Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva yllä - Copyright © Frank Vincentz

Phorusrhacos longissimus - (Nimesi Ameghino, 1887)

Tämä lihaa syönyt petolintu kuului hirmulintujen heimoon (Phorusrhacidae). Laji eli mioseenin aikakaudella 23,0 - 5,33 miljoonaa vuotta sitten Etelä-Amerikassa, Patagoniassa.

On mahdollista, että se on elänyt vielä 3 miljoonaa vuotta sitten ja on jopa mahdollista, että Phorusrhacos katosi Amerikasta vasta siinä vaiheessa, kun ensimmäiset ihmiset saapuivat mantereelle. Tällöin elettiin aikaa noin 15 000 vuotta sitten. Joissakin lähteissä lajin esiintymisajaksi määritetään 27 miljoonaa vuotta sitten - 15 000 vuotta sitten.

Phorusrhacos oli kaukaista sukua 50 miljoonaa vuotta aikaisemmin eläneille Gastornis- eli Diatryma-linnuille.

Lentokyvytön

Phorusrhacos eli maan kamaralla liikkuen, ollen täysin lentokyvytön. Sillä oli pienet, surkastuneet siivet, eikä niiden avulla olisi ollut mitään mahdollisuutta nostaa 130 kg:n painoa sinitaivaalle.

Ominaisuuksia

Phorusrhacosilla oli korkeutta noin 2,5 metriä ja painoa 130 kg. Sillä oli suuri kallo, jolla oli pituutta 24 cm. Kynnet olivat pitkät ja terävät ja nokka oli massiivinen. Nokan kärki kaartui ihan samoin, kuin kotkilla nykyisin.

Siipien kärjissäkin Phorusrhacosilla on ollut koukut. Niitä on tarvittu ehkä saaliin käsittelyssä.

Käärmekurkien sukua

Lähimmät, nykyisin elävät Phorusrhacosin sukulaiset ovat käärmekurjet eli seriemat (Cariamidae).

Yksi vieläkin isompi - Kelenken

Hirmulinnuissa on elänyt yksi vielä Phorusrhacosiakin suurempi laji, Kelenken. Sillä on ollut korkeutta yli 3 metriä ja sen kallolla on ollut pituutta 71 cm. Millään muulla linnulla ei ole ollut yhtä suurta kalloa, kuin tällä 15 miljoonaa vuotta sitten Argentiinan alueella eläneellä hirmulinnulla. Kallon pituudesta 45 cm oli nokkaa.

Saalistus - väijymistä ja nokan tehokasta käyttöä

Phorusrhacos saalisti elävää riistaa, mutta sille kelpasi haaskakin, kun sellainen kohdalle sattui. Se on tappanut saaliseläimensä kynsillään ja nokallaan. Kynsillään se on hetkessä voinut tehdä saaliinsa hengettömäksi, sillä jalkojen ja kynsien päällähän oli musertava 130 kg:n paino. Nokallaan se on myös siitä paikasta voinut takoa ja viillellä saaliinsa hengettömäksi.

Se lienee käyttänyt myös sellaista menettelyä, että se on napannut pienen saaliseläimen nokkaansa ja sitten huiskauttanut eläimen voimalla maahan, ehkä toistellenkin tätä. Tämä on, paitsi tappanut saaliseläimen, myöskin murskannut sen luita ja tehnyt siitä helpommin syötävää muhennosta. Se on voinut myös ravistella saaliseläintä nokassaan.

Oletetaan, että Phorusrhacos on väijynyt pieniä saalisnisäkkäitään puiden takana ja lehvistöissä, varjoissa ja piiloissa liikkumattomana odotellen. Kun pieni nisäkäs on tullut tarpeeksi lähelle sitä, se on tehnyt yllätyshyökkäyksen. Vahvoilla ja pitkillä jaloillaan se on saanut tällaiseen yllätyshyökkäykseen riittävän suuren "syöksynopeuden". Kissaeläimethän harjoittavat nykyisin tällaista väijyntäsaalistusta.





Phorusrhacos. Esittelytaulu veistoksen vierellä. Weston Park, Weston Longville, Norfolk, Englanti, Yhdistynyt kuningaskunta.

Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuvat - Copyright © Dave Catchpole