Joulu
Tunturisuden sivut

Kuvassa joulupyramidi Dresdenissä.

Joulupyramidi - Weihnachtspyramide

Saksassa suurikokoisia joulupyramideja on nykyisinkin lukuisilla joulutoreilla. Tällaisella rakennelmalla on Saksassa keskiajalta alkaen pitkät perinteet, ja joulupyramidin katsotaan olleen joulukuusen edeltäjä. Pyramidia käytetään erilaisin hahmoin myös kesäjuhlissa. Se muistuttaa henkilöhahmoineen, pyöreine muotoineen ja värikkäine toteutuksineen kuin karusellia.

Joulupyramidi voi toimia myös hieman samanlaisena joulun kuvittajana, kuin seimiasetelma, sillä joulupyramidissakin kuvataan usein Jeesuksen syntymää. Mitä mestarillisimmin ja kauneimmin toteutetut joulupyramidit toimivat joulutorien värikkäinä keskipisteinä ja saavat osakseen kaikkien ihastelun.

Nimensä joulupyramidi sai siten, että Napoleon toi 1800-luvulla Eurooppaan kuvia Egyptin pyramideista, joiden kanssa havaittiin samankaltaisuus.

Suurikin on kaunista

Joulupyramideissa on suuri määrä erilaisia malleja ja kokoja sijoituspaikkojen ja tekijöidensä mukaisesti. Luonnollisesti maailmalla myös kilpaillaan siitä, missä on se kaikkein suurin ja korkein joulupyramidi. Maailman korkein joulupyramidi, korkeudeltaan yli 20 metriä, on ollut viime jouluina Guinnessin ennätysten kirjan mukaan Rostockissa, joka on Itämeren rannalla sijaitseva satamakaupunki pohjoisessa Saksassa. Tässä joulupyramidissa on kolme alempaa kerrosta, joille ihmiset pääsevät - ja näiden yläpuolella vielä kolme seimikerrosta, joilla luonnollista kokoa oleva figuureja.

Pienikokoisempana joulupyramidi on sisätiloissa käytettävä pyramidin muotoinen joulukoriste, jota kynttilöiden antama lämpö pyörittää. Pyramidin sisällä on kaikenlaisia pieniä figuureja ja koristeita. Pyramidin huipulla on pyöreä siivekeratas, jonka kynttilöistä kohoava lämpö saa pyörivään liikkeeseen ja näin koko pyramidi pyörii.

Joulupyramidi

Mainz, Saksa, joulu 2017.

Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva yllä - Copyright © Stephan Dinges

Joulupyramideja kaikkialla

Joulupuun ohella juhlistaa joulua monessa saksalaisessa kodissa joulupyramidi. Päinvastoin kuin joulukuusi, jonka katolinen kirkko kielsi pitkään pakanallisena tapana, pyramidi on myös kirkon joulukoriste. Ennen kaikkea Saksan ja Tsekin rajalla sijaitsevalla Erzgebirgen vuoristoseudulla, jossa ovat tämän jouluperinteen juuret, joulupyramidi on erityisen suosittu.

Tällaisen joulupyramidin saksalaiset ihan alunalkaen ripustivat kodeissaan kattoihin, mutta joulupyramidi voi sijaita myös vaikkapa pöydällä. Saksasta joulupyramidit levisivät muuallekin Eurooppaan, erityisesti Italiaan ja Englantiin - sekä siirtolaisten mukana myös Amerikkaan 1700-luvulla.

Varsinaisen läpimurtonsa joulupyramidit tekivät 1830-luvulla, kun keksittiin petroli. Petrolin avulla pyramidi voitiin sekä valaista että saada pyörimään helpommin ja halvemmalla, kuin siihen saakka käytettyjen kynttilöiden tai rypsiöljyn avulla.

Joulupyramidi

Joulupyramidi - Hannover, Saksa 2012.

Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva - Copyright © Elias Schwerdtfeger