SUSI (Canis lupus)
Tiivis tietopaketti
Suden ruumiilla on pituutta 90 - 140 cm. Hartiakorkeus on yli puoli metriä ja voi
olla enimmillään jopa 80 - 90 cm. Vinosti alaspäin riippuvan, tuuhean hännän pituus on 30 - 50 cm,
kärkikarvoineen enimmillään 65 cm.
Susilla on talvi- ja kesäturkki. Talviturkissa on päällä peitinkarvaa, jolla pituutta hieman alle
13 cm eli viitisen tuumaa. Pohjavillan paksuus 6 - 7 cm eli lähes kaksi ja puoli tuumaa.
Turkin väri voi vaihdella huomattavasti: harmaasta harmaanruskeaan, punertavan kellanruskeasta likaisenkellertävään ja valkoisesta mustaan.
Turkissa voi olla runsas värien kirjo taikka se voi olla yksivärinen, valkoinen taikka musta. Suomessa suden yleisväri on
kellertävänharmaa - mustaa peitinkarvaa esiintyy etuselässä, hartioissa ja hännän kärjessä.
Vatsapuoli on vaaleampi. Jalkojen pohjaväri on harmaa, etujalkojen etupuolella voi olla musta juova. Väritys vaihtelee
jonkin verran vuodenaikojenkin mukaan ja erityisesti kesäturkki on punertavampi tai ruosteenruskeaan vivahtava.
Vatsapuolella väri on yleensä vaaleampaa, usein valkoista.
Suomessa eräässä painotutkimuksessa saatiin naarassusien keskipainoksi 32 kg ja urossusien
keskipainoksi 40 kg. Suomessakin on tavattu luonnossa urossusia, joiden paino on ollut yli 50 kg.
Suden pää on iso ja sen kuono on terävä. Suden kallo on erityisen pitkä - tarjoten hyvät
edellytykset mainiolle hajuaistille. Suden korvat ovat pystyt ja kaikenkaikkiaan susi
muistuttaa pystykorvaista koiraa. Korvien pituus on 10,5 - 12 cm.
Sudella on musta, taikka tumma kirsu ja pienet ulokkeet, esim. korvat, ettei lämmönhukka olisi liian suuri.
Suden erottaminen koirasta ei aina ole helppoa, mutta sudella häntä usein
riippuu suorana ja sen silmät ovat vinot. Suden silmien väri vaihtelee ruskean eri sävyistä
aina keltaiseen ja oranssiin asti. Liikkeen susi erottaa hyvin -
mutta liikkumattoman kohteen havaitsemisessa sillä lienee näköaistinsa kanssa jo jonkinlaisia vaikeuksia.
Mitä ilmeisimmin
susi koiran lailla kuulee korkeampia ääniä, kuin ihminen.
Suden jäljet muistuttavat suuren koiran jälkiä.
Suden etutassut ovat takatassuja kookkaampia.
Niinpä koiraeläimille tyypillisesti suden etukäpälän jäljet (10-11 cm) ovat suuremmat kuin takatassun (9 - 10 cm).
Sudella on takajalassaan neljä varvasta ja etujalassa viisi.
Susi on varvasastuja.
Raateluhampaat ovat pitemmät ja
kookkaammat kuin koiralla. Suden yläleuan raateluhampailla voi olla pituutta noin
23 - 25 mm ja alaleuan hampailla vieläkin enemmän, jopa hieman yli 30 mm.
Sudella on 42 hammasta - 20 hammasta yläleuassa ja 22 alaleuassa.
Suden ruokavalioon kuuluvat sekä suuremmat että pienemmät nisäkkäät - aina sen mukaan,
miten ravintoa on tarjolla ja mikä vuodenaika on meneillään.
Suden tärkeimmän talviriistan meillä muodostavat hirvet, metsäpeurat ja porot.
Suden ulosteet ovat pötkömäisiä (paksuus 2,5 - 3 cm) ja erittäin voimakkaan hajuisia.
Hajun voi erottaa esim. metsäautotiellä kymmenien metrien päähän.
Sukukypsäksi susi tulee toisena taikka kolmantena elinvuonnaan, kun elinkuukausia on takana
noin 22. Suden kantoaika on 60 - 63 vrk. Susi saa keväällä tai pikemminkin alkukesästä:
toukokuussa taikka kesäkuun alussa pentueen. Pentuja on suomalaisissa
susipentueissa keskimäärin 4,4 - pienimmissä
kaksi ja suurimmissa kahdeksan. Sudenpentujen syntymäpaino on 0,5 kg.
Sudet elävät yhtä vanhoiksi, kuin pitkäikäisimmät koirat - noin 15-vuotiaiksi.
Meillä on tavattu luonnosta vanhimpana 11 vuotta vanha yksilö Lieksassa vuonna 1997.
Susi on laumaeläin.
Susi on hyvin sosiaalinen ja viisas eläin - jolle mieluinen ja luonnollinen elintapa on muodostaa lauma.
Laumassa susilla on tarkka arvojärjestys - vanhemmat sudet ovat arvoasteikossa ylimpänä.
Laumaa voi johtaa joko johtajauros taikka - naaras. Johtajaparia laumassa kutsutaan alfa-pariksi ja
pääsääntöisesti vain tämä pari lisääntyy laumassa.
Susilauma on tavallisesti perheyhteisö, joka muodostuu johtavasta susiparista (alfapari),
niitten eri-ikäisistä jälkeläisistä ja muutamista tulokassusista.
Suomessa susien laumakoko on keskimäärin seitsemän yksilöä, suurimmissa
laumoissa on ollut 12 - 13 sutta.
Suurin tunnettu susilauma luonnossa on tavattu Brittiläisessä Kolumbiassa, Kanadassa -
siinä oli 32 hukkaa.
Yksinäiset sudet ovat tavallisesti laumasta karkotettuja vanhoja yksilöitä. Tai sitten nuoria 1 - 5 vuoden ikäisiä
synnyinlaumansa jättäneitä susia, jotka pyrkivät muodostamaan uuden, oman laumansa.
Yksinään elelevien reviirittömien susien osuus kannasta Suomessa on noin 15 - 25 %.
Vaikka susien kohdalla korostetaan sitä, että ne ovat laumaeläimiä - niin kuitenkaan ihan kaikki sudet eivät sitä
selväpiirteisesti ole. Susipari voi elellä myös omissa oloissaan, ilman muiden, vanhempien susien seuraa.
Sudet ulvovat. Ulvomisellaan sudet viestivät toisilleen monenlaisia asioita - ja etenkin muille
laumoille se on varoitus: tämä on meidän aluettamme ja tänne ei ole tulemista!
Sudet kommunikoivat monin tavoin, ulvonta on vain yksi viestitysmuoto.
Susi liikkuu tavallisesti noin 8 km:n tuntinopeudella - yhden päivän aikana se voi tehdä taivalta jopa 70 km.
Nuoret yksilöt kulkevat pitkiä matkoja ja ne voivat päätyä satojen kilometrien päähän synnyinreviiriltään.
Maailman pisimmän tiedossa olevan matkan teki Etelä-Norjassa vuonna 2003 GPS-pannoitettu susi, joka vaelsi
linnuntietä 1100 km päätyen Suomeen Saariselän alueelle vuonna 2005.
Suden huippunopeus voi olla noin 70 kilometriä tunnissa.
|
Creative Commons
Sinulla on vapaus:
kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva - Copyright
Tambako the Jaguar
YÖN KULKIJA
Vanha eläinkirja kuvailee suden elämää
näin: "Susi asustaa synkissä, tiheissä metsissä, louhikkoisissa vuoristoissa
tai rämesoilla. Se välttää yleensä ihmistä, mutta käy kuitenkin
asutuilla seuduillakin ruokailumatkoilla. Päiväsaikaan susi pysyttelee
tavallisesti hiljaa piilopaikassaan, mutta voi aloittaa vaelluksensa
jo varhain iltapäivällä, jos tuntee olonsa turvalliseksi. Viimeistään hämärän
tullessa se lähtee etsimään saalista. Susi on luonteeltaan kulkuri.
Siksi se vaeltaa yhdessä yössä pitkiäkin matkoja,
ainaisesti ahnaan suursyömärin tapaan saalista etsien."
|