Tunturisuden sivut
Kuvassa yllä Yhdysvaltain rannikkovartioston (U.S. Coast Guard) alus Polar Star (etualalla) avustaa satamasta lähtevää öljytankkeria Maersk Peary (sinivalkoinen alus). Paikka ja aika: McMurdon tutkimusasema Etelämantereella, McMurdon salmessa, Rossin saaren eteläkärjessä 7.2.2017. Yhdysvaltojen ylläpitämä McMurdon tutkimusasema muodostaa Etelämantereen suurimman asutuskeskuksen. Siellä on tilaa 1258 henkilölle.

Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva yllä, sekä kuva punavalkoisesta Polar Starista - U.S. Coast Guard photo by Chief Petty Officer David Mosley - Copyright © Coast Guard News
*Kuva pingviinistä - Copyright © Christopher Michel
Antarktis Katso ylin kuva kokonaisena.
Antarktis Katso toinen hieno kuva - öljytankkeri tulossa tutkimusasemalle viikkoa aiemmin 1.2.2017.


Pingviini Etelämanner eli Antarktis - jäävirtoja, tulivuoria, hirmupakkasia

Etelämanner eli Antarktis on kooltaan suurempi, kuin Australia tai Yhdysvallat. Sen pinta-ala on noin 14 miljoonaa neliökilometriä. Luonnonolosuhteiltaan Etelämanner - lumen ja jääkenttien, jäävirtojen ja paljaiden vuorenhuippujen valkoinen ihmemaa - on karu ja armoton. Niukkaan kasvillisuuteen kuuluu vain sammalikkoa, jäkälikköä ja leväkasvillisuutta.

Suurin osa Etelämantereesta on valtavan, keskimäärin kahden kilometrin korkuisen ikijään peitossa. Jos jää sulaisi, itse manner olisi huomattavasti pienempi, ehkä vain noin 7 miljoonaa neliökilometriä. Ihminen näki Antarktiksen ensimmäisen kerran vuonna 1820 ja mantereeksi se käsitettiin vasta 30 vuotta myöhemmin.

Karu, tyhjä ja luotaantyöntävä Etelämanner oli runsaat sata vuotta sitten näyttämönä yhdelle maailman löytöretkeilyn historian dramaattisimmista kilpailuista, kun kilpailtiin etelänavan valloituksesta. Kuten hyvin muistamme, Roald Amundsen voitti tämän kilpailun. Todellisia sankareita tuli kuitenkin hänen kilpakumppaneistaan, kapteeni Robert F. Scottista ja hänen miehistään, jotka menehtyivät traagisesti navalta palatessaan.

Antarktis

Klikkaa kartasta iso.

Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Etelämantereen kartta - Copyright © Apcbg


Maailman ankarin ilmasto - pakkasta lähes 100 astetta!

Antarktiksella on kylmä, kuiva ja tuulinen ilmasto. Yhdessä nämä kolme ominaisuutta karkoittavat käytännöllisesti katsoen kaiken elämän, niin että Antarktis on lähes autio manner. Yksikään kasvi tai eläin, ihmistä lukuunottamatta, ei ole kyllin kestävä, elääkseen Antarktiksen jääylängön äärimmäisessä kylmyydessä.

Etelämantereen ilmasto on maailman ankarin. Pimeänä aikana, eli talvella on mitattu - 89,2 C-asteen pakkasia. Itse asiassa tämä vuonna 1982 mitattu pakkasennätys parani vuonna 2010 ja se on nyt -93,2 celsiusastetta. Etelämantereella on talvi silloin, kun Suomessa vietetään kesää. Juuri talvisaikaan mitataan hyytävimmät pakkaslukemat. Kylmintä on korkeilla paikoilla, sillä niiltä kuiva ja kirkas ilma haihduttaa lämmön avaruuteen. Näiden korkeiden harjanteiden lomissa on taskuja, joissa mitataan hurjimmat pakkasennätykset. (10.12.2013 Ilta-Sanomat: Harmittaako kylmä talvisää? Ole iloinen, ettet ole Etelämantereella: sieltä on mitattu jopa -93,2 celsiusastetta.)

Pakkasten armottomuudesta tekee tuuli vielä hirvittävämmän. Tuuli voi puhaltaa 145 kilometrin tuntinopeudella 24 tunnin ajan. Jos tuulen mukana tulee lunta, on suunnistaminen ja paikantajun ylläpitäminen ihmisaistein lähes mahdotonta. Täydellinen eksyminen on mahdollista, vaikka olisi vain muutaman metrin päässä majasta.

Maapallon kaikesta lumesta ja jäästä 90 % peittää Etelämannerta. Vain Etelämantereen rannikko on lämpimämpi ja vieraanvaraisempi, kuin mantereen sisäosat. Karaistuneet antarktiksen kulkijat, jotka ovat talvehtineet ylänköalueilla, nimittävät rannikkoa "banaanivyöhykkeeksi". He riisuvat mielellään pois lämpimimmät vaatteensakin, saapuessaan sinne kotimatkallaan. Mistään helteestä ei silti rannikollakaan ole kyse. Leudon kesän aikana keskipäivällä lämpötila voi usein olla kaksi tai kolme astetta nollan yläpuolella. Sitä lämpimämpää on harvoin ja talvella rannikkokin kylmenee.

Eräillä Antarktiksen lumettomilla rannikkoalueilla pintalämpötila voi tosin kohota jopa 15 - 20 asteeseen, mutta nekin rannat ovat täysin autioita, koska pohjavettä ei ole tarpeeksi, jotta kasvit ja hyönteiset eläisivät. Kylmyys ei olekaan napa-alueen elämän tärkein ongelma, vaan useimmilla alueilla juuri kuivuus asettaa sitäkin suuremmat rajoitukset eläimille ja kasveille.

Jäätiköt liikkeellä

Mantereen keskiosissa kerrostumalla muodostuva jää puristuu hitaasti oman painonsa alla kohti reunoja, jäätiköt liikkuvat ja virtaavat. Jäätikön pinta näyttää liikkeettömältä, mutta monin paikoin työntyvät jäämassat rytisten reunamilta mereen. Nämä valtavan kokoiset, jyrkkäseinäiset lautat ajalehtivat sitten Rossin- ja Weddellinmerissä.

Jäätiköt sulamassa - merenpinta voi nousta 15 metriä - Larsenin jäähylly irtoamassa 2017

Ilmaston lämpeneminen sulattaa jäitä navoilla, myös Etelämantereella. Tammikuussa 2015 uutisoitiin Tottenin jäätiköstä. Australialaiset tutkijat olivat todenneet, että Etelämantereen suurin jäätikkö, 120 kilometriä pitkä ja yli 30 kilometriä leveä Tottenin jäätikkö, on alkanut sulaa. Sulamisen aikaansaa meriveden lämpeneminen.

Aiemmin on oletettu, että tämä Etelämantereen itäosassa oleva jäätikkö olisi sitä ympäröivän kylmän veden vuoksi turvassa sulamiselta. Nyt tämä oletus on havaittu vääräksi. Jos Tottenin jäätikkö sulaisi kokonaan, meriveden pinta kohoaisi maailmanlaajuisesti kuusi metriä. (25.1.2015: Iltalehti: Etelämantereen laajin jäätikkö alkoi sulaa)

Uusimpien tutkimusten mukaan Etelämantereen sulamisvedet voivat nostaa merenpintaa jopa 15 metriä korkeammalle vuoteen 2500 mennessä, jos kasvihuonepäästöt jatkuvat nykyisellään. Aiemmin Etelämantereen mannerjäätikön sulaminen on laskettu huomattavan paljon hitaammaksi. Etelämantereen jäätikön sulaminen on kuitenkin huomattavasti vähäisempää, jos ihmiskunta onnistuu suitsimaan päästöjä. YK:n arvioiden mukaan valtamerten pinta on noussut tähän mennessä noin 20 senttiä vuodesta 1900. (Yle Uutiset 31.3.2016: Etelämantereen jää voi sulaa paljon luultua nopeammin - nostattaa merenpintaa jopa metrin tällä vuosisadalla)

Jää on sulanut erityisesti Bellingshausenin- ja Amundseninmerellä. Jää on ohentunut 7 - 19 metriä vuosikymmenessä vuosina 1994 - 2012. Mantereen läntisellä alueella on 2 210 000 kuutiokilometriä jäätä, joka on vaarassa sulaa. Tämä nostaisi merenpintaa 3,3 metriä. (Tekniikka & talous 27.3.2015: Etelämanner sulaa 70 % nopeammin kuin laskettiin, jää sulaa paikoin 100 vuodessa ja meri nousee 3,3 metriä)

Tammikuussa 2017 seurattiin sitä, kuinka jättimäinen Larsenin jäähylly oli irtoamassa Etelämantereesta. Tätä yli 5 000 neliökilometrin jäämassaa piteli tuolloin liukuvilla sijoillaan enää 20 kilometrin mittainen kieleke. Larsenin jäähyllyn irtoamiseen voi mennä lyhimmillään vain kuukausia - irtoaminen on alkanut vuonna 2010. Kun Larsen on irronnut, niin sen aloillaan pitelemät jäämassat alkavat puolestaan vyöryä kiihtyvällä vauhdilla mereen. (MTV Uutiset 27.1.2017: Jättimäinen jäävuori "Larsen C" on irtoamassa Etelämantereesta - "Lämpeneminen on siellä kaikkein suurinta")

Polar Star
Polar Star

Yhdysvaltain rannikkovartioston, United States Coast Guard, raskaan luokan jäänmurtaja Polar Star Rossinmerellä, Etelämantereella tammikuussa 2017. Klikkaa kuviin. Alemmasta kuvasta näet mittakaavan, kuinka valtava jäänmurtaja sittenkin on vain hyvin pieni äärettömän luonnon valkoisessa autiudessa.
Polar Star

Yhdysvaltain rannikkovartioston, United States Coast Guard, raskaan luokan jäänmurtaja Polar Star Rossinmerellä, Etelämantereella helmikuussa 2017.

Pingviini

Pingviini

Pingviinit

Pingviinit ovat Etelämantereen symboleja. Ne ovat kiehtovimpia ja merkillisimpiä kaikista mantereen asukkaista. Pingviinejä tavataan vain eteläisellä pallonpuoliskolla ja nämä siivettömät linnut ovat sopeutuneet elämään sekä maalla että vedessä.

Kaikki Antarktiksen pingviinit pesivät yhdyskunnissa, jotka yleensä ovat hyvin suuria, käsittäen tuhansia ja kymmeniätuhansia lintuja. Pingviinien, ja myös hylkeiden, selviytymistä maailman kylmimmän ja tuulisimman mantereen hyytävissä oloissa edesauttaa se, että ne elävät lähellä maata ja kykenevät suojautumaan tuulelta. Usein ne saattavat nukkua mukavasti ja kaikessa rauhassa, kun tuulen mukana nietostuva lumi muovailee suojaavan kerroksensa niiden ylle.

Pingviini Pingviinit

Lähteet
*Bernard Stonehouse: Arktisia eläimiä - Kirjayhtymä
*Bernard Stonehouse: Napaseutujen elämää
*Kodin suuri eläinkirja - Weilin & Göös
*Bernard Stonehouse: Etelämantereen eläimiä - Kirjayhtymä
*Wikipediasta aluevedet, arktiset saaret, osa sanastosta
*Ulkopoliittinen instituutti: Jäämeren suojelu vaatii uutta hallintatapaa
*Lukion koulukirja: Terra Nova, Toimiva maapallo, Ihminen ja ympäristö - WSOY 1997
*Spectrum: Arktis
*Suuri maailmantieto: Arktis
*Tiede, Pertti Koskimies: Keväät aikaistuvat - muuttolinnut myöhästyvät. Suomen linnustossa ilmastonmuutos näkyy jo.
*Ilmatieteen laitos: Merijää
*Nicolai, Singer, Wothe: Linnut - Tammi
*Carl-Fredrik Lundevall: Suomen linnut - WSOY
*Aho, Lähteenmäki: Talvilintujen ruokinta - Kirjayhtymä
*Hario, Lehikoinen, Pyhälä, Pynnönen-Oudman, Toiviainen: Suomen muuttolinnut - WSOY
*Hildén, Tiainen, Valjakka: Muuttolinnut - Kirjayhtymä
*Tapio Solonen: Suomen linnusto - Lintutieto
*Juhani Lokki, Jörgen Palmgren: Suomen ja Pohjolan linnut - WSOY
*Koko maailman linnut - Helsinki Media
*Koko perheen luonto-opas - Gummerus
*Lars Imby: Suomen linnut - Gummerus
*Jim Flegg: Eurooppalainen lintukirja - Karisto
*BirdLife Suomi
*Taiteilijaveljekset von Wright - Suomen kauneimmat lintumaalaukset - Valitut Palat
*Tieteen maailma: Eläinten maailma
*Geographica – suuri maailmankartasto maanopas, maat, kansat. Könemann, 1999
*Web-Facta WSOY
Arktis Oulun Yliopisto: Arktinen tundra
Arktis
Arktinen keskus
Arktis Wikipedia: Arktis
Arktis Tieteen termipankki


Polar Star

Polar Starin miehistöön kuuluva Dennis Tompkins (Chief petty officer) on palannut maaliskuussa 2014 Seattleen, oltuaan aluksensa mukana 108 päivää kestäneellä Etelämantereen purjehduksella. Perhe ottaa isän vastaan.

Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva - U.S. Coast Guard photo by Petty Officer 3rd Class Jordan Akiyam - Copyright © Coast Guard News
Tunturisuden sivut
Yllä Yhdysvaltain rannikkovartioston, United States Coast Guard, raskaan luokan jäänmurtaja Polar Star Rossinmerellä, Etelämantereella tammikuussa 2015. 1970-luvulla valmistuneen jäänmurtajan pituus on 122 m, leveys 25,45 m ja syväys 9,4 m. Operation Deep Freeze, on tämän vuoden 2014 Antarktis-operaation koodinimi, joka nimitys on ollut USA:n käytössä jo vuosikymmenten ajan Etelämantereelle suuntautuneiden operaatioiden yhteydessä.

Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva - Copyright © Coast Guard News
Antarktis Katso kuva yltä kokonaisena.


Ei kasvillisuutta - ei eläimiä - kaksi kukkivaa kasvia - suurimmat lihansyöjät 1 mm pituisia punkkeja

Ankara ilmasto ja sopimaton maaperä aikaansaavat sen, että kasvi- ja eläinlajeja Etelämantereella on vähän. Tavallisimpia kasveja ovat levät, noin 360 maalla ja makeassa vedessä kasvavaa lajia - ainoastaan levät pystyvät kasvamaan pohjoisen ja etelän napakalotin paljaalla jäällä ja lumella - ja jäkälät, joita on noin 400 lajia. Jäkälät ovatkin Etelämantereen yleisempiä ja laajimmalla alueilla tavattavia kasveja. Joillakin paikoin ne ovat myös ainoita kasveja.

Sammaliakin on löydetty 70 lajia, mutta kukkivia kasveja on tavattu vain kaksi: heinä ja neilikka. Niitäkin esiintyy vain lämpimimmillä rannikkokaistaleilla. Antarktiksella ei Grahamin niemimaata lukuun ottamatta ole siemenkasveja lainkaan. Samoin, kuin äärimmäisen pohjolan karuimmilla paikoilla, kasvillisuus on Etelämantereellakin matalaa ja laikuittaista.

Mantereelta puut puuttuvat tyystin, ei ole myöskään laisinkaan edes tundraa saatika taigaa. Suomaat puuttuvat myös, eikä missään kasva ainuttakaan pensasta tai varpua.

Kun ei ole kasvillisuutta, niin ei voi olla olemassa myöskään suuria kasvinsyöjänisäkkäitä, ja kun ne - kuten maapallon pohjoispuolen karibut - puuttuvat, ei voi olla maalla eläviä petoja. Poikkeuksena ovat Eteläisellä Intian valtamerellä sijaitsevalle Kerguelenin saarelle istutetut porot. Siksi etelästä puuttuvat pohjoiselta arktikselta tavattavat jääkarhut, naalit ja kärpät.

Etelämantereen suurimmat lihansyöjät ovat noin 1 millimetrin pituiset punkit, jotka elävät kasvinjätteiden seassa ja syövät kasveja ravinnokseen käyttäviä hyönteisiä. Kookkain kokonaan maalla elävä eläin on surviaissääski (Belgica antarctica). Tähän maallaelävään selkärangattomien ja suurelta osalta mikroskooppisen pieneen lajistoon kuuluvat myös karhukaiset, sukkulamadot, rataseläimet ja hyppyhäntäiset.

Meren plankton elämän luojana

Etelänavan alueellakin on runsaasti elämää, vaikka nisäkkäät ja kasvit puuttuvatkin. Lintuja, hylkeitä ja valaita on runsaasti - ja niiden elinehtona on vesien runsas plankton-kasvusto. Laajat värilliset läiskät vedessä, vihreät, ruskeat tai punaruskeat, paljastavat planktonin olemassaolon. Plankton muodostuu hyvin pienistä kasveista ja eläimistä, jotka ovat yhtä tiheässä kuin sattumat kirkkaassa, mutta hyvässä liemessä.

Jokainen merieläin sienistä ja äyriäisistä albatrossiin ja valaaseen on viime kädessä riippuvainen kasvi- eli fytoplanktonista. Antarktiksen vesillä ne ovat lähes poikkeuksetta piileviä. Eläinplankton puolestaan popsii näitä kasviplanktoneita - ja eläinplankton on lintujen, kalojen, mustekalojen, hetulavalaiden ja hylkeiden ravintoa.

Antarktiksen pintavedet kuuluvat maailman tuottoisimpiin pintavesiin, ja tämä mahdollistaa sen, että valtavat lintuparvet täyttävät taivaan, pingviinejä möllöttelee joka puolella sankkoina joukkoina ja hylkeet lepäilevät lautoillaan kuin jättiläisetanat. Miekkavalaita puhaltelee siellä täällä ahtojäiden keskellä ja hetulavalaat höyryävät laiskasti ryhmissä äyriäisparvien - ravintonsa - keskellä.

Etelägerogiankirvinen

Etelägeorgiankirvinen. Klikkaa kuvasta iso.

Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva Copyright © Flickr/size4riggerboots


Etelägeorgiankirvinen (Anthus antarcticus)

Etelägeorgiankirvinen on ainut laululintunen Antarktiksen saarialueella. Se on muutenkin yksi harvoista muista linnuista, kuin merilinnuista, hyvin laajalla alueella. Etelägeorgiankirvinen kuuluu varpuslintujen (Passeriformes) lahkoon, siinä västäräkkien (Motacillidae) heimoon ja siinä kirvisten sukuun (Anthus), jossa lajeja on 40.

Etelägeorgiankirvisen elinpaikkana on Etelä-Atlantilla sijaitseva Etelä-Georgian saari ja sen muutamat lähiluodot. Saarelta on matkaa Etelämantereelle noin 2 000 km. Etelägeorgiankirvinen on saarellaan endeeminen eli kotoperäinen laji, ja sitä ei tavata missään muualla maailmassa. Kannan suuruus on 3 000 - 4 000 paria, 6 000 - 8 000 aikuista ja 9 000 - 12 000 lintuyksilöä kaiken kaikkiaan. (BirdLife International: South Georgia Pipit (Anthus antarcticus))

Etelämantereen omistuksen tavoittelua

Mikään valtio ei omista Etelämannerta ja sen läheisyydessä olevia saaria. Tietyt maat ovat kuitenkin vaatineet ja vaativat edelleenkin Etelämantereelta, tiettyjä alueita omistukseensa. Nämä maat ovat Norja, Ranska, Australia, Uusi-Seelanti, Chile, Argentiina ja Yhdistynyt kuningaskunta. Eri maat haluaisivat myös samoja alueita omistukseensa.

Kaikki alueisiin kohdistuvat vaatimukset rajoittuvat maantieteellisesti kahden pituuspiirin väliselle sektorille mantereella ja saaristossa. Vain Norjan vaatimus Pietari I:n saaresta on tämän alueen ulkopuolella. Vain Norja, tätä saarta vaatiessaan, on tehnyt aluevaatimuksen pituuspiirien 150 ja 90 astetta läntistä pituutta väliseltä alueelta.

Valtiot ovat vuonna 1959 allekirjoittaneet yhdessä Antarktiksen sopimuksen, joka käsittää alueet 60. eteläisen leveyspiirin eteläpuolella. Tuon sopimuksen mukaisesti näitä nyt esitettäviä aluevaatimuksia ei ole hyväksytty. Sopimuksen mukaan esimerkiksi Antarktiksen käyttäminen sotilaallisiin tarkoituksiin on ehdottomasti kielletty.

Arktinen ja subarktinen - antarktinen ja subantarktinen

Pohjoisnavan ympärillä oleva alue on arktinen alue. Sen eteläpuolella on siihen rajautuva subarktinen alue. Etelänavan ympärillä oleva alue on antarktinen alue. Sen pohjoispuolella on siihen rajautuva subantarktinen alue.

Arktinen ja antarktinen voidaan määritellään erilaisin tavoin. Hyvin tarkat rajalinjat syntyvät napojen ja napapiirien avulla. Toisenlainen tapa määrittää alueet on tapa, jossa pohjoisessa mitataan ilman lämpötilaa ja etelässä merivesien lämpötilaa:

Arktinen alue määritellään ilman lämpötilan mukaan. Se on se alue, jossa vuoden lämpimimmän kuukauden, eli heinäkuun keskilämpötila on alle 10° C.

Antarktinen alue määritellään merivirtausten mukaan. Alueen rajana on antarktinen konvergenssi, konvergenssivyöhyke (Engl. Antarctic Convergence). Etelämantereen ympärillä, kartalla mutkittelevana ympyrävyöhykkeenä se rajakohta, jossa Etelämantereen suunnalta tulevat kylmät ja vähäsuolaiset, antarktiset merivesivirrat kohtaavat lämpimämmät, subantarktiset merivirrat. Konvergenssi muodostaa biomaantieteellisen rajan, sillä sen eri puolilla on eri kasvi- ja eläinplankton, kalalajit - ja jopa lintujen lajit ja alalajit ovat erilaisia. Erilaisuus ei ole täydellistä, mutta selkeä muutos voidaan havaita sekä kasvistossa, että eläimistössä, rajan yli siirryttäessä.

Argentiina
Argentiina

Argentiina Etelämantereella

Joulukuussa 2016 otetuissa kuvissa on Argentiinan Etelämantereella sijainnut tukikohta ja sen radiohuone alkuperäiseksi museoituna ja alkuperäisessä, aidossa sijainnissaan. Tämä Argentiinan tukikohta toimi 1940- ja 1950-luvuilla ja lakkautettiin 1962. Lähinnä paikassa säilytettiin muonatarpeita. Eipä ollut noina aikoina nykyaikaisen tietojensiirron välineitä. Eristyneisyyden tunteen on täytynyt olla radiolaitteista huolimatta suuri. Vuosikymmenien hiljaiselon jälkeen paikka kunnostettiin alkuperäiseen tilaansa 1990-luvulla.

Argentiina

Maailman valtioista lähimpänä Etelämannerta sijaitsevalla Argentiinalla on nykyisin monta tutkimusasemaa Etelämantereella. Kartalla punaisella merkityt asemat ovat pysyviä, vihreitä käytetään tarvittaessa.

Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuvat tutkimusasemasta - Copyright © Anthony C
*Karttakuva - Copyright © Marianocecowski
Amundsen-Scott

Amundsen-Scott

Amundsen-Scott ilmakuvassa tammikuussa 2005. Aseman takana näkyy maantieteellistä etelänapaa osoittava pieni kyltti. Hiukan kyltistä oikealle on lippujen ympäröimä ns. seremoniallinen etelänapa.

Amundsen-Scott (virallisesti Amundsen-Scott South Pole Station) on Yhdysvaltojen ylläpitämä tutkimusasema Antarktiksella ja maailman eteläisin vakituisesti asuttu paikka. Asema perustettiin vuonna 1956 ja se on nimetty ensimmäisinä ihmisinä etelänavalle päässeiden tutkimusmatkailijoiden Roald Amundsenin ja Robert Falcon Scottin mukaan. (Wikipedia)

Etelänmyrskylintu

Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
Kuva Copyright © Outward_bound


Etelänmyrskylintu (Fulmarus glacialoides)

Etelänmyrskylintu seurailee laivaa. Myrskylintua muistuttavan linnun siipien kärkiväli on 110 - 120 cm. Lajin pesimäalueena ovat Etelämantereen reunat sekä mannerta ympäröivät saaret.

Pingviini Antarktiksen linnut - 44 pesivää lintulajia - yksi laululintu etelägeorgiankirvinen

Linnut ovat Antarktiksen hallitsevia eläimiä. Niistä lähes kaikki ovat merilintuja. 44:sta antarktisen konvergenssin eteläpuolisesta, pesivästä lajista vain viisi viettää elämänsä yksinomaan maissa. Lintulajien määrä on varsin pieni. Merilintujen suuri osuus selittyy luonnollisilla syillä, ollaanhan merialueilla. Merilinnut kylmään vesielämään höyhennyseristyksineen sopeutuneina selviytyvät myös varsin kylmässä maalla. Kun ne viettävät Antarktiksella mahdollisimman suuren osan ajastaan avoveden äärellä ja muuttavat pois mantereelta kylmimmäksi talvikaudeksi, ne välttävät napailmaston äärimmäisyydet ja elävät varsin mukavasti kesäisen meren tarjoamilla antimilla.

Merilinnut jakaantuvat seitsemään pingviini-, kahteenkymmeneenneljään myrskylintu-, kahteen merimetso- ja viiteen lokki-, kihu- ja tiiralajiin. Maalintuihin kuuluu kaksi sorsaa ja yksi ainoa laululintu, etelägeorgiankirvinen (Anthus antarcticus) - sekä kaksi tuppinokkaa. Tuppinokat ovat erikoislaatuisia, pieniä, rosvoilevia kahlaajia, jotka asustavat vuorovesivyöhykkeessä ja pingviiniyhdyskunnissa. Antarktiksen pesivien lintulajien määrä vaihtelee eri lähteissä, ollen 43 - 45. Eräillä lajeilla voi olla myös muita käytettyjä nimiä, kuin tässä esitetyt. Katso alta lintulajit:

Pingviinit: Keisaripingviini, kuningaspingviini, adelienpingviini, leukanauhapingviini, papuanpingviini, kultatöyhtöpingviini, kalliotöyhtöpingviini.

Albatrossit: Jättiläisalbatrossi, mustakulma-albatrossi, harmaapääalbatrossi, nokialbatrossi, etelännokialbatrossi.

Myrskylinnut: Etelänjättiläismyrskylintu, pohjanjättiläismyrskylintu, kapinkyyhky, etelänmyrskylintu, jäämyrskylintu, lumimyrskylintu.

Valaslinnut: Kyyhkysvalaslintu, myrskyvalaslintu, ohutnokkavalaslintu.

Viistäjät: Harmaaposkiviistäjä, valkopääviistäjä, kergueleninviistäjä, siniviistäjä.

Liitäjät: Harmaaliitäjä, valkoposkiliitäjä, lumimyrskyliitäjä.

Myrskypääskyt: Merikiitäjä, mustavatsamyrskypääsky, harmaaselkämyrskypääsky.

Myrskysukeltajat: Etelänmyrskysukeltaja, kergueleninmyrskysukeltaja.

Merimetsot: Sinsilmämerimetso, kergueleninmerimetso.

Lokit, kihut, tiirat: Dominikaanilokki, isokihu, mc'cormickinkihu, eteläntiira, kerguelenintiira.

Maalinnut: Helttatuppinokka, pikkutuppinokka, etelänjouhisorsa, kergueleninjouhisorsa, etelägeorgiankirvinen.

Antarktis Katso tarkka selvitys Antarktiksen linnuista Wikipediasta englanniksi: List of birds of Antarctica.

Antarktiksen merinisäkkäät - 15 valaslajia ja 6 hyljelajia

Ihmisen tuomia lajeja lukuunottamatta kaikki Antarktiksen nisäkkäät ovat merinisäkkäitä. Alueella tavataan 15 valaslajia ja 6 hyljelajia.

Näillä vesillä, joko säännöllisesti tai ainakin joskus liikkuvia valaita ovat sinivalas, hetulavalas, sillivalas, seitivalas, etelänmustavalas, lahtivalas, pikkukaskelotti, kaskelotti, valkokuonovalas, kääpiövalas, etelänpullokuonovalas, etelänmustavalas ja kuonokoppavalas.

Hylkeitä on maailman vesillä kaiken kaikkiaan 35 lajia ja niistä 6 elää Antarktiksen vesillä. Lajit ovat merinorsu, merikarhu eli turkishylje, merileopardi, rapuhylje, rossinhylje ja weddellinhylje.

Merikarhu

Merikarhun poikanen Antarktiksen rannoilla.

Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
Kuva Copyright © Liam Quinn


Merikarhut erityistarkkailussa

Merikarhut eli turkishylkeet, jotka voivat painaa jopa 300 kg, ovat nousseet viime aikoina erikoisissa yhteyksissä uutisotsikoihin. Ne asustavat samoilla rannoilla kuningaspingviinien kanssa. Nyt on havaittu, että merikarhut ovat alkaneet käyttää 16-kiloisia kuningaspingviinejä "seksileluinaan", eli ne ovat ottaneet kiinni näitä lintuja ja yrittäneet paritella niiden kanssa. Napatutkijat todensivat ensimmäisen tällaisen tapahtuman jo vuonna 2006, mutta vielä tuolloin tuota yksittäistä tapausta pidettiin poikkeavan merikarhuyksilön (perverssin) häiriökäyttäytymisenä.

Vuonna 2014 tutkijat näkivät kolme vastaavaa tapausta, jotka myös videoitiin. Tutkijat eivät ole kyenneet varmuudella selittämään syytä tällaiseen poikkeavaan käytökseen, vaikkakin erilaisia spekulaatioita esitetään. Yhden selityksen mukaan nuoret merikarhut "harjoittelevat" näin parittelua. (18.11.2014 HS - Teppo Moisio: Merikarhut ovat alkaneet käyttää pingviinejä seksileluina Etelämantereella)
Antarktiksen meret

Etelämannerta ympäröivää merialuetta kutsutaan Eteläiseksi jäämereksi tai Eteläiseksi valtamereksi. Monet maantieteilijät pitävät kuitenkin näitä Etelämanteretta ympäröiviä merialueita vain Atlantin, Intian valtameren ja Tyynenmeren eteläisinä ulokkeina. Alueen meriä ovat Weddellinmeri, Rossinmeri, Amundseninmeri ja Bellingshauseninmeri, jotka kaikki ovat kuin lahtien tapaan ihan kiinni mantereessa.

Eteläinen valtameri on ainut merialue maailmassa, jossa laiva voi itä-länsisuunnassa purjehtia loputtomasti samaa kurssia, eli kiertää maapalloa (Etelämannerta) osumatta koskaan maihin.

Antarktiksen mannerjäätikkö kutistuu ja merijää kasvaa

Antarktiksella on erotettava toisistaan mannerta peittävä mannerjäätikkö ja meriä peittävät merijäät. Siinä, missä tällä hetkellä Etelämantereen mannerjäätikkö pienenee kiihtyvällä vauhdilla, Etelämannerta ympäröivällä Eteläisellä jäämerellä merijää kasvaa, vaikka meri lämpeneekin. Joka talvi Antarktista ympäröivä meri jäätyy 1 - 3 metrin paksuudelta 100 - 200 kilometrin etäisyydelle rannikosta.

Vaikka jäätikön sisäosa Itä-Antarktiksella paksuuntuu, kokonaisuutena ottaen Antarktiksen jäätikkö pienenee kiihtyvällä vauhdilla. Antarktiksen merijää kasvaa huolimatta Eteläisen jäämeren voimakkaasta lämpenemisestä. "Jäätä on Antarktiksen ympärillä nyt eniten sitten satelliittiseurannan aloittamisen lähes 30 vuotta sitten. Siellä on yksinkertaisesti liian kylmää jotta siellä voisi sataa, ja näin tulee olemaankin vielä hyvin pitkän aikaa. Lopputuloksena on, että Antarktiksen ympärillä on enemmän jäätä kuin koskaan." (Patrick Michaels). Vaikka merijää onkin lisääntynyt, niin siitä huolimatta Eteläinen jäämeri on lämmennyt nopeammin kuin mikään muu maailman valtameristä. (John Cook: Kasvaako vai kutistuuko Antarktiksen jäätikkö?)

Muuan aika sitten arvioitiin Antarktiksen jäätikön painoksi 27 miljoonaa biljoonaa tonnia ja jäämassa sisälsi tuolloin noin yhdeksän kymmenesosaa maapallon jäistä. Jäätikön valtava massa on painanut allaolevaa mannerta noin 1 000 metriä maan kuoren sisään. Tämä valtava eteläinen napajäätikkö viilentää koko eteläisen pallonpuoliskon.

Jäävuoret

Jäävuoret syntyvät napajäätikön glasieereista eli jäävirroista, jäähyllyistä ja lauttajäistä, jotka liikkuvat jatkuvasti merta kohti ja murtuvat reunamiltaan, saavuttaessaan syvän veden. Valtavat, pöytämäiset jäävuoret, joilla voi olla korkeutta vedenpinnasta 40 metriä, aloittavat purjehduksensa avomerelle, jossa ne hyvin kaukana aikojen päästä pikkuhiljaa sulavat. Jäävuoret voivat olla väreiltään valkoisia, sinisiä tai pullonvihreitä. Juuri Etelämantereen jäävuorissa on näitä pullonvihreitäkin jäävuoria, joiden värin syntymekanismia ei täysin tiedetä. Oletetaan kuitenkin, että jäävuoressa tällöin on pohjasta irronneita sedimenttihiukkasia, jotka valon taitteessa näkyvät vihreinä.

Eteläisellä pallonpuoliskolla jäävuoret kiertävät Etelämannerta myötäpäivään sirkumpolaaristen virtausten mukana. Näihin jäävuoriin tarttuneet sorat ja kivet vajoavat meren pohjaan, jäätikön sulaessa.

Antarktiksen saaria ja saaristoja

Antarktiksen saaret jaetaan kolmeen ekologiseen ryhmään: mannersaaret, merelliset saaret ja periantarktiset saaret. Mannersaaret sijaitsevat aivan Etelämantereen kyljissä ja niillä vallitsevat mantereen ilmastolliset olosuhteet. Merelliset saaret sijaitsevat kauempana merellä ja ovat kesäisin avoveden ympäröimiä. Periantarktiset saaret ovat läpi vuoden vapaita jäästä.

Etelämantereen ympärillä olevia saaria ja saaristoja ovat mm. Thurstoninsaari, Pietari I:n saari, Aleksanterinsaari, Deceptionsaari, Beaufortinsaari, Bridgemansaari, Pingviinisaari, Adelaidensaari, Biscoensaaret, Palmerinsaaret, Eteläiset Shetlandsaaret: mm. Livingston, Kuningas Yrjö, Norsusaari - Eteläiset Orkneysaaret: mm. Coronationsaari, Lauriesaari, Satulasaari, Signynsaari, Frederikseninsaari - Etelä-Georgia, Eteläiset Sandwitchsaaret: mm. Zavodovskinsaari, Bellingshauseninsaari, Thulensaari, Montagunsaari, Saundersinsaari, Candlemassaaret: Vindicationsaari ja Candlemassaari, Visokoisaari, Leskovinsaari - Bouvet'n saari, McDonaldin-saaret, Heardinsaari, Windmill-saaret, Balleny-saaret: mm. Younginsaari, Borradailensaari, Bucklensaari, Sabrinasaari, Sturgensaari - Scottinsaari, Coulmaninsaari, Franklininsaari, Rossinsaari, Rooseveltinsaari, Berknerinsaari.
Antarktiksen opas

Turistien opas Antarktiksella.

Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva - Copyright © Christopher Michel


Antarktiksen löytämisen ja kartoittamisen historiaa

Eteläisten Shetlandsaarten jään kattamat vuoret olivat luultavasti ensimmäinen ihmisen näkemä antarktinen maa-alue vuonna 1599. Bouvet'n saari löydettiin vuonna 1728, Kerguelensaaret vuonna 1772 ja vuonna 1773 kapteeni James Cook ylitti ensimmäisen kerran eteläisen napapiirin Enderbynmaan edustalla. Von Bellingshausen tiedotti lähellä Greenwitchin meridiaania sijaitsevasta maa-alueesta vuonna 1820, ja samana vuonna brittiläinen kauppias purjehti luultavasti ensimmäisenä näköetäisyydellä Antarktiksen niemimaasta.

Brittiläiset, ranskalaiset ja amerikkalaiset retkikunnat piirsivät lopullisesti mantereen rajat vuosina 1839 - 1843. Valaanpyytäjät ja tieteelliset retkikunnat lisäsivät yksityiskohtia vuodesta 1895 - jolloin ihminen ensi kerran nousi maihin mantereelle Adareniemellä - vuoteen 1942 saakka. Toisen maailmansodan jälkeen laajamittaiset maa- ja ilmatutkimukset täydensivät kartan.

Antarktiksen vuoria ja tulivuoria

Eräin paikoin työntyy Etelämantereen valkoisesta jäälakeudesta murtautuen kohti korkeuksia jäättömiä vuorenhuippuja. Näistä korkein on Vinsonin massiivi, 5140 m. Kokonaisia, valtavia vuoristojakin mannerjäätikkö pitää sisällään. Viktorianmaan reunalla kulkee lähes 2 000 kilometrin mittaisena Transantarktinen vuoristo, jonka huippujen lomista jäävirrat eli glasieerit työntyvät. Paksu napajäätikkö peittää vuoret alleen 450 kilometrin etäisyydellä navasta.

Jäätikön alla on useita muitakin vuoria ja vuoristoja. Sileän pinnan alla on vuoristo, jolla on pituutta 1 300 km ja jonka huiput kohoavat yli 3 000 metrin korkeuteen, ja joka koossaan ylittää Euroopan Alpit. Mantereen paksuimmat jääkuoret ovat peittoina näiden vuorten ja vuorijonojen lomiin jäävien laaksojen yllä.

Rossinsaarella sijaitsee koko maapallon eteläisin tulivuori, Mount Erebus, 3794 m. Aktiivisen tulivuoren löysi jo vuonna 1841 James Clark Ross. Vulkaanista toimintaa suuremmalla Antarktiksella on tiedetty esiintyneen rajatusti vain kahdella paikalla, Mount Erebuksen lisäksi Viktorianmaassa. Beaufortinsaari ja Franklininsaari ovat aiemmin olleet toimivia tulivuoria, mutta nyt ne kohoavat hiljaisina ja yksinäisinä lounaisella Rossinmerellä. Sen sijaan saarista Deceptionsaari Eteläisillä Shetlandsaarilla, Bouvet-saari ja useat Eteläisistä Sandwitchsaarista ovat vulkaanisesti aktiivisia.

Viime aikoina on kehittyneillä mittausmenetelmillä saatu todisteita siitä, että Etelämantereen mannerjäätikön alla on vulkaanista toimintaa. Tutkijoiden havaitsemat vavahtelut eivät olleet merkki tulivuoren purkautumisesta, vaan magman virtauksesta maankuoren alla. Purkautuminen jään alla on kuitenkin mahdollista. Islannissa vastaavat tapahtumat ovat sulattaneet jäätiköitä ja aiheuttaneet valtavia tulvia. Kilometrisen jään alla on miljoonien vuosien aikana tapahtunut todennäköisesti lukuisia tulivuorenpurkauksia ja ne ovat osa Etelämantereen dynamiikkaa. (27.11.2013 HS - Jani Kaaro: Etelämantereen jään alta löytyi aktiivisia tulivuoria)

Siellä, missä Etelämanner on lumetonta, ovat geologit voineet tutkia kallioperää. On havaittu, että se sisältää merkittäviä fossiili- ja mineraaliesiintymiä.
Tunturisuden sivut
Aihe ARKTIS - Pohjoisnapa-alue ANTARKTIS - Etelämanner - Etelänapa-alue
Manner ja maapohja Ei. Pohjoisnavalla ei ole mannerta eikä maapohjaa, on vain jäätä. Pohjoisnapa sijaitsee merellä - jään peittämällä. Kyllä. Etelänapaa ympäröivä Etelämanner on maanosa ja manner, joten siellä on maata, mutta siitä 98 % on jään peitossa. Etelänapa sijaitsee maalla - jään peittämällä.
Navan alitse sukellus Kyllä. Pohjoisnavan alitse voi sukeltaa, koska maa puuttuu. 1958 yhdysvaltalainen ydinsukellusvene "Nautilus" kulki jään alitse pohjoisnavan kautta. Ei. Etelänavan alitse ei voi tietenkään sukeltaa, koska paikka sijaitsee mantereella.
Pingviinit Ei. Pohjoisnapa-alueella ei elä pingviinejä. Kyllä. Etelänapa-alueella elää pingviinejä.
Jääkarhu ja naali Kyllä. Pohjoisnapa-alueella elää jääkarhuja ja naaleja. Ei. Etelänapa-alueella ei elä jääkarhuja eikä naaleja. Etelämantereella ei elä ainuttakaan maanisäkästä.
Tundra Kyllä. Pohjoisen pallonpuoliskon molempien mantereiden, Euraasian ja Pohjois-Amerikan pohjoisimpia osia, sekä arktisia saaria, peittää tundra. Ei - ja hieman kyllä. Eteläisen pallonpuoliskon vastaavilla leveysasteilla on niin vähän maa-alueita, että tundravyöhyke puuttuu. Joillakin saarilla on tundrakasvillisuutta.
Suurin maapeto Jääkarhu. Jääkarhuilla on pituutta kuonosta hännän päähän 220 - 350 cm. Urokset painavat tavallisimmin 350 - 800 kg. Petopunkki. Etelämantereen suurimmat lihansyöjät ovat noin 1 millimetrin pituiset punkit, jotka elävät kasvinjätteiden seassa ja syövät kasveja ravinnokseen käyttäviä hyönteisiä.
Jäävuoria auringossa ja auringonlaskussa Yllä ja alla Etelämantereen jäävuoria.
Arktis Katso alin kuva kokonaisena.
Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
Kuvat yllä ja alla Copyright © Outward_bound
Tunturisuden sivut
*** tunturisusi.com linkit ***