Susilauma saalistaa Kirjoittanut Amu.
Viisi isoa ja tuuheaturkkista sutta vaelsi suuren metsän syvässä, upottavassa lumihangessa. Oli kylmä marraskuu ja ilta oli vaihtunut yöksi. Susien silhuetit lipuivat sulavasti valkoista hankea pitkin ja niiden kosteista kirsuista tuli höyryä, kun nämä hengittivät ulos. Ne kulkivat peräkkäin ja olivat etsimässä riistan hajua. Susilla oli kova nälkä, sillä ne olivat olleet syömättä viisi päivää ja nyt olisi taas aika saalistaa.
Lauman kärjessä kulki punaruskeaturkkinen alfanaaras, Aleina ja sen perässä tämän puoliso, lähes siniharmaa Froste. Frosten takana kävelivät näiden kahden kolme jälkeläistä, Stelgra, Tasho ja Caltha. Ilma oli tyyni, ei tuullut. Taivas oli sinimusta ja lähes pilvetön, kuu nousi. Aurinko oli jo tunteja sitten laskenut. Tähdet tuikkivat taivaalla ja lumi kimalsi nousevan täysikuun valossa.
Tasho, ruskea uros jättäytyi laumasta jälkeen ja Caltha vei sen paikan. "Tasho, tule!" huusi Tashon hopeanharmaa sisko Stelgra. Vaaleanruskea Caltha vain vilkaisi veljeään, Aleina ja Froste jatkoivat kulkuaan, koska olettivat, että Stelgra hoitelisi asian - muttei hoidellut, sillä Tasho seisoi sitkeästi paikoillaan ja nuuhki ilmaa pää pystyssä. "Ettekö te todellakaan haista mitään?" Tasho sanoi hiljaa ja etsi suuntaa, mistäpäin haju voisi olla peräisin. Haju oli kaukana, siksi susikin vainusi sen niin huonosti. Sitten Tasho tajusi, mistä se tuli ja ryntäsi erästä kumparetta kohti.
"Seuratkaa häntä!" Froste komensi ja juoksi poikansa perään. Samoin tekivät muutkin sudet, pienikokoinen naaras, Caltha viimeisenä. Lumiselle kumpareelle saavuttuaan sudet haistoivat saaliinsa. "Se on vanha uroshirvi", sanoi Aleina, joka silmäili lumen peittämiä jälkiä. "Hirvi kulki tästä ennen sitä lumimyrskyä, siksi sen jäljet ovat peittyneet", punaruskea naarassusi lisäsi. Tasho oli ylpeä löydöstään ja susiperhe alkoi seurata jälkiä. Mitä enemmän sudet etenivät, sitä selvemmiksi ja vähemmän lumen peittämiksi jäljet muuttuivat. Hirvi oli kulkenut nopeasti. Se oli ilmeisesti huomannut olevansa susilauman reviirillä ja päättänyt lähteä sieltä äkkiä, ettei päätyisi niiden ateriaksi.
Aleina kulki joukon kärjessä, vakava ilme naamallaan. Hirven haju alkoi tuntua jo hyvin vahvana susien mustissa kirsuissa ja ne lisäsivät vauhtiaan, kunnes olivat tuoreilla jäljillä. "Nyt kaikkien pitää kulkea hiljaa, ettei hirvi kuule meidän lähestymistämme. Muistakaa pysyä vastatuulessa, ettei ilmavirta vie hajuanne hirvelle", Aleina kertoi hiljaisella äänellä. Muut sudet eivät vastanneet mitään; ne tiesivät nyt, kuinka toimia. Susilauma saapui jylhän suon reunaan, joka oli metsäinen, melko matala ja muutenkin loiva kallio. Sudet piilottelivat lumisten kuusten lomassa. Ne näkivät hirven, joka vaelsi suolla. Avoimessa maastossa hirveen olisi helppo päästä käsiki. Hirvi oli vanha, muttei lainkaan raihnainen. Sillä oli vanhoja arpia kehossaan, jotka kertoivat siitä, että se oli vuosia sitten voittanut susilauman, joka oli yrittänyt saada sen nurin. Vanha tai ei, sudet olivat jo päättäneet sammuttaa hirven hengen, koska muuten nälkä nujertaisi ne. Niiden olisi pakko saada tuo hirvi, muuten ne voisivat kuolla lähipäivinä nälkään, keskelle talvisen taigan kylmyyttä.
|
Aleina puhui jälleen: "Minä, Froste ja Caltha kierrämme suon ja menemme sen toiselle puolelle. Stelgra ja Tasho, ajakaa te hirvi luoksemme". Stelgra suorastaan vapisi innosta; se oli aina rakastanut metsästyksen kiihkoa. Tasho taas seurasi katseellaan vanhaa sarvipäätä ja lipaisi huuliaan. "Selvä", Stelgra kiirehti vastaamaan. "Huomaatte kyllä, koska olemme saapuneet suon toiselle puolelle, ulvomme merkiksi!" Froste ohjeisti jälkikasvuaan ja juoksi Aleinan ja Calthan kanssa näkymättömiin. Ei menisi kauaa siihen, että ne olisivat valmiita. Ahma seurasi tilannetta kauempaa; se tiesi saavansa osan saaliista, mikäli sudet onnistuisivat. Siitä syystä hiljaiset ja näkymättömiltäkin tuntuvat ahmat olivat aina seuranneet susilaumoja, ruoan toivossa.
Hirvi kaiveli kohmettuneita, kylmiä kasveja lumen alta, mutta se vaistosi, että sudet olivat jossain lähellä ja lopetti syömisen. Se tiesi olevansa vaarassa ja alkoi hermostua. Sudet olivat ennenkin yrittäneet tehdä tämän sille nuorempana lukemattomia kertoja, mutta se oli aina päässyt pakoon. Mutta nyt se oli arpinen vanha - selviäisikö se enää? Hermostunut uroshirvi etsi kuulollaan mahdoliisia merkkejä vanhoista vihollisistaan. Mutta sudet kulkivat ääneti, ne pitivät huolen, etteivät talloisi edes risuja. Tämä saalistus tulisi ehkä olemaan susien, eli ovelan ja vanhan hirven loppu saattoi olla lähellä. Suo oli kuin taisteluareena, jolla ratkaistaisiin hirven kohtalo.
"Äh, en malta odottaa, että pääsen kiinni tuon hirven lihaan!" Stelgra valitteli ja vilkaisi Tashoa. "Sama täällä, minäkään en pidä odottelusta", Tasho mutisi ja Stelgran tavoin tuijotti saalistaan. Sitten susien ulvonta kajahti ilmaan. Ulvonta oli lyhyt, mutta selvä merkki Tasholle ja Stelgralle. Hirvi hätääntyi ja lähti ravaamaan suoraan Stelgraa ja Tashoa kohti, tietämättömänä ansasta. Kaksi sutta loikkasivat kalliolta lumiselle suolle. "Ha! Aika metsästää!" Stelgra rähisi kovaan ääneen ja hopeanharmaa susi syöksyi hirveä kohti. Molemmat sudet juoksivat valtavaa vauhtia saalistaan kohti. Vanhan hirven hermotkaan eivät enää olleet yhtä kestävät kuin ennen, joten sen sijaan, että olisi jäänyt seisaalleen, urheasti puolustautumaan saalistajiaan vastaan, se kääntyi paniikinomaisesti ja pakeni susia.
Stelgra saavutti hirveä ja hyppäsi sitä kohti, purren tätä kovaa oikeaan takaraajaan, johon repesi kunnon vertavuotava haava suden veitsenterävistä kulmahampaista. Sitten oli Tashon vuoro loistaa; sekin hyppäsi hirveä kohti, mutta kävi kiinni sen kupeeseen ja piti siitä vahvoilla, terävähampaisilla leuoillaan kiinni. Suden jalat olivat ilmassa ja se roikkui saaliissaan pelkkien leukojensa varassa ja maistoi hirven lämpimän veren kielellään. Sitten se irrotti otteensa ja yritti pudotattua jaloilleen, mutta horjahti ja kaatui paksuun lumihankeen. Stelgra teki saman, mutta hopeanharmaa susi laskeutui kepeästi suurille tassuilleen ja jatkoi hirvenajoa. Tashokin nousi ylös ja juoksi hurjana hirven perässä. Sudet ohjasivat hirveä juuri laumatovereitaan kohti; jos hirvi meinasi kääntyä väärään suuntaan, susi juoksi hirven toiselle puolelle niin, että sen olisi pakko lähestyä suon toisella puolella vaanivaa kolmea sutta kohti. Aina vähän väliä sudet iskivät leukansa kiinni hirven mehevään lihaan. Ne olivat jo lähestymässä metsänlaittaa...
Äkkiä kuului julmettu rähinä ja murina, kun Aleina, Froste ja Caltha syöksähtivät pajukosta hirven kimppuun. Nyt viisi sutta repi ja raastoi saalistaan sieltä täältä, kunnes hirvi loikkasi ja ravisteli isoa päätään. Tasho vinkaisi, kun toinen hirven sarvista hieman osui sitä kylkeen. Hirvi oli niin haavoittunut, ettei enää voinut juosta pakoon, mutta se puolustaituisi ärhäkästi susia vastaan.
Viisi sutta asettuivat kaikki hirven ympärille. Aina joku susista kiinnitti hirven huomion itseensä, kun toiset hyökkäsivät. Yhdessä vaiheessa Stelgra kokeili hyökätä suoraan hirven naamaan, mutta sillä kertaa saalis oli nopeampi; se painoi päänsä ensin alas ja salamannopeasti heitti suden sarvillaan ilmaan ja Stelgra vinkaisi, mätkähtäen lumihankeen. Hirvi olisi silloin listinyt kaatuneen suden sorkillaan, mutta Caltha esti sen viime hetkellä, käymällä raivoisasti kiinni hirven kylkeen. Hirvi yritti puskea pientä naarassutta, joka väisti. "Stelgra, oletko kunnossa?" Caltha huudahti. "Olen. Tästä lähtien en enää hyökkää hirven naamaa kohti!" Stelgra kähähti ja nousi toipuneena seisomaan, taas valmiina hyökkäämään hirven kimppuun.
|
Tasho loikkasi sulavasti hirven selkään ja etsi kohteen hampailleen, kunnes sai otteen saaliinsa nahasta ja ravisteli sitä niin kovaa, että nahka repesi ja siihen tuli iso tuli haava. Sitkeähenkinen hirvi alkoi riehua hurjistuneena kivusta, karistaen Tashon selästään ja estäen Frosten hyökkäykseen. Tasho putosi lumeen ja meinasi jäädä hirven suurten sorkkien alle, mutta kierähti ja vältti lähellään käyneen kuoleman. Sitten hirvi onnistui puskemaan Frosten kumoon. Rohkaistuneena siitä, että sai susilauman johtajauroksen nurin, hirvi päätti juosta pakoon. Se oli todellakin sitkein hirvi, jonka susilauma oli koskaan kohdannut; vakavasti haavoittuneenakin se juoksi kovaa, vaikka talven kylmyys vihloi sen verisiä haavoja. Sudet läähättivät turtuneina hirven juostessa niistä poispäin. Nekin alkoivat väsyä.
"Nyt äkkiä sen hirven perään!" Tasho ärähti ja urheasti juoksi sarvipään kintereillä, muut neljä sutta perässään laukaten. Siinä jahdissa lumi pöllysi susiauman sinnitellessä urheasti saaliinsa kannoilla ja hypäten kevyesti jokaisen esteen yli. Näky oli kaunis ja epätodellinen, kun susien tummat silhuetit kiisivät talviyön kuun valossa, lumen pöllytessä. Tasho saavutti saalistaan ja kirosi kovaan ääneen loikatessaan kiinni hirveen. Suden hampaat menivät syvälle hirven lihaan ja vahvojen leukaperiensä voimalla Tasho roikkui saaliinsa lavoissa, jalat irti maasta. Sitten se irrotti otteensa ja laskeutui nyt jaloilleen. Uljas uroshirvi kaatuisi siinä metsästyksessä. Sudet tahtoivat sen ja myös saisivat sen. Se oli aina ennen selvinnyt susista, mutta nyt oli se oli jo vanha ja marraskuun kylmyydessä sudet lannistaisivat selviytyjän.
Seuraavaksi iski Stelgra, hirven vasempaan takajalkaan. Muut kolme sutta pääsivät myös käsiksi hirveen, joka ei enää voinut juosta, niin väsynyt ja haavoittunut se oli. Pelkä jalan tai pään liikuttaminen tuntui ylivoimaiselta. Sudet näykkivät hirveä sieltä täältä. Saalistajien suupielet olivat punaiset verestä ja hirven haavoista valuva veri tahrasi valkeaa, koskematonta lumihankea. Hirvi oli menettänyt jo paljon verta, mutta seisoi urheana ja sitkeänä susien keskellä. Sitten Tasho hyppäsi hirven kurkkuun ja puristi voimakkailla leuoillaan hengen pois hirvestä, jonka suuri ruho lyyhistyi maahan, jalkojen pettäessä sen alla. Hirvi kaatui ja Tasho nopeutti kaatumista vetämällä hirveä sen kaulasta maata kohti. Sitten susi irrotti otteensa ja vanha uroshirvi makasi kyljellään hengettömänä maassa.
Sudet katsoivat saalistaan. Sitten Aleina ulvoi ja kaikki muutkin sudet ulvoivat. Ne kehuivat onnistunutta saalistustaan ja kunnioittivat saalistaan. Susien ulvonta kaikui ilmassa. Sitten nälkäiset, väsyneet sudet kävivät syömään. Hirvestä ei jäänyt paljoa jäljelle, kun viisi, hyvin nälkäistä sutta söivät vatsansa täyteen. Lopulta kaikki sudet alkoivat puhdistautua huolellisesti; ne nuolivat veriset turkkinsa puhtaiksi. "Se oli kova ajo", Froste totesi, kun oli saanut turkkinsa taas yhtä kiiltäväksi, kuin se oli ollutkin ennen saalistusta. Väsyneinä, mutta kylläisinä suden lepäsivät saaliinsa ympärillä. Susilaumaa seurannut ahma tuli hiipimällä paikalle ja repäisi hirvenraadosta sopivan lihakimpaleen itselleen ja kuljetti sen kauemmas, sillä sudet eivät sietäisi sitä kauaa. Laumanjäsenet olisivat ehkä ajaneet ahman tiehensä, mutta olivat niin väsyneitä ja uneliaitakin, että ahma sai ottaa oman osansa rauhassa.
Kirjasivulle
Creative Commons
Sivun alareunassa
kuva Copyright
ucumari
-
Creative Commons:
Sinulla on vapaus:
kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
|