Kuvassa yllä Namibian aavikkohevosia. Nämä aavikkohevoset ovat Afrikan ainoat vielä
tavattavat villihevoset.
Creative Commons -
Sinulla on vapaus:
kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva - Copyright
© jbdodane
Omia hevosrotuja Afrikassa
Afrikassa on kehitetty useampiakin hevosrotuja. Näitä Afrikan omia hevosia ovat
pohjoisimman Afrikan, Marokon berberihevosesta eteläisimmän Afrikan
moniin rotuihin, joita ovat buurinponi, basutonponi, vlaamperd ja jo sukupuuttoon kadonnut kapmaanhevonen.
Paraatiratsukko afrikkalaiseen tyyliin. Murtala Muhammed Square, Kaduna, Nigeria marraskuu 2013.
Creative Commons -
Sinulla on vapaus:
kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva, paraatiratsukko Nigeriassa - Copyright
© Allan Leonard
Hevosten käyttöä nykypäivän Afrikassa
Afrikan köyhissä maissa hevosia käytetään vielä paljon sekä ihmisten että tavaran kuljetukseen.
Suurissakin kaupungeissa liikkuu raskaastikin lastattuja hevoskärryjä.
Näiltä osiltaan Afrikassa eletään siihen tapaan, kuin meillä elettiin
1900-luvun alkupuolella.
Namibian aavikkohevonen
Afrikassa elää vielä nykyisin yksi villihevonenkin Namibian aavikolla. Näitä aavikkohevosia
on jäljellä enää 90 - 150. Namibian aavikkohevoset muistuttavat rakenteeltaan eurooppalaisia,
keveitä ratsastushevosia, joista ne mahdollisesti polveutuvatkin. Erityisesti
eräitä saksalaishevostyyppejä, joita on käytetty seudun tiloilla, pidetään aavikkohevosten
alkukantana. Aavikkohevosten alkuperästä esitetään useampia erilaisia teorioita, mutta lopullista
selvyyttä asiaan ei saada kai koskaan. On kyse kuitenkin siitä, että jostakin muualta
tuodut hevoset ovat jossakin vaiheessa villiintyneet.
Villiytyminen on tapahtunut ehkä 1900-luvun alkupuolella, erityisesti ensimmäisen maailmansodan aikoihin.
Geneettiset tutkimukset ovat osoittaneet, että Namibian aavikkohevoset ovat yksi maailman erillisimmistä hevospopulaatioista.
Ensimmäisen kerran aavikkohevosten määrä laskettiin ilmalentojen avulla vuonna 1984.
Vaikka Namibian aavikkohevoset elävätkin
äärimmäisen karuissa oloissa, niin ne ovat varsin ravittuja ja hyväkuntoisia.
Poikkeuksen muodostavat vain kaikkein kuivimmat ajat, jolloin hevosten selviytyminen joutuu
äärirajoille.
Veden suhteen, aavikkohevoset ovat jo alkuajoistaan lähtien keskittyneet asumaan
sellaisiin paikkoihin, joissa ne ovat voineet turvautua ihmisen rakentamiin vesipaikkoihin.
Tällainen paikka on Garub, jossa vettä on järjestetty aikoinaan höyryjunille - ja osansa tästä vedestä
ovat saaneet villihevosetkin. Tällaisella vesipaikalla turistit pääsevät kuvaamaan
hevosia parinkin metrin etäisyydeltä, joten hevoset eivät pelkää ihmisiä, joihin ne ovat
tottuneet. Villiys on siten jo varsin suhteellinen käsite Namibian aavikkohevosten kohdalla,
sillä niiden on ollut pakko tottua ihmisiin.