Valkoisen hevosen lumo - Kuvan hevonen katselee tarkkaan alas - siellä
kuvan ulkopuolella liikkuu kissa.
HEVOSEN PÄÄ, KAULA JA KORVAT
Hevosen pää painaa noin 50 kg ja se on noin kymmenesosa sen koko painosta.
Hevosen päästa aivokopan osuus on yksi kolmasosa ja päätä keventävät
kalloluiden sisäpuoliset, suuret
ilmaontelot, jotka ovat yhteydessä ilmatiehyisiin.
Hevosen pään pitää olla sopusointuisesti kooltaan suhteessa hevosen muuhun ruumiiseen.
Jos pää on liian suuri ja yliraskas, hevosen tasapaino heikentyy. Samalla se
myös kuormittaa liiaksi etuosaa, joka kantaa muutenkin noin 60 prosenttia
hevosen kokonaispainosta. Jos ei ole ylisuuri pää hyvä, niin hyvä ei ole
tasapainon kannalta myöskään liian pieni pää. Sierainten päässä tulee olla
suuret ja avonaiset.
|
Myös suuret silmät ovat myönteinen piirre ja ominaisuus.
On ajateltu, että hevosella pienet silmät kielisivät kiukkuisuudesta ja
epäluotettavuudesta. Pitääkö tämä täysin paikkansa, on eri asia. Myös se,
miten pää kaulan myötä liittyy muuhun rakenteeseen, on tärkeää. Jos alaleuan
ja ylimmän kaulanikaman, atlasnikaman, väli on liian ahdas, hevosen ratsastaminen
kuolaimella voi olla vaikeaa. Kootuimmissa askellajeissa hevosen niskalta vaaditaan
peräänantoa eli myötäämistä.
|
Kun hevonen pitää päätään kohotettuna,
tulisi sen pään ja kaulan liittymään mahtua kaksi sormea. Hevosen päässä korvat
ovat hyvin liikkuvaiset ja kertovat paljon sen mielentilasta. Torkkuvan hevosen korvat
lerpottavat sivuille. Valppaasti pystyssä olevat korvat osoittavat, että jokin on kiinnittänyt
hevosen huomion. Vihainen tai pelokas hevonen kääntää korvansa suoraan taaksepäin.
Pitkä kaula on nopeuden merkki, lyhyt taas merkitsee voimaa. Siksi raskaiden
työhevosten kaula on lyhyt ja paksu, verrattuna nopeiden juoksijoiden,
kuten täysiveristen kaulaan.
Creative Commons -
Sinulla on vapaus:
kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva Copyright
cindy47452
|