Havaiji - Mele Kalikimaka ame Hauoli Makahiki Hou!

Ei ole sellaista kolkkaa maailmassa, jota ei joulu saavuttaisi. Niinpä joulua vietetään myös Havaijilla, jonka helposti liitämme ajatuksissamme etelän aurinkoon ja hehkuun. Vanhassa suomalaisessa iskelmässä laulettiin, että Havaijilla ei tunneta joulukuusta, muttei myöskään puutetta. Silti laulaja toivoo pääsevänsä lumituiskujen keskelle rakkaaseen Pohjolaansa. Ajat ovat muuttuneet, sillä myös Havaijilla joulukuusikin on mukana tuomassa joulun tunnelmaa. Erityisesti saarilla joulua viettäville turisteille, toki myös saarten asukkaille.

Havaiji (engl. Hawaii) on 122 saaresta koostuva saariryhmä pohjoisella Tyynellämerellä. Havaiji on ollut Yhdysvaltojen hallussa virallisesti vuodesta 1898 ja maan osavaltio vuodesta 1959 lähtien. Ennen Yhdysvaltojen miehitystä se oli itsenäinen kuningaskunta 1810–1893. Vuonna 2006 osavaltiossa oli 1 285 498 asukasta. Osavaltion pääkaupunki on Honolulu. Havaijin virallisena kielenä on englannin kielen lisäksi alkuperäinen havaijin kieli.


Joulusää 2009 Joulukuusi Havaijilla - Kuva oikealla - Maui, Kaanapali, Havaiji - 2.11.2007.

Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva oikealla Copyright nayrb7

joulutonttua juuri nyt kurkkimassa Tunturisuden Joulusivuilla!
Havaijin joulukuusi
Joulu Havaijilla
Hauskaa joulua Joulu Havaijilla - Maui, Kaanapali, Havaiji - 2.11.2007. Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva Copyright nayrb7
Joulua Havaijilla
Hauskaa joulua Joulu Havaijilla - Waikiki, Havaiji - 25.12.2008. Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva Copyright Kanaka Menehune
Joulu Havaijilla
Hauskaa joulua Joulu Havaijilla - Waikiki, Havaiji - 25.12.2008. Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva Copyright Kanaka Menehune
*** www.tunturisusi.com ***