Tyrannosaurus rex-pariskunta jälkeläisineen. Kuva Copyright Gerhard Boeggemann.
Dinosaurusten luokittelu taulukon avulla. Yllä dinosaurusten luokittelutaulukossa lajiesimerkiksi on valittu kuningastyrannilisko. Dinosauruksille ei tunneta yhtään ainutta alalajia, joten kohtaa alalajeille ei tarvita. Kirjoitusohjeita. Suvut ja lajit kirjoitetaan AINA kursiivilla, lukuunottamatta tilannetta jolloin muu teksti (esim. kuvateksti) on kursiivilla, jolloin ne kirjoitetaan normaalilla. LAJInimet aina pienellä, siis Tyrannosaurus rex, ei Tyrannosaurus Rex, tai lyhyesti T. rex, mutta vain silloin jos tekstissä on aikaisemmin kirjoitettu nimi ns. auki, eli kokonaan. Kirjoitustapaa, jossa laji nimi kirjoitettiin isolla käytettiin linnealaisen luokittelun alkuaikoina 1700-1800-luvun vaihteessa. 
Dinosaurukset (Dinosauria) olivat mesotsooisen maailmankauden matelijoita, joilla oli luinen tukiranka ja paksu nahkamainen iho. Ne elivät maalla ja lisääntyivät munimalla. Muista matelijoista poiketen hirmuliskojen raajat sijaitsivat nisäkkäiden tapaan suoraan ruumiin alapuolella, mikä mahdollisti nopean ja ketterän liikkumisen. Lantion rakenteen mukaan dinosaurukset jaotellaan kahteen pääryhmään, eli lahkoon: liskonlantioiset (Saurischia) ja linnunlantioiset (Ornithischia). Alla näihin kahteen ryhmään kuuluvat dinosaurukset siten, kuin ne on näillä sivuilla esitelty. (Heterodontosaureista ei ole omaa sivua). Liskonlantioiset (Saurischia). Prosauropodit eli esipitkäkaulat (Prosauropoda). Sauropodit eli pitkäkaulat (Sauropoda). Keratosaurit (Ceratosauria). Tetanurit (Tetanurae). Spinosaurit (Spinosauroidea). Allosaurit (Allosauroidea), Tyrannosaurit (Tyrannosauroidea). Strutsisaurit eli strutsiliskot (Ornithomimosauria). Oviraptorit eli oviraptorisaurit. (Oviraptorosauria). Petokädet (Maniraptora). Sauropodomorpha -alalahkon (pitkäkaulat) kaksi alilahkoa olivat Prosauropoda ja Sauropoda. Sauropodit olivat massiivisia, pitkäkaulaisia, pienipäisiä ja pitkähäntäisiä kasvinsyöjiä - suurimpia kaikista dinosauruksista. Jurakauden huipulla sauropodit olivat hallitsevia, mutta liitukauden loppupuolella niiden tilalle olivat monin paikoin tulleet pienikokoisemmat, linnunlantioisiin kuuluvat panssariselät, sarvipäät ja ankannokkasaurit. Kaikki lihansyöjädinosaurukset, jotka olivat kahdella jalalla liikkuvia, terävähampaisia ja usein suurikalloisia, kuuluivat Theropoda-alalahkoon. Jotkin liitukautiset teropodit, kuten therezinosaurit kehittyivät myös kasvinsyöjiksi. Linnunlantioiset (Ornithischia). Fabrosaurit (Fabrosauridae). Heterodontosaurit (Heterodontosauridae). Stegosaurit eli harjaliskot eli laattaselät (Stegosauria). Hypsilofodontit (Hypsilophodontia). Iguanodontit (Iguanodontia). Hadrosaurit eli ankannokkasaurit eli sorsaliskot (Hadrosauroidea). Paksu- eli luupäät (Pachycephalosauria). Panssariselät (Ankylosauria). Sarvinaamat (Ceratopsia). Linnunlantioisten lahkon dinosaurukset olivat kasvinsyöjiä. Erityisen hallitsevia tämän lahkon dinosaurukset olivat liitukaudella, eli dinosaurusten valtakauden loppupuolella. Alalahko Ornithopoda (linnunjalat), jossa alilahkot Hypsilophodontia, Iguanodontia ja Fabrosauria - alalahko Marginocephalia (rajakalloiset), jossa alilahkot Ceratopsia ja Pachycephalosauria - sekä alalahko Thyreophora (kilpeäkantavat), jossa alilahkot Ankylosauria ja Stegosauria. 
LISÄÄNTYMINEN MUNIMALLA.
Kuva oikealla Copyright John Sibbick. Kuvassa Oviraptor-äiti järjestelee ylpeänä juuri munista kuoriutunutta jälkikasvuaan. Osa munista on vielä ehjänä, joten perheenlisäystä on ihan pian enemmänkin tulossa! Dinosaurukset lisääntyivät munimalla. Munansa ne laskivat maassa oleviin, sopiviin pesäkuoppiin. Munat olivat kovakuorisia, kuten nykyisillä matelijoilla ja linnuilla. Fossilisoituneita dinosaurusten munia on löydetty yli 200 pesästä eri puolilta maailmaa ja eräissä niissä on ollut vieläpä pieni luurankokin sisällä. Tosin, useissa tapauksissa ei tiedetä, mille dinosauruslajille munat ovat kuuluneet. Joskus useammat emot laskivat munansa samaan pesään, jossa saattoikin olla sitten 30 munaa. Yllättävää on se, että dinosaurusten munat olivat kooltaan varsin pieniä. Ne eivät olleet missään suhteessa munijoidensa omaan kokoon. Jos munien koko olisi ollut suhteessa täysikasvuisen dinosauruksen kokoon, olisi niiden kuori muotoutunut väkisinkin niin paksuksi, että poikaset eivät ikinä olisi kyenneet kuoriutumaan ulos munasta. Kuten ovat tehneet pikkuruiset oviraptorit kuvassa. Mitä ilmeisimmin dinosaurusten poikaset kehittyivät ja kasvoivat hyvin nopeasti. Eräillä dinosauruksilla ruumiin mittasuhteet muuttuivat iän myötä toisiksi. Dinosaurukset olivat levittäytyneet ympäri maailmaa melkeinpä jokaiseen kolkkaan. Eräs seikka on syytä muistaa tässä yhteydessä. Vielä triaskauden lopulla 200 mvs kaikki mantereet olivat yhdessä ja muodostivat suuren supermantereen nimeltään Pangaia. Eläimet saattoivat siten periaatteessa levitä melko helposti kaikkialle maailmaan, kun meret eivät olleet estämässä liikkumista. Silloin oli mahdollista kävellä vaikkapa poikki koko maailman. Vaikka dinosaurusten aikana mantereet olivat liikkumassa erilleen toisistaan, olivat ne toisiinsa kiinnittyneinäkin. Tämä selittää sen, että samoja dinosauruslajeja saattoi elää sekä vaikkapa nykyisessä Aasiassa, että Afrikassa ja Amerikassa. 135 mvs varhaisella liitukaudella Pangaia oli hajoamassa kahtia, kun Laurasia liukui kohti pohjoista ja Gondwanaland kohti etelää. Vielä 80 mvs, liitukauden lähestyessä loppuaan, Pohjois-Amerikka oli yhteydessä Eurooppaan ja Aasiaan, mutta Afrikka ja Etelä-Amerikka olivat meren erottamina. Intia liukui Afrikasta ironneena kohti Aasiaa. Liitukauden lopulla eri mantereiden dinosaurukset alkoivat kuitenkin jo toisistaan eristyneinä saada eroavia piirteitä. Eniten dinosaurusten fossiileja on löydetty Pohjois-Amerikasta, Aasiasta ja sieltä Mongoliasta sekä Euroopasta. Mutta niitä on löydetty myös Antarktikselta, Australiasta ja Alaskasta. 
Titaani kaatuu rosvojen hyökätessä! On meneillään liitukausi 125 mvs, tapahtumapaikkana on nykyinen Utah Pohjois-Amerikassa. Tonnin painoiset ja seitsemän metrin pituiset Utahraptorit "Utahin rosvot" hyökkäävät joukkovoimalla valtavan Astrodonin kimppuun! Dromaeosaurit Utahraptorit kuuluivat Maniraptora-ryhmän Dromaeosauridae-heimoon. Yksinään nämä petodinosaurukset eivät olisi mahtaneet mitään suurelle Astrodonille, mutta yhteistyöllään niiden voitto oli varma. Utahraptorit eivät käyttäneet saalistamansa eläimen surmaamiseen hampaitaan, vaan viiltelivät sitä kauttaaltaan 25 cm pitkillä, veitsenkaltaisiksi litistyneillä kynsillään. Uhri, vaikkakin kuinka suuri, kaatui lopulta voipuneena maahan verenhukan vuoksi. Kuva Copyright Luis V. Rey. Dinosauruksissa oli sekä kasvinsyöjiä, että lihansyöjiä. Lihansyöjät muodostivat petodinosaurusten ryhmän Theropoda, suomeksi "teropodit". Erikokoiset petodinosaurukset saalistivat hyvin erikokoisia eläimiä. Sitä mukaa, kuin kasvinsyöjädinosaurusten koko kasvoi, kasvoivat niitä saalistavat teropoditkin kooltaan yhä suuremmiksi. Toisaalta oli pieniä, kissankokoisia saalistajia, joille maistuivat hyönteisistä lähtien kaikkein pienimmät saalistettavat. Voisi sanoa niin, että kaikki mikä liikkui, kelpasi syötäväksi ja joutui saalistuskohteeksi. Eikä aina tarvinnut edes liikkuakaan, sillä poikkeuksetta teropodit olivat myös haaskansyöjiä. Rauhassa eivät saaneet olla vedenkään eläjät, sillä monet lajit erikoistuivat taitaviksi kalastajiksikin. Ornithischia-lahkoon kuuluneet linnunlantioiset dinosaurukset olivat kasvinsyöjiä. Kilpailua toistensa kanssa ne pyrkivät välttämään niin, että erikokoiset lajit ja heimot kehittyivät evoluution myötä syömään eri korkeuksilla kasvavaa kasvillisuutta. Sauropodit ylsivät puiden latvoihin kun taas pienimmmät kasvinsyöjät kahistelivat ja napostelivat ihan maan tasalta ja ruohojen juurista löytyviä kasvinosia. Kasveja syövät dinosaurukset olivat järjestäneet ruuansulatuksensa monin tavoin. Sauropodit, joista isoimpien piti ehtiä haalia jopa tonni päivässä vihermassaa sisuksiinsa, toimivat hyvin suoraviivaisesti. Ne eivät pureksineet ruokaansa juurikaan ollenkaan, vaan suuhun kuin haravakoneella ajettu lehvämassa nieltiin miltei sellaisenaan. Ruoka meni suoraan mahaan, missä sinne aiemmin niellyt jauhinkivet, gastroliitit tai erityiset bakteerit, kuin lehmän mahassa, esipehmensivät sen. Hadrosaureilla oli hampaaton nokka, jolla kasvit ensiksi napsittiin suuhun. Suun takaosassa olivat odottamssa valmiina kasvien jatkokäsittelyyn erikoisrakenteiset hampaat, joilla ravinto pilkottiin ja hienonnettiin ennen nielemistä. Hadrosaureilla oli hampaita vielä tavattoman paljon, sadoittain sekä ylä- että alaleuassa, jopa tuhatkin hammasta ja vanhojen ja kuluneiden tilalle kasvoi kaiken aikaa uusia. Sarvinaamoilla oli vahvat leuat ja saksimaiset hampaat, joilla paksutkin oksat helposti taittuivat. 
Suchomus tenerensis oli valtava petolisko, joka oli erikoistunut saalistamaan kalaa. Nyt se on itse jäämässä saaliiksi, kun jättimäinen krokotiili on ahmaisemassa siitä lujaa otetta! Kuva Copyright Luis V. Rey. 
Outoja päitä ja päärakennelmia. Dinosaurusten päät saattoivat olla hyvin eriskummallisia,
niissä oli usein ulokkeita ja kyhmyjä, töyhtöjä, piikkejä, sarvia, sarvipattereita ja kypärämuodostelmia.
Näillä päillään dinosaurukset joko houkuttelivat toista sukupuolta taikka puolustautuivat
viholliselta - tai yksinkertaisesti yrittivät näyttää mahdollisimman pelottavalta.
Kaikenlaisia häntiä, outojakin. Oleellinen osa dinosauruksia
olivat niiden hännät, joissa niissäkin saattoi olla piikkejä taikka nuijia,
jopa pikemminkin moukareita.
Häntää käytettiin taisteluvälineenä, mutta sillä saattoi myös tasapainottaa
ruumistaan silloin, kun lähti juoksuun kahdella jalalla. Kynsiä kaikkiin tarpeisiin.
Kynnet olivat dinosauruksille tärkeitä ja niitä käyteltiin hyvin erilaisiin tarkoituksiin.
Kasvinsyöjät haroivat niiden avulla lehvistöä suuhunsa, kun taas petodinosaurukset
käyttivät niitä, saadakseen pitävän otteen onnettomasta uhristaan taikka raadellakseen
sitä. Ne saattoivat myös hyppiä raivoisasti uhrinsa päällä ja viillellä tätä samalla kynsillään.
Näin teki ehkä Deinonychus "Kauhistuttava kyntinen", jonka toisessa
takaraajan varpaassa oli suunnattoman suuri sirppimäinen kynsi ja vielä
pitkissä eturaajoissakin oli kolme kynnellistä sormea. Kuvassa
Elaphrosaurus, 200-kiloinen petolisko, jonka heimoa ei ole vielä pystytty
määrittämään fossiilisten löytöjen vajavaisuuden vuoksi.
Kuva Copyright
Erik Christopher Omtvedt.
Keskustelu siitä, että olivatko hirmuliskot nisäkkäiden ja lintujen tavoin tasalämpöisiä vai vaihtolämpöisiä, kuten nykyiset liskot ja muut matelijat, jatkuu. Uutta virikettä tähän keskusteluun toi jokin aika sitten Etelä-Dakotasta Yhdysvalloista löydetty kasvinsyöjädinosauruksen fossiili. Kyseinen Thescelosaurus, joka tällä hetkellä on näytteillä Pohjois-Carolinan luonnontieteellisessä museossa, on sikäli hyvin harvinainen, että siinä sydänkin on jollakin tavalla säilynyt. Thescelosauruksen rintaontelosta löydettiin ruosteenvärinen möykky, joka tietokonetomografiassa osoittautui sydämeksi. Tällä 300 kiloa painaneella dinosauruksella on ollut kaksi kiloa painava soikea sydän, jossa on kaksi kammiota ja eteistä ja yksi valtimonkaltainen paksu verisuoni, joka muistuttaa linnun aorttaa. Ylipäänsäkin Thescelosauruksen sydän on enemmän linnun tai nisäkkään kuin matelijan sydämen kaltainen. Tämä viittaisi siihen, että Thescelosaurus olisi voinut olla tasalämpöinen. Käsitystä siitä, että dinosaurukset olisivatkin olleet tasalämpöisiä, tukevat myös jokin vuosi sitten Kiinasta löydetyt dinosaurusten fossiilit, joissa on merkkejä höyhenpeitteestä. Höyheniä olisi tarvittu ruumiinlämmön ylläpitämiseen ja näin höyhenpeite olisi myös todiste tasalämpöisyyden puolesta. Mikäli osa dinosauruksista olisikin ollut tasalämpöisiä, niin siitä olisi seurannut, että ne olisivat viettäneet paljon liikkuvampaa ja vilkkaampaa elämää, kuin tähän saakka on oletettu. 1800-luvun alkupuolen ensimmäisten fossiililöytöjen jälkeen on dinosaurussukuja nimetty 540 ja eri lajeja noin 800. Dinosaurustutkija Peter Dodson on esittänyt, että näistä vain 285 sukua ja 336 lajia olisi valideja, muissa tapauksissa sama suku ja sama laji olisi virheellisesti määritelty useampaan kertaan. Melkein puolet suvuista on määritelty yhden ainoan lajin perusteella. Valtaosassa, 246 suvusta on löydetty vain yksi laji, 25 sukuun kuuluu kaksi lajia, yhdeksään kolme lajia ja kolmessa suvussa on peräti neljä lajia. Täydellinen kallo ja luuranko on löydetty ja tiedetään vain noin 20 prosentille kaikista löydetyistä tapauksista. Dinosaurukset ovat eläneet kaikilla mantereilla. Maat, joilla on ollut runsain dinosauruslajisto, ovat järjestyksessä Yhdysvallat, Mongolia, Kiina, Kanada, Englanti ja Argentiina. Lähitulevaisuudessa eniten löytöjä on odotettavissa Argentiinasta ja Kiinasta. Melkein puolet kaikista dinosauruslöydöistä on myöhemmältä liitukaudelta. Dodsonin laskelmien mukaan yhden dinosaurussuvun elinkaari kesti keskimäärin 7,7 miljoonaa vuotta. Hänen mukaansa tämä aika on suunnilleen yhtä pitkä, kuin kenotsooisella maailmankaudella kehittyneiden nisäkkäiden elinkaari. Edelleen Dodson on laskelmissaan tullut siihen tulokseen, että dinosaurussukuja olisi elänyt samaan aikaan aina noin 100. Hän päättää arviointinsa siihen lopputulokseen, että kaiken kaikkiaan dinosaurusten sukuja olisi elänyt aikoinaan yhteensä noin 900 - 1200. Lajeja olisi ehkäpä jopa puolet enemmän. Steven Wang ja Peter Dodson ovat arvioineet kaikkien aikoinaan eläneiden dinosauruslajien määräksi 1900. Tähän mennessä löydetyt fossiilit edustaisivat siten vasta noin 25 prosenttia koko dinosaurusten lajistosta. (Counting Dinosaurs: How Many Kinds Were There? P Dodson). 
Cryolophosaurus-pari tekee matkaa jurakauden salaperäisessä maisemassa, etualalla lentää Dimorphodon-lentolisko. Cryolophosaurukset olivat tetanuriin kuuluvia suuria petoliskoja. Kuva Copyright Gerhard Boeggemann. Apua luokittelutaulukon laadintaan sekä tieteellisten nimien kirjoitusohjeet antoi paleontologi Mikko K. Haaramo. - Designed for resolution 1024x768 - Best viewed with IE 5 or higher - www.tunturisusi.com Copyright Tunturisusi |
