Poikien ja tyttöjen asema antiikin Kreikassa - monet vauvat päätyivät paketeiksi portaille

Pojat ja tytöt olivat kaiken kaikkiaan, ei vain koulutuksessa, erilaisessa asemassa antiikin Kreikassa. Poikia pidettiin arvossa ja vanhemmat toivoivat lapsikseen poikia, jotka saattaisivat huolehtia vanhemmistaan sitten, kun nämä olisivat vanhoja. Tytöt sen sijaan häipyisivät sitten, kun menisivät naimisiin - ja tarvitsivat vielä mukaansa myötäjäisetkin. Näin, jos tyttäriä olisi perheessä useita, se kävisi aikanaan kalliiksi.

Isällä oli perheessä täysi valta päättää siitä, pidettiinkö syntynyt lapsi vaiko ei. Heikot ja ei-toivotut lapset jätettiin joskus ulos kuolemaan. Jos joku löysi tällaisen lapsen elävänä, hän saattoi napata ja adoptoida sen muitta mutkitta kotiinsa, kasvattaakseen lapsesta mahdollisesti itselleen orjan. Rikkaammat vanhemmat saattoivat palkata naapurinsa tai orjan huolehtimaan tällaisesta ei-toivotusta lapsestaan. (BBC: Ancient Greeks: Growing up in Greece)

Antiikin sivistyksen tavoitteita

Kreikkalaisen koulutuksen idea oli arete, "hyveellisyys", joka jalosti ihmistä elämään täysipainoisesti ja aktiivisesti kaupunkivaltiossa. Hyvän koulutuksen saanutta, sivistynyttä ihmistä arvostettiin. Hän oli kansalaisena aktiivinen, nopeaälyinen ja kaunopuheinen, sekä kykeni tarpeen tullen vaikkapa soittamaan lyyraa tai käymään korkeatasoisia väittelyitä.

Siinä, missä kreikkalaiset tavoittelivat kouluissaan pyrkimystä ihanteelliseen ihmisyyteen, roomalaisilla kasvatustavoite oli tavallaan ahtaampi ja käytännöllisempään hyötyyn tähtäävää. Mytologialla oli keskeinen asema niin kreikkalaisessa kuin roomalaisessakin kasvatuksessa ja koulutuksessa ja myyttejä opiskeltiin ahkerasti kirjailijoiden teoksista. Erityisen tärkeää Kreikassa oli myös musiikin opetus. Musiikin rinnalla korostettiin myös urheilukasvatusta.

Jälkimaailmalle säilyneiden papyrusten joukossa on runsaasti koululaisten harjoitustehtäviä, sekä koulusta ja opettajista kertovia kirjeitä.

Koulun ja kasvatuksen keskeistä asemaa antiikin kulttuurissa osoittaa se, että keskeinen eurooppalainen koulua ja kasvatusta kuvaava terminologia on saatu antiikista. Itse sana koulu on peräisin latinasta ja kreikasta.

Peruskoulua Kreikassa

Ilmeisesti ainakin Ateenassa kaikki miespuoliset kansalaiset olivat lukutaitoisia. Tähän viittaa se, että lakitekstejä kiinnitettiin seinille luettavaksi, sekä ostrakismi. Kuinka moni lapsi todellakin kävi koulua, siitä ei ole varmaa tietämystä. Koska koulut olivat maksullisia, niin köyhimpien lapset niissä tuskin paljonkaan kävivät, vaan he saivat oppinsa ja koulutuksensa mahdollisesti työssä, oppipoikina.

Paremmassa asemassa olevissa kodeissa alkuopetuksen antoi kotiorja, pedagogi. Hän vei pojan kuuden vuoden ikäisenä kouluun, taikka itse asiassa useampaankin kouluun.

Lapsi joutui päivän aikana nimittäin käymään kolmessakin eri koulussa.

Peruskoulussa hän sai opetusta akateemista, ensisijaisesti kirjallista sivistystä varten.

Musiikkikoulussa lapsi oppi tuntemaan musiikkia.

Gymnasionissa oppiaineina olivat tanssi, liikunta ja urheilu.

Aristoteles mainitsee lasten kouluttamisessa tärkeimmiksi oppiaineiksi luku- ja kirjoitustaidon, ruumiinharjoitukset, musiikin ja piirustuksen.

Sparta ja Ateena - pojat ja tytöt

Kahdessa merkittävässä kreikkalaisessa poliksessa eli kaupunkivaltiossa, Spartassa ja Ateenassa, korostettiin lasten koulutuksessa erilaisiakin päämääriä.

Spartassa lukemista ja kirjoittamista ei koettu erityisen tärkeiksi, siellä pojat kasvatettiin hyviksi taistelijoiksi. Ateenassakin pojilla oli koulutuksessaan joka päivä painimista, mutta sen lisäksi myös monia muita urheiluharjoituksia. Ateenassa urheiluopetusten ohella korostettiin myös kaikkinaista muuta sivistystä, koska poikia kasvatettiin osallistumaan julkiseen elämään.

Kreikassa kouluihin kelpuutettiin vain poikia. Tyttöjäkin toki koulutettiin, mutta heidän koulutuksensa suuntautui taloudenpitoon ja perheen kotiasioiden hoitoon. Suurin osa kreikkalaisista lapsista ei koskaan päässyt kouluun ja työistä sinne ei päässyt kukaan. Tytöt saivat sen opetuksen, minkä kulloinkin sattuivat saamaankaan, kotiopetuksessa, jonka yleensä antoi äiti. Jos äiti osasi lukea ja kirjoittaa, hän saattoi opettaa samat taidot myös tyttärelleen.

Muut kreikkalaiset kaupunkivaltiot olivat lasten opetuksessa Ateenan linjoilla, vain Sparta muodosti oman poikkeuksensa. Siellä pojista koulittiin pienestä pitäen hyviä sotilaita Spartan armeijaan. Spartassa poikien koulutus oli kovaa ja armotonta. Jos pojissa ilmeni vastarintaa tai heikkouden merkkejä, heitä pieksettiin tarvittavan lujuuden saavuttamiseksi. Spartassa poikia opetettiin myös varastamaan ja valehtelemaan, sillä nuo taidot saattaisivat pelastaa heidän henkensä jonakin päivänä.

Spartassa tytöillekin opetettiin taistelutaitoja. Tytöt eivät joutuneet kuitenkaan kestämään yhtä karkeaa kohtelua, kuin pojat, mutta hekin oppivat tappamaan. Spartalaiset uskoivat, että vahvat naiset tuottivat vahvoja lapsia. Naisten oli myös kyettävä puolustamaan kaupunkia silloin, kun miehet olivat jossakin taistelumatkoillaan.

Sparta ei tuottanut mitään suurta taiteen alalla, mutta useimmat muut Kreikan kaupunkivaltiot halusivat saada Spartan liittolaisekseen. Spartalaiset olivat suurenmoisia ystäviä sotien aikoina.

Tavallinen koulupäivä kreikkalaisessa peruskoulussa

Antiikin Kreikan koulut olivat pieniä. Niissä oli yleensä yksi opettaja ja 10 - 20 poikaoppilasta. Vain rikkaat pystyivät lähettämään poikansa näihin kouluihin.

Pojat aloittivat koulunkäynnin 6 - 7 vuoden iässä ja kävivät koulua noin 14-vuotiaiksi asti. Koulussa oli yksi luokkahuone, jossa oli tuolit taikka penkit, mutta ei pulpetteja.

Aamupäivät koulussa kuluivat lukemisen, kirjoittamisen ja yksinkertaisten matemaattisten tehtävien parissa. Myös kaikki muut sivistävät kouluaineet, kuten soittaminen ja runous, suoritettiin aamupäivän kuluessa. Iltapäivisin painittiin gymnasioneissa ja harjoitettiin muutakin urheilua.

Kreikassa ei yliopistoja 400-luvulla eaa.

Kreikassa ei varhemmin ollut yliopistoja tai vastaavia laitoksia, mutta sen sijaan oli hyvin sivistyneitä, kiertäviä opettajia. Heitä kutsuttiin sofisteiksi, ja he ilmaantuivat 400-luvulla eaa. Kreikkaan. Maksusta he opettivat menestyksen taitoa. Tämä tarkoitti ensisijaisesti hyvää kaunopuheisuuden taitoa, sillä se oli välttämätöntä tuon ajan kansankokouksissa ja oikeudessa.

Sofismin jaloimpien tavoitteiden mukaan mies kykeni ihanteellisimmillaan esittelemään taidokkaasti todisteita, tekemään johtopäätöksiä sekä väittelemään voitollisesti mitä erilaisimmin, mestarillisin perusteluin. Hienot sanat ja vetoaminen kuulijoiden tunteisiin oli osa kaunopuheisuuden arvostettua taitoa.

Isokrates - (436 - 338 eaa.)

Yksi antiikin suurimmista puhetaidon opettajista oli Ateenassa syntynyt ja elänyt Isokrates. Vaikka Isokrates opettikin puhetaitoa muille, hän itse ei vakuuttanut julkisissa tilaisuuksissa puhujana, koska jo hänen äänensäkin oli heikko. Siksikin hän kirjoitti paljon puheita myös muille.

Noin vuonna 392 eaa. Isokrates perusti oman koulunsa, johon hän kelpuutti enimmillään yhdeksän oppilasta kerrallaan. Oppilaat opiskelivat puhetaitoa kolmen - neljän vuoden ajan. Opettajana Isokrates luonnollisestikin oli loistava ja sen lisäksi hän omasi terveen rahanhimon, ja peri oppilailtaan suuret opintomaksut.

Kun ateenalaiset hävisivät Khaironeian taistelun, syvästi isänmaallinen Isokrates teki itsemurhan, ollessaan tuolloin jo 98-vuotias.

Platonin Akatemia 300-luvulla eaa.

300-luvulla eaa. Kreikkaan syntyi pysyvämpiä korkeamman koulutuksen oppilaitoksia. Erityisen maineikas näistä on Platonin Akatemia. Sen opetusohjelmaan kuului arvostetun filosofian ohella myös "epäkäytännöllisiä" aineita, kuten geometriaa.

Miehiä kaikilta tahoilta Kreikasta tuli opiskelemaan Platonin Akatemiaan. Kyseessä oli kuitenkin hyvin pienen ja valikoidun piirin korkeakoulu, sillä Platonin Akatemian oppilasmäärä oli enimmillään parikymmentä. Jo Platonin Akatemian ovella oli erityismaininta siitä, että sisään eivät pääse he, jotka eivät tunne matematiikkaa.

"Älä pakota lapsia opintojen pariin väkisin, vaan leikin varjolla. Sillä tavoin myös paremmin havaitset lasten synnynnäiset taipumukset". - Platon.

"Eikö niin sanottu oppiminen ole juuri ennen omistetun tiedon uudelleen saamista? Ja eikö olisi aivan oikein sanoa sitä muistiin palauttamiseksi?" - Platon.

"Musiikki on kasvattajista paras. Rytmi ja harmonia löytävät tiensä sielun salaisimpiin sopukoihin". - Platon.

Roomassakin koulunkäynti riippui varallisuudesta

Roomassa lapsi aloitti kuusi- tai seitsemänvuotiaana koulunkäynnin. Myös Roomassa lapsen kasvatus ja koulunkäynti riippui perheen varallisuudesta. Varakkailla perheillä oli omia kotiopettajiaankin, usein kreikkalaisia, ja myös tytöt nauttivat opetusta. Yläluokan tyttäriä opetettiin kotona. Varattomampia lapsia varten oli olemassa opettajia, jotka pientä maksua vastaan opettivat jossakin sopivassa paikassa, esimerkiksi pylväskäytävässä. Näissä kouluissa kuri saattoi olla hyvin ankaraa.

Pojat kohtasivat kovakouraista kurinpitoa ja seksuaalista hyväksikäyttöä

Lasten kurinpidollinen hakkaaminen oli varsin arkipäiväistä. Lempeyttä korostava Senecakin suositteli sitä kasvatuskeinoksi. Koulupojat joutuivat usein erilaisten fyysisten rangaistusten ja seksuaalisen hyväksikäytön kohteiksi.

Horatius nimitti yhtä opettajistaan paljon puhuvalla lempinimellä "piekseliäs" (plagosus, plaga - lyönti, läimäytys). Pompejissa eräässä koulussa säilyneet graffitot paljastavat opettajien pieksäneen tunneilta pois olleita oppilaita ja ne vihjaavat myös seksuaaliseen hyväksikäyttöön.

Kreikan vaikutus koulutukseen ja opetukseen lisääntyi pikkuhiljaa. Roomassa oli ensimmäisen vuosisadan alussa eaa. jo parikymmentä grammatiikkakoulua. Myös reetorikouluja oli tuohon aikaan, tosin ilmeisesti vastaperustetut latinalaiset koulut olivat tasoltaan kehnompia, kuin kreikkalaiset.

Itse roomalaiset eivät ryhtyneet mielellään opettajan ammattiin. Vapaat roomalaiset, etenkin yläluokkaisemmat, suhtautuivat nuivasti oppineisuutta vaativiin ammatteihin.

Rooman tyttöoppilaiden ja opettajien lemmensuhteet - musiikki ja tanssi

Tärkein oppiaine Rooman peruskoulussa oli lukeminen. Luettiin tietysti roomalaisia runoilijoita, ja erittäin suurta kiinnostusta herättivät Ovidiuksen, Horatiuksen ja Terentiuksen rakkauskertomukset.

Eipä ollut ihme, että näillä romantiikkaa tihkuvilla tunneilla kotiopetus johti varsin usein opettajan ja tyttöoppilaan lemmensuhteeseen. Tytöt oppivat muutenkin opiskellessaan käyttämään viehätysvoimaansa musiikin ja tanssin avulla. Ajan oppineiden, kuten Sallustiuksen mukaan, monet nuoret naiset osasivat lopulta tanssia ja soittaa paremmin, kuin kunniallisen naisen oli syytä osata.

Tällainen opittu, naisellisen viehätysvoiman käyttö oli erityisesti varhaiskristillisten kirjailijoiden erityisenä silmätikkuna. Niinpä Hieronymus oli sitä mieltä, että kristityn naisen tuli sulkea korvansa uruilta, eikä hän saanut tuntea mitään mielenkiintoa huilua, lyyraa eikä kitharaa kohtaan.

Rooman opettajia

Antiikin Roomassa oli eri nimityksiä opettajille sen mukaan, millä tasolla he opettivat.

Magister, ludimagister, litterator. Alkeiskoulun huonosti palkattu ja alhaisessa asemassa oleva opettaja.

Grammaticus. Keskiasteen opettaja, jonka aineina historia, maantiede, kirjallisuus, fysiikka ja astronomia. Melko huonosti palkattu opettaja, jolla varsin vaatimaton yhteiskunnallinen arvostus. Jotkut heistä olivat kuitenkin maineikkaita ja Neron ajoista Trajanuksen aikaan opettanut Epafroditos sai jopa oman patsaansa.

Rhetor. Korkeamman asteen opettaja, jonka oppilaina oli tulevia virkamiehiä.

Kirjoittamista ja ulkoa pänttäämistä

Kreikkalaisessa alkeis- eli peruskoulussa pojat oppivat kirjoittamaan, käyttäen neulaa ja pehmeästä vahasta tehtyä kirjoitustaulua. Tällaiselle taululle voitiin kirjoittaa kirjaimia, sanoja ja lauseita - sen jälkeen ne voitiin hangata pois, ja kirjoittaa tilalle uusia harjoituksia.

Suullisella perimätiedolla oli kreikkalaisessa sivistyksessä suuri merkitys. Siksi poikien oli opeteltava ulkoa pitkiä katkelmia runoilijoiden tekstejä. Erityisessä asemassa olivat Homeroksen kirjoitukset. Niiden oli juurruttava niin täydellisesti poikien mieleen, että he myöhemmin läpi elämänsä kykenisivät keskusteluissa aina sopivissa kohdissa siteeraamaan Homerosta, antaen sattuvia esimerkkejä, sukkelia vertauksia ja arvovaltaisia viisauksia - joihin vastapuolen keskustelija, jolla oli sama koulutus, puolestaan saattoi vastailla omasta puolestaan yhtä taitavasti.

Lähteet
Paavo Castrén: Uusi antiikin historia - Otava
Kulttuuri antiikin maailmassa - Kustannusosakeyhtiö Teos
Nathaniel Harris: Antiikin Kreikka - Gummerus