Creative Commons -
Sinulla on vapaus:
kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva sivun yläreunassa - Copyright
©
Flickr/Lars Plougmann
*Kuva yllä Copyright
©
Flickr/rithban
Minnan joulu-uni - kirjoittanut Saana Satumetsä
Minna luuli illalla, että hän ei saisi millään unta. Häntä oli jännittänyt
niin kovasti, sillä seuraavana päivänä olisi jouluaatto. Pian hän oli
kuitenkin jo syvässä unessa, vaikka ei itse tiennyt sitä, sillä unissaan
hänestä kaikki tuntui ihan todelliselta.
Unessaan Minna näki aitan takaa kurkistavan
pienen, vanhan riihitontun ja huudahti tälle hieman närkästyneenäkin:
"Kuka sinä oikein olet ja mitä sieltä kurkit?!"
Vanha riihitonttu, jolla oli päässään punainen piippalakki, naurahti hämillisesti
ja tuli kokonaan esille.
"Olen Hjalmar, riihitonttu - ja vanhaa hienoa ruotsalaista tonttusukua!" Riihitontun
äänikin kuulosti hieman kipakalta, sillä se ei selvästikään pitänyt siitä,
että häntä ei tunnettu.
"Etkö olekaan joulutonttu?" huudahti Minna ja nauroi iloisesti, sillä ystävällinen
tonttu-ukko vaikutti hänestä niin hassun näköiseltä.
"En ole joulutonttu", vastasi Hjalmar-riihitonttu. "Mutta olen tarkistelemassa täällä,
että kaikki on kunnossa, kun joulupukki tulee. Joulutontut ovat serkkujani ja voin viedä
sinut tapaamaan heitä, jos haluat?"
Jännitys ihan kihahti Minnan sisällä! Hän pääsisi näkemään ja tapaamaan joulutontut!
"Miten....miten veisit?" - hän sai soperretuksi, sillä häntä epäilytti vieläkin hieman, että
tonttu-ukko narraa häntä.
"Näin!" - hihkaisi vanha riihitonttu yllättävän reippaasti - ja samassa Minna huomasi
istuvansa hyvin peiteltynä taivaalla kiitävässä reessä, jota riihitonttu ohjasti.
Maisemat, metsät ja maat, kaupungit ja talojen valot suorastaan vilistivät
heidän allaan, kun he kiisivät porojen vetämällä reellä kohti Korvatunturia.
Samassa he jo tupsahtivat alas Korvatunturin pihamaalle ja riihitonttu
kiidätti Minnan sisälle pukinpajaan. Iloisesti hälisevä ja nauraen kiljahteleva
joulutonttulauma piiritti Minnan. Tontut eivät tyytyneet vain piirittämään Minnaa,
vaan jokainen halusi koskettaakin tätä, sillä ihmiset olivat heidän luonaan
harvinaisia vierailijoita. Vain riihitontut saattoivat tuoda mukanaan
ihmisiä - mitään muuta mahdollisuutta päästä pukinpajalle ei ollut olemassa.
"Älkääpäs nyt ihan syökö sitä Minnaa", huudahti nauraen viisas ja vanha joulumuori,
kaappasi Minnan pois tonttujen keskeltä ja kiidätti tämän joulupukin luokse
tämän työhuoneeseen. Kaikki tapahtui niin nopeasti, että Minnaa jo ihan huimasi ja pyörryttikin.
Hän antautui silti tapahtumien pyörteeseen, eikä mikään tuntunut hänestä alun
jälkeen enää kummalliselta.
Joulupukki oli juuri sellainen, millaiseksi hänet Minna oli mielessään aina ajatellut.
Hyväntahtoinen, pikkuisen pullea ja pitkäpartainen.
"Tervetuloa Minna!" - toivotteli joulupukki ja se Minnaa hieman ihmetytti, että miten
joulupukki jo tiesi hänen nimensäkin.
"Miten tiesitkin jo nimeni?" sai Minna sanotuksi, kun joulupukki jo koppasi hänet
kouriinsa ja heitteli ystävällisesti kohti kattoa, kuten lapsia heitellään.
"Jalmari kertoi Jalmari kertoi!" - rallatteli joulupukki ja tontut, joita tuntui
pakkautuvan taas satamäärin ympärille, roikkuivat kiinni pukissa ja Minnassa.
Hjalmar myhäili ovella tyytyväisenä. Hän oli selvästikin pidetty ja kunnioitettu
vieras ja ystävä täällä, ei Hjalmar vaan Jalmari Korvatunturin väelle.
Pian oli tämä tapaaminen ohitse. Joulupukilla oli tavaton kiire, sillä
ihan kohta valkenisi jo aattoaamu ja kaikenlaista viime hetken puuhaa oli vielä tekemättä.
Joulupukki kyseli vielä Minnalta tarkistuksen vuoksi tämän lahjatoiveet,
joulumuori syötti Minnalle annoksen kuuluisaa Korvatunturin joulupuuroa ja
tontut kisailivat Minnan kanssa laulaen joulun piirileikkejä. Sitten
oli lyhyt vierailu Korvatunturille ohitse. Kuin yhdessä
hurauksessa riihitonttu jo kiidätti Minnaa taivaalla takaisin kotiin.
"Nukutko sinä vielä - herätyyyys!" Minna heräsi äidin huutoon ja avattuaan silmänsä
hän näytti hetken aivan pöllämystyneeltä.
"Olet tainnut nähdä unta!" - nauroi äiti, katsoessaan Minnaa. Minnan kyljessä
ja osin päälläkin yön nukkunut Kara-koira nuolaisi Millan naamaa antaen pikkupusut, vingahti
ja hypähti vuoteesta touhukkaasti matkoihinsa. "Nousepas nyt, on jouluaatto!" -
jatkoi äiti.
Pian Minna oli jo pukeutumassa. Hän harkitsi hetken, pitäisikö hänen kertoa äidilleen
käynnistään Korvatunturilla ja pihapiirissä asuvasta riihitontusta, mutta päätti
sitten pitää tämän salaisuuden sisällään. Äiti ei kuitenkaan uskoisi ja pitäisi
kaikkea vain unena.
Näin alkoi jouluaatto kaikkine kiireineen. Vielä olisi
tuotava kuusi sisälle, koristeltava se ja tehtävä kaikenlaista muuta
jouluvalmistelua. Minna käytti pientä koiraansa ulkona aamulenkillä ja koko ajan
hän odotti, että riihitonttu tervehtii häntä joltakin kulmalta. Tonttu ei
näyttäytynyt, vaikka Minna kyllä tunsi ja tiesi, että tämä tarkkailee häntä.
Sen sijaan Minna tapasi pihalla hyväntuulisen lumiukon, jolle hän joulun
kunniaksi sitoi kaulaan punaisen, lämpimän huivin. Tämä tuntui lumiukkoa suuresti
ilostuttavan ja lumiukko nauroi niin, että porkkana ihan värisi!
Jouluaattopäivä kului jännityksen täyteisenä kohti iltaa - pian tulisi joulupukki. Iltapäivällä
taivaalta alkoi leijua hitaasti joululunta, ihan kuin sadussa.
Minna olisi
halunnut, että aina ja ikuisesti olisi ollut joulu - hän ei olisi tahtonut
jouluaaton ikinä päättyvän.
Creative Commons -
Sinulla on vapaus:
kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva - Copyright
©
Flickr/Paul Morris