Yleisohjeita orjattaren ja orjan ostoon
Islamilaisella keskiajalla ja sulttaanin hovissakin orjien asema oli hyvin toisenlainen ja huomattavasti parempi,
kuin esimerkiksi roomalaisilla kaleeriorjilla tai amerikkalaisilla plantaasiorjilla.
Orjien ostajille kirjoitettiin oppaitakin, joiden avulla heidän oli helpompaa hankkia
itselleen sopivimpia orjattaria. Samuel Marokkolaisen teoksessa Herrasmiehen huvitus annetaan seuraavanlaisia ohjeita.
Orjattaria ei pidä ostaa ensi silmäyksellä eikä varsinkaan himokkaana! Jos orjatytön erehtyy ostamaan
himojensa vallassa, saattaa kauppaa katua sen jälkeen, kun on "tutustunut tyttöön paremmin".
Erityisen vaarallista on ostaa tyttö markkinoilta. Markkinahumussa kavalat kauppiaat osaavat huijata
ja pettää ostajaa kaikin mahdollisin tavoin. Markkinoiden myllerryksessä auringon ja tuulen ahavoittamasta, tummasta
beduiinitytöstä tuleekin vaalea kultatukka ja pahanhajuinen hengityskin loihditaan myskintuoksuiseksi aavikon tuulahdukseksi.
Markkinamiehet myös sipaisevat kalvakoille kasvoille punaa ja värjäävät haperonharmaat hiuksetkin hetkessä kiiltomustiksi.
Orjakauppias tietää, kuinka sekä vaatimattomammat tytöt, että pojatkin saadaan myyntitapahtuman ajaksi, ohimenevästi hehkeimmilleen.
Markkinoilla jopa isorokon jäljiltä ihoa kirjovat arvet peitettiin taitavasti ruokokasvin juurista, manteleista, hiirenvirnasta,
pavuista ja vesimelonin siemenistä valmistetulla tahnalla. Alkavan kaihin silmiin synnyttämät valkoiset
täplätkin loihdittiin piiloon, tiputtelemalla silmiin lämmintä aasinmaitoa.
Myyntitapahtumassa ei kannata laittaa painoa sille, miten nokkelasti ja viisaasti
orjatytöt ja -pojat vastailevat ostajan kysymyksiin, sillä he saattavat lasketella ulkoa opittuja
loruja, ja osoittautuvatkin sitten ostettuina tuppisuiksi ja tyhmiksi.
Orjakaupassa myös myyntikohteet osallistuivat kaupankäyntiin saamansa ohjeistuksen mukaisesti.
Tyttöjen piti flirttailla asiakkaiden kanssa, peittää kasvonsa hunnulla ja välillä hetkeksi paljastaa kasvonsa niin,
että ostajan ostohalut yltyivät. Kalvakoita kasvojaan heidän piti aina välillä hieroskella käsillään niin,
että kasvot punehtuisivat.
Erityisen tärkeää oli varmistua siitä, että eroottisiin tarpeisiin - joihin orjat yleensä ostettiin -
tarkoitettu orjaneito oli neitsyt, eikä hän saanut missään nimessä olla raskaana.
Jo orjakaupan aikana ostajilla oli kuluttajansuojaturva, ja niinpä kauppa purkautui,
jos tyttö ei ollutkaan neitsyt, vaikka hänet oli ostettu sellaisena.
Orjakauppiaatkin kyllästyivät jossakin vaiheessa temppuileviin asiakkaisiin, jotka
mitä pienimmillä syillä vaativat kaupan purkua, kun yleensä olivat vain nopeasti kyllästyneet tyttöön taikka poikaan,
ja kirjoittivat siksi kaupan yhteyteen saatteeksi tavaraselosteen, jossa olivat lueteltuina kaikki orjan viat.
Ristiretkiaikana esim. egyptiläisillä orjakauppiailla oli asiakkaiden käyttöön tällaiset valmiit
puute- ja vikalistat. (Jaakko Hämeen-Anttila: Tuhannen ja yhden yön erotiikka)
Orientin prostituoituja
Islamilaiseen maailmaan kuuluivat keskiajalla myös ilotalot ja prostituoidut. Egyptiläiset kirjoittajat
jakoivat prostituoidut kolmeen ryhmään. Villilehmillä oli oma asunto, jonne he johdattivat asiakkaansa.
Vapaat lehmät puolestaan tulivat asiakkaan asuntoon. Kolmantena ryhmänä olivat lypsylehmät, joiden työmaana olivat
hämärät kadunpielet ja kujat.
Oman ryhmänsä muodostivat
gainat, laulajattaret. He olivat orjatyttöjä, joiden päätyönä oli vieraiden viihdyttäminen.
He lauloivat, soittivat, seurustelivat ja pitivät monin muin tavoin seuraa.
Pojatkin toimivat keskiajalla prostituoituina. Se oli laajalle levinnyttä ja hyvin tuottoisaa toimintaa.
Heitä oli tarjolla myös bordelleissa, joissa asiakas sai valita joko tytön taikka pojan.
Orjapoikia ostettiin orjatyttöjen lailla myös seksitarkoituksiin.
Yläluokka piti orjapoikia monin tavoin tyttöjä käyttökelpoisempinakin. Pojat eivät tulleet raskaaksi
ja heitä saattoi kuljettaa mukanaan "palvelijoina", ilman, että kukaan kiinnitti
menoon mitään huomiota. Pojat pitivät gainojen tapaan myös seuraa asiakkaille, näitä erilaisin tavoin viihdyttäen.
(Jaakko Hämeen-Anttila: Tuhannen ja yhden yön erotiikka - Otava 2011)
Huutokauppa
Orjahuutokauppa on meneillään ja ostajille tarjotaan juuri orjatarta, jota nostetuista
käsistä päätelleen huudetaan innokkaasti. Mitä ilmeisimmin meklari vielä kehuu
myytävää neitoa niin että sylki suusta lentää, saadakseen hinnan kohoamaan mahdollisimman korkeaksi.
Ostajilla oli jossakin vaiheessa aina mahdollisuus tutkia myyntikohdetta lähempää,
tunnustellen ja kopeloidenkin, jotta laadusta saattoi varmistua.
Taiteilija on maalannut naisen niin, että tämä kohottaa kuin häpeillen
kättään kasvojensa eteen. Todellisuudessa myytävän orjan sekä jalat että kädet oli usein sidottu
myyntitilanteessa, kädet vieläpä selän taakse.
"Orjakauppaa Roomassa" - Jean-Léon Gérôme (1824 - 1904).
Kaupankäynti oli siten varsin epäinhimillistä, ja myytävillä ihmisillä ei tässä
tilanteessa ollut ihmisarvoa. Ehkä heistä myöhemmin joku saavutti suurtakin ihmisarvoa,
vaikka sulttaanittarena, mutta sellainen onni tuli harvojen osaksi.
On kuitenkin syytä mainita, että vaikka 1700- ja 1800-luvun orientalistiset taiteilijat maalauksissaan kuvaavatkin
orjien myyntitapahtuman niin, että niissä kaupitellaan alastomia ihmisiä julkisilla paikoilla,
niin ihan näin ei asianlaita aina ollut. Todellisuudessa orjia ei aina riisuttu julkisilla paikoilla
ja orjattaria myytiin suljetuissa tilaisuuksissa vain varakkailta näyttäville asiakkaille, jotka pääsivät
tutustumaan tarjontaan.
Orjakauppaa Roomassa - Jean-Léon Gérôme (1824 - 1904).
Katso orjakaupasta myös eunukit.
Orjia Roomassa - englantilainen taidemaalari Charles W. Bartlett (1860 - 1940).
Roomalainen sotilas tarjoaa omenoita orjalapsille.
