Tunturisuden sivut
Haaremiasu
Haaremin kukkia ORJATARTEN PUKEUTUMINEN

Eräs aikalainen on kuvaillut haaremin naisten pukeutumista.

"Sandaalit kimmeltävät kuin tähdet, hunnut hehkuvat auringon kilossa, läpikuultavat vaatteet hohtavat sateenkaaren välkkeisinä, kullalla kirjailtu punainen sametti sokaisee katsojansa, vyö leveämpänä kuin englanninnauha, kokonaan timanttien peittämänä, kaulassa roikkumassa polviin asti ulottuvia ketjuja, joissa isoja helmiä ja kalkkunanmunan kokoinen smaragdi, täsmälleen päärynän muotoisissa korvakoruissa pähkinän kokoiset timantit, neljä ylettömän pitkää helminauhaa joissa maailman valkoisimpia ja täydellisimpiä helmiä, isoja timanttirannerenkaita, valtava rubiini, jota ympäröi kaksikymmentä kirkasta timanttipisaraa, päähine kokonaan smaragdi- ja timanttihiusneulojen peittämä, viisi sormusta, suurempia kuin olen ikinä nähnyt, kulta- ja hopeabrokadeja, hienoimpia satiineja, monivärisiä kankaita, sametteja ja silkkejä..."

Pukeutuminen kuin jatkuvaa näytöstä

Haaremissa naisten, mutta myös kaikkien muidenkin, pukeutuminen noudatteli erilaisissa tilanteissa tarkkaa etikettiä. Halki vuosisatojen haaremi oli kuin suuri teatteri ja näyttämö jossa jokainen pukeutui roolinsa mukaisesti. Ja kun pukeutumisen kustansi maailman rikkain ihminen, sulttaani, niin sen mukaisesti pukeutuminen loistokkuudessaan ja kauneudessaan oli ylimaallisen upeaa.

Ruusu Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
Kuva yllä, Copyright D. Sharon Pruitt
Kuva oikealla: In the Presence of the Lord - Francesc Masriera
Kuva alla, Copyright Michaël Garrigues


Haaremiasu

Emile Lecomte-Vernet'in maalaus vuodelta 1869 esittää egyptiläistä aikakauden muotia.
Haaremiasu

Haaremin kukkia Espanjalainen Segundo Matilla y Marina (1862 - 1937).

Itämainen asu

Haaremin kukkia "L'Orientale à la Grenade" - Ranskalainen William-Adolphe Bouguereau (1825 - 1905).
Haaremiasu
Kismet kohtalo Vaatteiden sovitusta

Étienne Dinet (1861 - 1929) on maalannut oikealla olevan työn, jossa sovitellaan haaremissa uusia vaatteita.

Bassano de Zara kuvaili kirjassaan vuonna 1545 runsaaseen silkkiin pukeutuneita naisia, joiden vuoratut viitat laahaavat maata ja nauhakengät ovat tiukasti nilkkojen myötäiset. Kaikkien paidat ja housut olivat erittäin hienoa pellavaa tai musliinia, jotkut valkoisia, toiset punaisiksi, keltaisiksi tai sinisiksi värjättyjä, monenlaisin kukka- ja ornamenttikuvioin koristeltuja.

Päässään heillä oli pyöreät satiinilla, silkillä tai damastilla kirjaillut lakit, ja näiden alla papin stoolan levyisiä, ohuita, värillisiä silkkikaistaleita, joiden päässä oli pienet hapsut. Jotkut pitivät mieluummin sametti- tai brokadilakkeja, joihin stoola oli kiinnitetty. Joillakuilla oli kaksikin lakkia, pieni valkoinen ja sen päällä vielä toinen silkkinen.
Sovitus
Haaremiasu

Ruusu "Kaunotar itämaisessa asussa" - William Clarke Wontner (1857 - 1930).
Haaremin kukkia Turkkilaisten - ottomaanien eli osmanien - pukeutuminen

Turkkilaiselle, Ottomaanien valtakunnan aikaiselle pukeutumiselle tyypillinen piirre oli asujen monikerroksisuus, etenkin, mitä rikkaammista ihmisistä oli kyse. Vaatteita pyntättiin päälle paljon, erityisesti seremoniallisissa juhla-asuissa, ja näin osoitettiin omaa korkeaa asemaa ja rikkautta - liiviä, viittaa, hametta ja takkia toinen toisensa päälle. Suuri vaatemäärä jo ihan isonsi vaatteiden kantajan kokoa.

Eri vaatekappaleet ja -kerrokset jätettiin kaikki osittain näkymään niin, että vaikutelma asun runsaudesta ja käytetyistä kalliista ja kauniista kankaista sekä näkyi että korostui.

Pukeutumisella ei kuitenkaan haettu vain vaikutelmaa kauneudesta ja rikkaudesta, vaan siihen sisältyi paljon muita merkityksiä, jotka liittyivät sekä ihmiseen että ajankohtaan ja myös uskontoon.

Omaksuttuaan islamilaisuuden, turkkilaiset toteuttivat sitä profeetta Muhammadin ohjetta, että muslimien pitää jo pukeutumisellaan erottua ei-muslimeista.

Islamilaisuuden merkkinä miehet kantoivat turbaania, naiset huntua - ja islamilaisuuden mukaisesti määräytyivät pukeutumisessa värit ja monet muutkin yksityiskohdat. Ottomaanien yhteisö koostui useista eri etnisistä ja uskonnollisista ryhmistä, ja kukin näihin ryhmiin kuuluva ilmoitti jo pukeutumisellaan, jota säätelivät tavat ja lait, oman paikkansa ja sijoittumisensa yhteisössä.

Topkapissa pukeutuminen säilyi erityisesti miehillä vuosisatojen ajan melko samankaltaisena, naisilla asujen muodot eli muoti, materiaalit ja korut muuttuivat asteittain, mutta heilläkin varsin hitaasti.

Useita Topkapissa säilyneitä asusteita ei kyetä sijoittamaan jollekin tietylle hallitsija-ajalle, eikä aina edes vuosisadalle, mikä kertoo siitä vakaasta pysyvyydestä, joka oli vallalla pukeutumisessa. Nopeampi muutos muodissa alkoi 1700-luvulla, jolloin tarjolle tuli pukeutumisessa enemmän uusia tuotteita, mahdollisuuksia ja ideoita siksikin, että kauppa ja muu yhteys eurooppalaisten kanssa vilkastui.

Myös ottomaanien muoti vaikutti muun Euroopan muotiin ja jo 1500-luvulla tulivat suosituiksi eurooppalaisten kuvittamat kirjat, joissa esiteltiin Turkin eksoottista muotia. Niinikään Turkissa käyvät kauppiaat, diplomaatit ja sotilaat levittivät palatessaan, muualle Eurooppaan tietämystä Ottomaanien valtakunnasta, ja myös pukeutumisesta. (Charlotte Jirousek: Ottoman Influences in Western Dress/Käänsi ja koosti Tunturisusi)
Haaremin kukkia Hiukset

Haaremissa naiset koristelivat hiuksiaan mitä erilaisimmin tavoin, ja tässä he saattoivat vapaammin osoittaa omia mieltymyksiään. Jotkut asettivat hiuksiinsa koristeiksi kukkia, toiset puolestaan vaikkapa haikaransulkia - sanalla sanoen, mitä ikinä tahtoivat.

Yleisin muotikoriste hiuksissa oli kimppu jalokiviä, jotka muotoiltiin luonnonkukkien tapaan. Niinpä kukissa nuput olivat helmiä, ruusut olivat erivivahteisia rubiineja, jasmiini muodostui timanteista, keltanarsissit topaaseista jne. Kaikki nämä oli valmistettu ja aseteltu niin mestarillisesti ja täydellisesti, että on hyvin vaikeaa kuvitella mitään kauniimpaa. Tukka saattoi riippua takana koko pituudessaan jaettuna palmikoihin, joihin oli punottu helmiä ja nauhoja, kaikkea aina mahdollisimman runsaasti.

Haaremin kukkia Haaremin asuja ja asusteita

Alushousut
Hyvin väljät, kenkiin asti ulottuvat, kätkivät sääret täydellisesti, ruusunpunaista damastia, johon oli kirjottu hopeakukkia.

Paita
Pitkä paita, hienoa valkoista silkkiharsoa, reunustettu kirjonnalla. Paidassa oli pitkät hihat, jotka riippuivat puoleenväliin käsivartta ja paidan kaulus oli kiinnitetty timanttinapeilla. Poven muoto ja väri erottuivat hyvin silkkiharson läpi.

Kalpok
Päähine, talvella hienoa helmillä tai timanteilla kirjottua samettia, kesällä kevyttä, hopeanhohtoista kangasta. Päähine on kiinnitetty toiselle puolelle päätä ja riippuu hiukan alas kultatupsuineen, ja sen ympärille on kiedottu joko timanttirengas tai runsaasti kirjailtu huivi.

Paslikka
Huppupäähine, joka usein koristeltiin jalokivin tai muin koristein.

Kengät
Kilinnahkaa, kullalla kirjaillut.

Vyö
Neljän sormen levyinen, ja siinä niin paljon timantteja ja jalokiviä kuin vain varat sallivat. Ne, jotka eivät halunneet näin kallista, pitivät runsaasti kirjailtua satiinivyötä, mutta sekin kiinnitettiin edestä timanttisoljilla.

Kaftaani
Sulttaanien ja rikkaan ylimystön upea silkkinen, tai satiininkiiltävä viitta, nilkkoihin asti ulottuva ja pitkähihainen.

Antery
Liivi, hyvin tyköistuva, valko- ja kultaripsuinen, timantti- tai helminapein.

Kurdee
Löysä vaate, upeaa brokadia, vihreää ja kultaa, vuorattu joko kärpän tai soopelin nahalla; liepeet ulottuvat hieman hartiain alapuolelle.

Jelick
Naisten hihaton liivi, brodeerattu, silkkiä, samettia tai nahkaa.

Tunika
Usein musta tai väritön, pitkä hamemainen paita, käytössä silloin, kun ei haluttu koreilla.
Itämainen tanssi

Haaremin kukkia Napatanssija

Nuori napatanssija itämaisilla kesäfestivaaleilla, Tsekissä kesällä 2016.

Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva - Copyright © Donald Judge
Haaremin kukkia Hoviasun etiketti

Kullakin sulttaanin palatsissa oli asu ja pukeutuminen, joka määrittyi hänen tehtävänsä ja arvoasemansa mukaan. Erityisesti erilaisissa seremonioissa pukeutumisen näyttävyys vietiin äärimmilleen. Oli eräitä ehdottomia vaatimuksia, kuten se, että sulttaani ei koskaan saanut nähdä naisen käyttävän samaa pukua toista kertaa. Aina tarvittiin jotakin uutta, joka kauneudessaan vielä löi edellisen pukeutumisen.

Pukeutuminen ulkopuolella

Haaremin naiset pukeutuivat loistokkaasti ja kauniisti vain haaremin muurien sisäpuolella, piilossa muulta maailmalta. Silloin harvoin, kun joku heistä poistui haaremista esimerkiksi ostoksille suureen Basaariin, he pukeutuivat mahdollisimman värittömästi ja huomaamattomasti. Heillä saattoi olla yllään musta tunika tai kaapu, joka alas laskeutuen peitti ihan kaiken ja kasvot peitettiin ulkona aina hunnulla.

Haaremihousut

Mitäpä olisi haaremin kaunotar ilman haaremihousuja - KLIK!

Ruusu Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
Kuva yllä Istanbulin lapsista - Copyright bettyx1138
Kuva oikealla, hunnutetut kasvot - Copyright Anant N S (www.thelensor.tumblr.com)
Kuva alla, hunnutetut kasvot - Copyright curoninja
Haaremiasu
Haaremiasu
Haaremin kukkia Yashmak - huntu

Koraanin käskyjen mukaisesti naiset peittävät kasvonsa hunnulla aina silloin, kun miehiä on läsnä, jotta nämä eivät joutuisi himojensa valtaan. Kukaan mies, lähisukulaisia lukuunottamatta ei saa nähdä naisen kasvoja. Heti, kun tyttö haaremissakin sai ensimmäiset kuukautisensa, hänen kasvonsa hunnutettiin ja hänen kätensä peitettiin hansikkain. Perinteisen islamilaisen kulttuurin mukaan kasvot ovat pyhät ja loukkaamattomat ja naiset seisoisivat mieluummin alasti torilla, kuin paljastaisivat kasvonsa.

Konstantinopolin valloituksen jälkeen, vuonna 1453, saivat haaremin naiset vaatimuksineen hunnun käyttöön hieman erivapauksia. Heidän ei tarvinnut käyttää pellavasta tehtyä, täysin peittävää huntua, vaan he saivat pyöritellä kasvoilleen osin läpikuultavasta musliinista, tai myöhemmin tarlataanista tehdyn huntukaistaleen. Kasvojen piirteet jäivät näin näkymään hunnun takaa viekottelevasti. Nenää ei silti ollut varaa näytellä, sillä sen näkyminen olisi voinut tietää leimautumista uskottomaksi tai prostituoiduksi.

Turbaani ja fetsi

Tutustu turbaaniin ja fetsiin KLIK!

Orientin neitsyt

Orientin kaunotar - William Clarke Wontner (1857 - 1930).
Orientin neitsyt

Orientin haaremihousuinen neitsyt - Frederick Arthur Bridgman (1847 - 1928).

Asusteiden ja korujen loputon kirjo

Eräs aikalainen kuvasi näkemiensä sivuvaimojen pukeutumista näin.

Päähineenä punainen ja kultainen, pieni hilkka, kaulassa päärlyketjuja, rinnoilla ja korvissa riippuvat juveelit, napitettu viitta kuin sotilasmantteli, joku niistä punaista satiinia, toinen sinistä, tai muita värejä, vyötetyt vastakkaisen värisin nauhoin, hihat madapolamia, hienoa puuvillasta tehtyä kangasta, lumenvalkoiset ja läpinäkyvät niin että hipiä hohtaa läpi, hihat laskeutumassa alas vyötäisille, jalassa hienot punoskengät, joillakin sääret paljaina, kultainen rengas säären kapeimmassa kohdassa, jalassa korkeat samettitohvelit...

Mendil - nenäliina

Rajoittuneissa oloissa kehittyy erilaisia, omia menettelyjään asioiden hoitoon. Niinpä haaremissa naisille nenäliina oli elintärkeä. Sen sisällä voitiin toimitella mitä erilaisimpia esineitä ja lähetyksiä, joita sujauteltiin toiselle salaa haaremin pitkillä käytävillä. Myös nenäliinan väri oli tärkeä. Väreissä punainen merkitsi sanatonta rakkautta, oranssi sydänkipua, vihreä aikomuksia, vaaleanpunainen rakkauden sidettä, purppuranpunainen kärsimystä rakkauden tähden, musta toivottomuutta ja eroa - ja sininen yhteen pääsemisen toivoa.
*** tunturisusi.com linkit ***