Alku   Hirvieläimet   Hirvi   Poro   Metsäpeura   Metsäkauris   Valkohäntäpeura   Kuusipeura   Saksanhirvi   Japaninpeura

METSÄKAURIS (Capreolus capreolus). Metsäkauriin äänivalikoima - haukahdus, vihellys ja parkaisu. Metsäkauris ääntelee tilanteen mukaan. Tunnetuin äänistä on voimakas haukahdus, joka ilmaisee varoitusta, ärtymystä ja epävarmuutta. Sen kuulee esimerkiksi silloin, kun kauriita häiritään. Pukin ja naaraan haukahdukset ovat hyvin samankaltaiset - mutta jälkimmäisellä se on hieman korkeampi. Se voi haukahtaa varoitukseksi esimerkiksi silloin, kun ihmiset kulkevat liian läheltä sen vasoja. Toinen tyypillinen ääni on houkutusääni. Se on vihellys, jonka korkeus vaihtelee ja yleensä alenee jonkin verran kauriin iän myötä. Ääni on suhteellisen vaimea ja sitä voi olla hankalaa kuulla jo muutaman sadan metrin etäisyydeltä. Kolmas äännähdys on parkaisu, joka ilmaisee tuskaa tai vakavaa hätätilannetta esimerkiksi petoeläimen hyökätessä. Viestitystä hajuilla. Metsäkauris välittää viestejä myös hajurauhasten avulla. Rauhasia ovat sorkanpäällisrauhanen, takajalassa sijaitseva kinnerrauhanen ja otsarauhanen. Hajumerkintä tapahtuu, kun rauhanen osuu maahan tai kasvillisuuteen ja haju voi olla niin voimakas, että ihminen erottaa sen. Metsäkaurispukki merkitsee reviirinsä hajurauhasista erittyvän hajun avulla. Se hieroo otsarauhastaan reviirin rajoilla oleviin pieniin puihin ja pensaisiin ilmoittaen muille pukeille alueen olevan varattu. Hajujen avulla kauriit löytävät toisensa ja voivat ilmaista mielialoja kuten säikähdystä tai pelkoa. Pukit käyttävät reviirisesongin aikana ahkerasti otsarauhastaan ympäristönsä merkitsemiseen tunkeilijoita vastaan. (Metsäkauris, uusi tulokas. Gummerus 2000 - Juhani Saarinen. Artikkelit Pentti Vikberg, Reijo Orava ja Jörgen Hermansson. Toim. Tapio Halla).

Jäljet. Metsäkauriin sorkanjälki on erittäin siro, kapea ja se muistuttaa lampaan jälkeä. Sitä voi joskus olla vaikea erottaa valkohäntäpeuran vasan jäljestä. Sen erottaa suurempien aikuisten hirvieläinten jäljistä pienemmän koon ja lyhyemmän askelvälin perusteella. Sekaannuksia saattaa kuitenkin syntyä erityisesti valkohäntäpeuran vasan ja kauriin välillä. Peuranvasan jälki on kuitenkin leveämpi ja muodoltaan enemmän sydämenmuotoinen. Aikuisen metsäkauriin jäljen pituus on noin 4 – 5,5 senttimetriä ja askelväli on käynnissä 60 – 90 senttimetriä ja ravissa 100 – 140 senttimetriä. (Metsäkauris, uusi tulokas. Gummerus 2000 - Juhani Saarinen. Artikkelit Pentti Vikberg, Reijo Orava ja Jörgen Hermansson. Toim. Tapio Halla).

LISÄÄNTYMINEN Metsäkauriin kiima on aikaisemmin kuin muilla hirvieläimillä. Naaraan kiima-aika on heinä-elokuussa ja touko-kesäkuussa se synnyttää 1 - 3 vasaa, joskus jopa 4. Meikäläisistä hirvieläimistä metsäkauris on nopein lisääntymäään. Pukit perustavat jo alkukesästä reviirin, jota ne puolustavat muita pukkeja vastaan ja viimeistään heinä-elokuussa uros pariutuu niiden naaraiden kanssa, jotka se on onnistunut houkuttelemaan reviiriinsä. Metsäkauris eroaa muista hirvieläimistä siinä, että sillä on viivästynyt sikiönkehitys. Hedelmöittynyt munasolu kiinnittyykin kohtuun vasta vuodenvaihteen tienoilla. Tätä seuraa viiden kuukauden kantoaika ja vasat syntyvät toukokuussa. Vasat syntyvät suojaisessa paikassa, missä on kookkaita pensaita ja ruohoa. Jos vaara uhkaa metsäkauriin vasaa, se ei ponkaisekaan juoksuun ja pakosalle, vaan makaa aloillaan ihan liikkumatta ja hiljaa. Kauriin lisääntymisbiologia eroaa muista hirvieläimistä. Se perustuu suurelta osin erikoiseen yhteisöjärjestelmään, johon kuuluu mm. urosten tiukka reviirijärjestelmä. Seuraavassa tarkastellaan joitakin näistä eroista lähemmin. Kiima-aika. Metsäkauriin kiima-aika alkaa heinä–elokuun vaihteessa, mutta ajankohta saattaa vaihdella alueittain. Etelässä kiima-aika on viikon, pari aikaisemmin kuin pohjoisessa. Suurin osa pariutumisista tapahtuu elokuun alussa. Pukki voi tilaisuuden tullen paritella usean naaraan kanssa. Parittelun ja hedelmöitymisen jälkeen munasolu ei kiinnity kohtuun viivästyneen sikiönkehityksen takia. Ilmeisesti tästä johtuen metsäkauriilla ei ole uusintakiimoja. Ennen varsinaista kiimaa esiintyy kuitenkin esikiimoja, joiden tarkoituksena on houkutella pukkeja paikalle. Kiima-ajan alkaminen riippuu myös eläimen iästä. Englantilaisen ja saksalaisen kirjallisuuden mukaan nuoret naaraat tulevat kiimaan vanhoja aikaisemmin. Tämä johtuu siitä, että ne ovat paremmassa kunnossa kuin paljon energiaa vasojen kasvattamiseen kuluttaneet vanhat naaraat. Pukkien lisääntymiskykyisyys ei todennäköisesti vaikuta kiima-aikaan. Spermantuotanto on runsasta sarvien ollessa nahattomat eli keväästä loka–marraskuulle. Aikuiset pukit pudottavat sarvensa yleensä marras–joulukuussa. Ensimmäiset sarvenpudotukset voivat tapahtua jo lokakuussa. Nuorilla pukeilla voi olla sarvet vielä tammikuun puolella. Koska vanhat ”valta-asemassa” olevat pukit pudottavat sarvensa aikaisin – joskus jo lokakuussa – voidaan kiimasesongin olettaa olevan niiden kohdalta ohi jo tässä vaiheessa. Jos joku naaraista on kiimassa vielä tätä myöhemmin syksyllä, hoitavat nuoret pukit tärkeän velvollisuuden. Pukit ovat tavallisesti täysin lisääntymiskykyisiä jo vuoden ikäisinä. Niiden lisääntymismenestys riippuu kuitenkin yleensä niiden kyvystä vallata ja pitää hallussaan reviiriään. Viivästynyt sikiönkehitys. Metsäkauris on ainoa hirvieläin, jolla on ns. viivästynyt sikiönkehitys. Viivästynyt sikiönkehitys tarkoittaa sitä, että hedelmöittynyt munasolu jakautuu syksyllä vain joitakin kertoja ennen kuin se jää lepotilassa kohtuun. Varsinainen alkion- ja sittemmin sikiönkehitys alkaa vuodenvaihteen aikoihin. Alkio kehittyy tämän jälkeen nopeasti ja vasominen tapahtuu aikaisintaan toukokuun lopussa, mutta yleensä vasta kesäkuussa ja etelässä jonkin verran pohjoista aikaisemmin. Kokonaisuudessaan tiineysaika on noin 300 vuorokautta. Viivästynyt sikiönkehitys on sopeutuma ankariin talviimme. Kaurisnaaraat siirtävät tällä tavoin paljon energiaa vaativan sikiön kehittymisen suotuisempaan vuodenaikaan. Naaras ja vasominen. Metsäkauris on pohjois-eurooppalaisista hirvieläimistä tuottavin. Naaras saavuttaa sukukypsyyden vuoden ikäisenä ja säilyttää lisääntymiskykynsä läpi elämänsä. Nuorilla naarailla on alhaisempi tuottavuus kuin vanhemmilla ja tuottavimmillaan eläimet ovat 5 – 7 vuoden iässä. Tavallisesti naaraat tuottavat yhdestä kolmeen vasaa, joskus jopa neljä. Metsäkauriilla tuottokyky vaihtelee vähemmän kuin esimerkiksi hirvellä ja yleensä kaikki niin nuoret kuin vanhatkin naaraat tulevat tiineiksi. Sikiöiden määrä naarasta kohti ei myöskään vaihtele paljoakaan. Tuottokyky lisääntyy Keski-Euroopasta pohjoiseen siirryttäessä. Etelä- ja Keski-Ruotsissa havaittu 2,19 alkiota naarasta kohti (keskiarvo) on Euroopassa tutkituista alueista korkein. Suurin osa Manner-Euroopan kauriskannoista tuottaa keskiarvona vain 1,5 – 1,9 vasaa/naaras vuosittain. (Metsäkauris, uusi tulokas. Gummerus 2000 - Juhani Saarinen. Artikkelit Pentti Vikberg, Reijo Orava ja Jörgen Hermansson. Toim. Tapio Halla). METSÄKAURISYHTEISÖ Reviirijärjestelmä. Pukkeihin sidoksissa oleva metsäkaurisyhteisön reviirijärjestelmä on poikkeuksellinen hirvieläinten keskuudessa. Reviirillä tarkoitetaan aluetta, jota pukki puolustaa muita saman lajin samaa sukupuolta edustavia yksilöitä vastaan. Naarasten oleskelualueita kutsutaan kotialueiksi. Seuraavassa tarkastellaan kaurisyhteisön elämää yhden vuodenkierron aikana. Talvi. Talvella pukkien sarvet ovat vielä nahan peittämät eivätkä pukit ole kiinnostuneita reviirirajoista. Ruokintapaikoilla tai muualla, missä on riittävästi ravintoa, voidaan yleensä nähdä samalla kerralla useita samaakin sukupuolta olevia eläimiä. Talvisesta laumassa elämisestä on hyötyä ravinnon etsinnässä ja esiinkaivamisessa sekä petoeläinten havaitsemisessa ja jopa puolustautumisessa niitä vastaan. Hyökkäävällä käytöksellä, jota joskus havaitaan ruokinta-paikoilla, ei ole mitään tekemistä reviirikäyttäytymisen kanssa, vaan silloin suurin ja vahvin ainoastaan käyttää oikeuttaan syödä ensimmäisenä. Kevät. Kevään tullen kauriiden käyttäytyminen muuttuu huomattavasti. Pukit aloittavat sarvien kelomisen ja samaan aikaan, tai jopa ennen, ne alkavat vallata ja puolustaa omia reviirejään. Suurimmat ”kapitaalipukit” valitsevat parhaat ravinto- ja suoja-alueet. Vanhemmilla pukeilla on myös yleensä suuremmat reviirit kuin nuorilla, mutta yksilöllistä vaihtelua esiintyy. Samaa reviiriä pyritään yleensä pitämään hallussa vuodesta toiseen. Jos pukkeja on paljon, reviirit vallataan nopeasti, niiden merkintä on kiihkeää ja tappelut tavallisia. Pukit jatkavat kelomista sarvillaan ja jättävät otsarauhasestaan hajumerkkejä ympäristöönsä. Yleensä ne valitsevat tähän tarkoitukseen esimerkiksi metsäaukeilla tai pellon- tai ojanpientareilla hyvin näkyvissä olevia pensaita tai pieniä puita. Tämän lisäksi ne voivat kaivaa kuoppia, joihin jää hajumerkkejä niiden sorkanpäällisrauhasista. Tehostaakseen merkintää ne saattavat myös virtsata kuoppaan tai sen läheisyyteen. Rajojen merkitsemisen lisäksi reviirimerkkejä tehdään myös alueen oleskeluosiin. Jos reviirin haltijalle tapahtuu jotakin, läheiset pukit laajentavat omia reviireitään hyvin nopeasti vapautuneelle alueelle. Jos ylimääräistä aluetta jää tai reviiri on haltijalleen liian laaja, sen osia saattaa ottaa haltuunsa reviiritön nuori pukki. Sekä reviirin laatu että koko viestittävät muille siitä, kuinka merkittävä reviirin haltija on. Kesä. Pukit puolustavat reviirejään muilta pukeilta, kunnes kiima-aika on ohi eli ainakin elokuun loppuun saakka. Niiden lisääntymismenestys perustuu suurelta osin siihen, että reviiri houkuttelee mahdollisimman paljon naaraita. Kesällä pukkien varsinaiset kiimataistot vähenevät, sillä niillä on ollut koko kevät ja alkukesä aikaa mitellä voimiaan. Suurin huomio kohdistetaankin itse pariutumistapahtumaan. Kun pukki kohtaa kiimassa olevan naaraan, se vartioi sitä tarkasti, kunnes naaras on vastaanottavainen. Pukki "valmistaa" naarasta paritteluun, seurailemalla sitä pitkiä aikoja. Paikalle voi muodostua näkyvä polku, jota sanotaan "noitaringiksi". Parittelun jälkeen pukki lepää tovin ja jatkaa sitten arkisia askareitaan, jolle reviirillä ole toista naarasta, joka vaatii samoja toimia. Syksy. Kun kiimasesonki on ohi ja lähestytään syyskuuta, käyttäytyminen yhteisössä muuttuu ja pukit ja naaraat voivat jälleen oleskella samaakin sukupuolta olevien yksilöiden kanssa samoilla alueilla. Pukit pudottavat sarvensa syksyn aikana ja eläimet kohentavat kuntoaan tulevaa talvea varten. Ne pysyvät kuitenkin yleensä kesäalueillaan lumen tuloon saakka. Samanaikaisesti liikkuvuus lisääntyy, jolloin kotialueet suurenevat kesäaikaisiin verrattuna. (Metsäkauris, uusi tulokas. Gummerus 2000 - Juhani Saarinen. Artikkelit Pentti Vikberg, Reijo Orava ja Jörgen Hermansson. Toim. Tapio Halla). Vaelluskäyttäytyminen. Metsäkauriiden vaelluskäyttäytymistä ei Suomessa vielä hyvin tunneta. Metsäkauriilla voidaan erottaa kolmea erityyppistä liikkumista: 1) Liikkuminen rajatun reviirin tai kotialueen sisällä. 2) Säännölliset kausivaellukset kahden tai useamman alueen, esimerkiksi kesä- ja talvilaidunten välillä. 3) Muuttovaellukset pois kotialueilta. Herkkusuita. Suurimman osan ajastaan metsäkauriit kuluttavat ravinnon etsimiseen. Metsäkauris on ravintonsa puolesta vaateliain pohjoismaisista hirvieläinlajeista. Se valikoi runsasravinteisimpia ja helpoimmin sulavia kasvinosia. Ruokailutottumuksiensa vuoksi metsäkaurista sanotaan hirvieläinten herkkusuuksi. Eteläisillä levinneisyysalueillaan metsäkauriin ruokalistalle voi kertyä vuoden aikana jopa 1 000 kasvilajia. Kesällä ravinnon muodostavat heinät ja ruohot - talvisin puiden ja pensaiden oksat sekä varvut. Runsaslumisina talvina metsäkauriita menehtyy nälkään. Talviruokinta. Metsäkauriin talviruokinnan on todettu vähentävän merkittävästi riskiä viljelys- ja metsävahinkojen syntymiseksi. Talviruokinnan piirissä olevien kauriiden ei tarvitse turvautua ns. hätäravintoon, kuten puumaisiin kasvinosiin, jolloin riski puiden syönnistä on hyvin pieni. Metsäkauris käyttää kuivapainona kesällä 700 - 800 grammaa ja talvella noin 450 grammaa ravintoa vuorokaudessa (Cederlund & Liberg 1995). Metsäkauriin ravinnon koostumus on hyvin erilainen vuoden eri aikoina (Kaluzinski 1982, Cornelis ym. 1999). Pohjois-Euroopassa kesäaikainen ravinto koostuu noin sadasta (Siuda ym. 1969, Selås ym. 1991) ja talviaikainen ravinto vain kahdestakymmenestä eri kasvilajista. Metsäkauriin ravintokasveja. Alkukeväästä kauriin suosiossa ovat erityisesti valkovuokot Anemone nemorosa (Selås ym. 1991, Petersen & Strandgaard 1992). Keväällä ja kesällä kauris käyttää myös lehtipuiden kuten pihlajan Sorbus aucuparia, pajun Salix sp., haavan Populus tremula sekä koivun Betula sp. versoja ja silmuja (Siuda ym. 1969, Kaluzinski 1982). Kesäaikaisessa ravinnossa pääosassa ovat yrttimäiset ruohot ja heinät. Merkittävimpiä kasveja ovat ukonkello Campanula latifolia, mesiangervo Filipendula ulmaria, maitohorsma Epilobium angustifolium sekä metsälauha Deschampsia flexuosa (Cederlund ym. 1980, Selås ym. 1991). Syksyllä metsäkauris siirtyy heinä- ja ruohokasvillisuudesta varpukasvillisuuteen. Syksyn ja talven merkittävimpiä ravintokasveja ovat mustikka Vaccinium myrtillus, kanerva Calluna vulgaris sekä puolukka Vaccinium vitis-idaea (Cederlund ym. 1980, Petersen & Strandgaard 1992, De Jong ym. 1995). Pensaskasveista merkittävä ravintokasvi on vadelma Rubus idaeus (Cederlund ym. 1980, Helle 1980). Metsäkauris käyttää varpukasvillisuutta niin myöhään talvelle kuin sitä on saatavilla. Cederlundin ym. (1980) ja Mysterudin ym. (1997) mukaan mustikka muodostaa Skandinaviassa pääosan kauriin talviaikaisesta ravinnosta. Tosin Helteen (1980) mukaan puolukka on yleisin ja mustikka vasta kuudenneksi yleisin ravintokasvi kauriin talviaikaisessa ravinnossa. Talvella metsäkauris käyttää ravintonaan myös havupuita, kuten mäntyä Pinus sylvestris, kuusta Picea abies ja katajaa Juniperus communis (Cederlund ym. 1980, Cornelis ym. 1999, Latham ym. 1999). Myös jäkälät Parmelia sp., naavat Usnea sp., lupot Alectoria sp. ja sienet Agaricaceae sp., Boletaceae sp. kuuluvat metsäkauriin talviaikaiseen ravintoon (Helle 1980, Cederlund & Liberg 1995, Mysterud ym. 1997). Halukkaasti kauris käyttää myös marjakuusta Taxus baccata talviravintona (Mysterud & Østbye 1995). Aikaisin keväällä kauris lopettaa varpukasvillisuuden käytön ja siirtyy takaisin heinä- ja ruohokasvillisuuteen (Petersen & Strandgaard 1992). (Mikael Luoma: Metsäkauris ja vahingot, Helsinki 16.12.2003). Kilttejä ja kiukkuisia loikkijoita. Metsäkauriin silmät ovat isot ja eloisat ja etenkin nuorella eläimellä ilme on varsin hyväntahtoinen. Vanhemmat urokset voivat olla usein varsin äkäisiä ja äksyjä ja pahoinpitelevät oman sukunsa heikoimpia jäseniä. Kesyt metsäkaurisurokset voivat joskus äkkiarvaamatta hyökätä ihmisenkin kimppuun ja ovat silloin terävine sarvineen varsin vaarallisia. Metsäkauriin liikkeet ovat sirot ja sen juoksu on nopeaa. Se loikkii vallan hämmästyttävän pitkiä hyppäyksiä, leveän ojan tai korkean pensaan ylitse, hyvin vaivattomasti ja näköjään kuin huvikseen. Metsäkauriin uhat. Vaikka metsäkauriskanta on runsastunut, saattaa kannan kehittymisessä tulevaisuudessa tapahtumia ainakin tilapäisesti myös taantumista. Talvi. Uhkina ovat mahdolliset ankarat talvet. Talvikuolleisuus vaihtelee huomattavasti, riippuen lumen syvyydestä, pakkasesta sekä helposti sulavan ravinnon saatavuudesta. Myös talven pituus on merkittävä tekijä metsäkauriin selviytymisessä. Kovina talvina vasojen kuolleisuus voi olla hyvin korkea, jopa 60 - 70 %. Toisinaan aikuisiakin metsäkauriita menehtyy joukoittain. Predaatio. Metsäkauriskantaa pienentävät saalistajat - kettu ja ilves. Vasakuolleisuus säätelee myös kannan kehitystä, usein se on jopa 20 - 40 prosenttia syntyneistä vasoista. Syynä voi olla ankara talvi, jonka seurauksena emän kunto on heikentynyt liiaksi ja vasa syntyy heikosti kehittyneenä. Maanviljelys. Maatalouskoneet muodostavat vaaran heinikkoon kätkeytyneille vasoille. Muita metsäkauriita uhkaavia tekijöitä ovat sairaudet, liikenne ja reviiritaisteluvammat. Ahvenanmaan nimikkoeläin. Metsäkauris on Ahvenanmaan nimikkoeläin. Takaisin metsäkaurissivulle

Otsikon kuva vapiteista Yellowstone Digital Slide File Home Page Ylin kuva Kaj Beuter, Public domain - alin kuva Public domain. Bambin kuva Fair use/Walt Disney/Public domain. Juha K. Kairikko: Metsäkauris Suomen Metsästäjäliitto RKTL Turun biologinen museo. Anders Bjärvall: Suuri nisäkäskirja Metsästäjäin Keskusjärjestö - Riistaweb. YLE Luontoilta Metsäkauriiden määrä Ahvenanmaalla: http://www.mmm.fi/julkaisut/tyoryhmamuistiot/2000/tr2000_11.pdf. Finlex Sanomalehti Kaleva Jäähdyspohjan metsästysseura Ry. Metsäkaurisuroksen kuva Copyright Ralf Schmode. Mikael Luoma: Metsäkauris ja vahingot, Helsinki 16.12.2003 Metsäkauris, uusi tulokas. Gummerus 2000 - Juhani Saarinen. Artikkelit Pentti Vikberg, Reijo Orava ja Jörgen Hermansson. Toim. Tapio Halla. Kuva ylimpänä: this work of art is free, you can redistribute it and/or modify it according to terms of the Free Art License. Vasakuva ja jälkikuva Public domain - GNU Free Documentation License.

www.tunturisusi.com