|
|
|
|
Kuva yllä Copyright Jaana Kotamäki
Suomen Luonnonvalokuvaajat ry.
VALKOHÄNTÄPEURA (Odocoileus virginianus). Valkohäntäpeurojen määrä maassamme vuonna 2005 oli 27 511. Valkohäntäpeurojen määrästä antavat kuvaa kaatotilastot ja riistanhoitopiirien arviot kannan suuruudesta. Vuonna 2005 valkohäntäpeuroja kaadettiin koko maassa 21 972 ja metsästyskauden jälkeen kannan suuruus oli 27 511. Valkohäntäpeurojen yksilömäärä on pysynyt suunnilleen samana koko 2000-luvun, sillä vuonna 2001 kannan suuruus metsästyksen jälkeen oli 24 941 yksilöä. |
|
| Kuva yllä Copyright Juha Ahvenharju Photography. |
|
Tauno Mäki: laukonpeurat. Amerikasta Suomeen siirrettyjä valkohäntäpeuroja
alettiin sijoituspaikkansa mukaan meillä kutsua Laukon peuroiksi. Niistä kirjoittaa
metsästyksenvalvoja, maisteri Tauno Mäki Suomen riista-teokseen aikoinaan seuraavaa:
"Laukon peuran kiima-aika on syksyllä. Kesäkuussa se poikii yhden taikka kaksi - amerikkalaisten tietojen mukaan useimmiten kaksi - vasaa, joiden nahka on täynnä valkoisia pilkkuja ja jotka osaavat aivan taikurimaisesti kätkeytyä maastoon. Laukon peura on arka eläin. Meillä tosin ovat vielä joukossa alkuperäiset istutuseläimet, jotka aitauksessa kesyyntyvät. Varsinkin ovat kuulo- ja hajuaisti hyvin kehittyneet. Tuulen päältä lähestyttäessä peurat pakenevat jo satojen metrien päästä. Laukon peurat syövtä mieluiten haapojen lehtiä, ruohoa ja kortteita. Naava, sammal ja jäkälä kelpaavat niin ikään. Talvella ovatkin juuri viimeksi mainitut havupuiden neulasten ja oraiden ohella pääasiallisin ravinto. Laukon peuran aiheuttamat vahingot ovat paljon vähäisemmät kuin hirvien tekemät. Se ei taittele latvuksia kuten hirvi, vaan syö taimista oksien kasvaimet. Kootulle viljalle se aiheuttaa myös vahinkoja ja ovat ne siksi suuria, että niiden korvaaminen valtion varoista tulee ilmeisesti ajankohtaiseksi senkin takia, että peura ei saisi vihollisia maanviljelijöiden keskuudessa liikaa. Kaikista vihollisista se ei kuitenkaan näinkään välty, sillä onhan sellaisiakin, jotka kadehtivat teerien käyntiä kauraseipäillä. Missä määrin peuroista on haittaa ajokoirametsästykselle, ei ole tiedossa. Kokemukset Ruotsissa osoittavat kuitenkin, että on verrattain helppo kasvattaa ajokoiria, jotka eivät peuroja aja. Ehkäpä Laukon peurasta saadaan riistaeläin, joka salametsästäjille tulee olemaan niin vaikea saalis, että heidän puolestaan kanta säilyy". |
|
|
Keynvalkohäntäpeura (Odocoileus virginianus clavium) on valkohäntäpeuran
alalaji, joka elää suppealla alueella vain Floridassa. Se on huomattavasti pienempi,
kuin valkohäntäpeuramme, sillä uros painaa vain 25 - 34 kg ja sen hartiakorkeus
on 76 cm. Naaras on vieläkin pienempi, sen paino on 20 - 29 kg ja sen hartiakorkeus
on 66 cm. Alalaji oli joutunut maahantulevien uudisasukkaiden ryöstömetsästyksen
kohteeksi ja se rauhoitettiin vuonna 1939. Vuonna 1955 keynvalkohäntäpeuroja
oli elossa enää 25 - mutta suojelutoimien vuoksi kannan suuruus nykyisin on
250 - 300. Liikenne on tämän lajin suurin vaara nykyisin, sillä 30 - 40 yksilöä
saa vuosittain surmansa autojen alla. Tämä on 70 prosenttia koko keynvalkohäntäpeuran
vuosittaisesta kuolleisuudesta.
Valkohäntäpeuran alalajit. Valkohäntäpeuralle luokitellaan ainakin yli 30, jopa 38 alalajia. Keynvalkohäntäpeura on alalajeista kaikkein pienikokoisin. Uudessa Englannissa elävä suurin alalaji on viisi kertaa painavampi, kuin keynvalkohäntäpeura. Suomessa elävä alalaji on tieteelliseltä nimeltään O. v. borealis. Takaisin valkohäntäpeurasivulle Otsikon kuva vapiteista Yellowstone Digital Slide File Home Page Ylin kuva Copyright Jaana Kotamäki Suomen Luonnonvalokuvaajat ry. Kuvat keynvalkohäntäpeurasta U.S. Fish and Wildlife Service. Anders Bjärvall: Suuri nisäkäskirja |