Bakemonon karvaturrit!

Löysit siis koirien luokse. Tällä hetkellä koiria on kahdeksan. Muutama mali ja pari gronttua Koirakantani pysyy vahvasti alle kymmenessä. Bakemonoon on myös tullut pari kissaa, yksi ragdol ja yksi itämainen pitkäkarva.
Hännänheiluttajani ovat ystävällisiä, mutta pari jääräpäätäkin on jokaisessa perheessä. Gronttupoika Dwaas ja malintyttö Kin ovatkin meidän perheen jääräpäisempiä eläimiä, mutta hekin taipuvat, kunhan motivaatio on suuri. Koirani ovat hyvin rodulleen tyypillisiä luonteeltaan, kuitenkin jokainen yksilö on erilainen ja luonteenpiirteet poikkeavat tietysti toisistaan. Koirat ovat myös opetettu sietämään muitakin eläimiä. He ovat tottuneet kennelin lähimetsässä kiipeileviin oraviin, loikkiviin jäniksiin ja viserteleviin lintuihin. Vaikka metsästysvietti on aika alhainen, sitä on kuitenkin jäljellä, paimennusvietin viemänä he saattavat yrittää tehdä lähempää tuttavuutta vieraan eläimen kanssa, mutta usein joutuvat pettymään, kun tämä pötkii karkuun. Lampolassa on muutama lammas, mitä he saavat harjoitukseksi paimentaa. Kyseisiä lampaita käytetään myös pienissä kilpailuissa. Jokainen koira tutustutetaan pienestä asti muihin eläimiin, mm kissoihin, joita tällä hetkellä löytyy kaksi. Eddie on palauttanut jokaisen koirani takaisin maanpinnalle omalaatuisella tavallaan. Bella on varsinkin hyvin kiinnostunut Sezestä, ja tuppautuukin usein hyppimään tämän silmillä. Kokonaisuudessaan niin koirani kuin kissanikin elävät sovussa ja hyvinä laumalaisina toistensa kanssa.

Koiramme kisaavat erittäin rotuun sopivalla tavalla, palveluskoiralajit ovat se laji, missä kisaan koirieni kanssa paljon, mutta myös muissakin lajeissa koiria kisataan, hupilajeista jokainen koira nauttii, näyttelyissä myös käytän koiriani ja niistäkin menestystä on oletettavissa. Paimennus on myös hyvin tärkeä laji, ja sitä onkin helppo kisata koirien kanssa, sillä ne soveltuvat siihen työhön vallan mainiosti. Paimennukseen jokaista koiraa totutetaan nuoresta asti, siten kertyy kokemusta ja taitoa mitä tarvitaan paimennuskentillä. Omien lampaitteni paimennuksessa on koiran apu paras apu. Useimmat myös nauttivat niin agilitystä kuin maastoesteistäkin, käymme lähimetsikössä sijaitsevalla kentällä pari kertaa viikossa harjoittelemassa erilaisia lajeja. Jotta koirat tottuisivat kilpailuissa myös muihin koiriin, käymme myös agility kursseilla, joka perjantai niiden koirien kanssa, jotka tarvitsevat hiukan enemmän harjoitusta, kuin muut koirat.
Koirien sivuilla voit sitten tutustustua kyseisiin koiriin paremmin.

omat koirani

Multicam Game Over
belgianpaimenkoira groenendael
uros
12.07.2006
BH JK3 VK2 FIN KVA vPVA vKTV vFBV RH-E RH-FL B RH-T B RH-F B vRH-T A TK1 GER & AM & KRE & DK & N & KANS MVA vGERW-09 vNW-09
>>Tutustu<<
Bordersky Dewin
belgianpaimenkoira groenendael
uros
29.04.2008
RH-E RH-T B BH HK3 EK1 FIN KVA vPVA FIN TVA vFBV vAVA VOVP-09 vLUXW-09 vKREW-09
>>Tutustu<<

Hulttion Fanaatikkomieli
belgianpaimenkoira malinois
uros
10.03.2009
BH JK1 HK3 EK1 FIN KVA RH-E RH-FL A TK3 vPVA vKTV vFBV vMEVA vAVA FIN TVA vGERW-09
>>Tutustu<<
Yar Dayr
belgianpaimenkoira malinois
narttu
15.06.2006
BH JK3 SCHH1 FIN KVA vPVA RH-E RH-F A TK2
>>Tutustu<<

Blended Ablenkung
belgianpaimenkoira malinois
narttu
13.03.2009
BH TK3 SCHH3 HK1 RH-T A RH-F B vPVA vP-09 VOVP-09 FIN KVA FIN TVA
>>Tutustu<<
Redwick Ebaumsworld
belgianpaimenkoira groenendael
narttu
21.09.2009
Tk1 BH SchH2 RH-E RH-FL A RH-T A vPVA
>>Tutustu<<

Joy Vision Urban Gunshot
belgianpaimenkoira malinois
uros
25.10.2008
RH-E RH-T B RH-F A BH JK1 SCHH3 FIN KVA FIN TVA vPVA vMEV-09
>>Tutustu<<
Jailbreak Alpha Rotation
belgianpaimenkoira groenendael
narttu
15.08.2009
BH TK2 JK3 RH-E vPVA FIN KVA
>>Tutustu<<

Omat kissani


Gayaneen Edvard
ragdoll
kolli
03.08.2008
ei vielä meriittejä
>>Tutustu<<
Anathema
itämainen pitkäkarva
naaras
30.12.2009
ei vielä meriittejä
>>Tutustu<<

Ikuisesti muistoissa