Jäälyhdyt
Jäälyhdyt ovat joulunakin pihamaan tunnelmallisia valaisimia, kaikkien
muiden pihavalaisimien ohessa.
Jäälyhtyjä voi tehdä hyvin monenmallisia. Tekemiseen tarvitaan vain vettä, sopivasti
pakkasta ja muotti, jolla jäälyhty syntyy. Miltä jäälyhty valmiina näyttää,
riippuu valitusta muotista. Helppo perusjäälyhty saadaan aikaan
vesisangon, yleensä muovisangon, avulla. Vesisanko yöksi ulos pakkaseen ja aamulla jäälyhty on valmis, tosin
tämä riippuu pakkasesta. Kymmenen asteen pakkasessa vuorokausikin voi olla sopiva aika.
Liian pitkäänkään ei jäätyminen saa jatkua, koska silloin menee liian umpijäähän
ja sanko hajoaa. Kyllähän muovisen ämpärin saa jäädytellessään helposti halkaistuksikin, mutta
kun seuraa prosessia, on tarkkana ja harjoittelee, oppii parhaat niksit.
Vesisangon ohella voi käytellä tekemisessä maitopurkkeja
ja mitä hyvänsä astioita, tässä pitää olla luova ja päästää taiteilijan
lahjansa irti.
Jään saa irti sangosta, lämmittämällä sankoa joko hetken sisällä tai vielä valelemalla
lämpimällä vedelläkin. Yksinkertaisinta on tuoda jääsanko sisälle,
jättää hetkeksi ylösalaisin lavuaariin, ja pianpas jo jääosan saa tömäytetyksi
helposti irti. Kynttilää varten sopivan kolon saa jäälyhtyyn joko jollakin
astialla tms. joka asetetaan veteen, keskelle ennen jäädytystä - tai sitten
jäädytyksen jälkeen kovertamalla. Harjoitus tekee tässäkin mestarin.
Yksi ohje kertoo, että kun jätät vesiämpärin ulos jäätymään, älä aseta sitä suoraan maahan tms., vaan laita se vaikka n.
5 senttisen styrox-levyn päälle. Tällöin se jäätyy sivuilta ja päältä paksuksi, mutta styroksia vasten oleva lyhdyn yläpuolen jää jää ohueksi,
jolloin sen voi rikkoa vaikka sormin. Siihen on helppo tehdä kolo kynttilälle.
Jäälyhtyyn voi asettaa elävän tulen, kynttilän tai erityisen lyhtykynttilän, mutta
myös jonkin muun jouluisen, ulkokäyttöön tarkoitetun sähkövalon.
Jäälyhdystä saa värillisen yksinkertaisesti vaikka mehutiivisteellä, tai
jollakin väriaineella.
|
Lähteet
Kotiliesi, KaksPlus, Tunturisusi
Creative Commons -
Sinulla on vapaus:
kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kolme ylintä kuvaa Copyright
©
Flickr/Paul Gorbould
|