Alku   Hirvieläimet   Hirvi   Poro   Metsäpeura   Metsäkauris   Valkohäntäpeura   Kuusipeura   Saksanhirvi   Japaninpeura

HIRVI (Alces alces). Hirvi on tärkein riistaeläimemme, jonka levinneisyysalue kattaa koko maan, tunturialueita lukuun ottamatta. Koko. Euroopan suurin hirvieläin, joka kilpailee visentin ja jääkarhun kanssa Euroopan suurimman maanisäkkäänkin arvosta. Ruumiin pituus voi olla 300 cm, hartiakorkeus jopa 220 cm, painoa uroksella eli sonnilla 250 - 600, naaraalla 240 - 450 kg ja lyhyen hännän pituus 2 - 6 cm. Kaadetun hirven lihapaino aikuisella n. 180 kg, vasalla 80 kg. Elintapoja ja ominaisuuksia. Hirvi on hämärä- ja päiväeläin, nopea ja kestävä juoksija. Hirvi elää yksin, naaras elää vasojen kanssa - joskus hirvet talvisin kerääntyvät laumoiksi. Keväisin ja syksyisin hirvi voi tehdä pitkiä vaelluksia. Hirven kuuloaisti suuntii äänet äärimmäisen hyvin jopa kilometrien päästä. Näkökyky on rajoittuneempi, hirvi ei näe ilmeisesti värejä mutta hyvin kontrasteja harmaa-asteikolla. Vain uroshirvelle eli sonnille kasvaa sarvet, jotka voivat painaa kymmenisen kiloa ja olla kärkiväliltään yli kaksi metriä. Sarvet pudotetaan vuosittain, tavallisesti tammikuussa ja uudet kasvavat tilalle kevään ja kesän kuluessa.

Lisääntyminen. Hirvet tulevat kiimaan syys-lokakuussa. Kiimakausi on erittäin raju ja eläinten käytös suuresti tavallisesta poikkeavaa. Silloin hirvisonnit virtsailevat hajumerkkejään ympäriinsä ja hankaavat sarviaan puihin. Ne myös puskevat sarvillaan puita ja pensaita nurin ja kuopivat maahan kiimakuoppia. Sonni virtsaa kuoppaan ja kieriskelee ja piehtaroi siinä naaraita houkuttelevan hajun aikaansaamiseksi. Myös lehmä ja jopa vasa voi kieriskellä kuopassa. Uroksilla on keskenään rajuja kiimataisteluita naaraista, jotka ovat paritteluun halukkaita ainoastaan yhden vuorokauden verran. Sonnit kohtaavat yhä useammin - pienemmät eläimet lähtevät tällöin karkuun, mutta tasavahvojen sonnien kesken voi syntyä valtaisia mittelöitä. Viimeisen viikon ajan ennen pariutumista sonni vartioi lehmää malttamatta juuri syödäkään. Kahdeksan kuukauden eli 235 vuorokauden kantoajan jälkeen hirvilehmä synnyttää touko-kesäkuussa yhden tai kaksi kymmenkiloista punaruskeaa vasaa. Nuori lehmä saa yleensä vain yhden vasan, kolmossynnytyksiä on vain muutama prosentti. Neloset ovat erittäin harvinaisia. Vasat imevät emonsa maitoa nelisen kuukautta. Syntyneen vasan paino kaksinkertaistuu kuukaudessa ja tämän jälkeen paino lisääntyy yli 1 kg/vrk kesän runsaan ravinnon ansiosta. Pituuttakin tulee lisää noin 1 cm päivässä. Elo-syyskuussa vasa painaa jo 85 - 90 kg. Noin vuoden ikäisenä vasa ylittää jo 200 kg painorajan. Vasat seuraavat emoaan talven yli ja tulevat vieroitetuiksi 10 - 15 päivää ennen seuraavaa synnytystä. Hirvi synnyttää ensimmäisen vasansa yleensä 2-vuotiaana. Suuri osa etenkin 5 - 8-vuotiaista lehmistä saa kaksosvasat. Vasojen vauhdikas kasvu jatkuu kolmen vuoden ikään asti. Suurimmillaan hirvi on kuitenkin vasta 8 - 9 vuoden iässä. Ravinto. Hirvi on metsien avainlajeja, joka suuren ravinnontarpeensa tähden - 10-15 kiloa oksia päivässä - vaikuttaa puuston kasvuun ja lajisuhteisiin. Kesällä hirvet syövät pääasiassa puiden ja pensaiden lehtiä sekä erilaisia heinäkasveja. Kesällä hirvi käyttää ravinnokseen myös suuria määriä vesi- ja suokasveja ja siirtyy soille ja rannoille, syöden kortteita, ulpukoita, vitoja ja raatteita, joista se saa runsaasti hivenaineita. Niitä etenkin uros tarvitsee sarviensa kasvattamiseen - jopa yli sadan gramman päivävauhtia. Vesikasveista hirvi saa elintoimintoihin, kasvuun ja lisääntymiseen tarvitsemaansa natriumia. Koska talvella ei vesikasveja ole tarjolla, syö hirvi kesällä niin paljon vesikasveja, että natriumia jää ”varastoon”. Runsaan viherravinnon aikana keväällä ja kesällä hirvi voi syödä kymmeniä kiloja ruokaa vuorokaudessa. Hirven mieliruokaan kuuluvat myös maitohorsmat ja puunlehdet. Syksyllä pääruokaa ovat mustikka, puolukka, vaivaiskoivu ja muut varvut. Myös kaurapelloille ja muille viljelyksille saattaa syksyllä ilmestyä vaihtelua ruokavalioonsa hakeva hirvi. Talvella ravintoa on tarjolla niukemmin ja puisevan talviravinnon tärkeimmän osan muodostavat koivut ja männyt - näiden puiden oksat. Hirven suosikkioksat löytyvät helposti sulavista pihlajasta, pajusta, haavasta ja katajasta - mutta eniten käytetty ravintokasvi talvella on kuitenkin mänty, jonka neulasia ja oksia on runsaasti tarjolla. Kuusentaimia hirvet syövät harvoin, mutta rehevillä mailla tai tiheän hirvikannan alueella kuusetkin ovat ravintona. Kuusistakin oksat ja latvukset maistuvat hirville parhaiten, mutta joskus ne kaluavat myös etenkin haavan ja pajujen kuorta. Taimikot ovat tärkeitä elinpiirejä etenkin talvisin, jolloin hirvet kokoontuvat yli kymmenenkin yksilön laumoiksi ja liikkuvat syvän lumipeitteen vuoksi mahdollisimman vähän, tyypillisesti muutaman neliökilometrin alueella. Hirven syömät taimet vioittuvat ja tuuhettuvat. Ainakin pajulla hirven sylki kiihdyttää katkaistujen oksien kasvua, mikä tihentää pensaikkoja entisestään. Suomen talvesta iso hirvi selviytyy vain syömällä kaikkialla yleisesti saatavilla olevaa ravintoa. Esimerkiksi karhu ei voi ravintopulan vuoksi selvitä Suomen talvesta kuin vaipumalla talviuneen. Suomen pienipiirteisessä maastossa hirvelle sopivia elinympäristöjä on kaikkialla, eikä meikäläisten hirvien tarvitse yleensä vaeltaa pitkiä matkoja parhaiden talvi- ja kesälaidunten välillä.

Hirven sarvet. Keväällä syntynyt uroshirvenvasa saa jo seuraavana syksynä päähänsä kasvavan sarven tyviosan, ihon peittämän "ruusutapin", mutta varsinaista sarvea siinä ei vielä ole. Seuraavana keväänä, siis vuoden vanhana, se saa pienet tappisarvet, jotka varisevat talvella. Kaksivuotisena sillä on tavallisesti kaksihaaraiset puikkosarvet, mutta vasa voi vielä silloinkin olla sarvineen yksihaaraisen tappisarven asteella. Vuosi vuodelta sarviin kasvaa aina yksi haara lisää. Haarojen luvun lisääntyminen ei kuitenkaan ole säännöllistä, vaan riippuu mm. ravinnon saannin runsaudesta tai niukkuudesta. Suurimmillaan sarvet ovat, hirven ollessa 8 - 10 vuoden ikäinen, sen jälkeen ne jäävät pienemmiksi ja niiden haarojenkin luku vähenee, kunnes yli 20-vuotiaalla hirvellä joko ei ole enää sarvia ollenkaan tai korkeintaan vain tappi niistä jäljellä. Näin ollen ei haarojen luvusta voi päätellä varmuudella hirven ikää. Lapiosarvimuotoa kutsutaan palmata-tyypiksi. Menneiden aikojen suurimmat hirven sarvet olivat vuonna 1930 Jaalassa ammutulla hirvellä. Sen sarvien piikkien luku oli 13 + 13, sarvien leveys leveimmältä kohdalta 115 cm ja lapion leveys noin 32 cm. Hoikkahaaraisempia, pitkäkärkisempiä sarvia, joissa lapiolaajennusta ei ole juuri lainkaan, kutsutaan tyypiltään hankosarviksi, eli cervina-tyypiksi. Sarvensa hirvi pudottaa jokainen talvi ja kevään ja kesän kuluessa kasvavat uudet tilalle. Hirvet kelovat sarviaan heinä-elokuussa, jolloin sarvia peittävä nahka irtoaa - ja hankaavat tällöin sarviaan puunrunkoa vasten. Hirven kelomispuut ovat yleensä reilun ranteenvahvuisia kuusia tai mäntyjä, ja niistä on kuori irronnut parin metrin korkeudelle saakka. Sarvien osien nimitykset. Hirven sarvien osat ovat sarven tyvi, tyviruusuke, sarvipuolikkaat, etulapio/hanko, takalapio/hanko ja piikit. Tyvi alkaa ruusukkeesta ja päättyy sarvipuolikkaan runkoon. Sarvipuolikas jaetaan tyven päälinjan mukaan etulapioon/etuhankoon ja takalapioon/takahankoon. Kumpaankin liittyy joukko piikkejä, joita lapiosarvessa on tyypillisimmillään vähintään viisi ja hankosarvessa korkeintaan viisi sarvipuolikkaassa.

Komea hirvi - Suomen salojen kruunupää. Pohjolan metsien suurin ja komein asukas on hirvi. Salometsän sydämessä tai metsänreunassa olevalla niittymaalla asteleva hirviperhe on juhlallisin näky, minkä luonnonystävä meillä voi metsiä samoillessaan päästä näkemään. Kauniiksi, sanan tavallisessa merkityksessä, hirveä ei voi sanoa, niin komea kuin se onkin. Sen ruumiinosat ovat jollakin tavalla epäsuhtaiset. Vartalo on lyhyt ja paksu, rinnan kohdalta leveä, hartiain kohdalta melkein ryhäselkäinen, koivet pitkät, kaula lyhyt, pään kuono-osa pitkäksi venynyt, joten pää muistuttaa aasin päätä, kuono kuin turvoksissa ja ylähuuli lerpallaan alahuulen yli riippuva. Silmät tuhruttavat epäluuloisina syvistä silmäkuopista, korvat ovat isot, suippokärkiset ja törröttävät sivuille päin. Uroshirven kurkusta riippuu alaspäin pitkäkarvainen iholiuska, "parta", joka tavallisesti on kolmikulmainen, mutta voi joskus olla köydenpätkän kaltainen kapea liuskare. Häntä on lyhyt, tavallisesti 2 - 6 cm pitkä. Karvapeite tiheä ja karkea, väriltään tavallisesti tummanruskea, mutta voi vaihdella vaaleasta melkein mustaan; jalat ja vatsapuoli ovat vaaleanharmaat. Talvella on turkki aina vaaleampi kuin kesällä. Uroshirven komeimmat varusteet ovat sen sarvet - naaras on sarveton, samoin nuori vasikka. Täysikasvuisen sonnin sarvet näyttävät todella komealta kruunulta, suotta ei hirveä sanota metsän kruunupääksi. Hirvien kiima-aikana syksyisin uroshirvet käyttelevät sarviaan, taistellessaan hurjasti.

Hirvien määrä maassamme vuoden 2006 alussa on 95 000 – 105 000. Hirvikannassa on tällä hetkellä alueellisia eroja maan eri osissa. RKTL:n mukaan syksyn 2005 metsästyksen jälkeinen hirvikanta on 95 000 – 105 000 yksilöä. Syksyn 2005 hirvisaalis oli 74 020 hirveä - se oli Suomen kolmanneksi suurin hirvisaalis kautta aikain. Hirvenmetsästykseen käytettiin yli miljoona metsästyspäivää. Yhteensä hirviä arvioitiin olevan koko maassa vuotta aiemmin, eli alkuvuodesta 2005 hieman enemmän, eli noin 100 000 – 110 000 yksilöä. Hirvien vasatuotossa ei tuolloin ollut tapahtunut suuria muutoksia edellisvuodesta. Rannikko-Suomen alueella vasatuotto aleni, muualla maassa tuotto oli edellisvuoden tasolla. Hirven talvikanta viime vuosina on ollut sadantuhannen yksilön luokkaa. Sen saavuttamiseksi ja hirvilaskentojen tulosten perusteella kaadetaan syksyisin 60 000 - 80 000 hirveä. Arviot hirvikannan koosta ja rakenteesta ovat tarkentuneet 1970-luvulta lähtien, jolloin otettiin käyttöön metsästäjien havaintokorttijärjestelmä. Arviointia täydentävät jälki- ja lentolaskennat. Hirvikantaa leikataan. Viime vuosina maamme hirvikantaa on vähennetty suunnitelmallisesti. Tavoitteena on samalla vähentää jo laskuun saatuja liikenne-, metsä- ja maatalousvahinkoja. Hirviä ennen metsästyskautta maassamme kesällä 2006 noin 170 000. Tässä yhteydessä kannattaa huomioida, että hirven ollessa riistaeläin, sen kanta on vuosittain hyvin erisuuruinen ennen ja jälkeen metsästyskauden. Niinpä kesällä vuonna 2006, ennen syksyn metsästyskautta, hirviä maassamme on lyhyen aikaa noin 170 000.

Hirven (Alces alces) alalajit - seitsemän alalajia (Alces alces) hirvi - moose - 7 alalajia, joista 3 Euraasiassa ja 4 Pohjois-Amerikassa - nimet alla myös englanniksi. Carl von Linné eli Carolus Linnaeus nimesi aikanaan hirven Alces alces, mutta myöhemmin kun havaittiin, että muiden maanosien hirvet olivat hieman erilaisia kuin skandinaavinen hirvi, annettiin niille eroitukseksi omat alalaji-nimet. Tällöin skandinaavisen, euroopanhirven, alalaji-nimeksi jäi alkuperäinen nimi alces. Mahdollisia muita hirven alalajeja, jotka eivät ole mukana tässä, on suurikokoinen kamtšatkanhirvi (A.a. buturlini) (Chernyavsky ja Zheleznov - 1982). Toinen luettelosta pois oleva alalaji on kaukasianhirvi (A. a. caucasicus), (N. Werestschagin, 1955) - kaukasianhirvi on kuollut sukupuuttoon. (A. a. alces) - euroopanhirvi - European elk, European moose - Euraasia - meidän hirvialalajimme koko Fennoskandiassa. (Linné, 1758). (A. a. cameloides) - mantsurianhirvi - Siberian elk, Siberian moose, Ussuri elk - Euraasia. (Milne-Edwards, 1867). (A. a. pfizenmayeri) - siperianhirvi - Siberian elk, Siberian moose - Euraasia. (Zukowsky, 1910). (A. a. americanus) - itäkanadanhirvi - Eastern Canadan moose - Pohjois-Amerikka. (Clinton, 1822). (A. a. andersoni) - länsikanadanhirvi - Western Canadan moose, Northwestern-/Manitoba Moose - Pohjois-Amerikka. (Peterson, 1950). (A. a. gigas) - alaskanhirvi - Alaska moose, Yukon moose - Pohjois-Amerikka. (Miller, 1899). (A. a. shirasi) - shirashirvi - Shiras moose - Pohjois-Amerikka. (Nelson, 1914).

Takaisin hirvisivulle Otsikon kuva vapiteista ja kuvat hirvestä Yellowstone Digital Slide File Home Page. Hirviperhe taidepiirros Elizabeth McClelland from Kays and Wilson’s Mammals of North America, © Princeton University Press (2002) Smithsonian Institution Lähteet RKTL Turun biologinen museo Komea hirvi - Eläinten maailma/Otava 1954 Anders Bjärvall: Suuri nisäkäskirja Lappi Hirvensarvien osien nimitykset Metsästäjäin Keskusjärjestö. Lapin maakuntamuseo. Pertti Koskimies: Hirvi - sukupuuton partaalta arvoriistaksi. Luonnontieteellinen keskusmuseo. Weilin+Göös: Maailman luonto - Nisäkkäät Eläimet Miska Kopponen: Valikoivan metsästyksen vaikutus hirvikannan ikärakenteeseen ja vasatuottoon Savonrannan ja Sodankylän riistanhoitoyhdistysten alueilla. MMM tiedotteet.

www.tunturisusi.com