Tunturisuden sivut
Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva sapelihammastiikeri Bob Campbell Geology Museum Clemson University - Copyright © David Ellis

KISSAELÄIMET FELIDAE

Sapelihammaskissa Sapelihammaskissat - Machairodontinae

Sapelihammaskissat ovat muodostaneet kissaeläinten heimossa aikoinaan oman alaheimonsa Machairodontinae, joka kokonaisuudessaan on kuollut sukupuuttoon. Alaheimoon on kuulunut useita sukuja ja kymmeniä eri lajeja. Sapelihammaskissojen tyypillinen piirre on ollut niiden sapelimaisesti pidentyneet kulmahampaat.

Ensimmäiset sapelihampaiset pedot esiintyivät jo noin 34 miljoonaa vuotta sitten, vaikka niidenkin kehitys oli alkanut jo aikaisemmin eoseenikaudella. Myöhemmin tämän jälkeen, kehittyivät sapelihampaiset kissalajit.

Ensimmäiset kissat, ennen sapelihammaskissoja, olivat nykyisen Etelä-Amerikan jaguarundin kaltaisia puissa viihtyviä pikkupetoja. Noin kymmenen miljoonaa vuotta sitten niistä kehittyi sittemmin sukupuuttoon kuolleen kehityshaaran tuloksena, mahtavia sapelihampaisia kissapetoja, jotka hallitsivat maapalloa lähes nykypäivään asti.

Smilodon

Smilodonin pääkallo museossa Brasiliassa.

Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva Copyright Wilfredo Rodríguez

Sapelihampaita oli muillakin kuin kissoilla

Sapelihampaat eivät olleet vain kissaeläinten ominaisuus, vaan tuolloin sapelihampaita oli useilla petonisäkäsryhmillä, jotka eivät olleet läheistä sukua toisilleen.

Sapelihampaisia muotoja on ollut kissaeläinten heimon lisäksi, oligoseenikaudella eläneessä sukupuuttoon kuolleessa, mäyrää tai ahmaa muistuttavassa nimravidien heimossa. Myös pussieläimissä, joiden ainoa tunnettu sapelihampainen muoto on eteläamerikkalainen noin 8 - 5 miljoonaa vuotta sitten elänyt Thylacosmilus, sekä sukupuuttoon kuolleissa kreodonteissa.

Sapelihammaskissa

Taiteilijan toteuttama kuva sapelihammaskissasta mahdollisimman autenttisena, Oregonin paleontologien (Thomas Condon Palontology Center) mukaan. Saaliinsa äärellä oleva sapelihammaskissa on kääntänyt katseensa oikealle, irvistäen pahasti, sillä yllättäen oikealta lähestyy hirvittävällä nopeudella tulinen kuolema.
Tulivuorenpurkaus

Maalaus museon seinällä kuvaa 7 miljoonaa vuotta sitten tapahtunutta tulivuoren purkausta. Sapelihammaskissamme ihan maalauksen oikeassa alanurkassa.

Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuvat Copyright Alan

Sapelihammaskissojen tuho Kalkkarokäärmeen alueella 7 miljoonaa vuotta sitten

Yhdysvalloissa, Oregonissa on sijainnut 7 miljoonaa vuotta sitten, jokineen ja rehevine ranta-alueineen Kalkkarokäärmeen eläinyhteisö (Rattlesnake Assemblage), jossa on elänyt runsaasti tuon aikakauden nisäkkäitä. Eläimistöön ovat kuuluneet ruohomaiden kasvinsyöjät, kavio- ja sorkkaeläimet, kuten hevoset ja kamelit (ko. kamelit läheisempää sukua laamoille, kuin nykypäivän kameleille) - sekä maahan kaivautuvat lajit, kuten kontiaiset, taskurotat ja maaoravat.

Elämä laaksossa on ollut monille lajeille paitsi hyvin miellyttävää, koska ravintoa on ollut runsaasti - niin myös hyvin vaarallista, sillä petoeläimiäkin on ollut runsaasti. Niiden lajeja ovat edustaneet monet kojootin ja karhun kaltaiset lajit, sekä lukuisat sapelihampaiset kissalajit.

Seitsemän miljoonaa vuotta sitten Kalkkarokäärmeen alueen koko eläimistöä kohtasi kertaiskulla täystuho, kun kerrostulivuori purkautui valtavalla voimalla Harney Basinin valuma-alueella, lähellä nykyistä Burnsia. Noin tuhannen Celsiusasteen kuumuinen pyroklastinen tefra - sekoitus laavaa, tuhkaa, kiviä ja maata syöksyi nopeudella 650 km/h ympäriinsä, tuhoten silmänräpäyksessä kaiken tieltään. Noin 34 000 neliökilometriä jäi tämän purkauksen alle. (Lähde: Thomas Condon Palontology Center, John Day Fossil Beds National Monument.)

Smilodon fatalis

Smilodon (Smilodon fatalis) - Page Museum, Los Angeles, Kalifornia, USA.

Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva Copyright © Fated Snowfox


Sapelihammaskissa

Smilodonin kallo ja sapelihampaat.

Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva Copyright James St. John

Sapelihammaskissojen sapelihampaat

Sapelihammaskissat saivat nimensä yläleuan suurista kulmahampaista. Sapelihampaat olivat usein sivuiltaan litistyneet ja takareunastaan sahalaitaiset, mikä teki niistä tehokkaasti leikkaavat ja lävistävät. Lävistäminen saattoi olla hampaille kuitenkin tuhoisaa, sillä ne rikkoutuivat luihin osuessaan. Sapelihampaiset kissaeläimet luokitellaan hampaan muodon mukaan puukkohampaisiin (engl. dirk-toothed) ja sapelihampaisiin (engl. scimitar-toothed).

Kaikilla sapelihammaskissoilla oli suhteellisen heikot alaleuat, mutta pään alaspäin suuntautuvaa liikettä ohjaavat lihakset saattoivat olla hyvinkin voimakkaat, mikä oli olennaista suurten ja hidasliikkeisten eläinten tappamiseen. Nämä kissat pystyivät aukaisemaan leukojaan 65 astetta.

Eivät nykykissojen esi-isiä

Sapelihampaisten kissamuotojen ei uskota olevan kuitenkaan nykykissojemme suoranaisia esi-isiä, vaan ne kehittyivät jostakin kaukaisesta esi-isästä omille teilleen ja ovat vain sukua nykykissaeläimille. Kenotsooisen maailmankauden tertiääri- ja kvartäärikausien luonteenomaisimpia petoeläimiä ovat olleet juuri sapelihammaskissat eli makairodontit, joita eli sekä Euraasiassa, että Amerikassa ja Afrikassa.

Sapelihammaskissa söi ihmisiäkin

Esihistoriallisten ihmisten luita on tutkittu, tarkoituksena selvittää, missä määrin nuo esi-isämme joutuivat petoeläinten hyökkäysten kohteiksi. Kolme eteläafrikkalaista tutkijaa, Julia Lee-Thorp, J. Francis Thackeray ja Nikolaas van der Merwe, ilmoittavat saaneensa välillistä näyttöä asiasta.

He olivat analysoineet kuuden Afrikassa miljoonia vuosia sitten eläneen petoeläimen hammaskiillettä ja saaneet selville, että kolme niistä - leopardi, täplähyeena ja sukupuuttoon kuollut sapelihammaskissalaji, Megantereon cultridens, olivat varmasti käyttäneet ravinnokseen ihmisen lihaa.

Hammasfossiilien kiilteen koostumus antaa luotettavaa tietoa eläinten ruokavaliosta. Kiille sisältää etupäässä kalsiumia ja fosfaattia, mutta siinä on myös hieman hiiltä. Tutkimukset keskittyvät juuri tähän hiileen, sillä se paljastaa, mitä eläin on käyttänyt ravinnokseen. Hammaskiilteen sisältämä hiili on peräisin saaliseläimistä - ja niiden ravinnosta.

Homotherium

Sapelihammaskissa (Homotherium serum) - The Field Museum of Natural History, Chicago, USA.

Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva Copyright Jim Deane
Kamppailua

Sapelihammaskissat ja villamammutit kamppailussa.

Creative Commons
*Kuva - Copyright © Oregon State University

Homotherium-suku

Homotherium-suvun sapelihammaskissat elivät Euroopassa noin 3 miljoonaa - 10 000 vuotta sitten. Niillä oli lyhyemmät, sapelihampaiset kulmahampaat, kuin smilodonilla.

Metsästystä laumana ja vaanimalla

Jääkaudella kehittyi sapelihammaskissoja, jotka saalistivat laumana, nykyisten leijonien tapaan. Homotherium-sukuun kuuluvat sapelihammaskissat erikoistuivat nuorten mammuttien metsästykseen. Nykyisinkin Afrikan leijonat saalistavat kahden, kolmen ja neljän vuoden ikäisiä norsuja. Tähän tarvitaan kokonainen lauma yhteistyökykyisiä leijonia.

Samoin homotheriumin on täytynyt toimia laumana kaataakseen nuoria mammutteja. Pieniä poikasia norsut suojelevat niin tehokkaasti, että niiden nappaaminen on vaarallista ja vaikeaa.

Homotherium poikkesi rakenteeltaan muista sapelihammaskissoista. Yleensä sapelihammaskissoilla oli matalat jalat ja pitkä selkä. Homotherium sen sijaan oli pitkäraajainen. Eturaajat olivat selvästi pitemmät kuin takaraajat, minkä vuoksi se saattoi ulkonäöltään muistuttaa hiukan nykyistä täplähyeenaa. Ruumiinrakenteensa ansiosta se saattoi laukata pitkiäkin matkoja, ja käyttää kestävää juoksuaan hyväkseen saalistuksessa.

Muut sapelihammaskissat saalistivat vaanimalla. Kaikilla sapelihammaskissoilla oli pitkä ja vahva kaula, joka mahdollisti sapeleiden tehokkaan käytön.

Sapelihammaskissat sopeutuivat kymmenen miljoonan viime vuoden aikana monenlaisiin ympäristöihin ja saaliseläimiin. Nykyisten kissaeläinten tapaan ne olivat joustavia käytökseltään.

Minkä kokoisia sapelihammaskissat olivat?

Sapelihammaskissat painoivat lajin mukaan alle sadasta kilosta jopa neljäänsataan kiloon. Usein urokset olivat kookkaampia kuin naaraat, sillä nykyisen tiikerin tapaan sapelihammaskissauros saattoi hallita laajaa reviiriä, jonka alueelle mahtui usean naaraan elinpiiri. Uros joutui puolustamaan reviiriään toisia uroksia vastaan. Sapelihampaita varmasti käytettiin näissä taisteluissa ja suuresta koosta oli apua.

Sapelihammastiikeri

All Rights Reserved
*Kuva - Copyright, Photo by © fPrime Photography
*Photo used with permission.

Sapelinkäyttö piti opetella

Suurin osa sapelihammaskissoista oli tyypillisiä yksin elelijöitä. Monien nykykissojen tapaan ne tapasivat lajitovereitaan rauhanomaisesti vain paritellakseen. Poikkeuksena olivat nuoret yksilöt ja emot. Sapelimaiset kulmahampaat kehittyivät vasta aikuisille eläimille, ja jälkeläiset olivat siihen asti riippuvaisia emänsä saalistustaidoista. Vielä kulmahampaiden muodostumisen jälkeenkin poikaset viipyivät emonsa luona oppiakseen käsittelemään saalista.

Sukupuutto jääkauden päättyessä

Sapelihammaskissat katosivat maan päältä, yhtään ainutta lajia ei jäänyt henkiin. Viimeiset näistä kissoista kuolivat sukupuuttoon vasta viimeisen jääkauden loppupuolella, noin 10 000 eaa. Ilmeisesti näiden lajien sukupuutto liittyy siihen, että samaan aikaan, kun ilmastossa tapahtui jääkauden päättyessä suuria muutoksia - katosivat sukupuuttoon kuollen myös useat sapelihammaskissojen saaliseläimistä.

Myös ihminen saalisti tuolloin niitä samoja lajeja, joita sapelihammaskissatkin saalistivat, ja osallistui siten ainakin välillisesti sapelihammaskissojen sukupuuttoon.

Myös gepardi, muista nykykissoista rakenteeltaan ja tavoiltaan poikkeava kissaeläin, näyttää lähes hävinneen tuolloin. Amerikan gepardi, Miracinonyx, tuhoutui kokonaan. Hyvällä onnella pieni populaatio nykygepardia, Acinonyx säilyi ja jatkoi sukuaan nykypäivään saakka.

Osin sapelihammaskissojen sukupuutto kuitenkin on selvittämättä, sillä sapelihammaskissat olivat selviytyneet useista, varhemmista jääkausista.

Nykyajan "sapelihammaskissa"

Nykyajan "sapelihammaskissana" voisi pitää puuleopardia, jolla suhteellisesti ottaen on kissaeläimistä pisimmät kulmahampaat. Se ei kuitenkaan ole sapelihammaskissa, eikä smilodonin jälkeläinen.

Nykyisin ei elä ainuttakaan sapelihampaista kissaeläinlajia, eikä smilodonin jälkeläistä.

Sapelihammastiikeri

Smilodon (Smilodon fatalis). Sapelihammaskissoja kutsutaan myös sapelihammastiikereiksi. Harvard Museum of Natural History, Cambridge, Massachusetts, USA.

Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva Copyright © Jason Kong