|
|
|
JOULUPÄIVÄ
Joulua vietetään Jeesuksen syntymän muistojuhlana. Tarkkaa tietoa Jeesuksen
syntymäpäivästä ei ole, mutta 300-luvulla syntymäpäiväksi määritettiin Roomassa
25.12. - eli nykyinen joulupäivämme.
Joulupäivä on muiden joulun juhlapäivien tapaan täynnä joulun perinteitä ja hiljentymistä joulun tunnelmiin.
Useat käyvät vain yhden kerran vuodessa kirkossa, ja sen he tekevät juuri joulupäivän aamuna.
Joulupäivää vietetään kotosalla, mukavana ajankuluna ovat aattona tulleet lahjat,
joihin riittää vielä tutustumista.
Lapset pelailevat ja leikkivät, aikuiset juttelevat, lukevat ja kuuntelevat
joulumusiikkia - yksinelävät nauttivat joulupäivästä
ihan muuten vaan. Tärkeää on syödä nautinnollisesti ja hyvin,
vuoron perään kinkkua ja konvehteja.
Joulupäivänä aika tuntuu pysähtyvän. Kyläilyä ja muuta sosiaalista
harrastamista kartetaan tänä päivänä ja monille kiireiseen elämään tottuneille
voi pysähtyminen ja aloilleen asettuminen yhtenäkin päivänä tuntua oudolta.
Joulupäivän hiljaisesta menosta kannattaa kuitenkin tyynesti nauttia täysin rinnoin,
sillä pian koittavat tapaninpäivä ja uusi vuosi, täynnä vauhtia,
ilotulitteita ja meteliä.
|
|
|
|
|
|