Tunturisuden sivut
Narkissos
Kuva yllä - Narkissos - italialainen Conda De Satriano, maalattu 1893. Narkissos on yksi Nemesiksen uhreista.

Nemesis - Invidia

Kreikkalaisen mytologian koston jumalatar on Nemesis, ja häntä vastaava roomalainen jumalatar on Invidia. Kreikassa hänestä on käytetty myös nimitystä Adrestia, vaikka Adrestia kyllä jumalattarena voi olla myös ihan erilainen kuin Nemesis, eli omansalainen.

Nemesis antaa nimensä mukaisesti kullekin ansionsa mukaan. Niin makaa kuin petaa. Nemesis on tarkoittanut alunalkaen onnentuojaa, ei vain pahassa taikka hyvässä, vaan sen mukaan, mitä kukin teoistaan ansaitsee. Rikoksen tehneet ovat vääjäämättä saaneet Nemesiksen kannoilleen.

Nemesis on alati valmiina rankaisemaan erityisesti heitä, jotka sortuvat hybrikseen. Antiikin Kreikassa hybris on tarkoittanut sellaisia tekoja, joilla on yritetty häpäistä joku toinen ja samalla kohottaa omaa arvoa muiden silmissä.

Kreikkalaisessa mytologiassa joku saattoi syyllistyä hybrikseen jumalia kohtaan, ja tällainen traaginen virhe johti näiden syyllisten ylle langetettuun "nemesikseen" ja tuhoon.

Hybris kuuluu myös nykypäivän käsitteistöön, mutta sen merkitys on muuttunut. Sillä tarkoitetaan ylpeyttä ja ylimielisyyttä, rajatonta itseluottamusta omiin kykyihin vailla tervettä nöyryyttä. Siten Nemesiksellä kyllä riittää rajattomasti työsarkaa vielä meidänkin päivinämme.

Kiesit ja aarnikotka

Nemesis voi liidellä siivillään taivaalla enkelten tapaan, mutta joskus hän taittaa taivalta aarnikotkan vetämissä kieseissä.

Jumalainen kosto

Antiikin aikana, hellenistisien maailmankatsomuksen mukaisesti kostaminen on ollut arvossaan ja oikeutettua. Pahan on ehdottomasti pitänyt saada palkkansa.

Kostaminen on ollut vahvasti mukana ajan kirjallisuudessa, kuten Sofokleen tragedioissa.
Nemesis

"Nemesis" - saksalainen Alfred Rethel (1816 - 1859).

Miekka ja tiimalasi

Nemesiksen tunnuksia ja symboleita ovat hänen mukanaan kuljettamansa miekka, tikari, tiimalasi, vaaka ja ruoska. Tiimalasi mittaa sitä aikaa, joka syyllisellä vielä on jäljellä, ennen kuin Nemesiksen koston miekka iskee!
Nemesis asteroidina taivaalla

Nemesis kiertää avaruudessa, Marsin ja Jupiterin välisellä asteroidivyöhykkeellä. Se on pikkuplaneetta eli asteroidi ja sillä on nimenä 128 Nemesis. Sen löysi J. C. Watson vuonna 1872.

Nemesis kuuluu Nemesis-ryhmään, joka on nimetty sen mukaan. Asteroidi ryhmineen on nimetty kreikkalaisen mytologian Nemesis-jumalattaren mukaan. Asteroidin läpimitta on noin 188 km, joten se on asteroidiksi varsin suuri. Pyörähdysaikaa akselin ympäri kuluu 39 tuntia, eli 1,6 Maan vuorokautta.

Nemesis astrologien tähtikartoilla

Koskapa Nemesis löytyy myös tähtitaivaalta, ovat astrologitkin ottaneet sen mukaan ennusteidensa pohjana olevalle tähtikartalle. Kuten on mytologiassa suuri määrä erilaisia tarinoita jumalatar Nemesiksestä, niin on astrologeillakin runsaudenpulaa siinä, kun he yrittävät saada selkoa siitä, miten ja mihin kaikkeen Nemesiksen vaikutus yltää.

Auringon ilkeä kaksonen, tähti Nemesis

Aurinkomme kaltaisilla tähdillä on yleensä etäinen kaksonen, tähdet syntyvät pareittain. Tutkimuksissa ei ole vielä saatu selville sitä, onko Auringollamme ollut kaksonen. Mutta jos sillä on ollut, se on sijainnut 17 kertaa kauempana kuin Neptunus. Jos kaksonen kuitenkin on joskus ollut olemassa, se on irrottautunut Auringon painovoimasta ja ajautunut Linnunradalle - eikä sitä ole sen koommin nähty.

Tälle mahdolliselle kaksosehdokkaalle tutkijat ovat antaneet nimeksi Nemesis. Nimeämisen perusteena on se, että tämä Nemesis on kostanut maapallolle tai ainakin dinosauruksille. Epäillään nimittäin sen käynnistäneen asteroidin, joka tappoi dinosaurukset maapallolta. Tutkijat otaksuvat, että kauan sitten oli ilkeä Nemesis jota ei kuitenkaan koskaan ole löydetty. (Tiede ja talous, Katja Ylinen: Onko Auringolla ollut ilkeä kaksonen "Nemesis"?)

Nemesis

"Nemesis" - romanialainen Gheorghe Tattarescu (1818 - 1894).

Narkissoksen kuolema

Nemesiksen kuuluisimpiin uhreihin lukeutuu Narkissos. Narkissos oli kuulu kauneudestaan ja myös siitä, että hän suhtautui ylpeän halveksivasti niihin, jotka yrittivät lähestyä häntä rakkauden aikeissa.

Nemesis kuuli Narkissoksen tarinan ja ilmestyi väijymään nuorukaista. Hän houkutteli Narkissoksen lähteelle, jossa tämä tunnetusti ihastui omaan peilikuvaansa ja riutui sen äärellä lopulta kuoliaaksi.
*** tunturisusi.com linkit ***