Joulu

JOULUENKELIT

Enkelit ovat joulussa kaikkialla läsnä. Jouluevankeliumissa enkeli ilmoitti paimenille ilosanoman!

Sillä seudulla oli paimenia yöllä ulkona vartioimassa laumaansa. Yhtäkkiä heidän edessään seisoi Herran enkeli, ja Herran kirkkaus ympäröi heidät. Pelko valtasi paimenet, mutta enkeli sanoi heille: "Älkää pelätkö! Minä ilmoitan teille ilosanoman, suuren ilon koko kansalle. Tänään on teille Daavidin kaupungissa syntynyt Vapahtaja. Hän on Kristus Herra. Tämä on merkkinä teille: te löydätte lapsen, joka makaa kapaloituna seimessä." Ja samalla hetkellä oli enkelin ympärillä suuri taivaallinen sotajoukko, joka ylisti Jumalaa sanoen:

Jumalan on kunnia korkeuksissa, maan päällä rauha ihmisillä, joita hän rakastaa.

Kun enkelit olivat menneet takaisin taivaaseen, paimenet sanoivat toisilleen: "Nyt Betlehemiin! Siellä me näemme sen, mitä on tapahtunut, sen, minkä Herra meille ilmoitti." He lähtivät kiireesti ja löysivät Marian ja Joosefin ja lapsen, joka makasi seimessä. Tämän nähdessään he kertoivat, mitä heille oli lapsesta sanottu. Kaikki, jotka kuulivat paimenten sanat, olivat ihmeissään. Mutta Maria kätki sydämeensä kaiken, mitä oli tapahtunut, ja tutkisteli sitä.

Paimenet palasivat kiittäen ja ylistäen Jumalaa siitä, mitä olivat kuulleet ja nähneet. Kaikki oli juuri niin kuin heille oli sanottu.

Jouluenkeli

Jouluenkeli Enkeli taivaan lausui näin

Martti Luther kirjoitti virtensä Enkeli taivaan lausui näin aluksi lasten iloksi. Se oli tarkoitettu laulettavaksi enkelin ja paimenten vuorolauluna. Suomessa virsi on muuttunut aikojen saatossa alkuperäisestä saksalaisesta esikuvastaan poiketen aikuisille soveltuvaksi.

"Enkeli taivaan lausui näin:
Miks hämmästyitte säikähtäin?
Mä suuren ilon ilmoitan
maan kansoille nyt tulevan.

Herramme Kristus teille nyt
on tänään tänne syntynyt,
ja tää on teille merkiksi:
seimessä lapsi makaapi.

Jo riennä, katso, sieluni,
ken seimessä nyt makaapi:
hän on sun Herras, Kristukses,
Jumalan Poika, Jeesukses.

Oi terve, tänne tultuas,
syntist et hylkää, armias.
Sä köyhäks tulit, rikkahin,
sua kuinka kyllin kiittäisin."

Jouluenkeli

Jouluenkeli

"Pienen pieni enkeli
talven yössä lenteli.
Rinnassaan sydän ja kädessään tähti
rakkautta ja valoa etsimään lähti.

Sinun luoksesi löysi
oli pienissä käsissään kultaköysi.
Rakkautta ja valoa sillä toi
joulumieltä ja rauhaa se loi."

Pieni enkeli Joulukuusen latvassa - Tyko Hagman

Oli joulukuusi pystytetty talon parahimpaan suojaan. Ja oli se myös mitä parahimmassa puvussa. Siinä oli jos jotakin. Oli omenat oksissa, oli kirkkaat kynttilät päre-ristissä, oli hienot hopea-langat heilumassa oksain välissä, miltei koko puuta peittämässä.

Oli kirjavasta paperista laaditut liput ja moniväriset viirit, oli viikunat ja muut viehättimet. Mutta kuusen korkeimpaan huippuun, melkein lakehen ulottuvaan latvaan, oli vanhin sisar, suopea Sofia, kiinnittänyt enkelin kuvan.

Oli se korttelin pituinen vain ja messingistä valmistettu, mutta siivet sillä oli, ja se nojasi pientä kutrihapsista päätänsä käsiänsä vasten, joita leuan alla ristissä piti. Ja kun sitä katsoi oikealta taholta, välkkyi se niin kauniisti kynttiläin valossa, kimalleli kuin jalokivi latva-kynttilän loistossa.

Helmi, Hilma, Hannu ja Heikki äitinsä ja isänsä kanssa siinä kauniin kuusen ympärillä iloitsivat, vaikk’ei ilo tänä jouluna oikein ilolle tuntunut. Mutta suopea Sofia oli pienen Paulin luona, joka makasi sairaana sängyssään toisessa huoneessa. Pauli parka!

Hän oli jo pari viikkoa kitunut hivuttavaa tautia, jonka laatua ei tietävä tohtorikaan tyystin ymmärtänyt. Tämänpä tähden ei nyt ilo muillekkaan oikein iloksi ollut. Mutta jo toi suopea Sofia pienen potevan Paulinkin juhlahuoneeseen, kantaen häntä käsivarsillaan. Ja vaikka Pauli oli kalpeana kovin ja näytti surkastuneelta katsojan silmissä, niin selvästi häntä kaunis kuusi kynttilöineen ynnä monien muiden koristustensa kanssa kuitenkin miellytti, ilahutti, jopa ihmettikin.

Mutta varsinkin välähtelivät hänen silmänsä, nuo muuten niin väsyneiltä näyttävät silmät, kun niiden katse kohtasi enkelin kuvaa joulukuusen latvassa. Se oli Paulin mielestä niin mainion mieluinen. Ja kun suopea Sofia jälleen aikoi viedä Paulin pois hänen vuoteelleen, jott’ei rasittaisi pientä raukkaa olo täällä juhlivien joukossa, niin eipä tahtonutkaan poika pois. Päin vastoin hän tahtoi että sairaan-sänky kannettaisiin tänne juhlahuoneeseen ja pantaisiin joulukuusen viereen.

Niin tehtiinkin; sillä isä arveli että ehkäpä pieni muutto olisi Paulille vallan terveellinen vain. Pian oli siis Paulin sänky potilaineen päivineen kuusen vieressä. Ja Pauli nyt iloitsi kuin muutkin, iloitsi erittäinkin enkelin kuvasta, ja muutkin jo olivat iloisemmat, kun muassa oli Paulikin.

Vietettiin siinä sitten joulu-iltaa kuten ainakin. Kaikki korjasivat lahjansa ja olivat tyytyväiset tuiki. Mutta kun oli lopussa ilon ilta ja levolle lähtöä tehtiin, ei Pauli ensinkään tahtonut erota enkelistään, vaan halasi niin hartaasti äitiänsä ja pyysi että eikö hän saisi jäädä tänne kuusen juurelle yöksikin.

Arvelutti tosin tämä anomus vanhempia, mutta koska huone oli hyvä ja lämmin, niin sai hän jäädä, kun saikin. Ja suopea Sofia jäi häntä hoitamaan. Ja kun kynttilät kuusesta oli sammutettu, pyysi Pauli että hänen sänkynsä asetettaisiin ihan kuusen alle. Siten väitti hän näkevänsä paremmin enkeliä oksien välistä. Tehtiin hänen mielensä mukaan. Muut menivät majoihinsa. Mutta Pauli vaipui uneen vuoteessansa kauniin joulukuusen alla. Sofia sohvalle uinahti.

Sydän-yön aikaan kuitenkin heräsi Pauli, sillä ei ole sikeää sairaan uni. Sofia niinikään unen helmasta heltyi.

Täysikuu taivaalla heitti akkunoista sisään vaalean valonsa. Ja Sofia näki miten Pauli kuusen oksien alta kirkkahin silmin katseli enkelin kuvaa, joka kimalsi niin kauniisti kuutamossa. Ja Sofia kuuli miten pieni potilas-veljensä niin hartaan hellällä äänellä rukoili taivaan ruhtinasta.

"Hyvä Jumala", rukoili Pauli, "anna enkelisi minua auttaa. Lähetä se hyvä enkeli, jonka soma-siipinen kuva tuossa leijuu kuusen latvassa, auttamaan, että paranisi pieni Pauli raukka. Sen kuva vain on tuossa, mutta ehkä enkeli itsekin on lähellä. Kyllä se on. Nyt nukun taas. Tulkoon nyt enkeli nukkuessani minua yhtä lähelle kuin hänen kirkas kuvansa; tulkoon nukkuessani, jos pelkää kun Pauli valvoo. Tule, enkeli, tule!"

Niin rukoili Pauli, pieni Paulimme armas. Ja sisar yhtyi sydämensä pohjasta hänen rukoukseensa. Molemmat menivät unen helmoihin jälleen. Mutta joulu-aamuna herättiin koko talossa, kuten ainakin. Isä ja äiti heti pientä potilasta katsomaan. Pauli heräsi, tervehti vanhempiansa, katseli sitten enkelin kuvaa ja hymyili.

"Enkeli on käynyt täällä". hän lausui. Sofia kuiskasi hiljaa vanhemmille mitä yöllä oli nähnyt ja kuullut. Ja hienoinen hymy hypähteli vanhempain huulille, mutta kyynelhelmi kasteli heidän silmänsä. Pauli näkyi todellakin vähän virkistyneen. Ainakin oli hän koko joulupäivän tavattoman iloinen.

Ja yö kun taasen tuli, sai hän jäädä kuusensa alle ja ehtoisan enkelinsä suojaan. Sofia kuuli hänen taaskin rukoilevan että enkeli kävisi häntä katsomassa. Ja miten lieneekään ollut, mutta toisena joulu-päivänä Pauli jo taaskin näytti terveemmältä, niin että jo melkein mieli lähteä Tapania ajamaan. Siitä ei kuitenkaan tullut mitään. Mutta isä ja äiti olivat ihan ihastuksissaan.

Illalla tuli tohtori, tarkasteli poikaa, tunnusteli kuusen raitista tuoksua ja lensi oikein kirkkaaksi kasvoiltaan.

"Antakaa pojan vain nukkua kuusen alla. Jumalan avulla hän paranee."

"Niin, ja enkelin avulla", lisäsi lapsen lailla luottavasti hymyillen Pauli. Ja Pauli parani Jumalan ja enkelin avulla. Ja enkelin kuva oli kauniin joulukuusen latvassa.