|
|
MONGOLIANHEVONEN
Mongolianhevosta kutsutaan myös mongolianponiksi. Poni se ei pienestä
koostaan huolimatta ole, vaan se on hevonen. On syytä huomioida, että Mongoliassa
on kaksi mongolianhevosta. Myös przewalskinhevosta kutsutaan mongolianhevoseksi.
Przewalskinhevonen on villihevonen, jonka lähin sukulainen tällä sivulla esiteltävä mongolianhevonen
on. Sillä mongolianhevonen polveutuu juuri przewalskinhevosesta.
Tšingis-kaanin hevonen
Erityisesti ratsuna käytetetty mongolianhevonen on pysynyt kutakuinkin
samanlaisena jo Tšingis-kaanin ajoilta. Mongolianhevonen on siten ollut
merkittävässä asemassa historian suurilla näyttämöillä, sillä sen avulla
Tšingis-kaanin armeija aikoinaan valloitti suuren osan Aasiaa ja jopa osia
Euroopasta, luodessaan valtakuntaansa.
Rodun tunnusmerkit
Mongolia on karu maa ja siellä hevoset ovat kehittyneet vaatimattomiksi,
voimakkaiksi ja nopeiksi. Mongolianhevosella on monta esihistoriallisen hevosen piirrettä.
Se on tiivis ja tukeva, sen pää on isohko ja sen jaloissa on usein seepramaiset juovat.
Se on kuitenkin tarpeeksi kevyttyyppinen, jotta siitä löytyy nopeutta ja ketteryyttäkin,
jos niin vaaditaan. Rotu on yleensä äärimmäisen sitkeä. Sen kestävyys on uskomaton
ja se selviää huonollakin ravinnolla.
Korkeus 127 - 147 cm.
Väreissä musta, ruunikko ja hallakko yleisimmät.
Suurehko, raskastekoinen pää.
Pienet silmät.
Lyhyet, paksut korvat.
Voimakkaat, melko pystyt lavat.
Leveä, syvä rinta.
Lyhyt selkä.
Korkealle kiinnittynyt häntä.
Lantio usein korkeammalla kuin säkä.
Lyhyet, hyväluustoiset jalat.
Turistiratsukko
Mongolianhevonen yhdistyy turismiin niin, että sitä käytetään
runsaasti suosituilla vaellusratsastuksilla. Vaellukset voivat olla lyhyitä
taikka pidempiäkin.
Kuvassa oikealla matkailija ratsastaa mongolianhevosella.
Tai pikemminkin hän on pysähtynyt ratsuineen kuvattavaksi ja muistaa
hymyillä kauniisti kuvaajalle. Terelj, Mongolia - 15.9.2005.
Creative Commons -
Sinulla on vapaus:
kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Mongolian lippu Copyright
Animated Billowing Flags
*Kuva oikealla Copyright
Craig Nagy
|
|
Mongolianhevonen
Ulan Bator, Zaisan Memorial & Terelj National Park, Mongolia - 13.5.2009.
|
Mongolianhevosen muunnoksia
Monet venäläisistä hevosroduista ovat vaikuttaneet suuresti mongolianhevosen
kaikkiin paikallisiin muunnoksiin. Muunnokset ovat hailar, sanpeitze, sanho
ja ili, joka on kooltaan suurin.
|
Creative Commons -
Sinulla on vapaus:
kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva Copyright
Dave Gray
|
Mongolianhevonen
Täplikäs mongolianhevonen - Mongolia, 29.6.2005.
|
Mongolianhevosen vaikutus muihin rotuihin
Mongolianhevoset ovat vaikuttaneet moniin muihin rotuihin. Alun perin
mongolit käyttivät kestäviä ja nopeita ratsujaan Pohjois-Aasiaan
ja Itä-Eurooppaan tekemillään valloitusretkillä. Moneen maahan jäi mongolianhevosia
valloittajien jäljiltä ja niitä käytettiin kehittämään muita rotuja.
Näitä ovat turkmeeninhevonen, spiti, bhutaninhevonen, manipurinhevonen, tiibetinhevonen, kiinanponi
ja mahdollisesti myös ahaltekhevonen.
|
Creative Commons -
Sinulla on vapaus:
kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva Copyright
Holly Pierce
|
Poika ja ratsut
Mongoliassa jo lapset ovat mestariratsastajia,
sillä siellä sanotaan lasten syntyvänkin hevosen selässä.
17.7.2007.
|
Käyttö nykyisin
Mongoliassa tukeudutaan yhä hevoseen sekä kulkuvälineenä että töissä.
Näiden käyttöjen lisäksi mongolianhevosta käytetään sen nopeuden vuoksi
paljon myös hevosurheilussa, erityisesti laukkakilpailuissa ja poolossa.
|
All rights reserved
*Kuva - Copyright - All rights reserved:
© Michael Scholten
- Used with permission.
|
|
|