|
|
|
| VALKOHÄNTÄPEURA (Odocoileus virginianus), josta Suomessa on käytetty muinoin myös nimityksiä laukonpeura ja virginianpeura - ja joka ilmeisesti nisäkkäitä uudelleen nimettäessä on saamassa nimen valkohäntäkauris. Valkohäntäpeura ei kuulu alkuperäiseen lajistoomme, vaan kanta on lähtöisin amerikansuomalaisten siirtolaisten lahjasta Suomen Metsästäjäliitolle. |
|
Levinneisyys.
Valkohäntäpeura on kotoisin Amerikasta, jossa sen levinneisyysalue ulottuu eteläisestä
Kanadasta USA:n ja Meksikon kautta pohjoiseen Etelä-Amerikkaan, Boliviaan ja Brasilian
koillisosaan asti.
Mitat ja tuntomerkit. Hartiakorkeus 90 - 130 cm, ruumiin pituus 150 - 190 cm, häntä 20 - 35 cm. Urosten paino 90 - 150 kg, naaraiden 70 - 90 kg. Valkohäntäpeuran tunnistaa helposti vaikkapa valkoisesta peräpeilistä ja hännänalusesta. Tuntomerkkeinä ovat myös kapea kuono ja sierainten välin karvaton paljaus. Valkohäntäpeuran sarvet ovat piikkimäiset ja monihaaraiset. Ne kaartuvat epätavallisesti ensin ulospäin ja sitten eteenpäin. Valkohäntäpeuran sarville on tyypillistä symmetrisyys ja säännöllisyys. |
|
Valkohäntäpeurojen tulo Suomeen - laukonpeurat.
Ensimmäiset valkohäntäpeurat
tuotiin Suomeen 1930-luvulla. Tällöin, vuonna 1934 Minnesotan suomalaiset lahjoittivat
Suomeen valkohäntäpeuroja, joista perille hengissä selvinneet sijoitettiin Pirkanmaalle,
Vesilahden pitäjän Laukon kartanoon.
Tästä kertoo Laukonhakaan vuonna 1984 pystytetty, laukonpeuroille omistettu
harvinainen muistomerkki näin:
"Tänne Laukon kartanon maille tuotiin Minnesotan suomalaisten lahjoittamat ensimmäiset valkohäntäpeurat 8.9.1934, yksi uros ja viisi naarasta. Ne vapautettiin aitauksista 8.5.1938. Näistä nykyinen peurakantamme on kehittynyt. 8.11.1984. Suomen Metsästäjäliitto, Metsästäjäin Keskusjärjestö." Laukon kartanossa tarhatut valkohäntäpeurat saivat ensimmäiset vasat keväällä 1937. Nämä peurat jälkikasvuineen laskettiin vapauteen vuonna 1938. Jotta tähän suppeaan kantaan saataisiin uutta verta, ottivat suomalaiset uudelleen yhteyden lahjoittajiin ja pyysivät tänne lisää valkohäntäpeuroja. Kantaa täydennettiinkin neljällä vasalla vuosien 1948 - 1949 vaihteessa, nämä vasat saapuivat lentokoneella maahamme. Nekin sijoitettiin aluksi Laukon kartanoon. Kaksi näistä vasoista kuoli jo ennen luontoon päästämistä. Muutenkaan tällä jälkimmäisellä tuonnilla ei lajin suomalaistumisen kannalta ollut merkitystä, sillä luonnossamme oli jo tuolloin elinvoimainen kanta. Vapauteen päästettyinä peurat seuraavien vuosien kuluessa levittäytyivät nopeasti Vesilahden naapuripitäjiin. Laukon kartanosta tarttui luontevasti valkohäntäpeuralle siitä meillä alkuaikoina käytetty nimitys Laukon peura eli laukonpeura. Esiintyminen ja kannan kehitys. Laji elää melko yleisenä Etelä- ja Lounais-Suomessa (Uusimaa, Varsinais-Suomi, Häme, Satakunta). Vuonna 1948 maassamme oli 100 valkohäntäpeuraa, vuonna 1962 niitä oli 1 000 ja vuonna 1966 jo 2 500. Ensimmäinen jahti järjestettiin 29.11.1970. Nopeasti kasvaneella valkohäntäpeurakannalla on ollut oma osuutensa ilveksen leviämiseen. 1970-luvun lopulla kannan suuruus oli jo 25 000 yksilöä ja kannan suuruus nykyisin on sama, vaikka se välillä oli hieman pienempikin. Onnistunut eläinlajin siirto. Valkohäntäpeuran istuttaminen Suomeen on yksi maailman onnistuneimmista riistanistutushankkeista. Viidessäkymmenessä vuodessa lajista on kasvanut merkittävä riistaeläin Suomeen, jonka kannan kokoa eivät Etelä-Suomessa säätele niinkään luonnonolosuhteet, vaan metsästys. Yleensä istutukset ovat joko epäonnistuneet tai uusi laji on runsastuessaan vienyt elintilan joltakin alkuperäislajilta, uusi laji on aiheuttanut suuria kasvustotuhoja, uusi laji on tartuttanut alkuperäislajeihin jonkun kohtalokkaan taudin tai uusi laji on risteytynyt jonkun alkuperäislajin kanssa. Valkohäntäpeurojen suhteen näitä ongelmia ei ole ilmennyt, vaikka mahdollisuudet joidenkin uhkakuvien toteutumiseen olisivatkin olleet näin jälkikäteen tarkasteltuna olemassa. Suomessa elävä valkohäntäpeuran alalaji on tieteelliseltä nimeltään Odocoileus virginianus borealis. |
|
| Lisääntyminen. Naaraan kiima on marraskuussa ja se synnyttää toukokuussa 1 - 3 vasaa, mutta hyvissä laidunoloissa kaksivasaisuus on tyypillistä. Ensimmäisenän elinvuotena molempien sukupuolten henkiinjäävyys on samanlainen, mutta sen jälkeen naarailla selvästi korkeampi, kuin uroksilla. Naaraat elävät vanhemmiksi. Imetysaika on 4 kuukautta. Hännän nosto. Valkohäntäpeura nostaa häntänsä ylös silloin, kun se tuntee itsensä uhatuksi tai kiihtyneeksi tai silloin kun se pakenee. Asuinympäristö. Valkohäntäpeura asustaa viljelyksiin rajoittuvissa lehti- ja sekametsissä sekä purojen ja peltojen laidoilla. Valkohäntäpeura suosii aukkoisia ja pensastoisia kangasmaita, vaikka ruokaileekin kosteikoilla ja suoalueilla. Se karttelee suuria metsäalueita. Talvisin valkohäntäpeuran elinympäristöksi saattaa sopia myös kuusikko. Väritys. Kesällä punertavanruskea, syksyllä vaaleanharmaa, maha vaalea ja väriraja selvä. Yksin ja laumassa - yöllä ja päivällä. Alkukesästä se elelee yksin ja talvea kohden pienissä, 4 - 8 yksilön laumoissa. Valkohäntäpeura on yöeläin, joskus se on liikkeellä myös päivisin. Elinikä. Lajin elinikä on 16 - 18 vuotta. |
|
Ravinto.
Ravintona
kesäisin heinäkasvit, oraat, pensaiden ja puiden - katajan, pajun, pihlajan, haavan - silmut sekä oksat.
Talvisin
valkohäntäpeura syö puiden oksistoa ja runkoa, mustikanvarpuja ja katajan oksia.
Sen selviytymistä talvisin turvataan ihmisen pitämillä ruokintapaikoilla.
Valkohäntäpeura on Pirkanmaan maakuntaeläin.
Se on paikkauskollinen laji, joka liikkuu vain muutaman kilometrin säteellä.
Valkohäntäpeura on vieras laji pohjoismaisessa lajistossa. Suomessa sillä kuitenkin on
”sosiaalinen tilaus” eli vapaa ekolokero, koska kilpailevia lajeja, kuten metsäkaurista,
kuusipeuraa ja saksanhirveä ei ole ollut kilpailemassa ravinnosta.
Hirven ekolokero on hieman toinen, sillä hirvi on metsäisempi laji, joten kumpikin
laji on voinut runsastua samoilla alueilla Etelä-Suomessa. 50 cm:n lumivahvuutta
pidetään esiintymisrajanarajana valkohäntäpeuran kohdalla - tätä paksumman lumen alueella
sen selviytymismahdollisuudet heikkenevät.
Valkohäntäkauris. Suomessa istuu parhaillaan ja edelleen, keväällä vuonna 2006
nisäkkäiden nimistötoimikunta, joka on suunnitellut valkohäntäpeuralle uutta nimeä
valkohäntäkauris. Kuusipeuralle ehdotetaan nimeksi täpläpeura - ja saksanhirvelle nimeä isopeura.
Nimimuutoksen taustalla on halu saada eläimille kuvaavammat nimet. Uudet lajinimet
saattavat tulla voimaan kesän 2006 kuluessa.
Pirkanmaan maakuntaeläin. Nykyisen Pirkanmaan maakuntaeläimeksi valkohäntäpeura nimettiin vuonna 1997. |
|
|
|
Takaisin valkohäntäpeurasivulle
Otsikon kuva vapiteista Yellowstone Digital Slide File Home Page Valkohäntäpeurat taidepiirros Elizabeth McClelland from Kays and Wilson’s Mammals of North America, © Princeton University Press. Valkohäntäpeuran valokuva Roger W. Barbour. Smithsonian Institution Kuva vasasta Rovaniemi Media. Turun biologinen museo. Metsästäjäin Keskusjärjestö Anders Bjärvall: Suuri nisäkäskirja Metsästäjäin Keskusjärjestö - Riistaweb. Suomen Metsästäjäinliitto - Juha K. Kairikko. Kaksi alinta kuvaa U.S. Fish and Wildlife Service's online digital media library. |