JÄÄKARHU (Ursus maritimus)

Jääkarhu on meren karhu ja arktiksen kuningas. Valkoisen ja suurikokoisen jääkarhun tunnistaa helposti jokainen. Arktisten seutujen hallitsevan kuninkaan valtaisa koko on silmiinpistävä, onhan se kaikista maalla asuvista lihansyöjistä suurin. Latinankielinen, tieteellinen nimi (Ursus maritimus) merkitsee "meren karhua". Nuorten yksilöiden väri on puhtaan valkoinen, vanhoilla turkki on kellertävämpi.

Paino ja pituus

Suurimmat urokset painavat jopa yli 800 kiloa - suurin punnittu yksilö on painanut 860 kg - mutta ilmeisesti eräät yksilöt erityisesti Alaskassa voivat saavuttaa jopa 1000 kg:n painon. Aikuisena uros on naarasta 1/3 tai jopa puolet suurempi, joten eri sukupuolet on helppo erottaa toisistaan. Naaraat painavat 175 - 300 kg ja urokset tavallisimmin 350 - 800 kg. Kantavien naaraiden paino saattaa olla 500 kg. Jääkarhun paino saattaa vaihdella kevään ja syksyn välillä 100 - 200 kg.

Jääkarhuilla on pituutta kuonosta hännän päähän 220 - 350 cm. Ruumiin pituus tavallisimmin kuitenkin enimmillään noin 250 cm. Tosin mm. Kanadan pohjoisosien alkuperäisasukkaiden mukaan metsästyksen yhteydessä saaliiksi on saatu jopa yli neljän metrin mittaisia jättiuroksia. Säkäkorkeus on 120 - 140 cm. Häntä on lyhyt ja mitättömän pieni, tuskin karvapeitteestä ulkoneva.

Musta täplä valkoisessa maailmassa.

Jääkarhun kuono on musta. Valkoisuutta huikaisevasti hohtavilla, äärettömillä lumi- ja jääkentillä musta täplä erottuu uskomattoman kauas selvästi. Norjalainen naparetkeilijä ja tutkimusmatkailija Roald Amundsen sanoi jääkarhun kuonosta näin:

"Lumikuningattaren valtakunnassa ei ole mitään muuta paikkaa, ei kiveä, ei lumetonta maata, ei syvää varjoa, joka olisi niin musta kuin valkoisen jääkarhun kuono. Siitä on mahdoton erehtyä virstankaan päähän".

Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva ylhäällä - Photo Credit: Terry Debruyne/USFWS - Copyright Alaska Region U.S. Fish & Wildlife Service
*Kuva oikealla Copyright muzina_shanghai
Jääkarhu
Jääkarhu
Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva Copyright muzina_shanghai
Levinneisyys

Lajia tavataan vain pohjoisen pallonpuoliskon kylmillä alueilla pohjoisnavan ympärillä, arktisilla rannikoilla ja merijäätiköillä. Jälkiä ja ulosteita on nähty vain muutaman kilometrin päässä pohjoisnavasta.

Euroopassa Huippuvuoret on jääkarhun pääelinalue, mutta vaeltavia eläimiä - epäilemättä joskus myös ajojäiden kuljettamia - voi ilmaantua Islantiin tai Pohjois-Norjaan.

Kanadassa asuu arviolta 60 % kaikista maapallon vapaana elävistä yksilöistä. Kanadalla on siis erityinen vastuu tämän upean, arktisten alueiden symboliksi nousseen eläimen suojelemisessa. Jääkarhun elinseutuja ovat myös Venäjän pohjoisosat, Alaskan läntiset ja pohjoiset alueet, Grönlanti ja Keski-Siperia. Hudsoninlahdelle Cape Churchillin alueelle Kanadassa kerääntyy syksyisin 600 - 1000 jääkarhua odottamaan lahden jäätymistä, jotta ne pääsisivät saalistamaan.

"Jääkarhuvaltioita" on viisi

Jääkarhuvaltiot ovat USA (Alaska), Kanada, Venäjä, Tanska (Grönlanti) ja Norja (Huippuvuoret). The Polar Bear Specialist Group on jaotellut jääkarhut maantieteellisen sijaintinsa mukaan ainakin 19 erilliseen jääkarhupopulaatioon.

Jääkarhu
Ursus -suvun karhu

Jääkarhut kuuluvat petoeläinten lahkoon Carnivora ja siinä karhujen heimoon Ursidae. Vaikka eroja tutumpiin maakarhuihin on paljon, katsotaan jääkarhujen kuuluvan maakarhujen kanssa samaan Ursus–sukuun (jonkin verran jääkarhusta käytetään edelleen nimeä Thalarctos maritimus). Ursus–sukuun kuulumista puoltaa mm. se, että jääkarhu pystyy tuottamaan lisääntymiskykyisiä jälkeläisiä eli hybridejä muiden maakarhujen kanssa.

Jääkarhu eroaa maalla elävistä sukulaisistaan mm. siinä, että sen ruumis on pitkänomaisempi, kaula pidempi ja hoikempi, pää suippokuonoisempi, varpaat tyvestä ihopoimun yhdistämät sekä nystermäiset poskihampaat yksipuolisemman liharavinnon johdosta kapeammat ja terävämmät kuin maakarhulla.

200 000 vuotta "nuori" laji

Jääkarhun on todettu kehittyneen vasta parisataatuhatta vuotta sitten omaksi lajikseen Aasiassa, lähemmin Siperiassa jäämeren rannikolla jo silloin eläneestä ruskeakarhusta, jonka edustajia joutui siirtymään jäämeren äärelle hylkeiden saalistajiksi. Tämä "nuori" yhteinen alkuperä selittäisi sen, että ruskeakarhu ja jääkarhu ovat vankeudessa risteytyneet keskenään ja saaneet lisääntymiskykyisiä jälkeläisiä.

Näiden pohjoisten karhulajien verrattain myöhäiseen eriytymiseen viittaavat eräiden amerikkalaisten tutkijoiden mielestä myös tietyllä alaskalaisella harmaakarhutyypillä todettu mieltymys hylkeiden saalistamiseen. Toisaalta Pohjois-Amerikan arktisilla alueilla elävän jääkarhun ei ole todettu kaihtavan metsäisiä seutuja, vaan se voi jopa pesiäkin niillä ja saalistaa villipeuraa.

Myös Pohjois-Amerikassa laajan, arktisen tundra-alueen monipuolinen taloudellinen hyväksikäyttö on tuonut asutuksen aivan jääkarhun levinnäisyysaluiden tuntumaan ja tästä kohtaamisesta on seurannut ongelmia.
Elintavat

Jääkarhut liikkuvat ja elävät enimmäkseen yksikseen. Poikkeuksen muodostavat poikasen kanssa liikkuvat emokarhut sekä täysikasvuiset parittelevat pariskunnat. Jääkarhunaaraat vaipuvat loppukesällä talviuneen pieniin luoliin. Ne joko kaivavat itse luolansa lumeen tai asettuvat valmiiseen maaluolaan, jonne myös poikaset aikanaan syntyvät. Pääsääntöisesti jääkarhu ei ole karhun tapaan talviunta viettävä laji. Jääkarhunaaras kyllä vaipuu toviksi pentuineen loppukesästä talviunille.

Myös uros voi silloin, kun saaliista on pulaa, taikka se muuten haluaa levätä saalista odottaessaan, vaipua ajoiksi talviunen kaltaiseen tilaan. Muutos uroksella tastä syvältä unelta näyttävästä tilasta aktiivisesti saaliin kimppuun hyökkääväksi pedoksi on yhtäkkinen. Tällä tavoin se pystyy säätämään armottomissa olosuhteissa energiankulutuksensa minimiin.

Liikkuminen

Jääkarhu voi liikkua vuorokaudessa yli 50 kilometrin matkan. Se voi myös uida useankin tunnin ajan jäälautalta toiselle. Jääkarhujen on raportoitu vaeltaneen jopa 6 200 km vuodessa. Vuodenaikojen vaihtuessa ja jäätikön reunan siirtyessä joko etelämmäksi taikka pohjoisemmaksi, vaeltavat jääkarhut jäänreunan mukana ja sitä seuraillen. Hudson Bay'n karhut viettävät suuren osan ajastaan kuivalla maalla. Kun jäät keväisin sulavat, ne vetäytyvät jopa satojen kilometrien matkan päähän sisämaahan.

Talven tultua jääkarhut taas pyrkivät takaisin merta kohti kalastamaan ja pyytämään hylkeitä. Jokavuotinen vaellus on pitkä ja rankka. Sen jälkeen eläimet pysyttelevät aloillaan ja keräävät voimia.

Jääkarhu on sitkeä ja nopea vaeltaja, mutta ilmastonmuutos on vielä vikkelämpi. Jäätiköiden sulaminen ja muutokset lumitilanteessa tuhoavat jääkarhujen siirtymäreitit. Kävelynopeus on n. 5,5 km/h, mutta saalistaessaan sen juoksunopeus saattaa lyhyen matkan olla 30 - 40 km/h. Kuten muutkin karhut, se osaa seistä ja kävellä joitakin askelia takajaloillaan pystyasennossa.
Jääkarhu
Jääkarhu vaeltaa heinäkuussa 2014 Huippuvuorilla

Naarasjääkarhu saalistusmatkallaan. Jääkarhututkijan kuvaan liittämän tekstin mukaan kuvan jääkarhu on niin laiha, että sen on ollut löydettävä syötävää varsin pian, jotta se olisi selviytynyt. Miten kävi, sitä emme tiedä. Huippuvuoret 3.7.2014.
Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
Kuva Copyright © Flickr/Allan Hopkins
Hyvä uimari

Jääkarhu on osittain vedessä elävä eläin. Tämän vuoksi sille on kehittynyt vedessä liikkumista helpottavia ominaisuuksia, kuten varpaiden väliset poimut sekä virtaviivainen ruumiinmuoto. Jääkarhu voi ylittää jopa 100 km:n mittaisen merialueen uimalla vauhdin ollessa tasaisesti 5 - 6 km/h, sukeltamaan se pystyy yhtäjaksoisesti n. 2 - 3 minuuttia

Vaikka jääkarhu on hyvä uimari, niin se voi sukeltaa enintään kahden minuutin ajan, joka on vain kymmenesosa siitä mihin sen saalis, hylje, pystyy. Tästä syystä se ei voi pyydystää saalistaan uimalla. Sen sijaan se onnistuu yllättämään hylkeen jäältä tai kun se nousee jäällä olevaan hengitysreikään. Jääkarhu lähestyy saalistaan hiipien kuin kissa. Kun se pääsee lähelle, se ensin piiloutuu jäälohkareen taakse ja sen jälkeen katkaisee hylkeen peräytymisreitin muutamalla nopealla ja vomakkaalla hypyllä. Kun jääkarhu hyökkää vedestä, se ui melkein kokonaan veden alla, vain kuono veden yllä. Viimeiset metrit se sitten ui kokonaan veden alla ja hyppää suoraan vedestä jäälle, jossa hylje paistattelee auringossa.

Jääkarhun lempimenetelmä on kuitenkin maata vaanimassa hylkeiden jäässä olevien hengitysreikien kohdalla. Jääkarhun osoittama kestävyys näissä tilanteissa on uskomaton. Se voi olla käytännöllisesti katsoen liikkumatta useampia tunteja. Kun hylje tulee aukolle, se lyö sitä käpälällään ja ottaa hampaillaan kiinni saalistaan vetäen sen sitten jäälle. Joskus jääkarhu ja naali "saalistavat yhdessä". Todellisuudessa naali eli napakettu käyttää jääkarhua hyväkseen. Kun naali, jolla on jääkarhua parempi hajuaisti, havaitsee "hyljekolon", se kiinnittää jääkarhun huomion löytöönsä saaden tämän kaivautumaan pesäkoloon hylkeiden perään. Jääkarhu jättää yleensä osan saalistaan syömättä ja näin naali saa viimein palkkionsa.

Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva oikealla Copyright Tambako the Jaguar
Jääkarhu
Jääkarhu
Jääkarhuemo pentuineen. Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva Copyright sheilapic76
Jääkarhujen määrä vuonna 2014 on 20 000 - 25 000

Jääkarhujen määrän arvioiminen on vaikeaa. Biologit arvioivat, että koko maailmassa elää 20 000 - 25 000 jääkarhua.

Aiemmin jääkarhua metsästettiin ankarasti, mutta vuonna 1973 laji rauhoitettiin kansainvälisellä sopimuksella, joka sallii metsästyksen vain paikallisväestölle ja vain perinteisillä pyyntimenetelmillä. Tällöin Kanada, USA, Tanska, Norja ja silloinen Neuvostoliitto allekirjoittivat sopimuksen jääkarhun pyyntirajoituksista ja elinympäristön suojelusta. Jääkarhujen määrä on vakiintunut sittemmin noin 20 000 - 25 000 yksilöön.

Arviot ovat epätarkkoja johtuen arvioinnin vaikeudesta laajalla napa-alueella ja jääkarhujen laajasta liikkuvuudesta. Kanta on tällä hetkellä suhteellisen vakaa, vaikka jonkin aikaa sitten populaatio pieneni tasaisesti. Toisilla alueilla kannat ovat jopa hieman aiempia tiheämpiä, mutta paikoin kanta on pienentynyt merkittävästi - mm. Baffinin alueella.
Saalistus

Jääkarhu on selvimmin liharavintoon sopeutunut karhulaji. Jääkarhu tarvitsee keskimäärin kaksi kiloa rasvaa vuorokaudessa elääkseen, mutta yhden vuorokauden aikana se syö yli neljä kiloakin silkkaa rasvaa ja lihaa.

Se voi kyllä syödä kerralla jopa 70 kg ja olla toisaalta viikkoja syömättä, kun saalista ei löydy. Jääkarhu elää karuissa olosuhteissa, joissa riistaa on ajoittain niukasti. Niinpä kaikki mikä liikkuu kelpaa nälkäiselle jääkarhulle.

Pääravintona ovat hylkeet, ennen muuta norpat - ruokalistalle kuuluvat myös mursut, sarvivalaat, maitovalaat, kalat, merilinnut, linnunmunat ja raadot.

Jääkarhulle rasva on hylkeen arvokkain osa. Joskus se on ainoa osa mitä jääkarhu hylkeestä syö, jolloin loput ruhosta jää esimerkiksi naalien ruoaksi.

Mursu on jääkarhullekin vaarallinen ja vaikea vastus. Avoimessa yhteenotossa jääkarhu ei voi mursua voittaa ja usein se voi saada mursun kimppuun käytyään itse surmansa, mursun päästessä iskemään pelottavilla syöksyhampaillaan.

Jääkarhu

Hylkeistä jäkälään

Kesällä arktisen jäälautan eteläosien sulaessa osa jääkarhuista seuraa vetäytyvää jäänreunaa pohjoiseen pysyäkseen hylkeiden kannoilla. Toiset viettävät kesänsä maissa, sinnitellen talven ja kevään aikana kerättyjen rasvavarastojen varassa. Sulan aikana ne syövät merilintuja, pieniä jyrsijöitä, kasveja, linnunmunia, marjoja, merilevää, jäkälää, meriheinää ja raatoja. Ne saattavat syödä myös ihmisten luontoon heittämiä jätteitä, mutta onneksi tämä ongelma on vähentynyt viime vuosina.

Jääkarhut ovat arktisten seutujen ravintoketjun huipulla. Niiden jäljiltä jäävät ruuantähteet ovat tärkeitä paitsi nuoremmille, vielä heikommin saalistustaidot hallitseville jääkarhuille - niin myös etenkin naaleille. Naalit seurailevat arktiksella jääkarhuja ja pyrkivät saamaan osansa niiden saaliiden tähteistä.

Pieni kuva vasemmalla - Credit: painting by Consie Powell from Kays and Wilson's Mammals of North America, © Princeton University Press (2002)
Smithsonian: Ursus maritimus - Polar Bear
Jääkarhu
Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva Copyright Tambako the Jaguar
Hyvin sopeutunut arktisiin oloihin

Jääkarhu on sopeutunut äärimmäisen kylmiin olosuhteisiin. Sen paksu, kerman värinen turkki eristää sekä vedessä että kuivalla maalla. Lisäksi karhun korvien pieni koko vähentää lämmön haihtumista. Mustan ihon alla oleva paksu rasvakerros varastoi energiaa.

Kesäisin jääkarhu välttyy ylikuumenemiselta läähättämällä. Lämpöä haihtuu myös kielen, huulten, kuonon, korvien ja jalkapohjien kautta.

Jääkarhuilla on pidempi kaula ja pidemmät jalat kuin muilla karhuilla. Pää ja keho ovat virtaviivaisia, mikä helpottaa vedessä liikkumista. Jääkarhujen joskus kellertävä väritys johtuu niiden syömän hylkeenrasvan hapettumisesta karhun elimistössä.

Jääkarhu

Jääkarhun pentu

Jääkarhun pentu.

Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva Copyright tableatny
Lisääntyminen

Pentuja jääkarhu tekee kolmen vuoden välein. Parittelu tapahtuu maalis-kesäkuussa, mutta alkion kiinnittyminen viivästyy kesän ajan ja alkaa vasta syksyllä. Naaraat synnyttävät aikaisintaan nelivuotiaina, ja urokset saavuttavat sukukypsyyden viisi-kuusivuotiaina. Sama uros voi paritella useamman naaraan kanssa. Naaraat paastoavat monta kuukautta raskauden aikana, jolloin niiden kehot valmistautuvat maidon tuottamiseen. Ne vetäytyvät synnytysluolaansa loka-marraskuun vaihteessa.

Pennut syntyvät vuodenvaihteessa - yleensä joulu-tammikuussa - maalla, jyrkässä rinteessä tai tunturin kupeessa tai lumessa sijaitsevassa luolassa taikka paksummassa luminietoksessa, joka yleensä on lähellä rantoja. Suurelle jääkarhuemolle syntyvät pennut ovat syntyessään kooltaan pieniä, vain oravan kokoisia. Tavallisesti pentuja syntyy kaksi, mutta toisinaan jopa neljä. Vastasyntyneillä pennuilla on karvapeite, mutta ne ovat sokeita ja painavat vain noin 410 - 840 grammaa. Ne pysyttelevät emojensa kanssa pesässä kevääseen asti. Naaras jättää pesänsä maalis- tai huhtikuussa, jolloin nälkäiset ja pentujaan suojelevat naaraat voivat olla hyvin vaarallisia. Pennut elävät emonsa seurassa noin 2,5-vuotiaiksi asti. Siksi naaraat synnyttävät vain noin kolmen vuoden välein. Pennuilla on mahdollisuus selviytyä aikuisiksi 30 - 50 %:n todennäköisyydellä. Jääkarhuemon maidossa on rasvaa 30 prosenttia, enemmän kuin millään toisella petoeläimellä.

Jääkarhujen elinikä luonnossa on 25 - 30 vuotta. Vankeudessa, Detroitin eläintarhassa vuonna 1999 eli edelleen silloin 45-vuotias naaras.

Uhat

Jääkarhua pystyvät uhkaamaan ihmiset ja toiset jääkarhut. Pahimmat uhat jääkarhulle liittyvät ilmastonmuutokseen.

Jääkarhun kauniiseen nimeen meren karhusaattaa sisältyä surumielistä enteellisyyttä. Ilmastonmuutoksen myötä jäätiköt sulavat, ja silloin jääkarhusta voi pahimmassa tapauksessa tulla todellakin meren karhu. Tällä hetkellä jääkarhun tulevaisuus näyttää epävarmalta. Ilmastonmuutos vaikuttaa etenkin maapallon pohjoisiin alueisiin eli jääkarhun asuinseutuihin. Arktisille ekosysteemeille ovat luonteenomaisia monimutkaiset riippuvuussuhteet lajien ja niiden elinympäristöjen välillä. Lajien selviytymiseen vaikuttaa elinolosuhteiden koko kirjo: jään ja lumen määrä, vuodenaikojen vaihtelu ja muiden eläin- ja kasvilajien hyvinvointi.

Kasvihuoneilmiöstä johtuvasta arktisten jäälauttojen sulamisesta on ennustettu ongelmia jääkarhuille, jotka saalistavat riistansa jäällä. Ilmaston lämpeneminen vaikeuttaa jääkarhun elämää erityisesti heikentämällä ravinnonsaantia. Jäälautalta käsin saalistettavat hylkeet ovat jääkarhun pääravintoa. Hylkeet jäävät kuitenkin jääkarhun tavoittamattomiin, mikäli jäätä ei ole. Arktisten merialueiden jääpeitteen kokonaispinta-ala on pienentynyt 25 vuodessa keskimäärin n. 7 % ja 10 - 15 % verrattuna 1900-luvun puolenvälin tilanteeseen samalla kuin jääpeite on 40 % ohuempi kuin aiemmin. Jo vuonna 2080 saman trendin jatkuessa Arktiksella ei ole enää jäätä kesäaikana. Missä määrin uhanalainen jääkarhukanta pystyy vastaamaan herkkiä elinympäristöjä muokkaaviin muutoksiin?

Vuonna 2005 tiedemiehet havaitsivat hukkuneiden jääkarhujen määrän lisääntyneen. Vaikka jääkarhut ovat hyviä uimareita, ovat etäisyydet ahtojäälauttojen välillä joskus liian suuria lauttojen sulaessa napa-alueiden ilmaston lämmetessä. Jääkarhut lähtevät maista syksyllä jääpeitteen taas palatessa. Ilmaston lämpenemisen seurauksena arktinen jää paitsi sulaa aikaisemmin myös muodostuu myöhemmin joka vuosi, ja jääkarhuille jää näin ollen vähemmän aikaa ravinnon hankkimiseen. Esiintymisalueensa etelärajoilla, erityisesti Kanadan Hudson Bayssa, elävien jääkarhujen selviytyminen on vakavasti uhattuna jäisen elinympäristön kutistuessa.
Jääkarhu
Jääkarhuemo pentuineen - Churchill, Kanada - 3.1.2010. Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva Copyright treeday77
TUNTURISUDEN ELÄIN- JA LINTUSIVUJA AAKKOSJÄRJESTYKSESSÄ
Eläimiä A - M

  • Ahma
  • Apinat
  • Delfiinit
  • Euroopansuslikki (siiseli)
  • Filippiinienkummittelija
  • Genetti
  • Gueretsat
  • Gundi
  • Hiekkamangusti
  • Hirvieläimet
  • Hyeenat
  • Ilves
  • Impala
  • Jääkarhu
  • Kapybara (vesisika)
  • Karhu
  • Keisaritamariini
  • Kiinantupaija
  • Kirahvi
  • Kissaeläimet - aasiankultakissasta villikissaan
  • Koala
  • Kodiakinkarhu
  • Koiraeläimet
  • Kultapanda
  • Kärppä
  • Laiskiaiset
  • Liito-orava
  • Lumikko
  • Majavat
  • Mangusti
  • Mara
  • Meerkat
  • Metsäjänis
  • Minkki
  • Mungot
  • Murmelit
  • Mustajalkahilleri
  • Mustakarhu
  • Myyrät
  • Eläimiä N - V

  • Norsut
  • Numbatti (pussimuurahaiskarhu)
  • Näätä
  • Orava
  • Panda
  • Piisami
  • Pikkumangusti
  • Pikkumarmosetti
  • Pikkuvirtahepo
  • Preerikot
  • Puoliapinat
  • Pussipiru
  • Rengashäntämaki
  • Saimaannorppa
  • Sarvikuonot
  • Saukko
  • Seeprat
  • Simpanssi
  • Sinivalas
  • Siperianmaaorava
  • Skunkki
  • Supi (pesukarhu)
  • Susi - ja kaikki koiraeläimet
  • Tunturisopuli
  • Unikeko
  • Vaivaishiiri
  • Virtahepo
  • Vompatit
  • Vähäpäästäinen
  • Lintuja

  • Harakat
  • Huuhkaja
  • Kanahaukka
  • Keisaripingviini
  • Kiiruna
  • Korppi
  • Kotkat
  • Kuningaspingviini
  • Käki
  • Lapinpöllö
  • Laulujoutsen
  • Metso
  • Naakka
  • Palokärki
  • Punatulkku
  • Riekko
  • Suopöllö
  • Teeri
  • Tiaiset
  • Tilhi
  • Tornipöllö
  • Tunturihaukka
  • Tunturikihu
  • Tunturikiuru
  • Tunturipöllö
  • Valkoselkätikka
  • Varis
  • Varpuspöllö
  • Viirupöllö
  • Eläimiä ja lintuja - ja ihmisiä

  • Aasi - miniaasi - muuli - muuliaasi - minimuuli
  • Alpakka
  • Chilentsintsilla
  • Fretti
  • Gekot
  • Hamsterit
  • Hevoset ja ponit
  • Ihminen
  • Kamelit
  • Kani
  • Kilpikonnat
  • Kissat
  • Koiralinkit
  • Laama
  • Lehmä
  • Marokonraitahiiri
  • Marsu
  • Minipossut ja mikropossut
  • Mongolianjirdi (gerbiili)
  • Papukaijat
  • Rotat
  • Siilit
  • Sinikelta-ara


  • Esihistoriallinen aika

  • Dinosaurukset
  • Hirviösusi
  • Jättiläislaiskiainen
  • Mammutit ja mastodontit
  • Sapelihammaskissa eli smilodon
  • Tylppäkuonokarhu


  • *** tunturisusi.com linkit ***