Tunturisuden sivut
Neptunus

Kokovertailussa, vasemmalla Maa ja oikealla Neptunus. Kaunis, valtamerensinen hohtoinen Neptunus tuskin olisi voinut saada osuvampaa nimeä, sillä se nimettiin roomalaisen jumaltaruston meren jumalan mukaan.

Noin 60 % Neptunuksesta koostuu sulan kiviaineksen, veden, nestemäisen ammoniakin ja metaanin seoksesta. Loppuosa koostuu kuumien vety- (15%), helium-, vesi- ja metaanikaasujen seoksesta.

Neptunuksen pintalämpötila on -220 °C. Neptunus on aurinkokuntamme kylmin planeetta. Tuulet puhaltavat hirvittävällä voimalla ja suurin havaittu tuulennopeus on noin 2 000 km/h.
Neptunus Neptunus

Neptunus on Auringosta lukien 8. aurinkokuntamme planeetta. Se kuuluu jättiläisplaneettojen ryhmään. Se löydettiin Le Verrierin ja Adamsin laskujen perusteella vuonna 1846. Neptunus on hyvin samankaltainen kuin Uranus. Se on halkaisijaltaan pienin kaasuplaneetta, mutta massaltaan kuitenkin Uranusta suurempi. Kaikista planeetoista se on neljänneksi suurin.

Neptunuksen massa on 17,24 kertaa niin suuri kuin Maan massa.

Neptunuksella on ympärillään renkaat. Neptunuksen renkaat koostuvat pääasiassa viidestä päärenkaasta, jotka avaruusluotain Voyager 2 löysi vuonna 1989. Tiheydeltään ne ovat verrattavissa paljon suurempiin mutta vähemmän tiheisiin Saturnuksen päärenkaisiin. Muuten Neptunuksen renkaat ovat pölyiset ja huomaamattomat. Ne muistuttavat läheisesti Jupiterin renkaita.

Neptunukselta tunnetaan 13 kuuta.

Neptunuksen keskietäisyys Auringosta on 30,01 AU eli 4 490 miljoonaa km.

Neptunuksen kiertoaika Auringon ympäri on 164,4 vuotta.

Neptunuksen ekvaattorin eli päiväntasaajan läpimitta on 49 528 km ja pyörähdysaika akselinsa ympäri on 16 h 7 min.

Pluton pudottua kääpiöplaneettojen kastiin vuonna 2006 Neptunuksesta tuli uloin planeetta Aurinkoon nähden.
*** tunturisusi.com linkit ***