KOIRAELÄINTEN EVOLUUTIO

Koiraeläimet kehittyivät miacideista

Koiraeläimet ovat kehittyneet miacideista, joita esiintyi ensimmäisen kerran 60 - 50 mvs.

Koiraeläimet kuuluvat petoeläinten lahkoon

Koiraeläinten heimo kuuluu petoeläinten lahkoon Carnivora. Koiraeläimiä on elänyt yhteensä 214 eri lajia, niiden 40 miljoonaa vuotta kestäneen historian aikana. Mukana tässä ovat ne lajit, jotka elävät tänä päivänä.
Canidae koiraeläinten heimon alaheimot

Eoseenikaudella noin 40 mvs. miacideista kehittyi Pohjois-Amerikassa koiraeläinten heimon Canidae kolme alaheimoa.

1) Hesperocyoninae, alkukoirat.

2) Borophaginae, "luunmurskaajakoirat".

3) Caninae, aitokoirat. Tähän viimeksi mainittuun kuuluvat kaikki nykyisin elävät koiraeläimet. Kaksi muuta alaheimoa ovat kuolleet sukupuuttoon.
Koiraeläinlajeista monet sukupuutossa

Sukupuuttoon kuolleita lajeja on 177. Lajien määrä tulee kasvamaan sitä mukaa, kun uusia fossiileja löydetään eri puolilta maapalloamme.
Fossa
Fossa (Cryptoprocta ferox)

Kuin kissan ja koiran ristisiitos on fossa, petoeläin, joka elää Madagaskarilla. Se ei kuitenkaan ole koiraeläin eikä kissaeläin, vaan se on sukua mangusteille. Fossat ovat liikkeellä yöaikaan, jolloin ne taitavasti hyppivät puidenkin oksilla.
Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva Copyright © Flickr/Nathan Rupert
MVS
Dinosauruksista miacideihin
Suvut ja lajit kehittyvät
248 - 65 Kehitys kohti petoeläimiä alkaa. Tämän mesotsooisen ajan esihistorialliset, pienet nisäkkäät elelivät piilottelevaa elämää ruohostojen kätköissä, maailmaa hallitsevien dinosaurusten varjossa. Nämä nisäkkäät olivat kooltaan pieniä, hiiren taikka rotan kokoisia. Kauden lopulla tapahtui dinosaurusten ja monien muidenkin eläinlajien joukkotuho. Cimolestidit. Pohjois-Amerikassa, 75 - 65 mvs. ryhmällä rotankokoisia nisäkkäitä, cimolestideja, hampaiston rakenne alkoi muuttua ja osoittaa sopeutumista lihan leikkaamiseen. Cimolestes cerberoides-lajilla yläleuan neljäs välihammas alkoi saada raateluhampaan muotoja. Tämän lajin pieni koko ja hampaiston rakenne kuitenkin kertovat siitä, että se tuskin oli erikoistunut pelkästään lihansyöjäksi.
65 - Viverravidae ja ensimmäinen petoeläin. Ensimmäiset todelliset petoeläimet, petoeläinten lahkon Carnivora, edustajat, kehittyivät pian dinosaurusten joukkotuhon jälkeen. Varhaisella paleoseenikaudella, 65-60 mvs. esiintynyt ensimmäinen, kehittyneet raateluhampaat omistanut petoeläin kuului sukupuuttoon kuolleeseen Viverravidae-heimoon.

Proailurus, kuvassa oikealla, on viverravidi, jota pidetään mahdollisena kissojen esi-isänä. Proailurus-suku, joka kuului Viverravidae-heimoon, eli Euroopassa ja Aasiassa noin 25 - 30 miljoonaa vuotta sitten. Suvun ainoa tunnettu laji on P. lemanensis ja sen fossiili on löydetty Ranskasta. Proailurus oli kooltaan pieni, vain hieman kotikissaa suurempi. Sillä oli painoa 9 kg. Sillä oli pitkä häntä, suuret silmät ja terävät hampaat ja kynnet. Proailurus muistutti nykyisiä sivettieläimiä, taikka mangusteja. Se ilmeisesti kiipeili puissa.

Proailurus on yksi mahdollisuus kissojen esi-isäksi. Jotkin lähteet mainitsevat sen ensimmäisenä oikeana kissana. Kuitenkin, nykykissaeläimemme varsinaisesti aloittivat kehityksensä vasta 10,8 miljoonaa vuotta sitten, joten Proailurusta voidaan kyllä pitää esi-isänä ja kissan kaltaisena, mutta ei ehkä kissana.
Proailurus

Viverravidit. Pian ilmestymisensä jälkeen nämä ensimmäiset Viverravidae-heimon lajit, viverravidit, levittäytyivät ilmeisesti ensiksi Aasiaan ja myöhemmin Eurooppaan. Tosin, näiden lajien elämä peittyy suurelta osiltaan esi-historian hämäriin ja tietoa on olemassa hyvin vähän. Heimon lajien, viverravidien hampaistossa ilmeni kehitys, josta niiden on päätelty olevan sukua kissan kaltaisille petoeläimille (Feliformia).

Tämä ryhmä pitää sisällään sekä kissaeläimet Felidae - että hyeenat Hyaenidae. Tämä Viverravidaen ja Feliformian yhteys jää kuitenkin epäselväksi ja selvittämättä siksi, että siirtymävaiheen fossiileja eoseenikaudelta ajalta 55 - 35 mvs. - joka muodostaisi sillan Viverravidaesta ensimmäisiin Feliformian esi-isiin - ei riittävästi ole.
60 - Miacidae. Toinen alkuaikojen esihistoriallisten petoeläinten heimo Viverravidaen ohella on Miacidae. Tämän heimon ensimmäiset edustajat ilmaantuivat 60 - 50 mvs. Pohjois-Amerikkaan ja Eurooppaan ja myöhemmin ne levittäytyivät Aasiaan. Viverravidien tapaan myös miacideilla oli kehittyneet raateluhampaat, mikä oli selvä yhteys petoeläinten heimoon Carnivora.

Fossiileista tuolta ajalta on nähtävissä, että miacidien hampaisto oli samanlainen, kuin nykyisten petoeläinten. Yläleuassa oli kuusi pienehköä etuhammasta, kaksi erittäin kehittynyttä kiilamaista kulmahammasta ja kuusi poskihammasta. Alaleuassa oli kuusi etuhammasta, kaksi kulmahammasta, kahdeksan välihammasta ja kuusi poskihammasta. Raateluhampaiksi kutsutaan yläleuan neljättä välihammasta ja alaleuan ensimmäistä poskihammasta.

Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva fossasta oikealla Copyright fuzuoko
Miacidit. Miacidit olivat kooltaan pieniä, näädän, ketun, taikka pienen koiran kokoisia. Ne elivät metsäisillä seuduilla, kiipeillen puissa ja saalistaen viverravidien tapaan pieniä saaliseläimiä. Miacideissa lajit runsastuivat ja siten miacidien ekologinen vaikutus muuhun ajan eläimistöön, niiden saalistamiin eläimiin, oli myös suuri. Miacidien suurin merkitys ei kuitenkaan ole tässä, vaan siinä, että ne ovat nykyisten petoeläinten esi-isiä.

Useat nykyisistä petoeläinten heimoista, tai mahdollisesti ne kaikki, polveutuvat miacideista. Miacidit ovat siten petoeläinten kehitysketjussa hyvin tärkeässä asemassa.

Fossa

Fossa (Cryptoprocta ferox) on harvinainen Madagaskarilla elävä petonisäkäs. Se on käyttäytymiseltään hyvin kissamainen ja muistuttaa koiran ja kissan risteytystä. Sillä on pitkä ruumis, matalat jalat ja pitkä häntä. Se muistuttaa myös yllättävän paljon monia, esihistoriallisia petoeläimiä. Vertailu ylle Proailurukseen kertoo heti tämän. Fossa ei kuitenkaan ole koira- tai kissaeläin, vaan läheistä sukua mangusteille.
MVS
Muita ajan petoeläinheimoja
Suvut ja lajit kehittyvät
55 - 25 Samaan aikaan viverravidien, miacidien ja koiraeläinten kanssa syntyy ja kehittyy muita petoeläinten heimoja. Näitä heimoja ovat Hyaenidae, hyeenat 26 mvs, †Mesonychidae varhaisella paleoseenikaudella, †Borhyaenidae mioseenikaudella Etelä-Amerikassa ja myös Thylacinidae 25 mvs, jonka ainut tunnettu laji on Australiassa tasmaniantiikeri eli pussihukka (†Thylacinus cynocephalus). Myös Creodonta-lahko 55 - 35 mvs. on tärkeä ryhmä ajan petoeläimiä. Creodonta-lahkoon kuuluivat mm. Hyaenodontidae-heimo ja Oxyaenidae-heimo.

Mesonyxidae. Nämä sukupuuttoon kuolleet ajan petoeläinnisäkkäät eivät olleet sukua koiraeläimille, vaan varsin koiramaisesta ulkomuodostaan huolimatta sorkkaeläimille. Kuva oikealla.
Mesonyx
MVS
Koirakarhut
Suvut ja lajit kehittyvät
45 - 8 Koirakarhut Amphicyonidae, 45 - 8 mvs. Koirakarhujen eli amphicyonidien heimon ensiesiintyminen sijoittuu Pohjois-Amerikkaan keskieoseenikaudelle 45 mvs. Tuon ajan petoeläinyhteisössä tämän heimon lajeilla oli tärkeä sijansa. Pohjois-Amerikasta ne olivat levittäytyneet Eurooppaan myöhäisellä eoseenikaudella 35 mvs. ja Aasiaan ja Afrikkaan varhaisella mioseenikaudella 23 mvs. Kaikilta mantereilta amphicyonidit katosivat sukupuuttoon myöhäisellä mioseenikaudella 8 mvs. Siten tämän heimon lajit elivät yhtä aikaa Pohjois-Amerikan koiraeläinten, hesperocyonine ja borophagine kanssa. Itse asiassa, useat amphicyonideista olivat kooltaan samankokoisia, kuin aikalaisensa koiraeläimet.

Näiden kahden heimon edustajat ovat olleet kilpailijoita toistensa kanssa. On arvioitu, että koiraeläimet varvasastujina saavuttivat etua amphicyonideihin nähden, sillä näistä oli kehittynyt kanta-astujia. Joka tapauksessa tosiasiaksi jää, että samaan aikaan, kun amphicyonidit lähestyivät sukupuuttoaan myöhäisellä mioseenikaudella, koiraeläimet olivat aloittamassa levittäytymistään koko muuhun maailmaan.

Koirakarhut Euroopassa. Koirakarhuja oli Euroopassa mioseenikaudella (23–5 mvs) yhteensä kaksikymmentä lajia. Sukuja oli yksitoista. Lajien keskimääräinen ruumiinpaino oli 10 – 350 kiloa. Kaikki olivat lihansyöjiä. Osa lajeista murskasi myös luita suurilla poskihampaillaan, mikä mahdollisti saaliin täydellisemmän hyväksikäytön. Jotkut lajit kehittyivät ns. hyperpedoiksi, kuten nykyiset koiraeläimet, eivätkä enää syöneet kasviravintoa lainkaan. Neljä viidestä viimeisestä lajista oli hyperpetoja.

Koirakarhujen kanssa eli Euroopassa samaan aikaan karhueläimiä, näätäeläimiä, sivettikissoja, pieniä kissaeläimiä, hyeenaeläimiä sekä ns. valesapelihammaskissoja. Ravinnokseen koirakarhut saalistivat pieniä ja keskisuuria märehtijöitä, sikoja ja ehkä myös kavioeläimiä, kuten varhaisia kolmivarpaisia metsähevosia.

Kymmenen miljoonaa vuotta sitten Eurooppaa kohtasi ekokatastrofi, joka ilmeisesti aiheutui nopeista ilmaston muutoksista. Suurien nisäkkäiden (ruumiinpaino yli 1 kg) lajeista noin 70 prosenttia kuoli sukupuuttoon. Koirakarhut hävisivät tuolloin lukuunottamatta kahta lajia, jotka säilyivät nykyisen eteläisen Saksan ja Itävallan alueella. Ne kuolivat sukupuuttoon vasta kaksi miljoonaa vuotta myöhemmin. Petoeläimistä koirakarhujen lisäksi kuolivat kokonaan sukupuuttoon valesapelihammaskissat. Sivettikissat hävisivät Euroopasta. Juuri samoihin aikoihin, kun koirakarhut kuolivat sukupuuttoon Euroopasta, tänne saapuivat Pohjois-Amerikasta ensimmäiset koiraeläinten edustajat.
Koirakarhu

Koirakarhut läheisempää sukua karhuille kuin koiraeläimille.

Nimensä mukaisesti, nämä lajit olivat ulkomuodoltaan jossakin koiran ja karhun välillä. Koirakarhut muistuttivat niin paljon koiraeläimiä, että pitkän aikaa paleontologit olivat vaikeuksissa, yrittäessään määrittää niiden sijoittumista luokittelussa.

Niillä oli hampaistossaan paljon yhteneväisyyksiä koiraeläinten hampaistoon, mukaan lukien raateluhampaat, jotka tekevät niistä täysivaltaisia petoeläimiä. Niillä oli myös koiraeläinten tapaan pitkänomainen kallo ja pitkät raajaluut ja muutenkin koiraeläinten ruumiin mittasuhteet.

Siltikin, tutkimukset (Robert M. Hunt 2003) ovat osoittaneet, että koirakarhut olivat läheisempää sukua karhuheimolle Ursidae, kuin koiraeläimille. Tämä ei tarkoita sitä, että koirakarhut olisivat olleet karhuja - vaan ne ja karhut olivat sukulaisina sisarusryhmiä. Daphoenodon oli koirakarhu ja eli Pohjois-Amerikassa 23 mvs. Toisin, kuin muilla heimon myöhemmillä lajeilla, sillä oli pitkät jalat ja se oli varvasastuja. Sen hartiakorkeus oli 59 cm.
Kettu
Kettu (Vulpes vulpes) Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva Copyright © Flickr/e_monk
Koko kasvaa

Koiraeläimillä lajien kehittyessä koko kasvaa, massaa tulee lisää, jalat pitenevät ja häntä lyhenee. Ensimmäiset lajit eivät kooltaan ollenkaan vastaa mielikuvaamme koiraeläimestä, sillä ne painoivat 1-2 kg, mutta jopa alle 1 kg - ja olivat huomattavasti pienempiä kuin kotikissat. Painon kohoaminen kymmeniin kiloihin vaati usein miljoonien vuosien ajan ja yhä uusien lajien kehittymisen.
Canidae koiraeläinten heimon alaheimot

1) Hesperocyoninae
2) Borophaginae
3) Caninae
Lähteet
Dogs: Their Fossil Relatives & Evolutionary History, a book on the biology, fossil history, and evolutionary relationship of Canidae by Xiaoming Wang, Richard H. Tedford, and Mauricio Anton.
Suvi Viranta-Kovanen: Koirakarhujen kukoistus ja sukupuutto Euroopassa.
*** www.tunturisusi.com ***