisemmaksi.

Trajanuksen (18. syyskuuta 53 - 9. elokuuta 117) aikana metsästysnäytöksiä käytiin vuosina 108 - 109 Daakian valloitusten juhlinnan vuoksi keskeytyksettä 123 päivää; tuona aikana surmansa sai 11 000 eläintä. Villieläinten joukossa oli näissä metsästysnäytoksissä myös pieniä ja kesyjä eläimiä, kuten kaneja ja vuohia, mutta myös runsaasti eksoottisia eläimiä, kuten norsuja ja strutseja. Gladiaattoreitakin oli tässä tapahtumassa 10 000.

Eläinten parissa touhutessaan gladiaattorit eivät ainoastaan tappaneet niitä, vaan he oppivat kesyttämään niitä ja opettivat niille temppuja. Tällaisten puolikesyjen eläinten kanssa he saattoivat yhdistää esityksiinsä areenalla erilaisia temppuiluja, jotka aluksi viihdyttivät yleisöä nekin. Niinpä Marcus Antonius saattoi ajaa katsojien ihmeeksi näyttelijätär Cytheriksen kanssa leijonien vetämissä vaunuissa. Apinat esittivät erilaisia kuvaelmia ja härät tanssivat takajaloillaan. Norsutkin polvistelivat alamaisesti keisarin edessä. Pian verta janoava yleisö kuitenkin huusi taas tappokiimoissaan: "Pois leikki - verta me tahdomme nähdä, verta!" (Philipp Vandenberg: Nero)

Gladiaattorit Gladiaattorit Katso myös Spartacus.
Gladiaattori
"Pollice Verso - Peukalot alas", ranskalainen Jean-Léon Gérôme (1824 - 1904)
Pollice verso - verso pollice

Latinalainen fraasi "Pollice verso" on suomeksi kutakuinkin "käännetyllä peukalolla". Jean-Léon Gérôme antoi tälle ilmaukselle selkeän selvityksen kuuluisassa maalauksessaan. Silti ei olla ihan tarkoin selvillä siitä, mitä termi on tarkoittanut.

Ei tiedetä varmasti sitä, osoitettiinko peukalolla dramaattisesti ylös taikka alas, jätä henkiin taikka tapa. Populaarikulttuurin omaksumassa käsityksessä keisari (tai yleisö) nosti gladiaattorien taistelun jälkeen peukun pystyyn, jos taistelun hävinnyt piti säästää. Jos häviäjä tuli surmata, peukku osoitti alaspäin. Peukaloele on kuitenkin voinut tarkoittaa jotakin aivan muutakin.

Toisaalta peukalo oli voiman symboli ja jotkut historioitsijat ovat nähneet suoraksi ojennetun peukalon myös symbolina erektiossa olevalle penikselle. Tässä merkityksessä peukalon näyttäminen nähtiin hyvän onnen eleenä, jolla oli voima torjua pahuutta. (Ilta-Sanomat: Tykkäyspeukun verinen historia - antiikin areenoilta nettituittuiluun)
Gladiaattorit
"Gladiaattorit taistelun jälkeen", espanjalainen José Moreno Carbonero (1860 - 1942)
Keisareita ja gladiaattoreita
Julius Caesar - välinpitämätön lueskelija

Julius Caesar (12. tai 13. heinäkuuta 100 eaa. tai 102 eaa. - 15. maaliskuuta 44 eaa.) järjesti monenlaisia huvitilaisuuksia ja myös gladiaattorinäytäntöjä. Forumilla taistelivat ratkaisuun saakka gladiaattoreina mm. pretoriaanisukuun kuulunut Furius Leptinus ja entinen senaattori, asianajaja Quintus Calpenus. Taisteluja villieläimiä vastaan järjestettiin viitenä päivänä peräkkäin. Loppuhuipentumana areenalla otteli keskenään kaksi sotajoukkoa; kummallakin 500 jalkamiestä, kaksikymmentä elefanttia ja kolmekymmentä ratsumiestä.

Julius Caesar ei vaikuttanut näissä näytöksissä aina kovinkaan kiinnostuneelta, vaan hän saattoi kuluttaa aikaansa lueskellen tai vastaillen kirjeisiin tai anomuksiin.

Augustus - verilöylyjen ystävä

Augustus (23. syyskuuta 63 eaa. - 19. elokuuta 14) - keisarina 31 eaa. - 14 jaa -meni julkisissa näytännöissä paljon edeltäjiään pidemmälle. Gladiaattoritaisteluja hän ei pitänyt ainoastaan forumissa tai amfiteatterissa, vaan myös sirkuksessa ja Saeptassa ja joskus hän järjesti ainoastaan villieläintaisteluita.

Rauhankeisarina ulkopolitiikkansa vuoksi historian lehdille jäänyt Augustus oli suuri gladiaattoritaisteluiden ystävä. Hänen aikanaan peräti 10 000 miestä joutui massojen iloksi murskaamaan toisiltaan kallon, hakkaamaan raajoja irti tai survaisemaan miekkansa toistensa läpi.

Augustus ei sallinut naisten katsella gladiaattoreita muuten kuin ylemmiltä paikoilta, vaikka aikaisemmin oli ollut tapana, että miehet ja naiset olivat istuneet vierekkäin näissä näytännöissä. Vestan neitsyille hän määräsi oman paikan, vastapäätä preetorin aitiota.

Toisin, kuin Julius Caesar, Augustus seurasi gladiaattoreita tarkoin ja kiinnostuneena. Hän vaati ottelijjoilta mitä ankarinta kuria ja jakoi menestyjille auliisti erilaisia ylimääräisiä tunnustuksia ja palkkioita.

Caligula - nyrkkeilyn ystävä

Caligula (31. elokuuta 12 - 24. tammikuuta 41) - keisarina 37 - 41 - järjesti gladiaattorinäytäntöjä Tauruksen amfiteatterissa ja Saeptassa. Näytöksissä esiintyi myös afrikkalaisia ja campanialaisia nyrkkeilijöitä, kummankin alueen valioimpia. Caligula ei itse ollut aina läsnä näissä näytännöissä, vaan luovutti tämän kunnian virkamiehille tai ystävilleen.
Claudius - kuolevien ilmeistä nauttija

Claudius (1. elokuuta 10 eaa. - 13. lokakuuta 54) - keisarina 41 - 54 - järjesteli runsaasti erilaisia gladiaattorinäytöksiä monissa eri paikoissa. Yhdet niistä pidettiin vuosittain pretoriaanien leirissä hänen keisariksi tulonsa kunniaksi, käyttämättä villieläimiä ja hienoja vaatteita.

Ei ollut toista huvitusta, jossa Claudius olisi käyttäytynyt ystävällisemmin ja vapaammin, kuin omilla erityisillä juhlillaan, joita hän kutsui "sportulaksi". Hän kutsui niihin väkeä, kuin kiireesti valmistetulle pikkuaterialle. Hän jopa ojensi vasemman kätensä kansanomaiseen tapaan ja laski sormillaan kultarahoja, jotka annettaisiin voittajille. Claudius osallistui myös itse erilaisiin taistelunäytöksiin, valloituksiin ja ryöstöihin ja sai niissä yleisön nauramaan itselleen, juostessaan onnahdellen ympäri taistelukenttää.

Kaikissa gladiaattorinäytöksissä hän käski oitis surmata ne, jotka vahingossa vain kompastuivat, varsinkin verkkotaistelijat, saadakseen nähdä heidän kasvonsa heidän kuollessaan. Claudius nautti niin suunnattomasti näytöksistä, että väijyi hiljaisessa katsomossa silloinkin, kun muut katsojat välillä kävivät syömässä. Hän toimitti areenalle yllättäen taistelemaan myös muita, kuin gladiaattoreita, kun joku vain teki jotakin sellaista, mistä hän ei pitänyt.

Nero - showmies henkeen ja vereen

Nero (15. joulukuuta 37 - 9. kesäkuuta 68) - keisarina 54 - 68 - pani toimeen runsaasti erilaisia näytöksiä, myös gladiaattoritaisteluja. Gladiaattoritaisteluissa, joita hän pani toimeen lähelle Campus Martiusta vuoden kuluessa puusta rakennetussa amfiteatterissa, hän ei sallinut surmata ketään, ei edes tuomittuja rikoksentekijöitä.

Sen sijaan täytyi neljänsadan senaattorin ja kuudensadan roomalaisen ritarin, joista eräät olivat varakkaita ja maineeltaan moitteettomia, esiintyä areenalla taistelijoina, ja näihin säätyihin kuului myös eläintaistelijoita sekä erinäisiä muita näytännöissä toimivia henkilöitä.

Aluksi Nero saattoi erilaisissa näytöksissä ja näytelmissä, kuten Ikaroksessa, sonnin astuessa Pasifaeta, piileskellä aitiossaan ja katsella salaa pienistä aukoista, mitä areenalla tapahtui. Vasta myöhemmin hän alkoi seurata näytöksiä avoimelta parvekkeelta.

Neron järjestämissä näytöksissä kansalle nakattiin ja lahjoitettiin tuhansittain erilaisia lahjoja. Lintuja, erilaisia elintarvikkeita, lippuja, joilla saattoi hankkia ilmaiseksi viljaa, vaatteita, kultaa, hopeaa, jalokiviä, helmiä, maalauksia, orjia, vetojuhtia ja kesytettyjä villieläimiä - vihdoin vielä laivoja, vuokrataloja, sekä maapalstojakin. Onnekkaimmat poistuivat näistä näytöksistä hyvin rikkaina.

Pakanakulttuuria ja ylentävää sankarikulttuuria

Kristityt keisarit tuomitsivat gladiaattorinäytännöt pakanakulttuuriin kuuluvina. Silti, gladiaattoritaisteluita ylistettiin painokkaastikin, sillä tarjosivathan ne kaiken ohella katsojille myös positiivisia sankarimalleja. Seneca ylisti kuoleman tyynesti kohtaavaa ja valansa sitomaa gladiaattoria esikuvallisesta urheudesta, kurinalaisuudesta ja mielentyyneydestä.
Gladiaattorikoulu
Gladiaattorikoulu

Italiassa on nykyisin gladiaattoriopetusta koko perheelle, myös lapsille ja naisille. Nero yritti viihdyttää kansaa ja pitää sitä hyvällä tuulella kaikin mahdollisin keinoin. Hänen aikanaan naiset taistelivat luultavasti ensimmäisen kerran areenalla. Vankien ohella naisgladiaattoreiden joukossa oli myös aatelisia roomattaria. Neron sairaalloisesta nautinnosta kiiluvien silmien edessä lavalla taistelivat alastomat naiset keskenään, aseistetut kääpiöt alastomia naisia vastaan, neekerinaiset neekerimiehiä vastaan ja ihmiset eläimiä vastaan.
Gladiaattorikoulu
*** tunturisusi.com linkit ***