Pieni rumpalipoika - kirjoittanut Saana Satumetsä
Pikku-Mattia jännitti tavattomasti. Hän oli käynyt koko syksyn musiikkikoulua
ja opiskellut rumpujen soittamista. Nyt hänellä oli edessään ensimmäinen
julkinen esiintyminen, eikä ihan missä hyvänsä tilaisuudessa. Hänen pitäisi
soittaa rumpuaan joulun kunniaksi! Ja kaikkein kriittisimmälle yleisölle,
ei ainoastaan kylänväelle, vaan myös metsänväelle ja tontuille.
Jouluaatto-aamuna äiti herätti Pikku-Matin jo varhain. Pikku-Matista tuntui siltä,
että hän ei ollut nukkunut lainkaan. Kiireesti hän puki ylleen ja sovitteli sitten ylleen
olkahihnojen varassa roikkuvan joulurumpunsa. Olisi ehdittävä tehdä vielä viimeinen
harjoitus ennen tosipaikkaa.
"Oi miten kauniisti ja hyvin tuo meidän Matti soittaa!" - nyyhkäisi ovelta kurkistava
ja soittamista seuraamaan jäänyt Pikku-Matin äiti.
Pikku-Matti ei sanonut mitään, hymyili vähän, mutta jatkoi keskittyneesti rummun
lyömistä. Kaiken oli mentävä kohdalleen ja tahdin oli oltava tarkka! Hän ei mielellään
höpötellyt juuri nyt joutavia, vaan tahtoi antautua soittamiselle koko sydämestään.
Vielä hetken kesti soittamista, sitten syötiin aamupuuro ja oli aika lähteä
rummuttamaan joulun kunniaksi. Äiti auttoi Pikku-Mattia laittautumisessa, myös isä
ja koko muu perhe - yhteensä seitsemän sisarusta, tulivat valmistamaan rumpalia
juhlasoittoonsa.
Creative Commons -
Sinulla on vapaus:
kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva, paraati Gettysburgin taistelun kunniaksi - Copyright
©
lcm1863
All rights reserved
*Kuva yllä - Little Drummer Boy - Copyright
©
Flickr/ColinMaxwellPhotography
Photo used with permission.
"Älä jännitä yhtään, soitat niin hienosti, että sinusta tulee kuuluisa!" - naurahti
isä kannustavasti ja kaikki muut lapset nauroivat myös, sillä heitäkin tilanne
jännitti kovasti.
Niin Pikku-Matti astui urheasti ja totisena ulos kotinsa ulko-ovesta. Portailla hän löi rummustaan
ensimmäiset, hieman vaimeat ja epävarmat tahdit. Mutta kun hän alkoi
päättäväisesti astella pitkin lumivaippaista kylätietä, tuli hänen soittoonsa hetki hetkeltä
enemmän varmuutta ja pontevuutta. Pian kylätieltä kaikui niin kaunis ja tenhoava
joulurummun soitto - pa-ram-pam-pam-pam - ra-pa-pa-pam! - että sitä ei ollut koskaan ennen kuultu. Kaikkialta riensivät
ihmiset ja eläimet kuuntelemaan tätä joulun tärkeää, rummuin tapahtuvaa
julistusta.
Kaikkien keskellä paukutti Pikku-Matti rumpuaan niin hartaasti ja hienosti,
että musiikki lumosi kaikki paikalla olijat. Kukaan ei tuntunut edes huomaavan sitä,
että soittaja oli niin pieni, että hän juuri ja juuri erottui rumpunsa takaa.
Pikkulampaat asettuivat ihan paikoilleen seisomaan, ne eivät halunneet
menettää konsertista tahtiakaan - ja ihan parhailla paikoilla istui
koko oravien perhe. Jänis istui oravien keskellä ja kohotti pitkät
korvansa ihan pystyyn, jotta kuulisi mitä tarkimmin herkimmätkin
rumpusoolot.
Illalla kotona, kun konsertti oli ohi ja odotettiin jo joulupukkia, kysyi
Pikku-Matti vielä kerran äidiltään:
"Miten se meni äiti, miten minä soitin?"
Äiti hymyili ja pörrötti Pikku-Matin päätä. "Koskaan ennen tässä kylässä ei kukaan
ole soittanut yhtä kauniisti, kuin sinä. Oravatkin kävivät juuri metsänväen puolesta
esittämässä pyynnön, että voisitko soittaa myös tapaninpäivänä".
Creative Commons -
Sinulla on vapaus:
kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva ylhäällä Pieni rumpalipoika Copyright
©
Choo Yut Shing
Pikku-Matin kasvoilla oli hento puna ja hän hymyili onnellisesti. Hän tiesi,
miten vaativainen musiikkimaku juuri oravilla oli - ja jos he olivat pitäneet
soitosta, oli sen täytynyt olla tosi hyvää.