Enkelit
Enkeli

SUOJELUSENKELI

Enkelten Jumalalta saamiin palvelustehtäviin kuuluu myös yksityisten ihmisten suojeleminen ja varjeleminen. Jokaisella ihmisellä, mutta erityisesti lapsella, on ikioma suojelusenkelinsä.

Suojelusenkeli seuraa kaikkialle suojattiaan, innostaen tätä hyviin toimiin ja varoittaen pahoilta teiltä. Suojelusenkeli valvoo siellä, missä matkalaisen taival on vaarojen täyttämä ja yksikin horjahdus polulta voi syöstä kulkijan syvyyteen ja tuhoon.

Suojelusenkeli

Suojelusenkeliltä rukoillaan turvaa aamulla uuden päivän alkaessa - ja illalla, kun varjot pitenevät ja yö saapuu. Nukkujaa ei uhkaa mikään, sillä hänen vuoteensa äärellä valvoo suojelusenkeli.

Ilmestyskirjan mukaan myös kokonaisilla seutukunnilla, kaupungeilla, seurakunnilla ja kansoillakin on omat suojelusenkelinsä.

Pohdiskelua suojelusenkelistä

Oppi suojelusenkelistä kehittyi jo varhaisen kirkon aikana. Yksi ongelmakysymyksistä koski sitä, onko kaikilla ihmisillä suojelusenkeli, vai ainostaan uskovilla. Niin ikään pohdittiin sitä, saako ihminen suojelusenkelinsä vasta kasteessa. Tuomas Akvinolainen ajatteli, että kaikilla on suojelusenkeli, mutta että vasta kasteessa se saa täydet toimintavaltuudet. Hänen mukaansa suojelusenkeli on aluksi melko suojaton pahan voimia vastaan, sillä pieni lapsi tai kastamaton aikuinen kuuluu Aatamin heimoon eli on osallinen perisyntiin, jota kautta Saatana ulottaa vaikutuksensa ihmiseen.

Kasteen ja uskon kautta enkeli saa apua Jumalalta ja Kristukselta, joka on voittanut pahan vallan. Luther puolestaan arveli, että henkilökohtaisen suojelusenkelin lisäksi jokaisella on myös henkilökohtainen kiusaaja. Erään käsityksen mukaan suojelusenkeleiden vaikutus jotenkin lakkaisi viimeistään murrosiän jälkeen. Kristillinen suojelusenkelioppi ei tue tätä käsitystä, vaikka varsinkin luterilaisessa kirkossa enkelit onkin yleisimmin liitetty lapsiin. (Teksti: virtualgarden)

Enkeli

Maan korvessa kulkevi lapsosen tie - Sanat Immi Hellén - sävel P. J. Hannikainen

Maan korvessa kulkevi lapsosen tie.
Hänt' ihana enkeli kotihin vie.
Niin pitkä on matka, ei kotia näy,
vaan ihana enkeli vierellä käy.

On pimeä korpi ja kivinen tie
ja usein se käytävä liukaskin lie.
Oi, pianhan lapsonen langeta vois,
jos käsi ei enkelin kädessä ois.

Ja syntikin mustia verkkoja vaan
on laajalle laskenut korpehen maan.
Niin pianhan niihinkin tarttua vois,
jos käsi ei enkelin kädessä ois.

Maan korvessa kulkevi lapsosen tie.
Hänt' ihana enkeli kotihin vie.
Oi, laps' ethän milloinkaan ottaakaan vois
sä kättäsi enkelin kädestä pois.

Enkeli

Jokaisella on ikioma suojelusenkelinsä

Suojelusenkeli on hyvin henkilökohtainen, onhan hän olemassa vain yhtä ainoaa ihmistä varten. Jo raamattu kertoo siitä, kuinka jokaisella ihmisellä on oma suojelusenkelinsä. 300-luvulla elänyt Basileos suuri kirjoitti näin:

"Enkeleiden joukossa on toisia, jotka huolehtivat kansoista, toiset ovat uskovaisten seuralaisia... Jo Mooses opetti, että jokaisella uskovalla on oma enkeli opastamassa häntä opettajana ja paimenena." Basileos viittaa Ensimmäiseen Mooseksen kirjaan: "...se enkeli, joka on minut pelastanut kaikesta onnettomuudesta, siunatkoon..."

Suojelusenkeli

Tobias ja Rafael

Erityisesti suuriin perheraamattuihin sisällytetystä Tobiaan kirjasta löytyy myös valaiseva, varhainen kertomus suojelusenkelistä. Tobias on nuorukainen, jonka on lähdettävä vaarojen täyttämälle matkalle, perimään isänsä velkoja.

Tobias ei tahdo uskaltaa lähteä matkaan ja etsii siksi itselleen matkakumppania. Kuinka ollakaan, hän löytää Rafaelin. Rafael on enkeli, vaikka Tobias ei sitä tiedäkään. Vasta matkan jälkeen Rafael kertoo Tobiakselle olevansa enkeli, mutta katoaa taas heti sen jälkeen. Suojelusenkelit haluavat aina pysytellä taka-alalla ja hieman piilossa.

Suojelusenkeli

Enkeli

Suojelusenkeleiden aikaan siirtyminen

Suojelusenkeliajatus alkoi vahvistua uskonpuhdistuksen jälkeen, niin protestanttisella kuin katolisellakin puolella. Toden teolla suojelusenkeliusko alkoi levitä 1800-luvulla, jolta ajalta on peräisin myös moni kotoinen suojelusenkelitaulu, lapsuuden kodin enkelitaulu, painokuva, jossa vaaleahiuksinen ja -pukuinen enkeli saattaa kahta korvessa kulkevaa lasta rikkinäisen sillan yli.

Ortodoksissa ikoneissa kuvatut suojelusenkelit ovat paljon maskuliinisempia ja voimakkaampia kuin lastenhuoneen tauluenkelit. Ikonien suojeluenkelillä on usein miekkakin kädessään merkkinä valmiudesta taisteluun, jos jokin uhkaisi.

Enkeli

Katolisessa kalenterissa lokakuun toinen päivä on vuodesta 1670 ollut paavillisella päätöksellä suojelusenkeleiden muistopäivä, johon liittyvässä rukouksessa sanotaan:

"Kaikkivaltias Jumala, isällisessä huolenpidossasi sinä lähetät pyhät enkelisi meidän turvaksemme. Suo meidän tässä elämässä aina kokea heidän suojelustaan ja anna meidän kerran taivaassa iloita yhdessä heidän kanssaan."

Suojelusenkeli

Iltarukouksia

Levolle lasken Luojani
Armias ole suojani
Jos sijailtain en nousisi
Taivaaseen ota tykösi
Aamen.

Rakas Jeesus siunaa meitä,
anna meille enkeleitä.
Siivilläsi meitä peitä,
älä meitä koskaan heitä.
Aamen.

Minä lapsi pienoinen,
aamuin illoin rukoilen.
Pienet kädet yhteen liitän.
Taivaan isää aina kiitän.
Aamen
Suojelusenkeli

"Suojelusenkeli" - Pietro da Cortona (1596 - 1669).

Suojelusenkeli

"Suojelusenkeli Suomen kotien seiniltä".


Enkeli

"Suojelusenkeli opastaa kristittyä lasta" - Carlo Dolci.

Suojelusenkeli

"Suojelusenkeli" - Bartolomé Esteban Murillo.