|
|
|
|
Porojen määrä maassamme - suurin sallittu määrä 203 700.
Maa- ja metsätalousministeriö säätää eloporojen (aikaisemmin lukuporo) määrän sellaiseksi,
ettei se ylitä talvilaidunten kantokykyä. Määrä säädetään 10 vuodeksi kerrallaan, mutta
lukua voidaan tarkistaa ajoittain myös kymmenvuotiskauden aikana. Nykyinen suurin sallittu
määrä, joka on asetettu vuonna 2000, on 203 700 eloporoa, eli keskimäärin 1,8 poroa maaneliökilometriä kohti.
Vasonnan ja erotusten välisenä aikana poroja on noin 100 000 enemmän, eli
porojen kokonaismäärä on nykyisin ennen teurastuksia noin 300 000 poroa.
Poronhoitoalueen sisällä sallittu
porotiheys vaihtelee alle yhdestä eloporosta yli kolmeen eloporoon neliökilometrillä.
Eloporojen määrä on vajaat 200 000 poroa, ja on siten lähellä nykyistä suurinta sallittua määrää.
Myös paliskuntien omat porolukumäärät ovat rajoitettuja kuten myös jokaisen poronomistajan
poromäärä - pohjoisessa 500:een, etelässä 300 poroon.
Porotiheys on suurin pohjoisessa, jossa asutus on harvaa ja luonnonvaraisen poronhoidon
edellytykset parhaat. Etelämmäksi mentäessä asukastiheys ja muiden maankäytön
muotojen merkitys yleisesti kasvaa ja samalla sallittu porotiheys alenee.
Liitännäiselinkeino. Poronhoito on usein liitännäiselinkeino, erityisesti eteläisillä poronhoitoalueilla. Porotaloutta harjoittaville maksetaan avustusta, joka on osa pohjoista tukea ja maksetaan Suomen kansallisesta budjetista sekä EU:n pohjoisen tuen rahoituksesta. Suurimmalla osalla poronomistajista poroja on alle 50, jolloin oikeutta tukeen ei vielä ole. Ennen poronhoidossa tapahtuneita suuria muutoksia (vasateurastus, loislääkintä ja ruokinta) noin 30 vuotta sitten poromäärät olivat vielä pieniä. Ennen poronhoitovuotta 1986/87 suurin sallittu poromäärä vaihteli välillä 188 000 - 200 000 lukuporoa (vuotta vanhempaa poroa). Laitumilla laiduntavat poromäärät nousivat kuitenkin ennen 1980-lukua harvoin edes lähelle suurimpia sallittuja poromääriä ja vaihtelivat välillä 130 000 - 150 000 lukuporoa. Sallittujen porolukujen ylityksiä tapahtui vielä 1980- ja 1990-lukujen taitteessa. Poromäärät saavuttivat huippunsa 1990-luvun alussa, jolloin ne olivat noin kaksinkertaiset pitkäaikaiseen, ennen 1980-lukua olleeseen lukuporomäärään verrattuna. Porolukujen kasvu pysähtyi pakkoteurastuksiin, ja poronhoitovuodesta 1992/93 alkaen on jo päästy alle suurimman sallitun eloporoluvun. Poroteurastukset ja lihantuotanto. Porolukujen nopea kasvu 1980-luvulla lisäsi myös teurasporojen määrää. Sen jälkeen teurasporojen määrä on ollut laskussa koko 1990-luvun. Kun 1990-luvun alussa teurastettiin vuosittain jopa 170 000-180 000 poroa, oli vuosikymmenen lopulla teuraita vajaa 100 000. Porokannan ja teurasporojen määrän muutokset näkyvät poronlihan tuotantomäärissä. Viime vuosina tuotanto on ollut noin 2 miljoonaa kiloa. Eniten poronlihaa tuotettiin 1990-luvun alussa, jopa yli 4 miljoonaa kiloa vuodessa. Yhdestä porosta saadaan n. 60 kg lihaa, vasasta vain n. 20 kg. Porovahingot liikenteessä ja petojen aiheuttamat porotuhot. Liikenteessä (auton ja junan alle jääneet) kuoli vuosina 1990 - 2001 vuosittain keskimäärin 3 500 poroa. 1990-luvun alussa liikenteessä kuoli vuosittain vielä noin 5 000 poroa, viime vuosina enää noin 3 000 poroa. Petojen tappamia poroja oli 1990-luvun alussa vuosittain noin tuhat, ja viime vuosina määrä on ollut yli 2 000. Petojen tappamat porot korvataan valtion varoista, liikenteessä kuolleet porot vakuutusten kautta. Koska kaikkia petojen tappamia poroja ei löydetä, korvaus on kaksinkertainen. Maakotkan aiheuttamat porovahingot korvataan nykyään paliskunnille kotkareviirien perusteella. Lihantuotanto eloporoa kohti. Hyvänä poron kunnon ja porokannan tuottavuuden mittarina voidaan pitää lihantuotantoa eloporoa kohti, sillä epäedulliset sää- ja ravinto-olosuhteet heijastuvat suoraan porojen painoihin. Talvilaitumilla erityisesti jäkäliköiden kunnon heikkeneminen vähentää porojen lihantuotantoa. 1990-luvun alussa lihantuotanto oli keskimäärin 15-18 kg eloporoa kohti. 1990-luvun puoliväliin mennessä oli keskimääräinen lihantuotanto laskenut 12 kiloon, ja tälle tasolle se näyttää vakiintuneen vuosikymmenen loppupuolella. Paliskuntien välillä on suuria eroja; eloporoa kohti lasketussa lihantuotannossa ero on yli viisi kiloa ja vasojen keskimääräisissä teuraspainoissa noin kolme kiloa. Vasaprosentti. Syyserotusten yhteydessä saatava vasaprosentti on porotalouden kannalta tärkeä tunnusluku, sillä Suomessa noin 70 % vuosittain teurastettavista poroista on vasoja. Vasaprosentilla tarkoitetaan vasojen lukumäärää 100 vaadinta kohti erotuksissa luetuissa poroissa. Samoin kuin teuraspaino ja lihantuotanto eloporoa kohti kertoo myös vasaprosentti porojen kunnosta, ja siihen puolestaan vaikuttavat sää- ja lumiolosuhteet sekä laidunten kunto. Poronhoitovuosina 1959/60-2000/01 vasaprosentti on vaihdellut koko poronhoitoalueella välillä 35 - 70 %. Poronhoitovuosina 1990/01-2000/01 vasaprosentti on ollut melko korkea ja vaihdellut vain välillä 55-65 %. Paliskuntien väliset erot ovat kuitenkin huomattavia. Eloporokannasta noin 80 % on vaatimia ja teurastetuista poroista noin 70 prosenttia vasoja. Porokannan vaadinvoittoinen rakenne, lisääntynyt loislääkintä ja ruokinta sekä runsas vasateurastus ovat tasanneet porokannan koon vaihteluita, myös keskimääräinen vasaprosentti on vakiintunut 1990-luvulla 50-60 %:n tuntumaan. Poron viholliset. Kesällä poro on lukuisten räkkähyökkäyksen hyökkäyksen kohteena. Poroa käyttävät ravintonaan myös eräät isot pedot, kuten ahma ja susi. |
|
Porotalouden ongelmat. Viime vuosina on puhuttu paljon porotalouden
ongelmista ja heikosta kannattavuudesta. MTT-taloustutkimuksen selvityksen mukaan
porotalous tuottaa huonosti ja joillakin porotiloilla käyttökate on jopa negatiivinen.
MTT:n ja Paliskuntain yhdistyksen kehittämän kannattavuusvertailun mukaan porotalouden
yrittäjätulo oli poronhoitovuonna 2004 vajaat 9 000 euroa tilaa kohden.
Poromiehet puolustavat omia lyhyen ja pitkän tähtäimen taloudellisia etujaan,
toisin sanoen politikoivat. Hyökkäys on paras puolustus: syitä porotalouden
ahdinkoon haetaan vain ja ainoastaan elinkeinon ulkopuolelta, sen sijaan että
rehdisti myönnettäisiin laidunongelmien olevan suurelta osin perua porotalouden
hullujen vuosien rajusta ylilaidunnuksesta. Hakkuiden lisäksi syytetyn asemaan
ovat joutuneet mm. tekoaltaat, kaivostoiminta, massamatkailu, eräretkeily ja jopa
luontoäiti itse. (Veikko Vasama: Porot ja luppo).
Lapin metsäsota - lupposota. Myös porotalous on ollut edustettuna Lapissa jo 30 vuotta jatkuneessa "metsäsodassa", jossa on kyse Lapin vanhojen metsien suojelusta ja jossa yksi näkyvä osapuoli on ollut ympäristöjärjestö Greenpeace. Greenpeace ja Suomen luonnonsuojeluliitto korostavat vanhojen luppometsien merkitystä porojen laitumina. Poroa ja poronhoitoa lyömäaseenaan käyttävät sulkevat silmänsä siltä tosiasialta, että laiduntilanne voi olla kehno myös metsätaloudelta säästyneissä paliskunnissa. Laidunongelmien yhteistä nimittäjää on syytä etsiä porotalouden omasta toiminnasta eli ylimitoitetuista porokarjoista. (Veikko Vasama: Ylä-Lapin metsäsodan historiaa). Metsähallituksen ja poromiesten välisissä neuvotteluissa Ylä-Lapin kiistanalaisista laidunmetsistä poromiehet keväällä vuonna 2005 vaativat noin 90 000 kiistellyn metsähehtaarin rauhoittamista hakkuilta. Maa- ja metsätalousministeriön tarkastajana toimiva Jouni Kitti on seurannut Ylä-Lapin metsäkiistoja alusta. Vaikka päätettäisiin jättää hakkaamatta nyt vaaditut 90 000 hehtaaria, poromiesten ongelmat Kitin mukaan vain pahenisivat. Kitin mukaan porotalouden ongelma ei ole siinä hakataanko paljon tai vähän metsiä Inarissa, vaan ylilaiduntaminen. Kitti toteaa suoraan, että poroja on liikaa: "Jäkälä on syöty loppuun. Jos tilannetta vertaa itärajan taa, siellä jäkälä on 10 - 15 senttiä paksua, meillä sitä ei ole poronhoitoalueella enää juuri ollenkaan, hän toteaa. Kun Greenpeace väittää, että kiistametsissä kasvava luppo olisi porolle korvaamaton ravinto, Kitti muistuttaa, kuinka vuosittain sitä tippuu puista lumelle hyvin pieniä määriä. Poro ei sillä pitkään elä ja pullonkaula on edelleen maajäkälän loppuminen. Jouni Kitin mukaan sitä maailmaa tai elämäntapaa, jota Greenpeace luulee Lapissa puolustavansa, ei ole olemassa. Mielikuva saamelaisista luonnon ehdoilla elävänä alkuperäiskansana on ajalta ennen moottorikelkkoja, mönkijöitä, porojen loislääkitystä, lisäruokintaa ja helikoptereita. Kitti esittelee myös ratkaisun: porotaloudessa kaivataan samanlaista rakennemuutosta, joka on jo tapahtunut maataloudessa; harvemmilla omistajilla olisi suuremmat karjat, jolloin ammattiporomiehet tulisivat paremmin toimeen ja ylilaidunnuksesta päästäisiin vähitellen eroon. Myös erikoistutkija (porotutkija) Mauri Nieminen vahvistaa, että laidunmaista on tehty tutkimuksia, ja vertailututkimuksissa on käynyt ilmi, että erityisesti talvilaitumet ovat olleet ja ovat edelleen suhteellisen huonossa kunnossa eikä hyviä jäkälälaitumia enää ole - ja tilanne on suurimmalta osin vuosien mittaan huonontunut, vaikka parin paliskunnan alueella tilanne onkin parantunut. Ongelma on sama myös Ruotsissa ja Norjassa. (Kaleva 22.4. 2005 - Lapin Kansa 22.4. 2005). Luppo = lähinnä puiden rungoilla kasvavat vihreäsekovartiset viherluppojäkälät (Alectoria-lajit) - ja mustanruskeat tai vaaleat luppojäkälät (Bryodia-lajit). |
|
|
Poro ja metsä.
Muista maista poiketen porotaloutemme painottuu metsävyöhykkeelle, jossa hoidetaan
noin 3/4 maamme poroista. Toisaalta myös puuntuotantoa harjoitetaan maassamme
pohjoisilla alueilla laajemmin kuin missään muualla vastaavilla leveysasteilla.
Metsätalouden ja poronhoidon ristiriitatilanteissa poronhoidon edut ovat jääneet
varsin usein syrjään. Metsähakkuiden myönteisiä vaikutuksia on monesti ylikorostettu.
Tuoreilla kankailla tehtyjen hakkuiden metsälauhakasvustoilla on merkitystä
lähinnä vain alkutalven rehuna. Varsinkin laajoilla yhtenäisillä uudistusaloilla
lumipeite kovettuu tuulten vaikutuksesta helpommin kuin puuston suojassa.
Karujen kasvupaikkojen auraukset ja äestykset tuhoavat jäkäliköitä ja vaikeuttavat
jatkuvasti poron ja poromiesten liikkumista. Talviset hakkuut lisäävät
hetkellisesti porojen käytettävissä olevia luppovaroja. Hakkuu tuhoaa kuitenkin
luppolaitumen vuosikymmeniksi. Edullisimmat ojituskohteet ovat myös parhaita
porojen kesälaitumia. Kohdistuuhan ojitus ensisijaisesti rehevimpiin korpiin ja
ruohoisiin sararämeisiin. Metsien moninaiskäytttöperiaatteen mukaan tulisi
porotalouden edut huomioida entistä paremmin.
Poroerotukset. Lokakuun loppupuolella alkaa erotuskausi. Porojen kokoamistöiden aloittaminen riippuu monesti talven tulosta. Jos lunta ei ole tullut ja maasto on sopivaa, kokoamiseen käytetään mönkijöitä. Kun vedet jäätyvät ja lunta on tarpeeksi, voidaan käyttää moottorikelkkoja. Useissa paliskunnissa käytetään lisäksi avuksi helikopteria. Monin paikoin maasto on niin vaikeakulkuista, että on odotettava vesien jäätymistä ja riittävän paksua lumikerrosta ennen kuin ettotöihin päästään. Kesällä on toinen erotus, jossa merkitään keväällä syntyneet vasat omistajien merkillä. Kesällä omistajat kokoavat porolaumansa eli tokat erityisiin aitauksiin, joissa vasat merkitään korvamerkillä emänsä merkille. Ne vasat, joita ei saada kesällä merkkiin, merkitään syksyn ja syystalven erotuksissa. Erotukset ovat porovuoden suurin tapahtuma. Paliskunnilla on omat erotusaitansa tai useitakin. Erotuksiin kokoontuu paljon poronomistajia monesta paliskunnasta. Jokaisessa paliskunnassa kaikki porot tuodaan erotukseen tokka kerrallaan. Työtä on paljon. Elämään jätettävät porot erotellaan teurastettavista. Elämään jätettävät luetaan merkin ja lajin mukaan omistajilleen, rokotetaan loisia vastaan ja kuljetetaan talvilaitumille. Teurastettavat porot nyljetään tai kuljetetaan muualle teurastettaviksi. Erotukset jatkuvat usein jouluun saakka. Silloin päivän valoisa aika on jo niin lyhyt, että jos kaikkia poroja ei ole vielä saatu koottua, töitä jatketaan uudestaan tammikuussa. Kevättalvella suolataan lihoja ja ripustetaan ne kuivumaan ulos pakkaseen ja tuuleen. Poroerotukset ovat avoimia tilaisuuksia, joten myös matkailijat ovat niihin tervetulleita. Poroa uhkaavia vaaroja. Luonnossa poro on alttiina monenlaisille vaaroille, joilta sitä ei voi suojata. Tärkeimpiä ja helpoimmin selville saatavia syitä porojen loukkaantumisiin ja kuolemiin ovat liikenne, pedot sekä vaikeista sääoloista johtuva ravinnon puute ja sitä kautta nälkiintyminen. Näiden tapausten lisäksi on kuitenkin aina sellaisiakin sairastapauksia ja kuolemia, joiden syy ei ole näin helposti selvitettävissä. Kuolinsyitä selvittämällä saadaan usein tietoa sekä sairaiden porojen hoitoa että tautien ennaltaehkäisyä varten. |
|
Alalajit. Villipeuran sukuun Rangifer kuuluu vain yksi laji tarandus.
Vaikka lajeja on vain yksi, on alalajeja pohjoisen pallonpuoliskon pohjoisosissa
Amerikassa ja Euraasiassa lukuisia. Niistä jokainen on rakenteellisesti sopeutunut
juuri niihin oloihin, joissa se elää. Yhteistä on ravinnon kaivaminen esiin
paksuudeltaan vaihtelevan lumikerroksen alta. Arktisilla saarilla Grönlantia ja
Huippuvuoria myöten elää matalia, lyhytkoipisia peuroja, jotka karvapeitteensä
rakenteella, ihonalaisella rasvakerroksellaan ja käyttäytymisellään minimoivat
arktisen viiman kylmyysvaikutuksen. Mantereiden tundralla peurat ovat jo
pitempikoipisia ja eläimet muutoinkin kookkaampia. Havumetsävyöhykkeen pohjoisosiin
siirryttäessä lumikerroksen paksuus kasvaa, mikä vaikeuttaa eläimen liikkumista ja
jäkälän haistamista lumikerroksen läpi, vaikka ilmavirta käykin täällä lumikerroksen
läpi alhaalta ylöspäin. Näissä oloissa elävällä metsäpeuralla onkin pitkä turpa ja
pitkät koivet. (Erkki Pulliainen).
Poron eli peuran eli karibun (Rangifer tarandus) alalajit (nimet myös englanniksi): Euraasian ja Huippuvuorten alalajit (Rangifer tarandus tarandus) (tunturipeura - Mountain/Wild Reindeer, Reindeer - Etelä-Norja, Kuola) (R. t. fennicus) (metsäpeura, suomenpeura - Finnish Forest Reindeer) (R. t. sibiricus) (siperiantundrapeura - Siberian Reindeer - Pohjois-Siperia) (R. t. valentinae) (siperianmetsäpeura - Siberian Forest Reindeer) (R. t. platyrhynchus) (huippuvuortenpeura - Svalbard Reindeer) Pohjois-Amerikan alalajit, karibut (R. t. caribou) (metsäkaribu, metsäpeura - Caribou, Woodland Caribou) - elää Kanadassa. (R. t. groenlandicus) (tundrakaribu, tundrapeura - Barren-ground Caribou) - elää Kanadassa. (R. t. granti) (Grantin karibu - Grant's Caribou) - elää Alaskassa. (R. t. pearyi) (Pearyin karibu, tundrakaribu, tundrapeura - Peary Caribou) - elää Kanadassa, arktisessa saaristossa. (R. t. dawsoni) (Dawsonin karibu, sukupuutossa jo 1930-luvulla - The Dawson caribou) Takaisin porosivulle |
|
Otsikon kuva vapiteista
Yellowstone Digital Slide File Home Page
RKTL Turun biologinen museo PoroNET - Porotalouden tietoverkko Lappi Anders Bjärvall: Suuri nisäkäskirja MMM: Porokannan tuottavuus Professori Paavo Havas: Pohjoinen luontomme. Suomen Rehu EELA Lapin Radio Inarin paliskunnat. Mustavalkoinen kuva 50-luvulta kuvaaja tuntematon, maantiekuva Inarista Stephanie C. Lefrere Paliskuntain yhdistys - Poronet. Veikko Vasama: Poro kaivaa. Timo Helle: Lappi 3 - Porotalous Kemppainen, Jorma - Kettunen, Juhani - Nieminen, Mauri (2003): Kala- ja riistaraportteja nro 298 - Porotalouden tulevaisuus: "Keitä olemme ja mitä meille kuuluu?" |