|
|
|
|
|
Pakkasyö on, ja leiskuen
pohja loimuja viskoo.
Kansa kartanon hiljaisen
yösydänuntaan kiskoo.
Ääneti kuu käy kulkuaan,
puissa lunta on valkeanaan,
kattojen päällä on lunta.
Tonttu ei vaan saa unta.
Ladosta tulee, hankeen jää harmaana uksen suuhun, vanhaan tapaansa tirkistää kohti taivasta kuuhun; katsoo metsää, min hongat on tuulensuojana kartanon, miettivi suuntaan sataan ainaista ongelmataan. Partaa sivellen aprikoi, puistaa päätä ja hasta – tätä ymmärtää ei voi, »ei, tää pulma on vasta;» – heittää tapaansa järkevään taas jo pois nämä vaivat pään, lähtee toimiin ja työhön, lähtee puuhiinsa yöhön. Aitat ja puodit tarkastain, lukkoja koittaa nytkyin, – lehmät ne lehdoista näkee vain unta kahleissa kytkyin; suitset ja siimat ei selkään soi ruunan, mi myöskin unelmoi: torkkuen vasten seinää, haassa se puree heinää. – Lammasten luo käy karsinaan, makuulla tapaa ne ukko; kanat jo katsoo, pienallaan istuu ylinnä kukko; kopissa Vahti hyvin voi, herää ja häntää liehakoi, tonttu harmajanuttu Vahdille kyllä on tuttu. |
Puikkii ukko jo tupahan,
siellä on isäntäväki,
tontulle arvoa antavan
näiden jo aikaa näki;
varpain hiipivi lasten luo,
nähdäkseen sulot pienet nuo,
ken sitä kummeksis juuri:
hälle se riemu on suuri.
Isän ja pojan on nähnyt hän puhki polvien monten nukkuvan lasna; mut mistähän tie oli avutonten? Polvet polvien tietämiin nousi, vanheni, läks, – mihin niin? Ongelma, josta halaa selkoa, noin taas palaa! Latoon, parvelle pyrkii vaan, siellä hän pitää majaa: pääskyn naapuri suovallaan on liki räystään rajaa; vaikka pääsky nyt poissa on, keväällä tuoksuun tuomiston kyllä se saapuu varmaan seurassa puolison armaan. Silloin aina se sirkuttaa monta muistoa tieltä, ei toki tunne ongelmaa, näin joka kiusaa mieltä. Seinän raosta loistaa kuu, ukon partahan kumottuu, liikkuu parta ja hulmaa, tonttu se miettii pulmaa. Vaiti metsä on, alla jään kaikki elämä makaa, koski kuohuvi yksinään, humuten metsän takaa. Tonttu puoleksi unissaan ajan virtaa on kuulevinaan, tuumii, minne se vienee, missä sen lähde lienee. Pakkasyö on, ja leiskuen pohja loimuja viskoo. Kansa kartanon hiljaisen aamuhun unta kiskoo. Ääneti kuu käy laskemaan, puissa lunta on valkeanaan, kattojen päällä on lunta. Tonttu ei vaan saa unta. |
|
|
| *** www.tunturisusi.com *** |