Tunturisuden sivut
Irlanti CONNEMARANPONI

Yksi maailman menestyneimmistä poniroduista on tyylikäs, kestävä, älykäs ja eloisa connemaranponi. Rotu on kotoisin Irlannista - ja on maan ainoa syntyperäinen hevosrotu. Sen nimi tulee läntisen Irlannin karuilta ja kauniilta vuoristoseuduilta, missä poneja on elänyt jo muinaisista ajoista lähtien.

Villihevonen Rodun alkuperä

Tarkkaa tietoa connemaranponin alkuperästä ei ole olemassa. On mahdollista, että se polveutuu niistä berberinhevosista ja espanjanhevosista, joita tuotiin Länsi-Irlantiin jo 500 eaa. Tällöin kelttejä oli kaikkialla Euroopassa. Myös rodun alkuperä voi olla viikinkien Irlantiin tuomissa, pohjoismaisissa poneissa. Myöhemmin, 1500- ja 1600-luvuilla, irlantilaiset ja espanjalaiset kävivät vilkasta kauppaa - ja varmaan myös hevosilla. Arabianhevosristeytykset 1700-luvulla toivat rotuun voimaa ja kestävyyttä. Niinpä connemaroissa varmaan on sekä espanjalaisia, että itämaisia vaikutteita.

1800-luvulla connemaroihin risteytettiin walesilaista verta, ja sillä oli suuri merkitys rodun kehitykseen. Connemaranponin hienopiirteinen pää ja kaula kertovat melkoisesta englantilaisen täysiverisen vaikutuksesta.

Arabianhevonen Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuvat oikealla ja ylhäällä Copyright Leo Daly
Connemaranponi
Connemaranponi
Villihevonen Connemaranponin ominaisuuksia

  • Ponimainen ja sopusuhtainen pää on hienopiirteinen. ja lyhyt, sivukuva on usein hieman kyömy, päässä on nähtävissä täysiveristen esi-isien vaikutus.
  • Otsa on leveä, leukaperät hyvin muodostuneet, silmät suuret ja tummat - korvat ovat melko pienet.
  • Kaula on sopusuhtainen, kaareva ja hyvin pitkä.
  • Säkä on selväpiirteinen - korkeus 132 - 147 cm, joskus suurempikin.
  • Loivat, pitkät lavat.
  • Runko on syvä ja tiivis.
  • Vahva, lyhyehkö ja suora selkä - voimakas, loivasti laskeva lantio.
  • Luusto on vahva.
  • Takaosa on lihaksikas ja pitkä.
  • Häntä on korkealle kiinnittynyt.
  • Jalat lyhyet.
  • Etujalkojen kyynärvarsi pitkä, sääri puolestaan lyhyt, etusäären ympärys on noin 20 cm.
  • Takajalat ovat lihaksikkaat, takasääret lyhyet.
  • Harja ja häntä ovat paksut.
  • Vahvat, kovat ja kestävät kaviot.
  • Liikkeet ovat irtonaiset ja joustavat.
  • Villihevonen Mainioita ratsuponeja

    Vahvarakenteisilla connemaroilla on hyvät, pitkät ja lihaksikkaat lavat, sekä vahva takaosa. Hienon rakenteensa ansiosta nämä ponit ovat mainioita ratsuponeja, joilla on irtonaiset liikkeet ja erinomainen tasapaino. Connemaranponi on yksi suosituimmista lasten poneista.

    Villihevonen Hevosurheilun tähtiä

    Connemarat ovat rohkeita, mutta silti herkkiä poneja, jotka soveltuvat periaatteessa kaikkiin hevosurheilun lajeihin. Ne ovat tarkkoja hyppääjiä, lahjakkaita kouluhevosia sekä erinomaisia kenttäkilpailu- ja vaunuhevosia. Rotua kasvatetaan laajasti eri puolilla maailmaa, myös Suomessa.

    Villihevonen Suomen Connemarayhdistys Ry

    Yhdistys mm. järjestää rotunäyttelyitä, koulutustilaisuuksia, jäsenmatkoja ym. tapahtumia, sekä palkitsee vuosittain parhaiten menestyneet ponit kilpailuissa sekä näyttelyissä - Suomen Connemarayhdistys Ry

    Arabianhevonen Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
    *Kuva Copyright sskennel
    Connemaranponit ja ratsastajat
    Connemaranponit ja ratsastajat
    Villihevonen Kisaratsukot

    Belgiassa olivat tammikuussa 2009 esteratsastuksen Euroopan-mestaruuskilpailut connemaranponeille. Kuvissa yllä kaksi kisojen osallistujaa kilpailujen lomassa.
    *** tunturisusi.com linkit ***