Keratosaurit

Keratosaurit (Ceratosauria), josta suomalaisessa kirjallisuudessa käytetään myös muotoa ceratosaurit - ja suomalainen nimitys on myös vanhapetodinosaurit. Keratosaurit olivat lihansyöjä- eli petodinosauruksia. Niitä oli hyvin monen kokoisia, alkaen eräästä kaikkein pienimmästä dinosauruksesta, Compsognathus, jonka pituus 60 - 70 cm, aina Carnotauruksen kokoisiin jättiläisiin. Tällä sonnimaisen ulkomuodon ainakin päänsä osalta omaavalla hirviöllä oli pituutta noin 8 metriä. Keratosaurien ryhmään kuului noin 20 petoliskoa. Useilla keratosaureilla oli monien muiden dinosaurusryhmien tapaan mitä omituisimpia harjoja ja sarvia päässään. Niitä ei tarvittu todennäköisesti taisteluihin, vaan niillä yritettiin tehdä oma olemus viehättäväksi ja saada huomiota vastakkaiselta sukupuolelta pariutumismenoissa.

Carnotaurus
Carnotaurus. Kuva Copyright Tony Trammell.

Carnotaurus - "Lihaa syövä sonni". (Nimesi Bonaparte vuonna 1985). Vuonna 1985 löydettiin tämä suurikokoinen keratosauri, jolla oli korkea sonnimainen pää, jossa oli suuret sarvet silmien yläpuolella. Sen eturaajat olivat hyvin pienet ja käyttökelpoiset tuskin mihinkään. Läheltä fossiilin luita löytyneistä, hyvin säilyneistä ihon jättämistä painumista voitiin päätellä, että otuksen kylkiä ovat peittäneet pienet, kartiomaiset kohoumat. Pituus 7 - 8 m. Paino 1 tonni. Eli liitukaudella 113 - 91 mvs. Löytöpaikka vain Patagonia Argentiinassa, ei ole löytynyt muualta. Lahko Saurischia. Heimo Abelisauridae.

Eoraptor
Eoraptor. Kuva Copyright Todd Marshall.

Eoraptor - "Aamunkoiton rosvo". (Nimesivät Sereno, Forster, Rogers & Monetta vuonna 1993). Herrerasauruksen ohella Eoraptor on yksi kaikkein vanhimmista tunnetuista dinosauruksista. Se oli täysiverinen peto ja lihansyöjä, vaikkakin kooltaan pieni. Sen hampaat olivat matalasti sahalaitaiset ja terävät. Pituus 1 m. Eli myöhäisellä triaskaudella 228 mvs. Löytöpaikka Argentiina. Lahko Saurischia. Heimo Eoraptoridae.

Ceratosaurus
Ceratosaurus.

Ceratosaurus - "Sarvekas lisko". (Nimesi Marsh vuonna 1884). Voimakkaine leukoineen ja terävine, käyrine hampaineen tämä hirmuliskopeto oli kahdella jalallaan suurena liikkuessaan pelottava saalistaja. Lyhyissä eturaajoissa oli neljä vahvakyntistä sormea ja pitkissä takaraajoissa kolme kynnellistä varvasta. Selän ja hännän keskiviivassa oli rivissä matalia luulevyjä. Kuonon päällä ollut sarvi oli ilmeisen pieni taisteluvälineeksi, mutta omaa mahtiaan ja uljauttaan senkin avulla on voinut korostetusti esitellä toiselle sukupuolelle. Pituus 5 - 6 m. Paino 500 - 1000 kg. Eli myöhäisellä jurakaudella 156 - 145 mvs. Löytöpaikka Pohjois-Amerikka. Lahko Saurischia. Heimo Ceratosauridae.

Herrerasaurus - "Herreran lisko". (Nimesi Reig vuonna 1963). Tämä laji on vanhimpia tunnettuja dinosauruksia. Herrerasaurus oli takaraajoillaan liikkunut peto, joka söi luultavasti liskoja ja pieniä kasvinsyöjädinosauruksia. Sillä oli hoikka ruumis ja pitkä, kapea pää. Sen lyhyissä eturaajoissa oli kolme teräväkyntistä sormea, niillä oli hyvä tarttua kiinni pyristelevään saaliiseen. Herrerasaurus liikkui takaraajoillaan, jotka olivat yli kaksi kertaa eturaajojen pituiset. Takaraajojen pituus ja voimakkuus paljastaa, että se oli nopea juoksija. Pituus 6 m. Eli triaskaudella 235 - 230 mvs. Löytöpaikka Pohjois-Amerikka. Lahko Saurischia. Heimo Ceratosauridae.

Dilophosaurus - "Kaksiharjalisko". (Nimesi Welles vuonna 1970). Tämä oli ensimmäinen suuri varhaisjurakauden petosaurus. Molemmin puolin sen kalloa oli parilliset, puoliympyrän muotoiset luuharjanteet. Ehkäpä vain uroksilla oli nämä harjanteet ja niillä mielisteltiin naaraspuolista yksilöä. Hampaat olivat terävät, mutta niin ohuet, että Dilophosaurus ehkä tappoi saaliinsa kynnellisillä raajoillaan leukojen sijasta. Dilophosaurus oli laumaeläin, joka söi luultavasti enimmäkseen raatoja. Pituus 6 m. Paino 300 - 450 kg. Eli jurakaudella 201 - 189 mvs. Löytöpaikka Pohjois-Amerikka. Lahko Saurischia. Heimo Ceratosauridae.

Compsognathus
Compsognathus. Kuva Copyright Jim Robbins.

Compsognathus - "Kaunis leuka". (Nimesi Wagner vuonna 1859). Tämä oli yksi pienimmistä tunnetuista dinosauruksista, hieman kanaa suurempi. Se oli vain 60 - 70 cm pitkä ja painoi luultavasti vain 3 kg. Se saalisti ravinnokseen suuria hyönteisiä ja sen ajan pieniä liskoja.

Compsognathus
Hirmulisko Compsognathuksen kokoa havainnollistaa kissa. Kuva Copyright Jim Robbins.

Compsognathus oli siitä erikoinen, että vain sillä oli - Tyrannosauridae-heimon lisäksi - eturaajoissaan vain kaksi kynnellistä sormea. Sen rakenne - kevyet luut, pitkä häntä ja pitkät takaraajat - kielivät suuresta nopeudesta silloin, kun se lähti täysillä saaliinsa perään, tai pakeni itseään isompia saalistajia. Pituus 60 - 70 cm. Paino 3 kg. Eli jurakaudella 155 - 145 mvs. Löytöpaikat Saksa ja Ranska, molemmista yksi fossiili - muualta maailmasta ei yhtään. Lahko Saurischia. Heimo Compsognathidae.

Coelohypsis
Coelophysis. Kuva Copyright Joe Tucciarone.

Coelophysis - "Ontto muoto". (Nimesi Cope vuonna 1889). Yksi varhaisimmista dinosauruksista. Se oli ketterä lihansyöjä, joka saalisti ravinnokseen pieniä liskoja ja suurikokoisia hyönteisiä. Hoikkarakenteinen, pitkäraajainen ja -häntäinen. Uudesta Meksikosta on löydetty yli 1000 yksilön fossiiliset jäänteet, mikä kertoi selkeää kieltään siitä, että laji eli laumoina. Niistä kävi ilmi myös se, että Coelophysis söi myös omia poikasiaan. Pituus 3 m. Eli myöhäisellä triaskaudella 210 mvs. Löytöpaikka Pohjois-Amerikka. Lahko Saurischia. Heimo Podokesauridae.

Vanha kuva Ceratosauruksesta maalattu noin vuonna 1900 A to Z One at a Time List of Dinosaurs Dinosaur Illustratios.

- Designed for resolution 1024x768 - Best viewed with IE 5 or higher -



www.tunturisusi.com Copyright Tunturisusi