|
|
METSÄPEURA (Rangifer tarandus fennicus), jolle on käytetty
myös nimeä suomenpeura tai petra.
Metsäpeura näyttää ensinäkemältä tavalliselta porolta, joka se ei ole, vaan on kyse eräästä Suomen luonnon harvinaisuudesta. 1600-luvulla metsäpeuraa tavattiin vielä koko Suomesta. K.R. Melanderin mukaan sitä voitiin nähdä silloin Hämeessäkin, jossa se tunnettiin muun muassa silloisessa Sääksmäen kihlakunnassa. 1800-luvun lopulle tultaessa metsäpeura liiallisen metsästämisen ja mahdollisen peuraruton vuoksi oli kadonnut maastamme - viimeiset yksilöt ammuttiin vuosisadan lopulla Kittilässä. Uhanalainen metsäpeura rauhoitettiin vuonna 1913. Sen jälkeen kanta vahvistuikin sotavuosiin asti, jolloin se holtittoman pyynnin vuoksi jälleen taantui. Kuhmon metsäpeurakanta vahvistui uudelleen 1950-luvun alussa, jolloin rajantakaisesta Karjalasta tuli runsaasti eläimiä Kuhmon erämaihin. Kuhmon Elimyssalo. Eteläinen ja pohjoinen metsäluonto vaihettuvat Kuhmossa. Mahtavan itäisen havumetsävyöhykkeen, taigan, vaikutus on suurin. 1950-luvulla ensimmäiset metsäpeurat palasivat Venäjän puolelta maahamme, Kuhmoon ja siellä Elimyssaloon. Elimyssalo on osa suomalais-venäläistä Ystävyyden puistoa - sen laajat suot, naavaiset korpikuusikot ja ikipetäjiä kasvavat kankaat, rehevät puronvarret, järvet ja lammet ovat Ystävyyden puiston keskeinen osa. Suomen puolen Ystävyyden puistoon kuuluvat Elimyssalon, Iso-Palosen ja Maariansärkkien sekä Lentuan luonnonsuojelualueet, Ulvinsalon luonnonpuisto sekä Juortanonsalon ja Lapinsuon soidensuojelualue. Elimyssalo - pinta-alaltaan noin 5 400 hehtaaria - sijaitsee lähes rajanpinnassa, noin puolensataa kilometriä Kuhmon keskustasta. Venäjä on niin lähellä, että huonossa kelissä sinne voisi eksyä rajamerkinnöistä huolimatta. Elimyssalon suojelualue on ollut hyvin tärkeä suomalaisen metsäpeurakannan vahvistumisen kannalta. Sen salaisissa sopukoissa arka metsäpeura sai rauhassa vasoa ja käyskennellä lähes äänettömästi, ikihonkain hiljaisessa huminassa - ja näin kanta pääsi vahvistumaan. Salon soilla kulkeekin ristiin rastiin peuralaumojen polkuja. Jatkossa myös Pohjois-Karjalaan on saapunut joitakin metsäpeuroja rajan takaa. Vuonna 1967 alkoi Kuhmon Lentuan alueelle ilmestyä Venäjän puolelta metsäpeuralaumoja. |
Metsäpeura on peuran (Rangifer tarandus) alalaji, kuten on myös tunturipeura (Rangifer tarandus tarandus), josta poro on kesytetty. Villejä tunturipeuroja elää vielä eteläisimmässä Norjassa sekä Kuolan niemimaalla. Kuvassa ei ole meikäläinen metsäpeura, vaan Pohjois-Amerikan poroeläin, eli karibu. |
|
Kainuu - Kuhmo, Sotkamo, Ristijärvi. Metsäpeura elää vain Venäjän Karjalassa ja Suomessa ja populaation yhteiskoko on ollut 6 000. Suomessa metsäpeuroja on kolmella erillisellä alueella, Kainuussa, Suomenselällä ja Lieksan suunnalla. Kuhmossa metsäpeuroja on ollut enimmillään pari tuhatta. Sieltä metsäpeurat ovat levittäytyneet Sotkamon pohjoisiin osiin ja Ristijärven itäisiin osiin. Eteläosan yhtenäinen esiintymisalue ulottuu Pohjois-Karjalan puolelle, Lieksaan ja Nurmekseen. Ihan muutamina viime vuosina metsäpeurojen määrä siellä on alkanut laskea niin, että talvella vuonna 2003 metsäpeurojen määräksi laskettiin 1 500. Tämä kanta oli osittain yhteinen Venäjän kanssa. Pari vuotta aiemmin, vuoden 2001 talvella Kuhmon, Ristijärven ja Sotkamon alueelta oli laskettu 1 700 metsäpeuraa. Metsäpeuralaskennassa vuonna 2005 todettiin Kainuun metsäpeurakannan määrän romahdus. Maaliskuun lopulla valmistuneiden lentolaskentatulosten perusteella tutkijat päätyivät Kuhmon kannan kohdalla vain tuhanteen metsäpeuraan. Ennakkotiedot tuloksista antoi RKTL:n tutkija Vesa Ruusila Joensuusta. Tutkimuslaitos selvittää laskentatuloksia tarkemmin edelleen ja esimerkiksi vasojen osuuden tuhannesta metsäpeurasta. Kannan voimakkaaseen laskuun ei tiedetä selittävää syytä. Pedot eivät ilmeisesti sitä yksin saa aikaan. Metsäpeurojen kannan laskuun on esitetty syyksi huonoa vasatuottoa. Myös petoja on pidetty osasyyllisinä heikkoon vasatuottoon. Suomenselällä kanta kasvaa ja siellä on metsäpeuroja kesällä vuonna 2006 hieman enemmän kuin Kuhmon kannassa. Suomenselkä - muinaista metsäpeurankin asuinmaata. Suomenselkä on karua ja laakeaa vedenjakajaseutua, missä maaston suhteelliset korkeuserot jäävät yleensä alle 20 metrin. Metsämaat ovat yleisimmin karuja puolukkatyypin männikkökankaita. Soita on alueella huomattavan paljon. Metsäpeura saapui Suomenselän alueelle ensimmäisen kerran kivikauden lopulla ja suuret laumat hävisivät todennäköisesti jo rautakaudella. Lestijärveltä, Yli-Lestiltä tunnetaan kivikautisia asuinpaikkoja, joten on mahdollista, että peurojen pyynti alkoi jo kivikauden lopulla (2 500-1 500 eKr). Peuranpyynnin kulta-aika on ehkä ollut kuitenkin pronssikaudella (1 500-500 eKr). Yli-Lestillä sijaitsee erittäin merkittävä Kasalankankaan pyyntikuoppajärjestelmä. Kankaalta on alustavien kartoitusten mukaan löydetty yli 300 pyyntikuoppaa. Kyseessä on todennäköisesti isoin Suomesta tunnettu pyyntikuoppajärjestelmä. Kasalankankaalla kuopat sijaitsevat useita satoja metrejä pitkissä jonoissa. Jokaisen jonon päässä on poikittaisjono, sulku. Jonot ovat mahdollisesti eri-ikäisiä ja paikkaa on voitu käyttää pyyntialueena vuosisatoja tai jopa vuosituhansia. Kuopat on rakennettu peuranpyyntiä varten, sillä hirvenpyyntiin ne ovat liian pieniä. |
|
|
Salamajärven kansallispuisto. Aurinko laskee Salamajärven kansallispuistossa
3.11.2002 ja pian pimeyteen sulautuva erämainen maisema piilottaa kätköihinsä
myös metsäpeurat. Kuva yllä Copyright
Tommi Lahtonen.
EKOLOGISENA SUURALUEENA JA METSÄPEURAN ASUINALUEENA SUOMENSELKÄ Suomenselkä on vedenjakaja Sisä-Suomen järvialueen ja Pohjanmaan jokien välillä. Suomenselällä vallitsee muuta, ympäröivää seutua pohjoisempi ilmastotyyppi. Suomenselkä, metsäpeuran asuinseutu, jakaantuu Keski-Suomen alueella neljään ekologiseen vyöhykkeeseen. 1) Seläntauksen vyöhyke. Luode-kaakko-suuntaisena Pihtiputaan ja Kinnulan kuntien rajalla, ulottuen myös Viitasaaren ja Kivijärven pohjoisosiin. Alueella esiintyy kesäaikaan runsaasti soilla laiduntavia metsäpeuroja. Alue on yksi Keski-Suomen tärkeimmistä peura-alueista. 2) Salamajärven vyöhyke. Kivijärven ja Kinnulan kuntein alueella. Alue kattaa Salamajärven kansallispuiston ympäristöineen. Salamajärven kansallispuisto sijaitsee Keski-Pohjanmaan ja Keski-Suomen maakuntien rajaseudulla Perhon, Kivijärven ja Kinnulan kuntien alueella. 3) Keskisen Suomenselän vyöhyke. Alue sijaitsee lähes pohjois-eteläsuuntaisesti maakunnan rajan myötäisesti Kyyjärven länsiosaa pitkin Karstulan, Pylkönmäen, Multian, Saarijärven ja Uuraisten kuntien alueille. 4) Pyhä-Häkin vyöhyke. Saarijärven, Kannonkosken ja Äänekosken alueella. Pyhä-Häkin vyöhyke ei varsinaisesti kuulu Suomenselän alueeseen. Metsäpeuroja uudelleen Suomenselälle - Salamajärven kansallispuisto. Vuosina 1979 ja 1980 peuroja siirrettiin Kuhmosta Suomenselälle Salamajärven kansallispuistoon, joka on pinta-alaltaan lähes 60 neliökilometriä. Kansallispuiston tunnuseläin onkin metsäpeura. Siirrettyjen yksilöiden lukumäärä oli 11. Puistossa metsäpeurat aluksi sijoitettiin totutusaitaukseen, josta ne myöhemmin vapautettiin. Suomenselällä elää nykyisin noin 1 000 metsäpeuraa. Suomenselän metsäpeurakuntia ovat mm. Perho, Kinnula, Kivijärvi, Alajärvi, Vimpeli, Halsua, Lestijärvi ja Sievi. Kesäisin Salamajärvellä retkeilijä voi useinkin nähdä metsäpeurojen käyskentelevän laajojen nevojen reunustoilla. Metsäpeurat kesälaitumilla Keski-Suomessa. Metsäpeurojen sijoittumisessa Keski-Suomen ja Pohjanmaan alueilla on vuosikiertoa niin, että Keski-Suomi on lähinnä vasomisalue ja suurin osa metsäpeuroista siirtyy talvehtimaan Pohjanmaan puolelle. Vasomisaikaan Keski-Suomessa arvioidaan olevan noin 500 metsäpeuraa. Metsäpeurojen kesälaitumia on laajalla alueella Suomenselällä. Keski-Suomen alueella metsäpeurojen kesälaidunalueita on ainakin Pihtiputaan, Kinnulan, Kivijärven, Kyyjärven, Karstulan, Pylkönmäen, Multian ja Saarijärven kuntien alueilla. Peurojen talvilaidun keskittyy suppeammalle alueelle ulottuen lännestä Keski-Suomen alueelle Kyyjärven luoteisosassa. Suomenselkä - Ähtäri - Satakunta. Metsäpeuroja on vuonna 1990 siirretty myös Ähtäriin, mistä peuroja on vaeltanut Satakuntaan. POHJOIS-KARJALA Pohjois-Karjala - Lieksa, Nurmes. Lieksassa on pieni, vain 20 - 30 metsäpeuran populaatio, joka pienuutensa vuoksi on ollut varsin uhanalainen. Lieksassa sijaitsevalla Ruunaan luonnonsuojelualueella on voinut nähdä myös metsäpeuran. Siellä kesäisin pienet peuralaumat herkuttelevat luonnonsuojelualueen ja Venäjän soiden kasveilla. Syksyn tullen peurat kerääntyvät tokaksi, joka vaeltelee Ruunaan jäkäläkankailla. Esimerkiksi vuoden 2003 lentolaskennassa RKTL ei löytänyt Pohjois-Karjalasta yhtään metsäpeuraa ja oletti tuolloin tekemiensä esikartoituksien pohjalta, että lauma olisi siirtynyt Venäjän puolelle. |
|
Metsäpeuran tunnistaminen ja ominaisuuksia.
Harjaantuneella katseella eroja poroon löytyy useitakin, mutta maallikolle
tunnistaminen ei ole helppoa.
Metsäpeura eroaa kesystä porosta siten, että se on korkeajalkaisempi. Sillä
on yleensä tummempi ja tasaisempi väritys ja se on
hoikempi. Sen sarvet ovat pystymmät, kapeammat ja tummemmat - vaikkakin
rykimä- eli kiima-aikaan valtahirvaan sarvet voivat olla hyvinkin mahtavat.
Kiimatokassa isoilla sarvilla lunastetaan tilaa ja kunnioitusta. Tiheän puuston
joukossakin liikkuvalla metsäpeuralla kapeat sarvet ovat käytännöllisemmät.
Metsäpeuralla on leveämpi kuono sekä suuremmat sierainten hajuonkalot, kuin porolla.
Se on myöskin käytökseltään erilainen. Tarhaoloissakaan
se ei koskaan tule yhtä kesyksi kuin poro - sillä on villieläimen luonne.
Metsäpeuran ja poron hyvin samanlaiset, puolikuun muotoiset, jäljet erottaa
askelvälistä: pitempijalkaisella peuralla askelväli on luonnollisesti pitempi.
Maastossa koon ja pituuserojen vertailu ei ole helppoa, vertailukohdetta kun ei
yleensä ole näköpiirissä. Tosin talvitokkiin eksyy silloin tällöin poroja ja
syksyisin porojen kiimatokkiin peurahirvaita. Metsäpeurojen talvitokasta poro
erottuu noin 15 senttiä matalampana.
Ravinto ja lisääntyminen. Metsäpeuran ravinto koostuu erilaisista ruohokasveista, heinistä, puiden lehdistä ja jäkälästä, jota se kuopii talvella porojen lailla lumen alta. Kesällä mieluisia ovat suokasvit kuten raate. Myös lehtipuiden lehdet kelpaavat, suurinta herkkua ovat pajut. Syksyllä kasvillisuuden lakastuessa ne etsiytyvät jäkäläkankaille, mutta käyttävät myös esim. varpuja ravinnokseen. Metsäpeuran vasat syntyvät touko-kesäkuussa. Niitä on vain yksi ja se on syntyessään kauniin punaruskea. Kesän aikana väri vaihtuu vähitellen aikuisen harmaaksi. Metsäpeuran siirtämisen historiaa. Lentua-Seura ry. on Suomen luonnonsuojeluliiton Kuhmossa toimiva paikallisyhdistys. Tämä paikallisyhdistys on ollut aktiivisesti mukana turvaamassa metsäpeuran paluuta Kuhmoon, sekä metsäpeurien siirtoa Suomenselälle Keski-Suomeen. Kuhmossa pidettiin 1972 suuri ”peurapalaveri”, tiedemiesten, metsähallintoviranomaisten ja luonnonsuojelijain kaksipäiväinen seminaari Ryti-Palosen kämpällä. Sen tuloksena kiinnitettiin metsäpeuran elintapoja ja vasomisalueita tutkimaan nuori eläintieteilijä Timo Helle, sittemmin Suomen Luonnonsuojeluliiton puheenjohtaja. Palaverissa tuli esille myös mahdollisuus siirtää peuroja Sisä-Suomeen. Erillinen kanta olisi turvana siinä tapauksessa, että Kuhmossa tulisi odottamaton tuho. Metsäpeuran siirtoistutus Keski-Suomeen aloitettiin vuonna 1980. Organisaation loivat ja rahoituksesta huolehtivat Metsästäjäin Keskusjärjestö, metsähallitus ja WWF. Ongelmia rotupuhtauden säilyttämisessä - peura-aita. Ongelman Suomen metsäpeurakannan puhtaudelle ja suojelulle aiheuttaa metsäpeuran vaivaton risteytyminen poron kanssa. Metsäpeura ja tunturipeura (poron kantamuoto) ovat saman lajin eri alalajeja ja ovat kohdanneet monessakin vaiheessa jääkauden jälkeen. Nyt metsäpeuran esiintymisalue rajoittuu välittömästi Kuhmon pohjoisrajasta alkavaan poronhoitoalueeseen; alalajeja erottamaan on rakennettu vuosina 1993 - 1996 Kainuuta halkova 83 km pitkä peura-aita, poronhoitoalueen etelärajalle, Venäjän rajalta länteen. Aitaa on myöhemmin kunnostettu ja jatkettu vuonna 1999 aikana kaksi kilometriä länsipäästä. Viime aikoina on herännyt keskustelu siitä, että aitaa pitäisi jatkaa lännemmäksi. Suomen Luonnonsuojeluliitto toteaa, että peurakanta levittäytyy koko ajan länteen, mikä on myös toivottavaa. Näistä syistäpeura/poroaitaa on pakko jatkaa länteen päin. Tämä vaatii yhteistyötä Metsähallituksen, UPM-Kymmenen (suurmaanomistaja nykyisen aidan itäpään ja Oulujärven välissä) sekä yksityisten maanomistajien kesken. Toinen tutkimisen arvoinen vaihtoehto Suomen Luonnonsuojeluliiton mukaan on siirtää nykyistä porotalousaluetta pohjoiseen. Jos esimerkiksi Kainuussa ei olisi poroja – ainakaan tarhojen ulkopuolella – niin silloin metsäpeurat voisivat levitä luontaiselle elinalueelleen vapaasti. Metsäpeuran systematiikkaa ja rotupuhtautta on selvitetty Luonnontieteellisessä keskusmuseossa osana Metsästäjäin keskusjärjestön vetämää EU Life -projektia. DNA-tuntomerkit vahvistivat ja tarkensivat kallonmittauksista aiemmin saatua käsitystä, jonka mukaan Kainuun ja Karjalan tasavallan peurat edustavat tätä itäisempien metsäpeurojen ja läntisten porojen välimuotoa, varhaisen sekoittumisen tulosta. Sen sijaan hiljattaista, metsäpeuran paluun jälkeistä porosekoitetta ei Kainuun peuran perimässä näy. Tässä mielessä Suomessa elää puhdas alkuperäinen metsäpeura. Jäkälää peuroille vaiko koristeeksi. Suomen Luonnonsuojeluliitto on sitä mieltä, että metsäpeuran levittäytymisen edistäminen Oulujärvelle ja sitä kautta länteen ja kaakkoon on turvattava. Se on valtakunnallisen yleisen edun kannalta tärkeämpi kuin paikallinen koristejäkälän keruu. On välttämätöntä varmistaa valtaosa Oulujärven ympäristön jäkäliköistä peuroille sallittuihin jäkälikköihin. Lisäksi tulee harkita nykyistä keveämpää metsän käsittelyä jäkäläalueilla. Se hyödyttäisi sekä peuroja että jäkälän kerääjiä. Metsäpeuran rotupuhtauden turvaamiseksi käynnistettiin vuoden 1998 keväällä Metsästäjäin Keskusjärjestön vetämä ja Euroopan Unionin Life Nature rahaston tukema projekti. Projektissa olivat Metsästäjäin Keskusjärjestön lisäksi mukana Kainuun riistanhoitopiiri, Metsähallitus, Maa- ja metsätalousministeriö, Oulun yliopisto sekä Tielaitos. Kokonaisbudjetti vuoden 2001 kesäkuun loppuun kestäneessä projektissa oli noin 4,8 miljoonaa markkaa. Projektin keskeinen tehtävä oli nykyisen 85 kilometrisen peura-aidan tiivistäminen tieaukoille rakennettavien peuraestesiltojen avulla. Toinen keskeinen tehtävä oli metsäpeuran perimän puhtauden selvittäminen. Tehtäviin kuuluivat lisäksi kannan seuranta lentolaskennoin sekä asenneilmapiirin parantaminen metsäpeuraa kohtaan ja yleinen tiedottaminen metsäpeurasta. Metsäpeuran nykytilanne. Metsäpeuran paluu takaisin entisille elinalueilleen on ollut luonnonsuojelullinen voitto. Kertaalleen hävitetty laji onnistuttiin palauttamaan muinaisille jäkälämailleen. Metsäpeuroja olivat liki 30 vuotta sitten, palauttamassa Kainuusta Suomenselälle niin luonnonsuojelijat, tutkijat, virkamiehet kuin metsästäjätkin. Viime aikojen huolestuttavat tiedot kannan supistumisesta Kainuussa antavat kuitenkin huolenaiheen siitä, että metsäpeura vaatii edelleen erityistä tarkkailua ja suojelua. Metsäpeuran hoitosuunnitelma. Metsäpeuralle laadittu hoitosuunnitelma on ensimmäinen kattava lajikohtainen hoitosuunnitelma, jossa on selvitetty yhden riistalajin osalta lajin nykytilannetta sekä suojelun ja kestävän käytön periaatteita. Suomen Luonnonsuojeluliitto on vuonna 2004 esittänyt, että suunnitelma painottaa metsästysasioita suhteettoman paljon muihin suojelun aspekteihin verrattuna. Tämä johtuu osin jo valmisteluryhmän kokoonpanosta. Metsäpeura on kuitenkin paljon enemmän kuin riista- ja vahinkoeläin. Laajempi näkökulma tulee muistaa jatkossa nimitettäessä vastaavia valmistelutyöryhmiä sekä metsäpeuralle että muille riistalajeille. Toinen yleinen ongelma on, että suunnitelma on tehty täysin ihmisen ehdoilla. Siinä metsäpeura on säädeltävä muuttuja, ei ihminen – ei edes silloin, kun ihmistoiminta haittaa lajin suojelua. Tämä lähtökohta on kaikessa suojelusuunnittelussa täysin riittämätön. Metsäpeura saattaa olla tulevaisuudessa merkittävä suurpetojen ravintokohde. Metsäpeuran lisääntyminen tukee myös suurpetojen suojelutavoitteita ja vähentää painetta muihin saalislajeihin. Toisaalta metsäpeurakannan säätely voi tulevaisuudessa tapahtua yhä enemmän suurpetojen kautta. Edelleen, Suomen Luonnonsuojeluliiton mukaan pitkän tähtäimen tavoitteena tulee olla suunnitelman mukaisen status quon säilyttämisen sijaan osakantojen yhdistäminen yhtenäiseksi metsäpeurakannaksi Kainuusta Oulujärven eteläpuolitse Suomenselälle kulkevalla puolikaaren muotoisella, erämaisella alueella - sekä kannan huomattava vahvistaminen nykyisestään myös Pohjois-Karjalassa. Suotuisan suojelun tason tavoite sisältää ajatuksen lajinluontaisesta esiintymisalueesta. Osakantojen yhdistäminen on välttämätöntä myös geneettisistä syistä. Luontevia leviämissuuntia peuroille on Kainuun ydinalueelta niin länteen, lounaaseenkuin eteläänkin: Oulujärvi sekä siitä luoteeseen kohti Oulua kulkevat harjualueet(Rokua yms), Etelä-Kainuun ja Pohjois-Savon rajaseudun vedenjakajavyöhyke sekäsieltä lounaaseen Salamajärven suuntaan kulkeva metsäisten ja runsassoisten alueidenvyöhyke, sekä Pohjois-Karjalan pohjois- ja itäosat, joissa peuraa on kylläkin tavattu jo muutaman vuosikymmen ajan, mutta säännöllisesti vain Ruunaan alueella, ja kanta on pysynyt pienenä. Metsäisten suojelualueiden ja niitä yhdistävien käytävien (metsämantereet ja suurnisäkkäille sopivat ekologiset yhteydet) lisääminen palvelee tätä tarkoitusta. Suojelualuesuunnittelusta ei mainita sanaakaan koko raportissa. Oma merkityksensä on kyseisen alueen suurilla suoyhdistymillä. Luonnontilaisetsuoalueet ovat merkittäviä peurojen ravintomaita. Hoitosuunnitelmassa tuleehuomioida maankäyttökysymykset laajemminkin esim. turpeenottoalueiden suhteen. Kuten suunnitelmassa todetaan, on ns. Ähtärin osakanta huolestuttavan kapeallageneettisellä pohjalla. Kannan vahvistaminen siirtoistutuksin on tarpeen. Tilaa ja laidunalueita alueella on. Kuhmon nimikkolaji. Metsäpeura on Kuhmon kaupungin nimikkoeläin. Muinoin Kuhmon ensimmäiset asukkaat olivat lappalaisia. Poroja Kuhmon lappalaisilla ei ollut vaan he pyysivät peuroja ja turkiseläimiä sekä kalastivat. Iso-Palosen alueella Veräisen Saunaniemessä on ikivanhoja peuranpyyntikuoppia, joihin eläimet ajettiin keihäillä tapettaviksi. Muinaiset lappalaiset asuivat osittain maahan kaivetuissa turvekammeissa. Niitä kuoppia on Iso-Palosen Papinsalmessa. Kinnulan nimikkolaji. Metsäpeura on myös Kinnulan nimikkoeläin. Kinnula sijaitsee pohjoisessa Keski-Suomessa ns. Suomenselän vedenjakaja-alueella. Sitä ei suotta sanota Keski-Suomen Lapiksi. Kalaisat vedet, riistarikkaat erämaat ja marjaisat metsät takaavat kävijälle muistorikkaat retket puhtaassa luonnossa - ja mahdollisuuden nähdä metsäpeurankin. Perhon nimikkolaji. Metsäpeura on Perhon nimikkoeläin. Korkeasaaren metsäpeurat. Metsäpeuroja on myös Korkeasaaren eläintarhassa. Kuhmon metsäpeurat tänään. "Metsäpeuratokka on 50 metrin päässä. Osa makaa hangessa, osa kaivaa hangen alta jäkälää. Ihminen on kulkenut näiden eläinten perässä kauan. Niiden merkitys asutukselle esihistoriassa on ollut valtava. Talvisin valtaosa peuroista putsaa jäkäläkankaita läntisissä lähikunnissa , kun vielä 80-luvulla talvehtiminen tapahtui pääosin Lentualla. Peura laajentaa elinaluettaan länteen. Sille on tyypillistä vaeltaa läntiselle talvehtimisalueelle ja palata itään kesäksi. Kuhmossakin talvehtii peuroja. Kesäksi suuri joukko peuroja palaa Kuhmoon. Metsäpeura hävisi Suomesta metsästyksen vuoksi 1900-luvun alkupuolella. Peura palasi Elimyssalon kautta 1950-luvulla. Suomen metsäpeuroista 70 prosenttia on Kainuussa. Loput, alun perin siirtoistutetut, peurat palkivat Suomenselällä. Peurakanta mahdollistaa pienimuotoisen metsästyksen itäisimmässä Kainuussa". (Jari Vehviläinen). Kaksi ja puoli vuorokautta nukkumatta. Toisenlaisen kokemuksen metsäpeuroista omaa konservaattori Heikki Kangasperko, joka on täyttänyt mm. metsäpeuran yliopistollisiin kokoelmiin. "Aikuinen metsäpeura vaati 2,5 vuorokauden työskentelyn nukkumatta. Oli pakko, jottei eläimen nahka olisi kutistunut", Kangasperko muistelee. |
|
Metsäpeurojen yhteismäärä 2300 - 2500 vuonna 2006.
Kesällä, vuonna 2006 metsäpeurojen määrä maassamme oli arviolta
2300 - 2500. Näistä Kainuussa oli reilu tuhat ja Suomenselällä metsäpeuroja
oli hieman enemmän.
(Jukka Keränen,
riistapäällikkö -
Kainuun riistanhoitopiiri 2.5.2006).
Metsäpeurat Venäjällä.
Venäläisten omien, vuonna 2002 tehtyjen laskentojen mukaan Karjalassa on noin 3 000 metsäpeuraa.
Venäjällä peurakannan sanotaan romahtaneen viimeisen vuosikymmenen aikana.
Venäjällä metsäpeurakantaa vähentää holtiton salametsästys.
Niinpä metsäpeurojen sukupuuton estäminen ja
puhtaan geeniperimän turvaaminen Suomessa on tullut entistä tärkeämmäksi.
Metsäpeuran metsästys. Metsäpeura on luokiteltu riistaeläimeksi vuodesta 1983 alkaen ja sitä on metsästetty vuodesta 1996 lähtien. Tavoitteena on ollut lähinnä kannan rotupuhtauden vaaliminen ja vahinkojen estäminen. Metsäpeuroja on kaadettu vuosittain seuraavasti: 2001: 94 - 2002: 99 - 2003: 75 - 2004: 87 - 2005: 119. |
|
| Karibu (Rangifer tarandus) - kuva yllä ja oikealla. Pohjois-Amerikassa elävää poroa taikka peuran alalajia kutsutaan karibuksi. Karibut ovat siten samaa lajia myös metsäpeuran kanssa, vaikkakin elämä erossa ja eri mantereilla on muovannut lajeja omiksi alalajeikseen. Poroa yleensä hieman kookkaamman karibun koko vaihtelee riippuen sukupuolesta, esiintymisalueesta ja alalajista. Karibut elävät metsäpeurojen tapaan villeinä, eivätkä ole poron tapaan puolikesyjä tai kesyjä. Englanninkielisen caribou sanan alkuperäksi arvellaan micmac-intiaanien kielen sanaa xalibu, kuopija tai kaivaja, joka viittaa karibun talviseen ravinnon kaivamiseen lumen alta. Pohjoisamerikkalainen henkilö voi käyttää englanninkielistä vastaavaa sanaa caribou vielä laajemmin tarkoittamaan myös muuallakin villeinä eläviä sisaralalajeja, joita elää mm. runsaslukuisina Siperiassa ja hyvin harvalukuisina Suomessa. Karibuja elää noin miljoona yksilöä Alaskassa ja yli kaksi miljoonaa Kanadassa. Myös Grönlannin läntisissä osissa elää karibuja. Karibut voivat muodostaa jättimäisiä laumoja. |
|
|
Alalajit. Villipeuran sukuun Rangifer kuuluu vain yksi laji tarandus.
Vaikka lajeja on vain yksi, on alalajeja pohjoisen pallonpuoliskon pohjoisosissa
Amerikassa ja Euraasiassa lukuisia. Niistä jokainen on rakenteellisesti sopeutunut
juuri niihin oloihin, joissa se elää. Yhteistä on ravinnon kaivaminen esiin
paksuudeltaan vaihtelevan lumikerroksen alta. Arktisilla saarilla Grönlantia ja
Huippuvuoria myöten elää matalia, lyhytkoipisia peuroja, jotka karvapeitteensä
rakenteella, ihonalaisella rasvakerroksellaan ja käyttäytymisellään minimoivat
arktisen viiman kylmyysvaikutuksen. Mantereiden tundralla peurat ovat jo
pitempikoipisia ja eläimet muutoinkin kookkaampia. Havumetsävyöhykkeen pohjoisosiin
siirryttäessä lumikerroksen paksuus kasvaa, mikä vaikeuttaa eläimen liikkumista ja
jäkälän haistamista lumikerroksen läpi, vaikka ilmavirta käykin täällä lumikerroksen
läpi alhaalta ylöspäin. Näissä oloissa elävällä metsäpeuralla onkin pitkä turpa ja
pitkät koivet. (Erkki Pulliainen).
Poron eli peuran eli karibun (Rangifer tarandus) alalajit (nimet myös englanniksi): Euraasian ja Huippuvuorten alalajit (Rangifer tarandus tarandus) (tunturipeura - Mountain/Wild Reindeer, Reindeer - Etelä-Norja, Kuola) (R. t. fennicus) (metsäpeura, suomenpeura - Finnish Forest Reindeer) (R. t. sibiricus) (siperiantundrapeura - Siberian Reindeer - Pohjois-Siperia) (R. t. valentinae) (siperianmetsäpeura - Siberian Forest Reindeer) (R. t. platyrhynchus) (huippuvuortenpeura - Svalbard Reindeer) Pohjois-Amerikan alalajit, karibut (R. t. caribou) (metsäkaribu, metsäpeura - Caribou, Woodland Caribou) - elää Kanadassa. (R. t. groenlandicus) (tundrakaribu, tundrapeura - Barren-ground Caribou) - elää Kanadassa. (R. t. granti) (Grantin karibu - Grant's Caribou) - elää Alaskassa. (R. t. pearyi) (Pearyin karibu, tundrakaribu, tundrapeura - Peary Caribou) - elää Kanadassa, arktisessa saaristossa. (R. t. dawsoni) (Dawsonin karibu, sukupuutossa jo 1930-luvulla - The Dawson caribou) |
|
Otsikon kuva vapiteista ja kuvat karibuista
Yellowstone Digital Slide File Home Page
RKTL Turun biologinen museo. Anders Bjärvall: Suuri nisäkäskirja Metsästäjäin Keskusjärjestö - Riistaweb. Karibu vasemmalla Photo by J. D. Haweeli © American Society of Mammalogists ja piirros karibuista Elizabeth McClelland from Kays and Wilson’s Mammals of North America, © Princeton University Press (2002) Smithsonian Institution Lentua-Seura ry. Luonnontieteellinen Keskusmuseo Kuhmon Riistanhoitoyhdistys. RanuaZoo. Luontoon.fi Suomen Lunnonsuojeluliitto ry. Luonne erottaa metsäpeuran porosta. Harvalla kaupungilla on tarjota sellaisia luontoelämyksiä kuin Kuhmolla: Kuhmon luonto - Elimyssalo. KAPPALE KAUNEINTA SUOMEA: Kinnulan kunta Keskipohjalaisia museoita. Jari Vehviläinen: Elimyssalon hiljainen taiga. verkkouutiset.fi Anna Uusitalo/Keski-Suomen liitto: Ekologiset vyöhykkeet - väliraportti 14.3.2005 |