|
|
Sudet elokuvissa
KOTIMAISET
Suden arvoitus
Suden arvoitus ensi-illassa 15.12.2006.
Sotkamolainen Tiia Talvisara (13) esiintyy ensi-iltansa 15. joulukuuta saavan
seikkailuelokuvan Suden arvoituksen yhdessä pääosassa. Elokuvan on ohjannut Pojan ja
Ilveksen ohjaajana tunnetuksi tullut Raimo O. Niemi. Tunnetuista näyttelijöistä
mukana ovat muun muassa Peter Franzen, Vuokko Hovatta, Miia Nuutila, televisiossa
parhaillaan pyörivän Rikospoliisi ei laula-sarjan päähenkilön esittäjä Juha Kukkonen ja
Kari-Pekka Toivonen.
Elokuvan ennakkonäytös on Kajaanissa ensi maanantaina. Tiian lisäksi ennakkonäytännöstä
pääsevät nauttimaan hänen luokkakaverinsa, Tenetin 7G-luokan oppilaat.
Elokuvan esittely nettisivuilla CLICK!
Koskettava seikkailuelokuva
Suden arvoitus kertoo Sallasta, pienessä kylässä Pohjois-Suomessa asuvasta 12-vuotiaasta
koulutytöstä.
Salla ja hänen luokkatoverinsa Matias pelastavat kaksi orpoa pentusutta salametsästäjien
käsistä.
Suden arvoitus on koskettava ja kantaa ottava seikkailukuva, jossa on myös huumoria.
Pohjolan sudet - Luontoelokuva susista vuodelta 2001. Kuvaaja Kari Kemppainen.
Ohjaajat Pekka Mandart ja Kari Kemppainen. Tuottaja Pamela Mandart. Elokuvan kesto 28 minuuttia.
Lue tarkemmin tästä luontoelokuvasta!
Kirjasivulle
|
|