DINOSAURUSUUTISET

Ensimmäiset värihavainnot dinosauruksista - 28.1.2010

Ensimmäistä kertaa on kyetty määrittämään eräiden dinosaurusten ja varhaislintujen sulkien värejä. Sinosauropteryx on petodinosaurus eli teropodi, ensimmäinen kautta aikain löydetty, jolla on sulkapeitettä. Nyt tutkimuksissa on saatu selville, että tämän lajin hännässä harjakset taikka sulan esiasteet, jotka muodostivat rengasmaisia kuvioita, olivat väreiltään valkoista ja oranssia. Varhaislinnun Confuciusornis värit ovat olleet valkoinen, musta ja oranssinruskea. Myöhemmissä tutkimuksissa nämä värit kyetään sijoittamaan lintuun tarkemmin.

Värimääritykset perustuvat eläimillä tavattaviin ns. melanosomeihin, jotka ovat pigmenttisolujen sisällä olevia sauvamaisia soluelimiä. Näitä melanosomeja löydettiin nyt ensimmäistä kertaa dinosaurusajan fossiileista. Musta, harmaa, oranssi, ruskea ja maavärit kuuluvat näihin eläinväreihin, joita tavataan myös nykyisillä eläimillä ja linnuilla.

Samalla, kun näiden sulkapeitteiden värimaailma avautuu - jatkuvat tutkimukset siitä, mikä oli sulkien alkuperäinen tarkoitus ja miten linnut ja niiden lentotaito kehittyivät. Sulat kehittyivät kuitenkin ennen siipiä, joten niiden alkuperäinen tarkoitus ei ollut lentäminen. Nykytutkimuksen valossa sulkien ensisijainen tarkoitus olivat värit, joilla kukin laji viestitti itsestään. Vasta myöhemmin evoluution myötä sulka- ja höyhenpeitteestä tuli osa lämmöneristystä ja lentokykyä.


Lähteet
Science Daily: Color of Dinosaur Feathers Identified 28.1.2010/Tunturisuden tiedetoimitus - dinosaurusjaosto
Creative Commons
Sivun alareunassa yleisnäkymää Field-museosta, kuva Copyright Technologik - Creative Commons: Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
Dinosaurus DINOJA RYHMITTÄIN

| Ankylosaurit eli panssariselät | Fabrosaurit - varhaisimpia pieniä kasvinsyöjiä | Hadrosaurit eli ankannokkasaurit eli sorsaliskot | Heterodontosaurit - varhaisimpia pieniä linnunlantioisia | Hypsilofodontit - nopeita kasvinsyöjiä | Iguanodontit - suurikokoisia kasvinsyöjiä | Keratosaurit - primitiivisiä petodinosauruksia eli teropodeja | Maniraptorit eli petokädet | Ornitomimidit eli strutsisaurit | Oviraptorit - pienet munavarkaat | Paksu- eli luupäät | Prosauropodit - esipitkäkaulaiset | Sarvinaamat | Sarvinaamat kuvin | Sauropodit - pitkäkaulaiset | Stegosaurit - harjaliskot eli laattaselät | Teropodeja Allosauruksesta Spinosaurukseen | Tyrannosaurit - petojen raskas sarja |

Dinosaurus DINOJA LAJEITTAIN

| Acrocanthosaurus - surrealistinen hirviö | Allosaurus - painajaislohikäärme | Amphicoelias - kaikkein suurin | Anchiornis - kaikkein kevein | Apatosaurus - Brontosaurus | Argentinosaurus - painava dinosaurus | Baryonyx - kuin krokotiili | Deinonychus - kauhea kynsi | Dilophosaurus - ensimmäisiä petodinoja | Diplodocus - kaksoispuomi | Eoraptor - aamunkoiton rosvo | Epidexipteryx - kaikkein lyhyin | Euoplocephalus - kaasuttelija | Europasaurus - kääpiö sauropodeissa | Huayangosaurus - Kiinan stegosauri | Minidinot eli lilliputit - 1. Anchiornis 2. Epidexipteryx 3. Compsognathus 4. Juravenator 5. Fruitadens 6. Sinosauropteryx 7. Microraptor | Minmi - Australian panssariselkä | Omeisaurus - Kiinan sauropodi | Pachycephalosaurus - päässä kupolimöykky | Parasaurolophus - ankannokalla oma torvi mukana | Saltasaurus - pieni titanosauri | Seismosaurus - pitkä sauropodi | Siamosaurus - Thaimaan peto | Spinosaurus - suurin peto | Tarbosaurus - petodinosaurus | Triceratops - hirmuinen kolmisarvinaama | Troodon - kaikkein fiksuin | Tyrannosaurus rex - hirmuliskojen kunkku | Velociraptor - nopea varas |
Dinosaurus DINOTIETOA

| Perustiedot | Liskonlantioiset ja linnunlantioiset | Lisääntyminen | FAQ | Sanasto | Kokovertailua taulukkokuvin | Lentoliskot | Taiteilijan lintudinot | Vesielämää | Lajilista | Jälkeen dinojen | Joukkotuho | Dinosaurustutkimuksen historiaa | Tiesitkö että?! | Dinosaurusten suomalaisia nimiä | Dinosaurukset museoissa | Geologiset kaudet - taulukko | Dinosaurusten mukana | Dinosaurusten edeltäjiä ja aikalaisia | Dinosauruskirjat | Dinosaurukset Suomessa |

Brontosaurus VIIHDETTÄ JA KULTTUURIA

| Dinopienoismallit | Disneyn dinosaurukset | Lohikäärmeitä dinojen joukossa | King Kong ja tyrannilisko taistelevat! | Godzilla - hirviömäinen mutanttilisko | Maailman suurimmat dinosaurukset | Maailman suurin tyrannilisko - suussa näköalatasanne | Ohjeet dinosauruksen kohtaamiseen! | Dinot ja ihmiset yhdessä | Andromeda ja merihirviö | Loch Nessin hirviö - joutsenlisko? | Uusia hirviöitä löydetty | Hirmuliskojen uudelleen henkiinherätys?! |

Dinot kuoriutuvat UUTISIA JA ELOKUVIA

| Uutiset | Jurassic Park | Dinoelokuvat! |

Neandertalinihminen MUITA ESIHISTORIALLISIA ELÄIMIÄ - JA KIVIKAUDEN IHMINEN

| Doedicurus - valtava panssarimöykky | Sapelihammaskissa | Neandertalinihminen | Kivikauden ihminen |
*** www.tunturisusi.com ***