|
|
|
|
HIRVI (Alces alces).
Hirvikannan rajut vaihtelut. Hirvien määrä maassamme on kokenut rajuja muutoksia. Nykyisin, kun hirviä on yli 100 000, puhutaan hirvikannan räjähdysmäisestä kasvusta. Tämän kasvun ovat mahdollistaneet alunalkaen hirven rauhoittaminen, hirven hyvä lisääntymisteho ja metsästyksessä siirtyminen vasaverotukseen. 1800-luvulla hirvikanta maassamme oli huvennut hyvin vähiin. Hirvi rauhoitettiin vuonna 1868 julkaistulla asetuksella. Hirvien metsästys tuolloin loppui, mutta rehottanutta salametsästystä se ei hillinnyt. 1800-luvun lopulle tultaessa hirvikanta oli kuitenkin sen verran runsastunut, että vuonna 1898 voitiin rauhoitusasetusta lieventää ja uroshirvien metsästys sallittiin syyskuun kahdeksana ensimmäisenä päivänä. Tähän metsästykseen oli lupa saatava maaherralta. 1900-luvun alkuvuosina salametsästys koetteli hirvikantaa rajusti ja näin hirvien määrä jälleen lähti laskuun. Tällöin koettiin huonoin tilanne ja vähimmillään hirviä oli maassamme enää muutama sata. Maailmansodan aikainen elintarvikepula sekä kansalaissodan edellä ja aikana vallinnut yleinen laeista piittaamattomuus ja kurittomuus aikaansaivat hillittömän hirvien salametsästyksen ja hirvikanta katosi sukupuuton rajoille. Vuonna 1923 saatiin aikaan asetus, jolla hirvi rauhoitettiin täydellisesti muualla paitsi Petsamossa, jossa uroshirviä sai metsästää annetun luvan nojalla syyskuun kahdeksana ensimmäisenä päivänä. Hirvi oli rauhoitettu Suomessa vuodesta 1923 lähtien kymmenen vuoden ajan. Keväällä 1933 Suomen Metsästäjäliiton vuosikokous kuitenkin esitti maan hallitukselle, että erillisin pyyntiluvin säädelty hirvenmetsästys sallittaisiin, sillä rauhoituksen vuoksi hirvikanta oli alkanut hiljaa vahvistua. Esitys johti tulokseen, sillä jo heinäkuun kymmenentenä päivänä tällainen asetus vahvistettiin. Saman vuoden syksystä alkaen hirviä on saanut metsästää joka syksy, asetuksella siis mahdollistettiin ”uuden hirviajan” alkaminen. 1940-luvulla talvisodan jälkeen arvioitiin maamme hirvikannan suuruudeksi 6 000 hirveä. Hirvien määrästä vuonna 1952 kertoo kaatotilasto - maassamme kaadettiin tuolloin hieman alle 2 000 hirveä. Vuosisadan alusta 1950-luvulle hirvi oli harvalukuinen metsiemme asukki. Hirvikanta lähti 1950-luvun alussa kasvuun lähinnä muuttuneen metsätalouden, rauhoituskausien ja metsästyksen suuntaamisen johdosta. Kuitenkin, hirvikannan pysyessä varsin pienenä, vielä 1960-luvulla ja sen lopulla hirvi oli rauhoitettu suuressa osassa maatamme. Hirvi oli rauhoitettu vuosina 1969 - 1971 ja sen jälkeen kanta lähti reippaaseen kasvuun. Vuonna 1970 hirven talvikanta oli vain reilut 15 000 yksilöä, kun vuosikymmentä myöhemmin, vuonna 1980 talvea vietti metsissämme jo 95 000 hirveä. Tämän jälkeen alkoivat hirvien aikaansaamat vahingotkin nousta jo merkittäviksi ja kannan ollessa nykyisin vuonna 2006 reilusti yli 100 000, on sen kasvua pyritty hillitsemään jokasyksyisillä suurilla kaatomäärillä. Kaatomääristä antaa kuvaa syksy 2003, jolloin maassamme kaadettiin ennätykselliset 84 466 hirveä. Syksyn 2005 hirvisaalis oli 74 020 hirveä. Samana syksynä koko maahan myönnettiin 61 000 hirvenpyyntilupaa. Yhdellä luvalla saattoi ampua yhden aikuisen tai kaksi vasaa, mikäli riistanhoitopiiri ei asettanut tästä poikkeavia ehtoja. Hirven merkitys riistaeläimenä. Hirvi on taloudellisesti tärkein riistaeläin. Hirvistä saatava lihatuotto on ylivoimaisesti suurin, suurempi kuin kaikkien muiden riistaeläinten yhteensä. Hirvisaaliin taloudellinen arvo on suurempi kuin porotalouden elinkeinotuotto. Riistasaaliin painosta hirvet muodostavat 90 prosenttia eli yli 10 miljoonaa kiloa. Hirvijahtiin osallistuu vuosittain n. 120 000 metsästäjää. Alueellisten kaatolupien määrä vahvistetaan joka vuosi kanta-arvioiden perusteella. Yleisimpiä pyyntitapoja ovat ajometsästys, metsästys koiran haukusta ja pelloilla ruokailevien hirvien kyttääminen. Metsästys on Suomessa ylivoimaisesti tärkein hirven kuolleisuustekijä. Hirvikanta pienenee syksyisin lähes puolella metsästyksen vaikutuksesta. Enimmillään saalis on kohonnut yli 84 000 hirveen. Hirvenmetsästysaika alkaa syyskuun viimeisenä lauantaina ja päättyy kunakin vuonna 15.12. Syksyllä vuonna 2006 kaadetaan 75 000 – 80 000 hirveä. Tulevan syksyn hirvisaaliiksi arvioidaan 75 000–80 000 hirveä. Hirvikannan vähentämistarve painottuu tänä vuonna etenkin pohjoisten riistanhoitopiirien alueille. (MMM tiedotteet). Vasatuotto - hirvihavaintokortti - hirvikannan ikärakenne. Suomen hirvenmetsästykseen omaksuttiin 1970-luvun alussa valikoivan metsästyksen periaatteet, joiden tavoitteena oli maksimoida vasatuotto hirvikannan ikärakennetta muuttamalla. Metsästysstrategiassa tapahtui huomattava muutos, kun hirvisaaliin vasaosuutta lisättiin selvästi. Tämän seurauksena naarashirvien keski-ikä ja vasatuotto kohosivat. Vasojen suuri osuus saaliissa oli keskeinen tekijä hirvikannan rajuun kasvuun. Valikoivaan metsästykseen siirryttiin, koska hirvikannan ikä- ja sukupuolirakennetta haluttiin muuttaa mahdollisimman tuottavaksi lisääntymisen kannalta. Vasojen valikoiva metsästys nostaa naaraiden keski-ikää, josta on seurauksena vasatuoton kohoaminen. Kestävän metsastyksen harjoittamiseksi tarvitaan mahdollisimman tarkkoja tietoja vasatuotosta. Suomen hirvikannan tärkein seurantamenetelmä on ollut jo 1970-luvulta lähtien hirvihavaintokortti. Kultakin alueelta saadut havainnot naaraista ja vasoista ovat tietoja, joiden avulla saadaan indeksi vasatuotosta. Naarashirvien tuottoteho oli huipussaan meillä vuonna 1999, jolloin Suomessa syntyi keskimäärin 97 vasaa/100 naarasta. Lapin riistanhoitopiirin vasatuotto oli heikoin, 78 vasaa/100 naarasta. Tuottavin oli Pohjois-Hämeen riistanhoitopiirin naaraskanta, joka tuotti 109 vasaa/100 naarasta. Kaksosprosentti tässä yhteydessä tarkoittaa kaksossynnytysten osuutta kaikista synnytyksistä. Kaksosprosentti koko Suomessa vuonna 1999 oli 47. Hirvisaaliin vasaosuus on erittäin tärkeä hirvikannan ikärakenteen ja vasakannan säätelykeino. Saaliin vasaosuus on mietittävä huolella, jotta hirvikannan vakaa ikärakenne voidaan turvata. Se ei saa olla vakiona vuodesta toiseen pidettävä prosentti, vaan siinä on oltava myös joustavuutta. Hyvänä esimekkinä on hirvikannan pienentämisvaihe, jolloin saaliin vasaosuutta on monesti syytä pienentää. Hirvikannan hoitoa voidaan tehostaa ikärakennetietojen avulla, sillä niiden hyödyntäminen metsästyksen suunnittelussa auttaa ehkäisemään hirvikannan ikärakenteen vääristymiä. Ikärakennetiedot ovat myös arvokkaita hirven kannanvaihtelujen ennustamisessa. (Miska Kopponen: Valikoivan metsästyksen vaikutus hirvikannan ikärakenteeseen ja vasatuottoon Savonrannan ja Sodankylän riistanhoitoyhdistysten alueilla). |
|
Hirvieläinten liikenteelle, maataloudelle ja metsätaloudelle aiheuttamat vahingot.
Hirvi on maamme vaarallisin eläin - iltapäivälehtien lietsomasta susi- ja karhuhysteriasta huolimatta.
Nykyaikainen metsätalous luonnottoman laajoine taimikkoineen ja vesakkoineen on kasvattanut
hirvitiheyksiä keinotekoisen korkeiksi, eikä pieni karhu- ja susikantamme pysty niitä
merkittävästi alentamaan.
Hirvieläimet aiheuttavatkin huomattavia metsävahinkoja, joita valtio joutuu
asetuksen nojalla korvaamaan (Valtioneuvoston asetus
hirvieläinvahinkojen korvaamisesta - annettu Helsingissä 21 päivänä joulukuuta 2000 - 1162/2000).
Hirvivahinkoasetuksen mukaan korvausta hakevan metsänomistajan on maksettava 250 euron omavastuu.
Suomessa hirvi aiheuttaa metsätaloudellisesti merkittävimmät vahingot.
Hirven aiheuttamat vahingot syntyvät yleisimmin 1 - 3 metriä korkeisiin
havu- ja lehtipuuntaimiin. Mutta hirvet saattavat napsia myös aivan pieniäkin taimia.
Hirvien laumautuminen sekä vähäinen liikkuminen talviaikana sekä niiden uskollisuus
talvilaitumilleen vuodesta toiseen johtavat siihen, että vahingot keskittyvät
voimakkaasti tietyille alueille, joilla talvikannat ovat jatkuvasti keskimääräistä
tiheämpiä.
Vasemmalla hirvi ohrapellossa kuva Copyright Pekka Raukko. |
|
Runsas hirvikanta on tuhoisa myös maanteillä. Koko Suomessa tapahtui vuonna 2005
yhteensä noin kaksituhatta hirvionnettomuutta, eniten Oulun seudulla ja Uudellamaalla.
(Porojen aiheuttamia liikenneonnettomuuksia on kuitenkin vuosittain lukumääräisesti enemmän).
Hirvikolareissa kuolee vuosittain 3-10 ihmistä ja yli sata loukkaantuu.
Hirven suuri merkittävyys riistaeläimenä ja toisaalta sen aikaansaamat taimikko-
ja tieliikennevahingot aikaansaavat voimakasta keskustelua siitä,
mikä olisi sopivin hirvimäärä maassamme. On kuitenkin hyvin perusteltua väittää, että
hirvi kuuluu pohjoiselle havumetsävyöhykkeelle oikeutetummin kuin ihminen.
Hirvi muokkaa elinympäristöään ja vaikuttaa monien lajien menestymiseen, joten sen
hävittäminen kokonaan johtaisi monenlaisiin seurannaisvaikutuksiin.
Hirvieläinvahingoista vuonna 2004 maksetut korvaukset. Vuonna 2004 hirvieläinten aiheuttamien liikennevahinkojen korvaamiseen käytettiin 374 000 euroa, maatalousvahinkojen korvaamiseen 534 000 euroa ja metsävahinkojen korvaamiseen 2 863 000 euroa. Hirvikärpänen - syksyisen metsän kiusa. Litteä, puolen sentin mittainen hirvikärpänen tavattiin Suomessa ensimmäisen kerran vuonna 1960. Sen jälkeen se on levinnyt nopeasti kaakosta länteen ja on nykyisin yleinen koko eteläisessä Suomessa. Sitkeähenkinen täikärpänen on hirven ulkoloinen, mutta se on tullut tutuksi myös sienestäjille, marjastajille ja muille metsässä liikkujille. |
|
Hirvet historian lehdillä - hirvirekiä ja hirvilähettejä. Vasana ihmisen huostaan otettu hirvi kesyyntyy
verraten helposti. Niiden sanotaan oppivan tuntemaan hoitajansa ja tämän
lähestyessä vasa kiireesti "tunkee kuonoaan hoitajansa taskuille, yritellen
hamuta sieltä suuhunsa namusia". Vapaasti pihapiirissä liikkuneet kesyt
hirvet saattoivat yllättäen työntää pitkän turpavärkkinsä sisään keittiön
avoimesta ikkunasta "ruikuttaen itselleen suupalaa äänellä, joka sai
tylyimmänkin keittäjättären sydämen heltymään". Kesyjä hirviä on opetettu
myös vetojuhdiksi, vetämään sekä rekeä että kärryjä. Tällaisen juhdan perässä
kyyti olikin todella lennokasta ja nopeaa. Niin nopeaa, että Ruotsissa on
pitänyt oikein säädetyllä lailla kieltää hirvien käyttö kaikenlaisessa
ajossa, koska muka rikolliset voisivat käyttää sen nopeutta ja kestävyyttä
hyväkseen, paetessaan heitä takaa-ajavia viranomaisia. Tartossa kiellettiin
niinikään 1600-luvulla hirvillä ajaminen, mutta toisesta syystä kuin Ruotsissa:
Tarton seudun hevoset säikkyivät sarvipäisiä virkaveljiään. Ruotsissa
Kaarle XI:llä oli hirvillä ratsastavia pikalähettejä.
Salametsästys. Hirvi on etenkin menneinä, köyhyyden ja pulan aikoina, ollut himoittu kohde myös salametsästäjille. Hirvet on ammuttu kohdattaessa, mutta erityisesti hirvikannan ollessa pieni, on salametsästyskin vaatinut suuria ponnistuksia. Etenkin hankikelien aikaan yleistä on ollut suksin tapahtunut takaa-ajo eli hirvenhiihto. Useinkin terävä hanki saattoi hangata pakokauhussa rientävän hirven nilkat verille ja eläin tuupertui tuskan ja verenvuodon vuoksi maahan. Tällöin hirveä ei tarvinnut edes ampua, vaan lopettaminen tehtiin hiljaa ja salaa, mitä vaati jo salametsästyksen luonnekin. Vanhaan, hirveä esittelevään eläinkirjaan on kirjoitettu seuraavanlainen kehotus: "Toivottavasti yleinen mielipide meilläkin yhä yleisemmin tuomitsee moisen raa'an menettelyn, jonka seurauksena on paitsi takaa-ajetun eläimen tuskat ja kärsimykset, myös hirvikannan väheneminen ja sukupuuton uhan alaiseksi joutuminen. Toivottavasti metsiemme uljain nisäkäs saa edelleen tyyssijan ja turvapaikan maassamme, jonka alkuperäisen eläimistön kaikkein arvokkaimpia muistoja se on. Toivottavasti ei jälkipolvilta riistetä tätä Suomen salojen komeata kruunupäätä". Juoksi tästä Hiitten hirvi, Silosorkka sorkutteli; Potkaisi koasta korvon, Kaatoi kattilan tulelta, Selin keitot keikautti, Vellit lietehen levitti. |
Ikiaikainen hirvi. Hirvi on aina kuulunut suomalaisten elämään. Se vaelsi maahamme ensimmäisten nisäkkäiden joukossa n. 9 000 vuotta sitten jääkauden jälkeen ja on siitä asti ollut tärkeä osa sekä taloudellista että henkistä kulttuuriamme. Hirven hahmossa on jotakin ikiaikaista. Kalastuksen ohella hirven, metsäpeuran, hylkeiden, majavan ja vesilintujen pyynti olivat avainasemassa Suomen asuttamisessa viimeisen jääkauden jälkeen. Jo kivikauden ihmisille hirvi oli keskeisen tärkeä saaliseläin, jonka poikkeuksellinen merkitys kuvastuu mm. kalliomaalauksissa ja hirvenpääkoristeisissa esineissä. Hirveen liittyy suomensukuisilla kansoilla mitä erilaisinta mytologiaa. Perustellusti esi-isiämme voidaan pitää hirvikansana, joskin myös vesilinnut ja karhu olivat keskeisessä roolissa heidän luonnonuskonnossaan ja metsänkäynnissään. Hirvi kalliomaalauksissa. Suomessa ei ole kalliopiirroksia, mutta Suomesta on vuoden 2003 syksyyn mennessä löydetty noin 120 kalliomaalausta ja punamultaläiskää. Ensimmäisen löysi Jean Sibelius Vitträskistä Kirkkonummelta vuonna 1911 ja viimeisimmät tässä mainitut löytyivät Lahden museon inventoinneissa Päijät-Hämeestä kesällä 2003. Valtaosa kalliomaalauksista on suurten vesistöjen varrella Saimaalla ja Kymenlaaksossa; muualta Suomesta niitä ei ole järjestelmällisesti etsittykään. Kalliomaalausten oletetaan liittyvän metsästystaikuuteen, koska ne sijaitsevat muinaisilla pyyntipaikoilla. Maalaukset koostuvat erilaisista figuureista, joista yleisimmin edustettuina ovat hirven kuvat. Hirvi on samanaikaisesti ollut kivikauden pyyntikulttuurien ihmisille sekä tärkein riistaeläin että mytologinen heimon kanta- ja alkueläin. Suomesta on löydetty yli 140 hirvieläinkuvaa. Hirvieläinaiheen on usein tulkittu kalliokuvissa liittyvän ne maalanneiden ihmisyhteisöjen myytteihin ja mytologioihin. Suomen hirvieläimet ovat muutamia poikkeuksia lukuunottamatta kuvattu ilman sarvia, mutta ns. veneaiheiden on joissain paikoin tulkittu muodostavan kuvaparina hirvelle sarvet. Kalliomaalausten sisältämän symboliikan elvittely on vaikeaa. Hirveä pidetään ehkä auringon, tähtien, taivaan ja maailmankaikkeuden vertauskuvana. Kivikauden ihminen saattoi sen avulla kuvata maailmankaikkeuden keskipistettä. Esimerkiksi Raidanlahdesta löytyneessä hirvimaalauksessa hirvet on kuvattu notkoselkäisinä ja tälle on yritetty etsiä erilaisia selityksiä. Vain arvauksena voi esittää sen viittaavan esimerkiksi eläimen tiineyteen ja tätä kautta hedelmällisyyteen ehkä yleisemminkin. Toisaalta piirteen voi arvailla liittyvän eläimen pyyntiin. Selän notkahdus voisi tällöin symboloida esimerkiksi eläimen taipumista pyydystäjän edessä. Vai onko selän kaarella jäljitelty useissa venekuvissa esiintyvää varsin jyrkkää pohjan kaarta, niiden köliä? |
Hirven (Alces alces) alalajit - seitsemän alalajia
(Alces alces) hirvi - moose - 7 alalajia, joista 3 Euraasiassa ja 4 Pohjois-Amerikassa - nimet alla myös englanniksi. Carl von Linné eli Carolus Linnaeus nimesi aikanaan hirven Alces alces, mutta myöhemmin kun havaittiin, että muiden maanosien hirvet olivat hieman erilaisia kuin skandinaavinen hirvi, annettiin niille eroitukseksi omat alalaji-nimet. Tällöin skandinaavisen, euroopanhirven, alalaji-nimeksi jäi alkuperäinen nimi alces. Mahdollisia muita hirven alalajeja, jotka eivät ole mukana tässä, on suurikokoinen kamtšatkanhirvi (A.a. buturlini) (Chernyavsky ja Zheleznov - 1982). Toinen luettelosta pois oleva alalaji on kaukasianhirvi (A. a. caucasicus), (N. Werestschagin, 1955) - kaukasianhirvi on kuollut sukupuuttoon. (A. a. alces) - euroopanhirvi - European elk, European moose - Euraasia - meidän hirvialalajimme koko Fennoskandiassa. (Linné, 1758). (A. a. cameloides) - mantsurianhirvi - Siberian elk, Siberian moose, Ussuri elk - Euraasia. (Milne-Edwards, 1867). (A. a. pfizenmayeri) - siperianhirvi - Siberian elk, Siberian moose - Euraasia. (Zukowsky, 1910). (A. a. americanus) - itäkanadanhirvi - Eastern Canadan moose - Pohjois-Amerikka. (Clinton, 1822). (A. a. andersoni) - länsikanadanhirvi - Western Canadan moose, Northwestern-/Manitoba Moose - Pohjois-Amerikka. (Peterson, 1950). (A. a. gigas) - alaskanhirvi - Alaska moose, Yukon moose - Pohjois-Amerikka. (Miller, 1899). (A. a. shirasi) - shirashirvi - Shiras moose - Pohjois-Amerikka. (Nelson, 1914). |
|
Takaisin hirvisivulle
Otsikon kuva vapiteista ja kuvat hirvestä Yellowstone Digital Slide File Home Page. Lähteet RKTL Turun biologinen museo Komea hirvi - Eläinten maailma/Otava 1954 Anders Bjärvall: Suuri nisäkäskirja Lappi Lapin maakuntamuseo. Pertti Koskimies: Hirvi - sukupuuton partaalta arvoriistaksi. Luonnontieteellinen keskusmuseo. Juhani Grönhagen: Suomen kalliomaalaukset. Miikka Pyykkönen: Kalliomaalaussivut. Weilin+Göös: Maailman luonto - Nisäkkäät Eläimet Miska Kopponen: Valikoivan metsästyksen vaikutus hirvikannan ikärakenteeseen ja vasatuottoon Savonrannan ja Sodankylän riistanhoitoyhdistysten alueilla. Erkki Tomppo ja Johanna Joensuu: Hirvieläinten aiheuttamat tuhot Etelä-Suomessa. MMM tiedotteet. Hirvi ohrapellossa Pekka Raukko. |