Tunturisuden sivut
Milon venus
Amorin nuolen lävistämä sydän "Milon Venus eli Milon Afrodite"

Milon Venus eli Milon Afrodite - kuvassa yllä Louvressa, on antiikin Kreikan kuuluisimpia, säilyneitä veistoksia. Vaikkakin se on vaurioitunut niin, että käsivarret ja alkuperäinen jalusta puuttuvat. Veistos on tehty vuosien 130 ja 100 eaa. välillä, eli Kreikan hellenistisellä kaudella. Veistoksen korkeus on 203 cm, joten se on hieman luonnollista kokoa suurempi. Veistoksen nimi juontuu siihen, että se löydettiin vuonna 1820 hautautuneena Milon kaupungin raunioista, Miloksen saarelta. Saari sijaitsee Kykladien saaristossa Kreikassa. Kuvataiteessa Venus on kaikkein suosituin antiikin tarinoihin liittyvä aihe.
Cupido

Antiikin kuvanveistotaide

Antiikin kuvanveistotaiteella on ollut suunnaton jälkivaikutus länsimaisessa taiteessa. Kreikan taiteen klassisen kauden veistoksia on myöhemmin pidetty täydellisyyden ja kauneuden esikuvina. Useimmat nimellä tunnettujen mestarien alkuperäisveistokset ovat kadonneet, mutta osa niistä tunnetaan roomalaisaikaisista jäljennöksistä. Roomalaiset keräsivät taideaarteita valloittamiltaan seuduilta ja toivat kreikkalaisia taiteilijoita Roomaan.

KREIKKA

Kreikan klassinen kausi (480 - 330 eaa.)

480 eaa. Kreikka saavutti lopullisen voiton Persiasta. Alkanutta kukoistuskautta nimitetään klassiseksi kaudeksi, joka kesti Aleksanteri Suuren aikaan, eli noin vuoteen 330 eaa. saakka. Ateenalla oli hegemonia ja se oli taiteenkin keskus. Aleksanteri Suuren kuoleman jälkeen kreikkalainen kulttuuripiiri ulottui itäiseltä Välimereltä Länsi-Aasiaan. Taiteessa ja arkkitehtuurissa tuona aikana nähtiin, miten kuvanveistäjät hallitsivat täydellisesti materiaalejaan ja loivat yhteistyössä taidemaalareiden ja arkkitehtien kanssa Ateenan Parthenonin. Se oli omana aikanaankin ylittämätön saavutus, jonka loistoa himmentää nykyään se, että suurin osa Parthenonin kilpailijoista, mm. Olympiassa sijainnut Zeuksen temppeli, on jo hävinnyt.

Kreikan klassisen kauden taiteelle oli keskeistä pyrkimys ihanteelliseen kauneuteen, joka perustui illusoriseen todellisuudenmukaisuuteen. Tämä näkyi erityisesti veistoksissa, joissa todellisuutta muutettiin vastaamaan ajan ruumiillista kauneusihannetta. Pyrkimyksessä ihannetyypin esittämiseen kehiteltiin uusia menetelmiä. Merkittävimpinä niistä olivat kaanon, alastoman ihmisen mittasuhteita selvittelevä matemaattinen järjestelmä - sekä kontrapostoasento, joka perustui ihmisen lihaksiston liikkeen ja levon staattiseen harmoniaan. Kontrapostossa ruumiin paino on toisen jalan varassa, ja toisen jalan polvi on puolestaan kevyesti taivutettu.

Kreikan klassisen kauden taiteen keskeisimpinä aiheina olivat ihmishahmoiset jumalat ja atleetit. Ensimmäiset alastomat naishahmot ilmestyivät Kreikan taiteeseen myöhäisklassisella kaudella, jolloin aiheistoon ilmestyi myös joitakin muotokuvia. Kreikan klassisen kauden taiteelle oli tyypillistä figuurien entistä vapaammat asennot, realistinen anatomia, plastisuus ja atleettisuuden ihannointi.

Feidias - (n. 490 - 430 eaa.)

Antiikin Kreikan klassisen kauden kuuluisin kuvanveistäjä ja arvostetuin taiteilija oli Feidias. Hän johti Parthenonin veistosten valmistusta. Hän korosti ihmishahmoisten jumalten arvokkuutta. Hänen veistoksiaan on säilynyt vain jäljennöksinä. Hänen veistäminään on ollut Akropolissa kolme Athene-aiheista veistosta.

Feidiaan veistoksista kuuluisin on ollut Olympiaan sijoittunut, 12 metriä korkea, istuvaa Zeusta esittänyt jättiveistos. Se on ollut aikanaan yksi maailman seitsemästä ihmeestä ja antiikin kuuluisin veistos. Materiaaleina on ollut kultaa ja norsunluuta. Veistosta käsiteltiin öljyllä, jotta se ei olisi halkeillut.

Feidiaalle itselleen jättiveistosten tekeminen ei tuonut tullessaan hyvää. Nimittäin kävi niin, että Feidiasta, joka oli Perikleen luottamusmies ja Akropoliin rakennustöiden johtaja, syytettiin kansankokouksessa siitä, että hän oli kavaltanut osan siitä kullasta, jonka oli saanut Parthenonin Pallas Athenen jättiläispatsasta varten. Syytös oli raju, ottaen huomioon, että Feidias oli kunniansa kukkuloilla ja hyvin arvossapidetty taiteilija. Hän oli jo aikaisemmin luonut jättimäisen Zeuksen Olympiaan - ja sanottiin, että joka kerran oli nähnyt jumalan hymyilevän, ei enää koskaan voinut tulla onnettomaksi. Kansa kuitenkin uskoi syytökseen, eikä Perikles kyennyt estämään Feidiaan raahaamista vankilaan, missä hän pian kuoli. Vaikka hän ilmeisesti, Plutarkhoksen mukaan, oli syytön - ja syynä syytöksiin oli mm. taiteilijakateus, kateuden eri lajeista kaikkein synkin ja raskain.

Polykleitos - (5. vuosisata eaa.)

Kreikkalainen kuvanveistäjä, jonka yksi tunnetuimmista töistä, Keihäänkantaja (Doryforos), kuvaa hänen pyrkimyksiään löytää ihmisruumiin ihannesuhteet. Se, kuten muut hänen veistoksensa, Diadeeminsitoja (Diadumenos) ja Haavoittunut amatsoni, tiedetään vain kopioina. Polykleitoksen maine perustuu ennen muuta hänen pronssiveistoksiinsa, mutta hänen tekemänsä valtava Hera, jota säilytettiin Mykenen lähellä sijaitsevassa temppelissä, oli luultavasti norsunluuta ja kultaa.

Myron Kiekonheittäjä

"Kiekonheittäjä" - Myron

Yksi kopioista. Alkuperäisen veistoksen teki Myron 400-luvulla eaa. ja siitä on olemassa vain roomalaisten tekemiä marmorikopioita. Diskobolos-kiekonheittäjäveistos on näissä kopioissakin ylittämätön. Sen jännittynyt ja vaikea asento ja tarkkaan muotoillut lihakset ovat kuin eri maailmasta vanhempiin patsaisiin verrattuna. Diskobolos edustaa jotakin aivan uutta: elävännäköinen ihmishahmo, joka on yksityiskohdiltaan ja yleisilmeeltäänkin vaikuttava. Kuvien uuskopio on kipsiveistos. National Sculpture Museum, Valladolid, Espanja.

Monumentaalista marmorikuvanveistoa alkoi esiintyä kreikkalaisessa maailmassa 600-luvun puolivälissä eaa. ensiksi Samoksella ja Kykladeilla, jossa sopivaa marmoria oli helposti saatavissa. Ulkomaisten, varsinkin egyptiläisten ja syyrialaisten, esikuvien lisäksi varhaisempien paikallisten pronssi- ja terrakottaveistosten traditio jatkui nyt suuremmassa koossa. Tätä kuvanveiston vaihetta, joka harhaanjohtavasti on liitetty Kreetan kuuluisan arkkitehdin ja sepän Daidaloksen nimeen, edustavat parhaiten varhaisimmat jumalattaria, neitoja (kore) ja nuorukaisia (kuros) esittävät usein suurikokoiset veistokset, jotka lienevät toimineet hautamuistomerkkeinä tai votiivilahjoina Apollonille, jonka kultti oli juuri noina aikoina erityisessä suosiossa. (Paavo Castrén: Uusi antiikin historia)

Myron - (n. 480 - 440 eaa.)

Kreikkalainen kuvanveistäjä, yksi klassisen kauden suurimmista taiteilijoista. Hänen tunnetuimpia teoksiaan ovat Diskobolos eli Kiekonheittäjä ja Athene ja Marsyas, joista tehtyjä kopioita on säilynyt. Kiekonheittäjä on yksi kaikkien aikojen tunnetuimmista veistoksista. Alun perin pronssiin valetusta työstä on säilynyt vain kivestä tehtyjä kopioita, jotka luultavasti ovat roomalaisperäisiä. Liikkeen kuvauksessa Myron olikin vertaansa vailla. Hänen Kiekonheittäjänsä on loistokkain esimerkki pysäytetyn liikkeen harmoniasta.

Kritios - (5. vuosisata eaa.)

Kreikkalainen kuvanveistäjä, jonka Akropolis-museossa oleva Kritios-poika on esimerkki arkaaisen ja varhaisklassisen kauden vaihteessa tapahtuneesta liikkeen vapautumisesta.

Skopas - (n. 390 - 330 eaa.)

Kreikkalainen kuvanveistäjä ja arkkitehti, joka osallistui Tegeassa sijaitsevan Athenen temppelin ja Halikarnassoksen mausoleumin koristeluun. Hänen töilleen on ominaista pateettinen, dramaattinen ilmaisuvoima.

300-luvulla alkoi yksilöivä mielentilan kuvaus työntää syrjään kaikkein kaavamaisinta idealismia. Tätä psykologisoivaa veistotaidetta edusti parhaiten Skopas, jonka veistosfiguurien kasvoilla häivähtävä ilme rikkoi tyyneysihanteen.

Myös Skopas liittyy antiikin maailman seitsemään ihmeeseen. Hän loi kuolleen kuningas Mausoloksen kunniaksi rakennettuun monumenttiin, Mausoleioniin, yhden neljästä fasadista. Neljä tunnettua taiteilijaa loi kukin oman fasadinsa, tunnetuin heistä oli Skopas. Hän teki itäsivulle Kalydonin villikarjun metsästystä esittävän friisin. Rakennuksen huipulla seisoi jättiläiskokoinen nelivaljakkoa esittävä veistosryhmä. Monumentista tuli nopeasti maailmankuulu ja sana mausoleumi elää yhä tänäkin päivänä kaikissa länsimaisissa kielissä.

Praksiteles

"Efebus de Marató" - Praksiteles - Museu Arqueològic Nacional, Ateena, Kreikka.

Praksiteles - (4. vuosisata eaa.)

Kreikkalainen kuvanveistäjä Praksiteles oli vielä Skopastakin maineikkaampi ja hän oli Skopaksen aikalainen, myöhäisklassisen kauden taiteilija ja hänen vastakohtansa. Praksiteleelle tunusomaista oli suloisuus ja kaiho, vartalon notkeat kaaret ja marmorin mestarillinen käsittely. Praksiteleen taiteen tunnuspiirteisiin kuuluu myös kevyesti nojaava asento ja kasvojen ilmeiden tärkeys. Hänen tunnetuimpia töitään ovat Hermes ja Dionysos-lapsi, joka löytyi 1877 Olympiasta Heran temppelistä, ja Knidoksen Afrodite. Praksiteleen veistoksissa jumalat muuttuivat inhimillisemmiksi.

Knidoksen Afrodite oli antiikin ajan eniten puheenaihetta antanut veistos rakkauden jumalattaresta ja ensimmäinen, missä jumalatar esitetään täysin alastomana. Antiikin kirjallisuudesta tiedämme, että mallina jumalattaren patsaalle oli kaunis thespiailainen Fryne. Hän asui jonkin aikaa yhdessäkin Praksiteleen kanssa ja innosti tätä entistäkin täydellisempään ja kiihkoisempaan luomistyöhön. Fryne toimi muidenkin taiteilijoiden mallina, ollen luonteeltaan varsin kevytkenkäinen. Ciceron kertoman tarinan mukaan hän joutui Ateenassa syytteeseenkin puuttuvasta uskonnollisuudesta. Fryne sai oikeudessa puolustajakseen ajan parhaan kaunopuhujan, Hypereideen, joka piti loisteliaan puolustuspuheenvuoron. Sen huipentumana puolustusasianajaja riisti yhtäkkiä vaatteet Frynen yltä - ja kun tuomioistuin näki tämän jumalaisen poven ja vartalon, niin kaikki syytteet oitis raukenivat ja Fryne vapautettiin heti.

Kun Milon Venus tuli Louvreen 1820-luvulla, sitä erheellisesti pidettiin aluksi Praksiteleen työnä.

Lysippos - (n. 370 - 300 eaa.)

Kreikkalainen kuvanveistäjä, Polykleitoksen seuraaja. Urheilupatsaissa anatomiaan kiinnitettiin yhä suurempaa huomiota, ja täydellisyyteen pyrkivän realismin mestari oli Lysippos. Lysippoksen tunnetuimmat teokset ovat Pyhän Markuksen hevoset (Triumphal Quadriga), Eros jännittää jousensa, Agias, Apoksyomenos (Kaapija) - sekä kuvat Aleksanteri Suuresta, joista yksi on säilynyt Louvressa. Aleksanteri Suurella oli tapana antaa yksinoikeuksia kuuluisille taiteilijoille. Niinpä kuvanveistäjä Lysippos oli ainoa, joka sai kuvata hänen piirteitään pronssiin ja marmoriin.

Roomalainen aristokraattipoika

Roomalainen aristokraattipoika - pronssiveistos aivan ajanlaskun alusta, keisari Augustuksen ajalta. Metropolitan Museum of Art, New York City, New York, USA.

ROOMAN VALTAKUNTA

Noin 340 eaa. alkoi Rooman kuvanveistotaiteessa ilmetä yhä selvempää kreikkalaista vaikutusta. Valloitetuilta alueilta tuotiin runsaasti sotasaaliina kreikkalaista taidetta ja se nousi valtavaan suosioon. Alettiin myös kopioida kreikkalaisia veistoksia ja samaan aikaan luotiin uusia veistoksia klassistiseen, eklektiseen henkeen. Näitä veistoksia Roomassakin kopioivat ja tekivät kreikkalaiset kuvanveistäjät.

Eri keisareiden aikana taidemaut hieman vaihtelivat, mutta Hadrianuksen hallituskaudella (117 - 138 jaa.) Kreikan klassisia kuvanveistoksia kopioitiin eniten. Näiden kopioiden varassa suurimmaksi osaksi ovat meidänkin tietomme Kreikan kuvanveistotaiteesta.

Kuiskailua

"Ensimmäinen salainen uskoutuminen Venukselle" - ranskalainen François Jouffroy (1806 - 1882).

Roomalaisajan taiteilijoista on säilynyt hyvin vähän tietoja. Hyvin monet heistä olivat epäilemättä kreikkalaisia. 300-luvun eaa. jälkeen ja roomalaisajalla taiteilijat jäivät usein anonyymeiksi, eikä Feidiaan ja Polykleitoksen kaltaisia suurnimiä enää syntynyt. Tämä antoi Plinius vanhemmalle jopa aiheen todeta, että taide kohtasi loppunsa 200-luvulle eaa. tultaessa.

Taiteilijat, myös kuvanveistäjät, jatkoivat kuitenkin työtään roomalaisajallakin. He olivat pääosin tuntemattomia, idästä tulleita ja kreikkalaisen taidekoulutuksen läpikäyneitä, eikä heidän sosiaalinen asemansa koskaan kohonnut korkealle Roomassa.

Spinario

"Piikin poisto - Spinario" - renessanssi: roomalainen kopio - italialainen Antoninello Gagini (1478 - 1536) - Metropolitan Museum of Art, New York, USA.

Dornauszieher

"Piikin poisto - Dornauszieher" - uusi aika: saksalainen Gustav Eberlein (1847 - 1926) - Alte Nationalgalerie, Berliini, Saksa

Jäjittely ja kopiointi

Antiikin veistoksia on eri tavoin kopioitu ja jäljitelty varsin tarkoin. Piikinpoistosta on sivun kuvissa ylempänä roomalainen veistos, sitten alempana renessanssiajan italialainen kopio 1500-luvulta, ja tässä alimmassa kuvassa saksalaisen kuvanveistäjän työ 1800-luvulta samasta aiheesta.

Narkissos

"Narkissos nojaa pilariin" - roomalainen kopio Polykleitoksen koulukunnan mukaan.

Jean-Charles Chabrié

"Mietteliäs lapsi - Rêverie d'enfant" - ranskalainen Jean-Charles Chabrié (1842 - 1897).
RENESSANSSI

Antiikin taiteen yhteydessä emme voi olla huomioimatta renessanssia, joka merkitsi antiikin kulttuurin ja taideihanteiden uudestisyntymistä, tultaessa keskiajalta uuteen aikaan. Italiassa 1300-luvulla alkanut humanistinen liike johti taiteen ja arkkitehtuurin uudistumiseen ja koki huipennuksensa 1500-luvun alkupuolella. Renessanssin kantavia ajatuksia oli antiikin rakennus- ja esinekulttuurin, siten myös kuvanveistotaiteen rajaton ihailu. Renessanssi jaetaan taidehistoriassa varhaisrenessanssiin, täysrenessanssiin, sekä Alankomaiden ja Saksan renessanssiin.

Berliinin kuvanveistotaidetta

Klassista kuvanveistotaidetta - Berliini, Saksa.

Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva - Copyright © Sergey Galyonkin


Kuvataiteissa veistotaidetta lukuun ottamatta antiikin suoria esikuvia ei juuri ollut tarjolla. Mytologisissa ja jopa uskonnollisissa maalauksissa sekä veistotaiteessa alastonfiguurista tuli keskeinen ikonografinen ilmaisukeino. Ihmisten kuvaamisessa pyrittiin anatomiseen uskottavuuteen ja kaikkien figuurien ilmaisevuuteen. Ihmisen kehon mittasuhteita tutkittiin tarkoin ja tämä tehtiin elävien mallien kanssa.

Donatellon Daavid

Donatellon Daavid

Veistotaiteen tärkein uudistaja 1400-luvun alkupuolen Firenzessä oli Donatello, joka loi Daavid-veistoksellaan ensimmäisen luonnollista kokoa olevan ja vapaasti seisovan alastonpatsaan sitten antiikin. Aikaa välillä oli kulunut 1 000 vuotta. Daavidin luonteva kontrapostoasento osoittaa Donatellon tutkineen elävää mallia. Antiikin kanssa kilpasille Donatello asettui myös, valmistaessaan Paduaan suuren pronssisen ratsastajapatsas Gattamelatan.

Yhdysvaltalainen taidekriitikko ja taiteilija Mary McCarthy on luonnehtinut pronssisen nuorukaisen tyttömäistä olemusta transvestiitin ja fetisistin unelmaksi ja hänen mukaansa Daavid oli Israelin kuninkaan, Jonathanin pojan rakastaja.

Voittoisa Daavid seisoo Goljatin katkaistun pään päällä. Sankaruudestaan huolimatta hän ei näytä laisinkaan sankarilta, vaan voitonkin hetkellä hän muistuttaa enemmän vaatimatonta paimenta. Daavidin surumielisessä paimenpojan olemuksessa sanotaan olevan aimo annos viettelevää eroottisuutta, josko Donatellon Daavidia on verrattu myös ihmishahmoiseen Kristukseen, joka pahaa vastaan taisteltuaan näkee jo tulevat kohtalonsa. Jälkimaailman silmissä Donatello ja Daavid kuuluvat yhtä erottamattomasti yhteen, kuin Leonardo da Vinci ja Mona Lisa. Molemmat mestarit ovat luoneet hahmoistaan täydellisempiä ja ihmisinä tietoisempia, kuin konsanaan olivat luonnolliset, elävät vastineensa.

Täysrenessanssin aikana Michelangelo loi androgyyniset, herooiset henkilöhahmonsa. Kuvanveistossa Michelangelon esikuvia olivat suuret marmorityöt kuten Laocoon ja Belvederen Apollo. Hänen luonnollista kokoa suurempi Daavid-patsaansa ei kuitenkaan noudata klassisia suhteita. Hänen myöhemmissä töissään anatomian käsittely ja ekspressiivisyys etäännyttävät ne yhä kauemmaksi antiikin esikuvista.

SUOMEN KUVANVEISTOTAIDE

Suomessakin kuvanveistolla on hyvin pitkät perinteet. Ensimmäiset veistokset on tehty jo esihistoriallisella ajalla. Näitä ovat Huittisten vuolukivinen hirvenpää (n.5170 - 5130 eaa.) ja harvoihin ihmisveistoksiin kuuluva, Pohjan pitäjästä löydetty, ihmiskasvoilla koristettu puisen sauvan varsi ( 3 000 - 2 000 eaa.).

Keskiajalla kirkollisen taiteen myötä ihmisfiguuri tuli ensi kertaa hallitsevaksi Suomen taiteessa. Vapaata ja yksilöllistä taidetta ei tunnettu, taiteilijoilla oli käsityöläisen asema ja he ovat jääneet tuntemattomiksi. Kotien taiteesta Suomesta keskiajalla ei ole mitään tietoa.

Veistoksia Suomen kirkkoihin saatiin alkuvaiheessa, tuomalla niitä Itämeren piiristä, aluksi Gotlannista, mutta 1300-luvun loppupuolelta lähtien eniten Lyypekistä ja muista Hansa-kaupungeista. Vanhin Suomessa säilynyt puuveistos on Korppoon madonna 1200-luvun lopulta. Ns. Liedon mestarin töissä 1300-luvun alkupuolelta on nähtävissä Gotlannin gotiikan vaikutus. Hänen sirot, korkeaotsaiset madonnansa seisovat tyylikkäästi kontrapostoasennossa ja kasvoilla karehtii "goottilainen hymy". Suomalaisiksi veistoksiksi kirkkojemme veistotaiteessa on yleensä luokiteltu ne työt, joissa on käytelty kotimaisia puulajeja ja jotka toteutukseltaan ovat olleet ulkomaisia esikuvia kömpelömpiä.

Ruotsin kuningas Kustaa III oli suuri taiteen ystävä. Hän teki 1780-luvun alussa matkan Italiaan ja ihastui siellä antiikkiin. Tämän jälkeen kirkkorakentamisessa ja -taiteessa ihanteeksi tuli kreikkalainen temppeli.

Ensimmäinen suomalainen, koulutettu kuvanveistäjä oli Erik Cainberg (1771 - 1816), joka opiskeli Tukholman kuninkaallisessa taideakatemiassa ja matkusti ajan tavan mukaan stipendillä Roomaan. Suomeen hän palasi 1813 saatuaan tehtäväkseen muotoilla reliefisarjan Turun akatemian juhlasalin seinille. Hänen töissään suomalaisen mytologian hahmot saivat antikisoivan toteutuksen.

Suomen kuvanveistotaiteen isä on ruotsalainen, C.E. Sjöstrand (1828 - 1906), joka tunnetaan mm. Kalevala-aiheisista veistoksistaan. 1850-luvulla Sjöstrand kutsuttiin Suomeen, tekemään maamme ensimmäistä julkista monumenttia, Porthanin patsasta Turkuun. Se valmistui vuonna 1856.

1860-luvulla esiin astuneet suomalaiset kuvanveistäjät saivat kaikki koulutuksensa ulkomailla. Walter Runeberg (1838 - 1920) edusti aluksi akateemista klassismia ja hänen veistoksiaan on marmorinen Apollo ja Marsyas, 1877. Pariisiin muutettuaan Runeberg siirtyi veistoksissaan realistisempaan suuntaan.

Johannes Takanen (1849 - 1885) tunnetaan sensuelleista naisveistoksistaan. Hän ei seurannut akateemista kaavaa, vaan käytti eläviä malleja.

Robert Stigel (1852 - 1907) kuvasi veistoksissaan työläisaiheita.

Emil Wikström (1864 - 1942) oli suosittu monumenttien veistäjä. Hänen tunnettuja töitään on Lönnrotin patsas.

Havis Amanda

"Havis Amanda" - Ville Vallgren (1855 - 1940) - Helsinki, Kauppatori

Ville Vallgren (1855 - 1940)

Ville Vallgren teki suurten töiden, kuten Havis Amandan patsas Helsingissä (1905 - 1907), ohella paljon pienoisveistoksia ja koristetaidetta, mm. siroja naisstatyetteja ja ns. kyynelpulloja. Aluksi arkkitehdin uraa suunnitellut Ville Vallgren aloitti veisto-opinnot C.E. Sjöstrandin johdolla. Albert Edelfeltin kehotuksesta hän lähti opiskelemaan Pariisiin 1877.

Opiskelijavuosiensa jälkeenkin Vallgren jäi Pariisiin. Hän toteutti useampia alastontutkielmia. Näitä poikia esittäviä veistoksia ovat Kalastajapoika (1883, Turun taidemuseo), Ravun kanssa leikkivä poika (1884, Ateneum) ja Kaiku.

Kaiku oli jo kooltaankin oli kunnianhimoinen. Kyseessä oli yksityinen tilaus ja Vallgren saattoi toteuttaa teoksensa marmoriin. Vaikka Kaikua voidaan pitää siloisena ja idealisoituna luonnonidyllinä, Vallgren on onnistunut liittämään teokseen rakastettavaa herkkyyttä ja eloisuutta. Tyylillisesti Kaiku noudattelee ajan salonkitaiteen päälinjaa, realistisen lähtökohdan enemmän tai vähemmän akateemista tulkintaa. Kaiku-teoksessa keskeistä on luonnon äänien kuuntelu. Kaiku valmistui vuonna 1887, veistoksen korkeus on 153 cm, sijainti Ateneumin taidemuseossa.

Havis Amanda-suihkukaivon paljastaminen 1908 herätti ensimmäisen todellisen polemiikin maassamme julkisen kuvanveistoksen ympärillä. Ennen tätä julkiset veistokset olivat olleet kuivakan juhlavia suurmiesten muistomerkkejä ja osan yleisöstä oli vaikeaa sulattaa Havis Amandan elämäniloa ja pariisilaisuutta pursuavaa, alastoman neidon olemusta. Aika on kuitenkin ehdottomalla tavallaan osoittanut Ville Vallgrenin suihkukaivonäkemyksen kestävyyden ja Havis Amanda on osa merkittävintä, suomalaista kuvanveistotaidetta kautta aikain.

Lähteet
*Kuka teki mitä - Kuvitettu elämäkerrallinen hakuteos - The Mitchell Beazley
*Alexander S. Murray: Who's who in Mythology
*Olli Seppälä: Maan ja taivaan enkelit - Kirjapaja
*Alf Henrikson: Antiikin tarinoita I ja II - WSOY
*Antiikin myytit ja uskonnot - Otava
*Kulttuuri antiikin maailmassa - Kustannusosakeyhtiö Teos 2009
*Sophy Burnham: Enkelien kirja - Karisto
*Nina Ramstadius: Enkeli lensi ohi - Gummerus
*Taiteen Pikkujättiläinen
*Mary Joslin: Lasten oma enkelikirja - Oy Arkki
*Anna meille enkeleitä - Toim. Ritva Kostamo - Kirjapaja
*Sami J. Anteroinen: Keijut - Perhemedia
*Ted Andrews: Elä maagisesti - Keijut, luonnonhenget ja taruolennot - Delfiini Kirjat
*Spectrum
*Suomen taide Ars - Weilin+Göös
*Maailman taide - WSOY


All rights reserved
*Kuva "Piikin poisto - Dornauszieher" - Copyright
© Car Los
Used with permission.


Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva - Rooman aristokraattipojasta - Copyright © mharrsch
*Kuva Donatellon Davidista - Copyright © ketrin1407
*Kuva - "Kiekonheittäjä" - Myron - Copyright © miaspasia1
*Kuva - Praksiteles - Copyright © Pilar Torres
*Kuva - "Piikin poisto - Spinario" - Copyright © Stephen and Therese Jennings
*Kuva - "Piikin poisto - Spinario" Antonello Gagini - Copyright © Peter Roan
*Kuva - "Havis Amanda" - Copyright © Jean-Pierre Dalbéra
Lyric Poetry (1896).
Cupido "Lyyrinen runous (Lyric Poetry, 1896)" - Henry Oliver Walker (1843 - 1929)

Seinämaalaus Kongressin kirjastossa, Yhdysvalloissa.
*** tunturisusi.com linkit ***