All Rights Reserved
*Kuvassa yllä Viejo Pascuero ja juhlaväkeä Chilessä jouluna 2009 Copyright
© Flickr/Vladimir Prieto
Photo used with permission.
Joulu Chilessä
Chile sijaitsee Tyynenmeren rannikolla Etelä-Amerikassa. Se rajoittuu pohjoisessa Peruun, koillisessa Boliviaan ja idässä Argentiinaan.
Eteläisen pallonpuoliskolla kun ollaan, lämpimintä on Chilessä joulu-helmikuussa.
Chilessä puhutaan espanjaa. Suurin osa väestöstä harjoittaa katolista uskontoa,
ja sen mukaan värittyy myös joulunvietto. Jouluaaton keskiyön messu, Misa De Gallo
on tärkeä perinne joulunvietossa.
Chilen joulu noudattelee pääpiirteiltään latinalaisen Amerikan joulunviettoa ja koko maailman
joulunviettoa. Siinä välittyvät kaikki keskeiset, joulun sanomaan liittyvät asiat,
rakkaus, lämminhenkisyys, ystävällisyys ja välittäminen kaikkia läheisimpiä ihmisiä,
mutta myös koko muuta maailmaa kohtaan. Jouluaattoa vietetään perheen parissa,
joulupäivänä liikutaan, ollaan rannoilla ja harrastetaan kaikkea sitä, mitä
ulkona lämpimässä säässä voi harrastaa.
Cola de Mono
Chilen joulujuoma on Cola de Mono, sen voisi kääntää vapaasti "apinoiden häntä".
Se on valmistettu tulisesta alkoholista ja kahvista.
Joulupukki - Viejo Pascuero
Chilen joulupukki on Viejo Pascuero (Old Man Christmas) eli joulu-ukko. Punaisine nuttuineen ja pitkine partoineen
hän on varsin samanlainen joulupukki, kuin suomalainenkin virkaveljensä.
Koska kuumasa Chilestä pääsääntöisesti takkapiiput puuttuvat, Viejo Pascuero
on keksinyt tulla sisään lahjoineen ikkunasta. Melko pienikokoinen Chilen joulupukki
tekee matkaa usein poron vetämässä reessä.
Seimikulttuuri
Kaikkien Etelä-Amerikan katolisten maiden tapaan Maria, Josef ja Jeesuksen syntymä
tallissa ovat jouluajan keskeisiä hahmoja. Heidän kunniakseen elää pursuilevan rikas
seimiperinne, ja seimi on keskeisessä asemassa monien kotien joulunvietossa.
Joulun todellinen tähti on Jeesus. Myös joulukuusia ja muita joulukoristeita
asetellaan jouluna koteihin.
Novena
Chilessä joulun odotus huipentuu joulua edeltäviin yhdeksään päivään, ajanjaksoon, jolla nimenä
Novena. Näinä päivinä järjestetään kaikenlaisia joulun juhlallisuuksia,
maallisia ja hengellisiä rukouksineen ja hartauksineen ja valmistaudutaan
jouluun ja Jeesuksen syntymän juhlintaan.
Jouluruokaa
Joulun keskeisiä ruokia Chilessä on Azuela de ave, kanakeittoa kera perunoiden ja sipulien.
Toinen tärkeä jouluruoka on Pan de Pasqua, joka on erilaisin kuivatuin hedelmin
täytettyä joulukakkua. Muita joulun ruokia ovat kalkkunat, erilaiset meriltä saadut
syömiset ja tuoreet vihannekset ja salaatit, joskus myös riisi. Ruokajuomana ovat Chilen omat viinit,
joista maa on kuuluisa.
Jouluaterialle Chilessä kokoonnutaan jouluaattona. Mukana perhejuhlassa ovat vanhemmat,
lapset, sedät, tädit, serkut ja kaikki muutkin sukulaiset ja kumminkaimat.
Joulua espanjaksi
Navidad - Joulu.
Día de navidad - Joulupäivä.
Nochebuena - Jouluaatto.
Diciembre - Joulukuu.
Feliz Navidad! - Hyvää Joulua!
Papá Noel, Viejo Pascuero - Joulupukki.
Árbol de navidad - Joulukuusi.
Regalo de navidad - Joululahja.
Un tarjeta de Navidad - Joulukortti.
|
Viejo Pascuero
Viejo Pascuero ja hyvin onnellinen lahjansaaja. Onhan lasten paras ystävä
kaikkialla maailmassa joulupukki, niin myös kuvassa Chilessä.
All Rights Reserved
*Kuva Copyright
© Flickr/Michael Barrera
Photo used with permission.
Viejo Pascuero
Viejo Pascuero ja hyvin onnellinen lahjansaaja myös tässä kuvassa, Chilessä jouluna 2009.
All Rights Reserved
*Kuva Copyright
© Flickr/Vladimir Prieto
Photo used with permission.
Gran Fiesta de Navidad
Suurta joulujuhlaa vietetään Chilessä 11.12.2010 - Gran Fiesta de Navidad - paikkana on Región del Maule.
Creative Commons -
Sinulla on vapaus:
kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuvat Copyright
© Ministerio Secretaria General de Gobierno
Pan de Pascua
Chilen herkullinen joulukakku on Pan de Pascua.
Creative Commons -
Sinulla on vapaus:
kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva Copyright
© Walala Pancho
Lähteet
SUOMEN SUURLÄHETYSTÖ, Santiago de Chile.
Travour.com: Christmas in Chile.
|