|
FALKLANDINKOIRA (Dusicyon australis) (Kerr, 1792)
Lajia on aiemmin nimitetty monin tavoin - falklandinketuksi, falklandinkoiraksi tai falklandindinsudeksi. Nisäkästoimikunta on vuonna 2008 antanut julkistamassaan nisäkäsnimistössä lajille suomalaiseksi nimeksi falklandinkoira. Falklandinkoira on kuollut sukupuuttoon vuonna 1876. Se on ainoa koiraeläinlaji, joka on kuollut sukupuuttoon historiallisena aikana, eli viimeisten vuosituhanten kuluessa. Viimeaikaisissa dna-tutkimuksissa sen lähimmäksi sukulaiseksi nykyisistä koiraeläimistä on todettu harjasusi. Mystinen eläin löydetään Vuonna 1692 kapteeni John Strong purjehti Falklandin saarille HMS Welfare-laivallaan. Laivan miehistö ensimmäisenä teki havainnon tästä lajista ja ylipäänsä näki sen. Siihen saakka eläimestä ei kukaan ollut tiennyt mitään. Laivan miehistö otti saarilta poistuessaan yhden pienen pennun lemmikikseenkin mukaansa laivalle. Merimies Richard Simson kirjoitti tästä ja kuvasi eläintä kaksi kertaa Englannissa tavattavaa kettua suuremmaksi. Pentu pitikin merimiehille seuraa muutaman kuukauden ajan kunnes hyppäsi säikähtäneenä laidan yli mereen laivan jouduttua taisteluun ranskalaisen sotalaivan kanssa ja aloittaessa tulituksen tykeillään. Louis Antoine de Bougainville, ranskalainen merenkulkija ja sotilas, kävi myös saarilla ja käytti falklandinkoirasta nimitystä susikettu loup-renard - "fox-wolf". |
|
|
|
Falklandinsaaret (engl. Falkland Islands, esp. Las Islas Malvinas).
Etelä-Amerikassa sijaitsevat Falklandinsaaret löydettiin 1500-1600-luvulla. Varmuutta ensimmäisestä havaitsijasta ei ole, mutta alueella alettiin liikkua enemmän maailman uudella tavalla avanneiden löytöretkien aikana. Saaret kuuluvat nykyisin Britanniaan mutta sitä ovat hallinneet myös Ranska, Espanja ja Argentiina. Myös Argentiina vaatii saaria itselleen ja niistä käytiin vuonna 1982 kaksi kuukautta kestänyt sota ilman sodanjulistusta. Saaret muodostavat oman saariston, johon kuuluu kaksi suurempaa ja satoja pienempiä saaria. Ne sijaitsevat melko etelässä, vain 1100 kilometriä Etelämantereesta pohjoiseen, 55. leveyspiirillä. Pinta-alaa on yhteensä runsaat 12 000 neliökilometriä. Ilmasto on viileä, kostea ja tuulinen. Falklandissa asuu nykyisin runsaat 3100 ihmistä. Eurooppalaisten tullessa saaret olivat asumattomia mutta on pidetty mahdollisena että siellä on ollut joskus Etelä-Amerikasta tulleita alkuasukkaita. Yksi peruste tälle on ollut falklandinsusi, joka on saarten ainoa alkuperäinen nisäkäslaji. Falklandilla ei ollut eurooppalaisten tullessa edes hiiriä omasta takaa. Susien on arveltu periytyvän alkuasukkaiden tuomista kesytetyistä eläimistä. Falklandinsaaret kartalla Näet Falklandinsaaret oikealla, vanhassa karttakuvassa vuodelta 1546. Kartan alaosassa, Etelä-Amerikan eteläkärjen oikealla puolella oleva, yksi punainen saari. Todellisuudessahan isoja pääsaaria on kaksi. |
|
|
Ulkomuoto
Falklandinkoira ei muistuttanut oikein mitään nykyisistä koiraeläimistä, taikka oikeastaan paremminkin, se muistutti yhtä aikaa useita niistä. Vaikka laji luettiin kuuluvaksi samaan sukuun joidenkin eteläamerikkalaisten kettujen kanssa, se muistutti ulkomuodoltaan ja mm. kallon rakenteensa puolesta enemmän dingoa, sutta taikka kojoottia - kuin eteläamerikkalaisia koiraeläimiä. Tyypilliseltä ketultakaan se ei suinkaan näyttänyt, vaan sen jykevissä piirteissä oli juuri susimaisia taikka koiramaisia - tai kojootin piirteitä. Falklandinkoiran turkki oli erityisen tiheä. Turkki oli sivuiltaan punaruskea taikka kellanruskea, mustin kuvioripauksin. Alapuolelta turkki oli vaaleampi, osin valkoinen. Valkoista oli myös eräissä muissa osissa, kuten kaulassa ja kuonon sivuissa. Kallo oli leveä ja silmät pienet. Pää muotoutui erikoisesti - pään muotoa on kuvattu sipulimaiseksi. Ruumiinpituus oli 125 - 160 cm, joten se oli näiltä osiltaan täysin suden kokoinen. Sudesta falklandinkoira erottautui lyhyempine jalkoineen ja sen hartiakorkeus oli vain 60 cm - kun sudella hartiakorkeutta on 70 - 90 cm. Falklandinkoiran häntä oli huomattavan pitkä ja tuuhea, väriltään tumma - hännän pää oli valkoinen. Ääni ja elintavat - lisääntyminen Falklandinkoira haukkui, kuten koira, mutta hiljaisemmin. Falklandinkoira eleli ilmeisesti yksikseen, eikä se muodostanut susien tapaan laumaa. Se oli päiväeläin - ja saattoi joskus kaivautua hiekkaan, levätessään. Tosin on todettava, että tämän lajin sosiaalisesta ja muustakaan käyttäytymisestä ei tiedetä juurikaan mitään - ei myöskään lisääntymisestä. Kaikki, mitä tiedetään, sisältyy joihinkin merimiesten kuvauksiin - ja Darwinin suppeaan esitykseen. Ravinto On aiheellisesti herättänyt kummastusta se, että miten laji selviytyi saarilla ja mitä se söi. Saarilta puuttuvat muut nisäkkäät, kuten jyrsijät. On päätelty ja arveltu falklandinkoiran syöneen maassa eläneitä lintuja, kuten hanhia ja pingviinejä. Myös kaikki maasta kaivamallakin löytyvät madot ja muut hyönteiset lienevät kuuluneet sen ravintoon. Kuten myös kaikki mereltä rantaan ajautuneet kuolleiden kalojen ja eläinten jäänteet, eli haaskat. Myös hylkeenpoikasia se on voinut saada saaliikseen. Ja se on varmaankin syönyt myös jossakin määrin kasvien osia. |
Charles Darwin saarilla
Charles Darwin vieraili maailmanympärysmatkallaan vuonna 1833 Falklandin saarilla, Beagle-aluksellaan - ja kummasteli tällöin tätä eläintä. Hän totesi, että saarten ainoa nisäkäs oli suuri susimainen kettu, joka oli yleinen sekä Itä- että Länsi-Falklandissa. Darwin kertoi, että tuota eläintä ei tavattu missään muualla ja että sen erikoispiirteenä oli tavaton uteliaisuus ja kesyys. Kesyys on tyypillinen ominaisuus saarilla eläville lajeille silloin, kun niiltä puuttuvat täysin luontaiset viholliset. Darwin keräsi matkallaan paljon näytteitä eri puolilta maailmaa ja hän otti talteen mm. kaksi falklandinkoiran nahkaa, joita on säilytetty Lontoon luonnonhistoriallisessa museossa. Näistä Darwinin yli 150-vuotta sitten keräämistä nahoista on nyt tehty DNA-tutkimukset, joiden avulla on saatu lisävalaisua lajin evoluutioon ja sukulaisuussuhteisiin muiden koiraeläinten kanssa. Osasi myös puolustautua Joskus, tosin harvoin, falklandinkoirakin näytti ihmiselle, että sekin oli petoeläin ja osasi tarvittaessa myös puolustautua. Amiraali George Grey miehineen oli käymässä saarilla vuonna 1836. Tällöin eräs Pilot-niminen mies kävi oitis jahtaamaan falklandinkoiraa, joka ahdistettuna yllättäen puri pahasti Pilotin jalkaa. Se ei kuitenkaan pelastanut tätäkään yksilöä, vaan eläin tapettiin säälimättä ja typerästi. Falklandinkoira Lontoossa Vuonna 1868 yksi lajin edustaja kuljetettiin meritse Lontooseen ja asetettiin siellä eläintarhaan näytteille. Tämä yksilö kuitenkin kuoli muutaman vuoden kuluttua. Myös toinen yksilö tuotiin pari vuotta myöhemmin Lontooseen ja se koki saman kohtalon. Kesyt falklandinkoirat tapettiin kaikki Darwin oli myös huolissaan siitä, että falklandinkoirien määrä oli huvennut. Koska eläin oli niin peloton, se oli myös helppo pyydystettävä. Espanjalaiset uudisasukkaat tappoivat falklandinkoiria säälimättä, koska he epäilivät niiden verottavan heidän karjaansa. He saattoivat tarjota eläimelle lihapalaa toisella kädellä ja pistää sen kuoliaaksi toisella. Eläimestä alettiin maksaa tapporahaa 1839, minkä jälkeen sitä pyydystettiin entistä enemmän myös turkin takia. Metsät saarilta puuttuvat, ja avoimilla alueilla eläimen jäljittäminen, näkeminen ja löytäminen oli helppoa. Sukupuutto Darwinin ennustus, että "Falklandin susi" luultavasti kuolee pian sukupuuttoon, kävi toteen. Viimeinen falklandinkoira tapettiin Shallow Bayssa, Hill Cove Canyonissa, Länsi-Falklandissa vuonna 1876. |
Tieteellisen luokittelun historiaa
Darwin antoi lajille nimeksi Canis antarcticus - antarktiksensusi. Hän siten luokitteli falklandinkoiran kuuluvaksi Canis-sukuun, samaan, jossa ovat susi, kojootti ja koira. Vuonna 1880, lajin jo kuoltua sukupuuttoon - Thomas Huxley määritti sen olevan läheistä sukua kojootille. Vuonna 1914 Oldfield Thomas siirsi lajin Dusicyon-sukuun kuuluvaksi. Tuolloin tässä suvussa oli vielä muitakin kettuja, jotka sittemmin puolestaan on siirretty Lycalopex-sukuun. Niinpä falklandinkoira jäi sukunsa ainoaksi edustajaksi - ja sen kuoltua sukupuuttoon, Dusicyon-sukuun ei jäänyt yhtään elävää lajia. Lajin nykyinen tieteellinen nimi (Dusicyon australis) on suomeksi "hullukoira" taikka "typerä koira" - millä viitataan falklandinkoiran kesyyteen ja siihen, että se ei pelännyt lainkaan ihmistä. Oikeammin olisi nimittää ihmistä typeräksi, kun ihminen tappoi tämän ainutlaatuisen eläimen sukupuuttoon - mutta se on jo toinen kertomus. Lajin määrittäminen Falklandinkoira oli endeeminen laji. Se eli ainoastaan Falklandin saarilla, jotka sijaitsevat eristyneinä merellä, noin 480 kilometrin etäisyydellä Etelä-Amerikan rannikosta. Näillä saarilla se oli saarten ainoa nisäkäs. Se on varmasti koiraeläinten heimon oudoin, vähiten tunnettu ja arvoituksellisin laji. Kaikki, mitä siitä on säilynyt jälkipolville, on 11 kalloa ja muutama nahka. Joku täytetty falklandinkoira seisoo pölyisenä jossakin museossa. Lajin määrittämisen vaikeus näkyy sen nimistössäkin, sillä sitä on pidetty milloin kettuna, milloin sutena ja milloin villikoirana, dingona - tai kojoottina. Koska Etelä-Amerikasta olivat Canis-sukuiset koiraeläimet puuttuneet, pääteltiin falklandinkoiran pakostakin olevan sukua maanosan ketuille eli zorroille, ja polveutuvan niistä. Yksi mielenkiintoinen välimuoto voisi olla sukupuuttoon kuollut eteläamerikkalainen koiraeläin Dusicyon avus. Ne elivät viimeksi Patagoniassa, Etelä-Amerikan eteläkärjessä - mutta laji hävisi 6000-8000 vuotta siten. Harjasusi lähin sukulainen Nykyaikainen DNA-tutkimus on tuonut osaltaan valaistusta falklandinkoiran arvoitukseen. Verrattaessa museoihin talletettujen falklandinkoirien DNA:ta muihin koiraeläimiin, lähimmäksi sukulaislajiksi on todettu eteläamerikkalainen harjasusi (Chrysocyon brachyurus). Harjasusi on hyvin pitkäjalkainen mutta muuten kettumainen, punaturkkinen laji. DNA-näytteiden perusteella sen ja Falklandin suden yhteinen esivanhempi on elänyt yli kuusi miljoonaa vuotta sitten. Harjasuden osoittautuminen falklandinkoiran lähimmäksi sukulaiseksi on jonkinlainen yllätys, sillä matalajalkainen falklandinkoira - ja korostetun pitkäjalkainen harjasusi ovat ainakin näissä raajojen mittasuhteissa visuaalisesti erinäköisiä. |
|
Miten laji on tullut saarille?!
Falklandin saaret sijaitsevat kaukana merellä ja on ollut mysteeri se, miten falklandinkoira on aikoinaan eristyneille saarille joutunut. Yksi teorioista on ollut se, että lajin ensimmäiset edustajat olisivat aikoinaan jääneet sinne jääkauden jäljiltä, ainoina selviytyjinä. On myös arvailtu, että jospa ensimmäiset lajin edustajat purjehtivat saarille Patagoniasta jäälauttojen kuljettamina. |
Ei ole voinut tulla ihmisen mukana saarille
Tutkittujen neljän falklandinkoiran yhteinen esivanhempi on elänyt ainakin 70 000 vuotta sitten, mikä osoittaa niiden saapuneen saarille viimeistään silloin. Tähän aikaan Etelä-Amerikassa ei ollut vielä ihmisiä, sillä he saapuivat vasta noin 15 000 vuotta sitten Pohjois-Amerikasta. Ihmisten mukana sudet eivät ole siis voineet päästä saarille. |
Falklandin joulupäivä
Falklandinsaarilla kaikki on toisin. Siellä joulupäivänäkään ei näytä oikein jouluiselta - kuva yllä. Falklandinkoiran hiljainen ja pölyinen museoelämä Falklandinkoiria on täytettyinä taikka nahkoina ja kalloina luonnontieteellisissä museoissa Brysselissä, Belgiassa - ja Tukholmassa, Ruotsissa. Näiden kahden paikan lisäksi lajin museoelämä jatkuu yhdeksässä muussa museossa ympäri maailman. Lähteet Science Daily: New Clues To Extinct Falklands Wolf Mystery IUCN SSC Canid Specialist Group Dusicyon australis (Falkland islands wolf) Dusicyon australis Kaarina Kauhala: Koiran villit sukulaiset YLE tiedeuutiset: Mistä Falklandin sudet tulivat? Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta. *Vanha kartta Falklandinsaarista Copyright thejourney1972 (away until april) *Falklandin rantamaisema joulupäivänä Copyright Phil Gyford Taidekuvat falklandinkoirasta Public domain. |