|
ETIOPIANSUSI (Canis simensis)
Etiopiansusi on pitkine raajoineen olemukseltaan hyvin sutjakanoloinen ja hoikka, rakenteeltaan vahvakin, mutta osin siinä on myös sulavaa siroutta, jota ei tapaa sudessa (Canis lupus). Ulkonäöltään etiopiansusi muistuttaa yleisväriltään punertavanruskeana meidän punakettuamme (Vulpes vulpes). Sen pääkin muistuttaa muodoiltaan ketun päätä. Etiopiansusi on kuitenkin isompi, kojootin (Canis latrans) kokoinen - sillä on myös pidemmät jalat ja pidempi kuono. Sekä uros että naaras ovat ulkonäöltään ja turkkinsa väreiltä samanlaiset - vaikkakin naaraat ovat jonkin verran vaaleampia. Kooltaan koiras on naarasta suurempi. Ruumiin pituus uroksilla 90 - 100 cm, naarailla 84 - 96 cm. Hartiakorkeus 53 - 62 cm. Urosten paino 15 - 20 kg, naaraiden 11 - 14 kg. |
|
|
Hampaat
Hampaat ovat pienet - pienet hampaat ovat sopeumaa pienten saaliseläinten käsittelyyn. Välihampaat ovat "harvat", niiden välit ovat tilavat. Teräväkärkiset kulmahampaat ovat pituudeltaan 14 - 22 mm. - keskimääräinen pituus 19 mm. Raateluhampaat ovat suhteellisen pienet. Suulaki, osin ikenetkin ja huulten paljaat reunat ovat mustat. Kuono ja leuat - kallo ja korvat Etiopiansudella on kapea ja pitkä kuono. Sen korvat ovat pystyt, eteenpäin suunnatut, isohkot ja teräväkärkiset - takaosastaan punaiset. Etupuolelta korvat täyttyvät vaaleasta karvoituksesta. Korvan pituus uroksella keskimäärin 108 mm. (100 - 119 mm.) ja naaraalla 104 mm. (95 - 110 mm.). Samoin pitkä kuono ja pitkät leukaluut ovat kehittyneet lajin pienten saaliseläinten myötä, helpottamaan saalistusta. Kallo on sivuprofiilissa hyvin litteä. Yöajat levätään Yöajaksi etiopiansudet kerääntyvät yhteen lepäämään. Ne eivät nuku luolissa, vaan avoimella paikalla kerälle kiertyneenä ja hännällään itseään kylmyydeltä suojaten, kuono hännän alle työnnettynä. Ne voivat sijoittua nukkumaan yksin, hieman erilleen muista - taikka tiiviimmiksi pieniksi ryhmiksi. Tällöin useat yksilöt voivat nukkua hyvin lähellä toisiaan. Öisin aktiivisuutta ja liikkumista on hyvin vähän. Aamulla etiopiansudet ovat aina varsin lähellä sitä paikkaa, mihin ne illalla asettuivat lepäämään. Kylmiksi öiksi makuusijaa pehmitellään ja eristellään illalla erilaisin virityksin. Myös päivisin etiopiansudet ottavat välillä pikkutorkkuja. Joskus, sateen yllättäessä, ne hakeutuvat avoimelta paikalta suojaan kallionkielekkeiden alle. Luolaa majapaikkana käyttää tässä lajissa vain naaras synnytyksen aikaan, ja sitä pentujen hoivaamisessa avustavat naaraat. |
Turkki ja häntä
Peitinkarva aikuisella on pehmeää ja lyhyttä. Pohjavilla on tiheää ja lämmittää kylmyydessä. Turkki on yleisväriltään kellanruskehtavin sävyin punertavanruskea - siinä on okran ja ruosteenpunaisen sävyjä. Vatsapuoli on ihan alhaalla vaaleampi, osin valkoinen. Samoja valkoisia taikka vaaleita sävyjä on rinnassa, etujalkojen välissä ja jaloissa. Myös kaulassa ja kuonon alemmissa osissa on valkoista, näissä osissa varsin terävärajaisesti. Tiheäkarvainen häntä on ylhäältä ja alapinnalta valkoinen, keskeltä musta. Hännän pituus 27 - 40 cm. Peräaukon ympärillä karvoitus on valkoinen. Silmien ympärystässä on valkoista. Turkin värityksessä ei ole vuodenaikoihin liittyviä vaihteluita. Sen sijaan kontrasti valkoisen ja muun värin välillä korostuu iän ja sosiaalisen aseman myötä, molemmilla sukupuolilla. Karvanlähtöä esiintyy lämpimän jakson lopulla syys-lokakuussa. Naaraiden turkki Naarailla turkki on vaaleampi kuin uroksilla. Naaraalla turkki muuttuu keltaisemmaksi ja tiheämmäksi lisääntymisen ja raskauden yhteydessä - häntä muuttuu ruskeammaksi ja menettää osan karvoistaan. Nisiä on kahdeksan, mutta niistä toimivia on ainoastaan kuusi. Varpaat ja jalat Etujaloissa varpaita on viisi, takajaloissa neljä. Pitkät ja solakat jalat soveltuvat hyvin liikkumiseen ja juoksemiseen avoimessa maastossa. Reviiri Etiopiansusi on tyypillinen reviirieläin. Urosvoittoisen lauman koko on 3 - 13 yksilöä, keskimäärin 6. Siellä, missä saalista on tarjolla niukasti, etiopainsudet voivat elää myös pareina. Lauma on perhelauma ja sen ytimen muodostavat edellisinä vuosina syntyneet urokset ja 1 - 3 naarasta. Sekä tietenkin vuosittain syntyvät pennut. Eräs tutkimus osoittaa, että ideaali suhde laumassa urosten ja naaraiden määrässä on urosvoittoinen suhteessa 2.6:1. Laumassa toimii tarkka laumahierarkia ja kullakin yksilöllä on siinä oma sijansa. |
Levinneisyys Etiopiansusi elää nimensä mukaisesti Etiopiassa. Siellä Etiopian ylängöillä - vuorilla, pääosin vain 3000 - 4400 metrin korkeudessa puuttomilla seuduilla. Tässä afro-alpiinisessa maisemassa niitä nykyisin elää noin 500. Kasvullisuuden korkeus tässä luontotyypissä on alle 25 cm. Poikkeuksina voi olla korkeampia pensaita. Ylimmillä vuorten huipuilla on vain kivikkoa. Alempana, lämpötilan noustessa, maasto voi olla nummimaista, myös sakeaa ruohostoa. Etiopiansusi elää pysyvästi harvemmin alle 3000 metrin korkeudessa. Johtuen myös siitä, että maat alle 3000 metrin korkeudessa ovat liki kaikki vallattu maataloudelle. Vaikka ollaan Afrikassa, voi lämpötila näillä seuduilla kuivana kautena, loka-maaliskuulla olla kylmimmillään -15 C-astetta. Ennätyksinä on mitattu jopa -25 asteen pakkasia. Siten maisemassa voi näkyä kuuraa, jäätä ja luntakin. Lämmin ja kostea jakso kestää huhtikuulta syyskuulle ja silloin saadaan vuosittaisista sateista 70 %. Etiopiansusi on endeeminen laji, jota ei tavata missään muualla maailmassa. Erillisten etiopiansusipopulaatioiden lukumäärä on seitsemän - näissä kaikkien yksilöiden kokonaismäärä yhteensä noin 500. Näissä seitsemässä saarekkeessa etiopiansusien määrä vaihtelee kussakin, ollen 10 - 300. Kaikki nämä populaatiot ovat eristyksissä toisistaan. Yli 25 etiopiansutta on vain kolmella alueella: Bale, Arsi ja Simien. Muilla alueilla yksilöiden määrä on alle 25. |
|
|
All rights reserved
*Kuva yllä, etiopiansusi Canis simensis - Copyright - All rights reserved: © Nicola Destefano - Used with permission. Saalistus Toisin kuin isoserkkunsa susi (Canis lupus) etiopiansusi on liikkeellä valoisaan aikaan. Etiopiansudet elävät laumassa, mutta saalistavat yksin ja eroavat täten saalistustavoiltaankin susista. Joskus ne silti saalistavat myös pareina - ja isompia saaliseläimiä hyvin harvoin jopa pieninä laumoina. Yksin saalistaminen on luonnollista, sillä saaliseläimet ovat pieniä - joukkovoimaa ei isoimmankaan jättiläisjuurirotan kaatamiseen tarvita, vaikka se melkoinen mörssäri onkin - kuten on laita susilla hirven kanssa. Suuri osa etiopiansusien valveillaoloajasta kuluu päiväaikaan liikkuvien pikkujyrsijöiden pyydystämiseen. Rottajahtia! Jyrsijät, joista useat endeemisiä lajeja etiopiansuden tapaan, viihtyvät korkeilla seuduilla ja mahdollistavat sen, että myös etiopiansusi menestyy vuorilla. Paikalliset myyrät ja rotat muodostavat 95 prosenttia sen ravinnosta. Syötävää riittää, sillä jyrsijöitä on lajin elinalueella jopa 5 000 kiloa neliökilometriä kohden. Eri alueilla etiopiansudet hyödyntävät ravinnokseen eri rottalajeja niiden esiintymisen mukaan. Pienin poikkeuksin rotat ovat aina päivisin liikkuvia, päivälajeja - ja niissä joko juurirottia Rhizonyinae taikka rottia Murinae. |
Puolet ajasta kuluu saalistukseen
Etiopiansusien on todettu käyttävän pesäpaikan ulkopuolella ajastaan 43 % saalistukseen. Ne kuljeskelevat laajasti joko kävellen taikka jolkotellen pitkin reviiriään, etsiessään jyrsijöitä näiden majapaikoilta. Saalistustekniikoita on erilaisia. Juurirottia etiopiansudet lähestyvät hiipien ja pyrkivät yllättämään ne väijyksistä. Tällöin ne seisoskelevat hiljaa aloillaan juurirottien onkaloiden lähettyvillä ja pyörittelevät tarkkoina päätään, yrittäessään saada kuulo- taikka näköhavaintoa näiden jyrsijöiden liikkeistä. Havainnon saadessaan ne ponnahtavat kaarihypyillä kettujen tapaan siitä paikasta näiden pahaa aavistamattomien saaliseläintensä kimppuun. Piiloileva väijyntä voi olla lyhytkestoinen, mutta joskus tarpeen vaatiessa, yli tunninkin kestoinen. Jokainen väijyntä ja hyppy ei suinkaan tuota onnistuneesti saalista, vaan yritys on usein toistettava yhä uudelleen. Etiopiansusien saalistusta on seurattu 946 tunnin ajan. Tällöin saalistusyrityksiä ja niissä saaliintappoyrityksiä oli 811 - niistä 361 johti onnistuneeseen lopputulokseen ja saaliin tappamiseen. Muita rottia ne etsivät ruohostosta edestakaisin siksakkia pyörien ja välillä niitä niiden onkaloista hätistellen. |
Kaivaminen
Rottia myös kaivetaan esille maan alta, etenkin jättiläisjuurirottia. Kaivaminen voi olla melko pinnallista, vain muutamia kuopaisuja ja kaapimisia, mutta se voi olla myöskin todella syvälle menevää. Tällaisen teho- ja tuhokaivamisen jäljiltä, pesäkuopaston maa voi jäädä hyvin myllerretyksi ja korkeimmat maakasat voivat kohota yhden metrin korkeuteen. Rottien lomassa maistuvat myös joskus vaikkapa munat Etiopiansusi syö myös linnunpoikasia ja linnunmunia. Joskus harvoin sen saalistuksen kohteina voivat olla myös jänikset ja muut isommat lajit, kuten myös sorkkaeläimet. Tällöin etiopiansudet saalistavat joskus parina taikka pienenä laumana, 2 - 4 yksilöä yhdessä. Havaituissa 20 jäniksen saalistusyrityksessä oli 12 sellaista, joissa etiopiansusia oli tapahtumassa mukana useampia kuin yksi. Haaskat Useiden petoeläinten tapaan myös etiopiansusi joskus aterioi haaskallakin, kun sellainen kohdalle osuu. Etenkin se suosii lammashaaskaa. |
|
|
All rights reserved
*Kuva yllä, etiopiansusi Canis simensis - Copyright - All rights reserved: © wous - Used with permission. Erittäin uhanalainen laji Etiopiansusien kokonaismäärä on vain noin 500 ja se on siten erittäin uhanalainen laji, jota sukupuuttoon kuoleminen uhkaa kaiken aikaa. Ilman kansainvälisiä suojeluprojekteja etiopiansusi olisi luultavasti jo kadonnut maailmasta. Etiopiansutta uhkaavia tekijöitä ovat väestönkasvu ja asutuksen levittäytyminen sen elinalueille vuoristoon. Pahin uhka ovat koirat Suurin uhka susille ovat paimentolaisten koirat, jotka ovat levittäneet raivotautia. Yli puolet koko etiopiansusikannasta kuoli rabiekseen 1990-luvun alussa. Tällöin vain kahdessa viikossa Bale-vuorten kansallispuiston 440 etiopiansuden määrä putosi niin rajusti, että niitä jäi sinne vain alle 160. Sittemmin koirien rokotuskampanjoilla tämän taudin leviäminen susien parissa on saatu paremmin kuriin. Koirat myös lisääntyvät etiopiansusien kanssa ja uhkaavat niiden geeniperimää. Lähteet Canis simensis. By Claudio Sillero-Zubiri and Dada Cottelli. Spatial ecology of the Ethiopian wolf, Canis simensis The Ethiopian Wolf Conservation Programme EWCP IUCN Canid Specialist Group Carnivore Ecology & Conservation The Born Free Foundation Kaarina Kauhala: Koiran villit sukulaiset BBC Wildlife Magazine Creative Commons Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta. *Ylin iso kuva, etiopiansusi - Copyright Hulivili Kuva oikeassa yläkulmassa Copyright Kristian Svensson. |
Lajin kehitys alkoi 100 000 vuotta sitten
Nykysuden (Canis lupus) kaltainen susi tuli Euraasiasta Afrikkaan pleistoseenikaudella noin 100 000 vuotta sitten. Fossiileja suden kaltaisista eläimistä on löydetty tuolta ajalta Euraasiasta, mutta kauempaa menneisyydestä ei ole olemassa etiopiansuden fossiilia. Tuolloin ilmasto Afrikassakin jääkausien aikana oli selvästi kylmempää, kuin nykyisin. Jääkausi muokkasi monin tavoin Afrikankin luontoa, sekä kasvullisuutta, että eläimiä. Esimerkiksi Bale-vuoret, etiopiansuden keskeisimmät asuinseudut nykyisin, olivat jääkauden aikana jäätiköiden peittämiä. Laajimmillaan afroalpiininen alue kattoi Afrikassa 110 000 neliökilometriä. Kylmä ilmasto houkutti Afrikkaan Euraasian kylmyyteen sopeutuneita susia - myös siksi, että elinolot pohjoisempana kävivät vaikeiksi. Sudet eivät koskaan jatkaneet matkaansa Afrikassa Etiopiaa kauemmaksi etelään, sillä siellä oli vastassa autiomaa. Etiopian kylmillä ylänköalueilla tämä oletettu, etiopiansuden esi-isä selviytyi hyvin, sillä se oli jo kylmyyteen esi-sopeutunut. Tästä sudesta saattoi eriytyä ja kehittyä evoluution aikamittakaavassa varsin lyhyellä aikajanalla etiopiansusi. Tarvittiin vielä sopeutuminen saalistamaan näiden seutujen pieniä nisäkkäitä. Noin 18 000 vuotta sitten, viimeisen jääkauden alkaessa väistyä ja ilmaston lämmetessä, laajat afroalpiiniset seudut alkoivat kutistua. Nykyiseen tilaansa jäivät jo tuolloin Etiopian ylänköseudut. Tällöin etiopiansudet jäivät eristyksiin noille Etiopian alpiinista tundraa muistuttaville, afroalpiinisille ylänkömaille, missä niitä nykyisinkin tavataan. Endeeminen laji Etiopiansusi on endeeminen laji, mikä tarkoittaa sitä, että sitä esiintyy vain tietyllä, rajatulla taikka jollakin tavalla eristäytyneellä alueella. |
Lisääntyminen
Etiopiansudet ovat täysin kehittyneitä aikuisia kahden vuoden ikäisinä, mutta molemmat sukupuolet saavuttavat sukukypsyyden jo toisen elinvuotensa kuluessa. Narttu kantaa pentujaan 60 - 62 vuorokautta. Vain alfa-naaras lisääntyy, mutta parittelee useiden urosten, ei vain alfa-uroksen kanssa. Yleisimmin alfa-naaras löytää parittelukumppaninsa vieraista uroksista. Näin vältetään lähisukuisten rappeuttavaa sisäsiitosta. Näitä vieraita uroksia alfa-naaras kohtaa, liikkuessaan lisääntymiskaudella yksin saalistusmatkoillaan - ja tällöin se voi paritella jokaisen kohdalle osuvan uroksen kanssa. Naaraan paritteluinto voi joskus johtaa myös huonoon lopputulokseen, sillä se mieluusti antautuu retkillään parittelemaan myös koirien kanssa, jos se kohtaa näitä. Vain noin 60 % naaraista lisääntyy vuosittain. Jos laumassa lisääntyvä narttu kuolee, sen paikan ottaa tavallisimmin sen tytär. Pennut Pennut syntyvät loka-joulukuussa sokeina ja hampaattomina, emon synnytystä varten johonkin kivien suojaan kaivamaan pesäluolaan. Pentujen määrä on 2 - 7. Niiden syntymäpaino on 200 - 250 grammaa. 10 päivän ikäiselle naaraspennulle on mitattu painoksi 650 g. Kun pennut syntyvät, johtavan naaraan sisarukset tai vanhemmat lapset osallistuvat jälkikasvun hoitoon. Osa muista naaraista jopa imettää pentuja. Tällaisesta apulaiskäyttäytymisestä on monenlaista hyötyä koko laumalle ja johtava naaras pääsee välillä myös jaloittelemaan ja verryttelemään pitkiä raajojaan. Pentujen turkki on sävyiltään hiilenharmaa, rinnassa ja paikoin muuallakin on ruskeankeltaista - ja se alkaa vaihtua aikuisen väreihin noin 3 viikon iässä. Tässä iässä pennut myös ensimmäistä kertaa tulevat ulos luolasta - ja pian tämän jälkeen pesäluolaa voidaan vaihtaa. |