Rooma liekeissä, maalarina Hubert Robert 1785.

Palokuntien historia on alkanut Roomasta

Augustuksen aikana 6 jaa. Roomassa oli useita tulipaloja, ja tuolloin Augustus perusti Roomaan palokunnan. Marcus Egnatius Rufus oli se roomalainen senaattori, joka toteutti orjista ihmiskunnan historian ensimmäisen, järjestäytyneen palokunnan.

Neron aikana palokuntaan kuului 7 000 miestä, jotka palotoimen ohella kiersivät kaupungilla öiseenkin aikaan valvoen turvallisuutta ja järjestystä. Palokunnan aikaansaannokset sammuttamisessa etenkin Rooman suurpalon aikaan jäivät varsin rajallisiksi, sillä tehokas kalusto puuttui ja tulipalon katastrofaalisuus tuon ajan palomiehille oli hallittavaksi aivan mahdoton.

Miljoonakaupunki Rooman kahdet kasvot - rähjäisyys ja loisto - katastrofit ja taiteet

Neron tullessa valtaan Roomassa vallitsi sekasorto. Kaupunkiin tulvi kaiken aikaa tuhansittain uusia asukkaita kaikkialta Euroopasta paremman elämän toivossa. Ensimmäisellä vuosisadalla jaa. Rooma ei ollut maailman suurin kaupunki pinta-alaltaan, mutta väkiluvultaan se oli. Syyrian roomalaisen käskynhaltijan asuinkaupunki Antiokia ja Pohjois-Egyptin Aleksandria olivat pinta-alaltaan suurempia, mutta Roomassa oli lukemattomia monikerroksisia taloja, vuokrakasarmeja, joita alituisesti uhkasi romahdus tai tulipalo. Vain tällainen rakennustapa ja ahtaus tekivät mahdolliseksi sen, että 1,25 miljoonaa ihmistä saattoi elää yhdessä suhteellisen pienellä alueella. Väki ahtautui 18 000 hehtaarin alueelle.

Vuosisatojen kuluessa kasvanut pääkaupunki oli asutukseltaan toivottoman hajanainen ja rakennuskannaltaan rappeutunut. Se oli hallitsemattomaksi riistäytynyt jättiläinen, jota kalvoivat ainaiset tuskat; rakennukset olivat ränsistyneitä, ne saattoivat romahtaa kasaan, kulkutaudit, nälkä ja tulipalot olivat aina uhkaamassa. Muitakin suuria katastrofeja, kuin tulipaloja, sattui. Ainoastaan erään amfiteatterin romahduksessa vammautui tai kuoli kerralla 50 000 ihmistä. Vapautettu orja Atilius oli rakennuttanut teatterin puusta mahdollisimman halvalla, ilmaan minkäänlaisia lujuuslaskelmia, ilman kunnollisia perustuksia ja laisinkaan vahvistamatta puuosien liitoksia raudoituksin. Kaikki tuli kesken näytöksen yhdellä rysähdyksellä alas!

Italiassa tulipalosta varoittava kylttikin on taiteellisen tyylikäs.

Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva - Copyright © Ian Scott

Kiehuva hornankattila

Rooman liikenne ja liikkumisväylät olivat toivottomassa tilassa. Jo ne seitsemän kukkulaa, joille kaupunki oli rakennettu, olivat muovanneet Rooman katuverkosta hyvin sotkuisen. Kaikkialta maailmasta kaupunkiin tungeksivat ihmismassat tekivät paikasta kiehuvan hornankattilan. Kapeat ja mutkittelevat kadut olivat ahtaita, likaisia ja hengenvaarallisia. Kun tarvittiin lisää tilaa, oli muutenkin liian kapeat kadut rakennettu melkein umpeen, pystyttämällä talojen julkisivujen eteen arkadirakennelmia. Arkadien alle sijoittuivat myyntikojut ja myymälät, verstaat, kapakat ja tuntihotellit.

Metelin ja hajujen määrä oli valtaisa, ja juoksevaa vettä saatiin vain joistakin kaduilla sijaitsevista vesipisteistä. Hirvittävä lemu levisi noenmustaamista ruokapaikoista, parturit kehuivat kovaäänisesti palveluksiaan, katupojat puikkelehtivat kojulta kojulle voidakseen äkkiä siepata omenan sieltä rypäleen pari täältä. Kaiken keskellä halvat huorat tanssivat kaduilla ja tarjosivat itseään. Jokainen yritti myydä jokaiselle jotakin - vaikkapa omaa vaimoaan tai tytärtään.

Rakennukset olivat huteroita ja pääosin puurakenteisia. Vain rikkaimmilla oli taloissaan, domuksissa, rakennusmateriaaleina kiveä. Insulat, plebeijien asuttamat 6 - 7-kerroksiset vuokratalot oli kyhätty puusta ja laastista. Nämä puuristikkorakenteiset hökötykset oli jaettu keveillä väliseinillä mahdollisimman lukuisiksi asunnoiksi, mahdollisimman suureen tuottoon pyrkien.

Slummeissa tulipalot olivat alituinen uhka, kaikkien muiden vaarojen ohella. Roomassa paloi varsin usein kokonainen talorivi. Tulipaloja oli jopa sata päivässä. Ylimmissä kerroksissa tulipaloja oli lähes mahdotonta saada hallintaan, ja niissä ja katoilla palot levisivät nopeasti. Tuli muodosti jo ennen Rooman suurta paloa kaupungille jatkuvan, sisäisen uhan. Myös kiinteistökeinottelijat, tonttimaita saadakseen, sytyttelivät tulipaloja.

Vanha paloauto Italiassa.

Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva - Copyright © Raphaela

Rikkaiden paratiisi

Jos näytti massojen arkipäiväinen Rooma rähjäiseltä hornankattilalta, niin toisenlainen Rooma avautui yläluokan edustajien, patriisien ja heidän vieraidensa silmien edessä. Tämä loistelias Rooma oli suurenmoinen maailmankaupunki temppeleineen ja palatseineen, forumeineen ja teattereineen. Muuan ylistyspuheen pitäjä sanoi kerran, että siltä, joka ei ole nähnyt Roomaa puuttuu jotakin yhtä merkittävää kuin auringonvalo sokealta.

Näkymä, joka Capitoliumilta avautui muukalaiselle yli koko kaupungin, oli todella mykistävä. Missään koko maailmassa ei katse kohdannut niin runsasta hohtavan marmorin ja loistavan kullan määrää eikä pienellä alueella ollut niin monumentaalista arkkitehtuuria niin runsaasti.

Tämä virallinen loisto, kaupungin suuruuden ilmaus ja näyttö, oli äärimmäisen jyrkkänä vastakohtana massojen vuokrakasarmeille.

Ruuhkaa Roomassa auringonlaskun aikaan toukokuussa 2012.

Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva - Copyright © Zach Dischner

Rooman palo - yhdeksän päivän tulihelvetti

Tacitus kuvaa Rooman paloa: "Antium, 19. heinäkuuta 64. Campanian asukkaat olivat jo päiväkausia läähättäneet painostavan helleaallon ahdistamina. Oli jo aamuyö, mutta nytkään ei tuntunut tuulahdustakaan, joka olisi tuonut vähintäkään vilvoitusta. Syvä hiljaisuus vallitsi keisarin kesäasunnossa. Silloin lähestyi kavioiden kopse. Palatsin vartijat laskivat keihäänsä tanaan. Pimeydestä kiiti ratsastaja kohti porttia. Hän huusi jo kaukaa: TULI ON IRTI! ROOMA PALAA! CIRCUS MAXIMUS JA PALATINUS LIEKEISSÄ!"

Elettiin vuotta 64 jaa. Rooma oli tuolloin ylikansoitettu kaupunki, jossa kärsittiin suuresta köyhyydestä. Olosuhteet olivat otolliset suuronnettomuudelle.

Heinäkuun 19. päivänä Roomassa, valtakunnan sydämessä syttyi tulipalo. Liekit levisivät nopeasti ympäri kaupunkia. Suurpalo ehti tuhota yli puolet Roomasta, ennen kuin se saatiin sammumaan.

Nero oli palon syttyessä merenrantahuvilallaan. Hän sai tiedon pääkaupungin palosta noin 60 kilometrin päähän Antiumiin, nykyiseen Anzioon, missä sijaitsi hänen vapaa-ajan villansa. Palo sai alkunsa Rooman suurimman kilparadan ja gladiaattoriareenan, Circus Maximuksen, kreikkalaisten ja aasialaisten puuparakeista ja kauppapuodeista. 600 metriä pitkän areenan katsomo katto roihahti tuleen. Liekit levisivät muutamassa minuutissa puurakennelmiin areenan koko pituudelta. Tuliseinämä kohosi 500 metrin levyisenä rintamana kohisten ja vauhdilla läheisen Palatinus-kukkulan rinnettä ylös.

Palon levitessä ympäri Roomaa liekit nousivat välillä kukkuloille ja laskeutuivat niiltä taas takaisin notkelmiin. Täydellinen tulihelvetti oli näin päässyt valloilleen. Ihmiset ryntäilivät ulos taloistaan, kirkuivat apua ja yrittivät auttaa toisiaan. Meteli savun peittämillä kaduilla oli korvia huumaavaa. Kuuden päivän päästä tulipalo laantui. Kaupunki ja sen asukkaat olivat kärsineet suunnatonta tuhoa. Monet luulivat, että pahin oli ohi, mutta he olivat väärässä, sillä tulipalo alkoi uudestaan.

"Palo eteni nyt hirmuisella vauhdilla, laskeutui ensin tasamaalle, nousi sitten kukkuloille ja tuhosi jälleen notkopaikkoja. Niin se teki tyhjiksi kaikki pelastusyritykset, koska se eteni liian nopeasti ja kaupunki oli ahtaine, mutkikkaine katuineen ja säännöttömine taloriveineen - juuri sellainen vanha Rooma oli - erityisen altis vaaralle. Kun tähän lisätään pelästuneiden naisten, heikkojen vanhusten ja pienten lasten valitushuudot, ihmiset, jotka halusivat pelastaa itsensä tai auttaa muita, jotka raahasivat sairaita mukanaan tai odottelivat heitä, joidenkuiden epäröinti ja toisten kiire: tämä kaikki haittasi auttajien työtä.

Taakseen katselevat ihmiset joutuivat usein liekkien saartamiksi sivulta tai edestäpäin. Ja jos paettiin vain lähimmille kujille, nämäkin joutuivat pian tulen valtaan. Jopa sellaisillakin kaduilla, joilla uskottiin oltavan turvassa, vaani äkkiä sama vaara. Lopulta kukaan ei enää tiennyt, missä oli vaarallista ja missä vielä jossakin määrin turvallista. Ihmismassat täyttivät kadut ja tiet, toiset pyrkivät turvaan avoimeen maastoon.

Monet olivat menettäneet koko omaisuutensa eikä heillä ollut edes syötävää päiväksikään. Monet saivat surmansa rakkaudesta omaisiaan kohtaan, joita he eivät pystyneet pelastamaan, vaikka heille itselleen oli vielä avoinna pelastautumistie..."

Liekit levisivät kaupunginosasta toiseen ja ahmaisivat rakennuksen toisensa perään. Rooma paloi yhteensä yhdeksän päivää. Tulipalot Roomassa olivat tuohon aikaan yleisiä, mutta mitään vastaavaa ei ollut koskaan tapahtunut. Riehuva palo vyöryi yli kaupungin, eteni ohi Forumin, tarttui vestaalien taloon, Vestan temppeliin ja ahmaisi kitaansa kaiken, mitä Forumilla sijaitsi pyhän tien Via Sacran eteläpuolella. Talot, julkiset puistot ja kokonaiset kaupunginosat katosivat tulipätsin pohjattomaan nieluun.

Kolme kaupungin neljästätoista hallintoalueesta oli tuhoutunut täysin, kolmas, kymmenes ja yhdestoista - Isis ja Serapis, Palatinius ja Circus Maximus.

Seitsemän oli palanut osittain. Nämä olivat Coelemontium, toinen alue, Piscina Publica, kahdestoista alue, Aventinus, kolmastoista alue, Templum Pacis, neljäs alue, Forum, kahdeksas alue, Via Lata, seitsemäs alue ja Circus Flaminius, yhdeksäs alue. Circus Flaminius, Rooman toiseksi suurin areena, oli säilynyt ehjänä, joten siellä voitiin järjestää näytäntöjä jälleen kuuden kuukauden kuluttua palosta.

Vain neljä aluetta oli säilynyt ehjänä, ensimmäinen Porta Capena, viides Esquiliae, kuudes Alta Semita ja neljästoista Trans Tiberim.

Rooma

Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva Rooman avarista ja hiljaisista kaduista sadepäivänä 19.2.2012, Campo Marzio, Rooma - Copyright © Éole Wind

Koululaiset saavat Italiassa opetusta palomiehen työstä, opettamassa palokuntalaiset.

Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva - Copyright © USAG Italy

Rooman palon syyllisen etsintä

Kansa syytti tulipalosta keisariaan, joka kiiruhti Antiumin huvilaltaan "nauttimaan unohtumattomasta näystä ja lauloi paloa ihaillessaan aariaa Troijan tuhosta". Itse asiassa keisari palasi Roomaan siinä vaiheessa, kun tuli uhkasi tuhota hänen yksityisomaisuuttaan. Paluu oli siinä mielessä turha, että tuli ehti aiheuttaa suurta vahinkoa myös keisarin palatsissa, Domus Transitoriassa.

Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva - Copyright © Boston Public Library

Huhut kiersivät kansan parissa ja väitettiin, että keisari oli sytyttänyt palon itse, omien etujensa ajamiseksi. Näin hän olisi päässyt eroon sekasortoisesti kyhätystä kaupungista, rakentamaan uutta, avarampaa ja kauniimpaa. Neroa on sittemmin syytetty Rooman palosta lähes kaksi tuhatta vuotta.

Historiankirjoittajat ovat leimanneet Neron yksimielisesti syylliseksi. Nykytutkijoiden kanta on toinen. Pidetään hyvin epätodennäköisenä sitä, että sytytyksen takana olisi ollut Nero. Tarkimman selvityksen aikanaan Rooman palosta antoi historiankirjoittaja Tacitus, mutta hänen näkemystään pidetään yksipuolisena ja puolueellisena. Tacitus kuului aristokratiaan, joka ei olisi halunnut jakaa valtaansa keisarin kanssa.

On myös epäilty, että Rooman palon sytyttivät kiinteistökeinottelijat. Yhdeksi syylliseksi eli Rooman palon sytyttäjiksi on myös esitetty kristittyjä, jotka näin olisivat voineet osoittaa tuhoprofetiansa oikeiksi. Yhden kristittyjen tuhoennusteen mukaan Rooma tuhoutuisi samana päivänä, kun Sirius nousisi yötaivaalle. Sinne Sirius kohosikin juuri samana päivänä, kun Rooman palo alkoi. On mahdollista, että varhaiskristityt näin sytyttivät Rooman tuleen ikivanhan profetian toteuttamiseksi.

Ehkä Rooman paloa ei tahallaan sytyttänyt kukaan. Olosuhteet vain olivat sellaiset, että mistä tahansa pienestä palosta saattoi kehittyä katastrofi, joka oli vain odottanut toteutumistaan.

Neron hätäapua

Nero auttoi kaupunkilaisia tulipalon jälkeen erilaisin hätäavustuksin. Pääkaupungin viljavarastoja oli paisutettu hänen aikanaan erilaisia katastrofeja varten, sillä nehän olisivat saattaneet aiheuttaa katastrofaalisia seurauksia princepsille.

Nero avasi kodittomien tilapäistä majoittamista varten omat puutarhansa, Marskentän ja Agrippinan rakennukset. Näihin kuuluivat Pantheon, termit, Vipsanian pylväshalli ja Saepta Julia. Viimeksi mainittu oli 24 000 neliömetrin laajuinen äänestyshalli Via Latan eli nykyisen Corson varrella. Sen jäännöksiä on yhä olemassa Santa Maria in Via Latan alakirkossa ja Palazzo Dorian kellarissa. Keisari myös tuotti Roomaan elintarvikkeita Ostian varastoista ja lähikaupungeista. Inflaation tukahduttamiseksi alkuunsa viljan hintaa alennettiin kolmeen sestertiukseen.

Rooman uudelleen rakentaminen

Katastrofi tarjosi Nerolle ainutlaatuisen tilaisuuden Rooman uudelleen rakentamiseen. Keisari meni kuitenkin kunnianhimossaan liian pitkälle.

Kun tulipalo oli sammunut, keisari saattoi omistautua uudelle innostukselleen, kaupunkisuunnittelulle. Hän oli hyvin kiinnostunut arkkitehtuurista. Hän halusi tehdä Roomasta myös ulkonaisesti koko maailman pääkaupungin. Hän varasi kaupungin keskeltä suuren maa-alueen omaan käyttöönsä ja antoi arkkitehtiensä tehtäväksi suunnitella kaupungin, jossa olisi leveitä pylväskäytävien reunustamia katuja. Hänen arkkitehtinsä suunnittelivat mm. pyöreämuotoisen kylpylän, jota pidetään rakennustaiteellisena mestariteoksena ja keisariajalla rakennettujen kylpylöiden esikuvana.

Nero sanoi itse vastaavansa rakentamisen aiheuttamista ylimääräisistä kuluista. Vaikka hänen ratkaisunsa olivat oikean suuntaisia, ja tekivät kaupungista turvallisemman tulipalojen varalta, olivat kustannukset valtavat. Tästä mielettömiin menneestä tuhlailusta kehittyi lopulta kassakriisi. Sitä yritettiin korjata mm. lyömällä enemmän rahaa, hopeisia denaareja. Joka tapauksessa, Nero teki kaikkensa, jotta kaupunki välttyisi uudelta, samanlaiselta tulipalolta. Tähän liittyi myös se, että rakennusmateriaalina alettiin käyttää tiiltä. Roomaan perustettiin useita tiilitehtaita ja voitiin puhua tiiliteollisuudesta. Myös rakentamisessa käytettiin roomalaista betonia.

Rooma nousi tuhkasta, vaikka Neron jälleenrakentamistöistä oltiinkin monta mieltä. Rooma sai kokonaan ilmeen, kun puurunkoisten talojen tilalle tuli tiilillä verhoiltu betonirakentaminen. Nero määräsi myös, että kahdella talolla ei saanut olla yhteistä seinää, mikä sekin edesauttoi paloturvallisuudessa suuresti. Hän määräsi myös rakennuksille maksimikorkeuden ja katuja levennettiin. Rakennuksiin lisättiin pylväskäytävät, jotta palomiehet pääsisivät myös ylimpiin kerroksiin. Jopa Tacitus joutui myöntämään, että tulipalon jälkeen Roomasta tuli todellakin kaunis maailmankaupunki.

Domus Aurea - Kultainen talo

Tulipalon jälkeen Nerolle tarjoutui tilaisuus rakentaa itselleenkin entistäkin loistokkaampi palatsi. Samalla Domus Aurea oli raskauttavin todiste Neroa vastaan. Siitä tuli Rooman kaikkien aikojen suurin palatsi. Hanke herätti kuitenkin vastalauseiden myrskyn. Nero käytti isoja osia tuhoutuneesta kaupungista oman palatsinsa rakentamiseen. Eliitti uskoi, että poltettuaan Rooman Nero halusi rakentaa kokonaan uuden, vain omia tarkoitusperiään palvelevan kaupungin, ja antaa sille nimeksikin Neropolis.

Domus Aurea oli valtaisa rakennushanke, mitään sellaista ei ollut aiemmin nähty Euroopassa. Siihen tarvittiin tuhansia rakentajia ja koko urakkaa voidaan verrata pyramidin rakentamiseen. Palatsin porteilla seisova, kullattu Neroa esittävä patsas oli jo käsittämättömän suuri, korkeudeltaan noin 30 metriä. Se oli Neron keisarivallan tyrmäävä vertauskuva. Kultainen talo oli Neron mestariluomus.

Nero oli äärimmäisen viehtynyt suuruudenhulluun loistoon ja prameuteen. Domus Aurean pihalla oli kolme peninkulman mittaista pylväkäytävää, siis kokonainen pylvästöjen meri ja rakennukset oli päällystetty kullalla ja jalokivillä. Palatsia ympäröivät ihmeelliset puutarhat, keinotekoiset järvet ja suurenmoiset terassit. Eräässä palatsin juhlasaleista oli tähtitaivasta kuvaava katto, joka suuren koneiston avulla oli pyörivässä liikkeessä yötä päivää. Kattoihin oli kiinnitetty ruiskuja ja suutinsysteemejä, jotka pystyivät lähettämään alas kuuroittain parfyymeja ja muita hyviä tuoksuja, joihin Nero oli ihan sairaalloisen himokkaasti viehtynyt.

Kuuluisin Neron Kultaisen talon sisustusarkkitehdeistä oli Fabullus, ja hänellä ja muilla taloa suunnitelleilla arkkitehdeillä ja taiteilijoilla on ollut suuri vaikutus renessanssin mestareiden, kuten Rafaelin töihin.

Domus Aurean kullan ja jalokivien kimalluksen keskellä Neron sanotaan huoahtaneen, että lopultakin hänkin saattoi alkaa elää kuin ihminen!

Itse asiassa Nero varasi tulipalon jälkeen Rooman kaupungista kolmasosan omaan käyttöönsä. Hänen laaja palatsialueensa kohosi keskelle kaupunkia, paikalle, jossa nykyään sijaitsee Colosseum. Näin Nero varasi itselleen kaupungin parhaan paikan. Tulipalon jäljiltä alueella olleet yksityistalojen jäänteet jyrättiin paviljonkien, tekojärven ja palatsirakennusten tieltä maan tasalle. Tämä synnytti suurta vihamielisyyttä roomalaisissa. Rooma oli jokaisen keisarin omaisuutta ja siten he kaikki Neron tapaan pitivät oikeutenaan muokata Roomaa siten, kuten halusivat, mutta Nero meni tässäkin äärimmäisyyksiin. Kukaan Rooman keisareista ei ollut kahmaissut aiemmin kaupungista rajattomassa ahneudessaan niin suurta osaa omaan käyttöönsä, kuin teki Nero.

Domus Aurean valmistumisen jälkeen vihamielisyys Neroa kohtaan vain kasvoi. Kaiken lisäksi, seuraavana vuotena palon jälkeen, Neron raskaana oleva vaimo, Poppaea Sabina sai surmansa. Väitettiin, että Nero oli potkinut vaimonsa hengiltä, ja tämä vain entisestäänkin kasvatti kansan vihamielisyyttä.

Keisari Nero

Lähteet

*Yle, Areena: Historiaa: Kuinka Nero pelasti Rooman?
*Philipp Vandenberg: Nero - WSOY
*Marianne Ojanaho: Keisari Nero Imagoaan parempi päämies
*Maija-Leena Kallela, Erkki Palmén, Juhani Sarsila: He tekivät Rooman - Jyväskylän Yliopistopaino 2011
*Sami Koski, Mika Rissanen, Juha Tahvanainen: Antiikin urheilu - Olympian kentiltä Rooman areenoille - Atena
*Alexander S. Murray: Who's who in Mythology
*Olli Seppälä: Maan ja taivaan enkelit - Kirjapaja
*Alf Henrikson: Antiikin tarinoita I ja II - WSOY
*Maarit Kaimio: Antiikin myytit ja uskonnot - Otava
*Kulttuuri antiikin maailmassa - Kustannusosakeyhtiö Teos 2009
*Paavo Castrén: Uusi antiikin historia - Otava
*Nathaniel Harris: Antiikin Kreikka - Gummerus
*Taiteen Pikkujättiläinen - WSOY
*Ted Andrews: Elä maagisesti - Keijut, luonnonhenget ja taruolennot - Delfiini Kirjat
*Spectrum
*Wikipedia: Suomalaiset nimet, sekä syntymä- ja kuolinajat
*Rolf C. Wirtz: Taide & Arkkitehtuuri - Firenze - Könemann