Alku Kurkista jouluun! Joulupelit Joululinkit Keskustelut Joulumusiikki Jouluviestit

Impivaara Impivaaran saunaa sellaisena, kuin se varmaankin aikoinaan on ollut. Kuva Seurasaaren museosta. Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta. *Kuva Copyright © Flickr/Mark Denovich Aleksis Kivi Aleksis Kivi (syntyjään Alexis Stenvall) (10.10.1834 – 31.12.1872) on Suomen kansalliskirjailija. Kivi oli ensimmäinen huomattavaa menestystä saavuttanut suomeksi kirjoittanut suomalainen kirjailija, joten häntä voidaan pitää suomalaisen kirjallisuuden isänä. Samalla Kivi on myös ensimmäinen, alkuperäinen ja väkevä runoilijapersoonallisuus suomalaisessa kirjallisuudessa - mies, joka muistetaan myös ihmisenä kirjojensa takaa. Hän myös ensimmäisenä suomalaisena proosatyylin mestarina houkutteli kielestämme esiin uusia poljennollisia ja maalauksellisia arvoja. Seitsemän veljestä ilmestyi keväällä 1870 Suomalaisen kirjallisuuden seuran julkaisemassa Novellikirjastossa. Tästä teoksesta on kirjoitettu niin paljon, että pitäydymme näillä joulusivuilla vain siinä pikkuriikkisessä tunnelmapalasessa, jossa kuvataan veljesten joulunviettoa. Kieltämättä veljesten joulu oli aika ryminää, sahteineen, painimisineen ja muine voimainkoetuksineen. Eikä jouluillan päätöskään mitenkään rauhaisa ollut, kun veljekset joutuivat jättämään palavan talonsa ja kiirehtämään vähissä pukineissa poikki salojen kohti Jukolaa. Sittenkin, veljesten tarkoitus oli varmaan viettää jouluaan sen perimmäisiä arvoja kunnioittaen. Ja kas, kaiken metelin ja uhon lomista ja alta kurkisteleekin meitä Kiven mestarillisesti välittäminä pieninä palasina oikea lämmin, turvallinen ja rakastava joulu. Antakaamme anteeksi veljeksille se, että kaikki kävi niin kuin kävi - olihan heillä varmaan huonoa onneakin matkassaan. Sittenkin heidän joulustaan tunnistamme paljon siitäkin joulusta, jota itsekin tavoittelemme. Ja onhan veljeksille joulu hyvin tärkeä, sillä heidän omistakin muistoistaan lapsuudestaan on heille ihaninta: jouluolkien kahina. Kuvat Erkki Tanttu. Lähteenä Turun Sanomat jouluoluen osalta. Veljesten joulun vietossa kiinnitämme huomiota siihen, että joulupukkia ei Impivaarassa liikkunut, eikä lahjoja jaettu. Kissa veljesten joulussa oli varsin keskeisessä osassa, mutta ei sekään sentään joulupukkina. Jouluolut Seitsemän veljeksen joulussa jouluolut oli hyvin keskeisessä asemassa. Se aiheutti Impivaaran tulipalonkin. Juhani komensi Eeroa viskaamaan olutta kiukaalle ja tämä teki työtä käskettyä. Tämän jälkeen seuranneessa yleisessä kahinassa palava päre viskattiin parvelta alas laattialle, tuhoisin seurauksin. Siellä se pian, veljesten huomaamatta, viritti olkihin vilkkaan tulen, jonka leviämisen veljekset havaitsivat liian myöhään. joulutonttua juuri nyt kurkkimassa Tunturisuden Joulusivuilla! Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta. *Kuva Seurasaaresta, Copyright © Flickr/Mark Denovich Seitsemän veljeksen joulu-ilta Impivaarassa On joulu-ilta. Ilma on suoja, harmaat pilvet peittää taivaan ja vasta tullut lumi peittää vuoret ja laaksot. Kuuluu metsästä hiljainen kohina, teeri illastaa urpuisessa koivussa, tilhiparvi punoittavassa pihlajassa, ja harakka, männistön kärkäs neito, kantelee varpuja vastaisen pesänsä perusteeksi. Niin mökissä kuin komeassa kartanossa on iloa ja rauhaa, niin myös veljesten pirtissä Impivaaran aholla. Ulkopuolella sen ovea näet olkikuorman, jonka Valko on vetänyt Viertolan kartanosta joulun kunnioiksi pirtin laattialle. Ei tainneet veljekset täälläkään unohtaa joulu-olkien kahinata, joka oli ihanin muistonsa lapsuuden ajoista. Mutta pirtistä kuuluu löylyn kohina kiukaan kuumilta kiviltä ja pehmeitten vihtojen hutkina. Ottavat nyt veljekset ankaran joulukylvyn. Ja koska viimein polttavan helteinen löylytys oli päätetty, astuivat he alas, pukivat päällensä ja istuivat levähtämään palkeille, jotka rahien verosta olivat asetetut pitkin seiniä. Siinä he istuivat, puhallellen ja vuodattaen hikeä. Loimottava päre valkaisi huonetta; Valko hinkalossaan rouskutteli kauroja, koska oli muistettu hänenkin jouluansa; torkkuen ja haukoitellen istui orrellansa kukko; Killi ja Kiiski, leu'at käpälillään, makasivat lähellä uunia, ja Juhanin polvilla kehräili entinen Jukolan vanha, vesiharmaa kissa. Rupesivat viimein Timo ja Simeoni rakentelemaan ehtoollista; mutta muut nostelivat lyhteitä sisään. Aukaisivat he siteet, levittelivät oljet permannolle noin korttelin paksulta, mutta paksummalta parvelle vielä, jossa he tavallisesti viettivät iltansa ja yönsä. - Valmis vihdoin oli ehtoollinen: seitsemän reikäleipää, kaksi tammipöytyrillistä höyryävää karhun-lihaa ja kiulullinen olutta seisoi pöydällä. Itse olivat he keittäneet oluensa, muistain tarkasti äitinsä menetystä tämän juoman panossa. Mutta olivatpa sen laittaneet väkevämmäksi tavallista talonpojan olutta. Mustanpunaisena kuohui se kiulussa; ja jos kannullisen sitä nielaisit, tunsitpa hieman huimausta aivossas. - Mutta pöydässä istuivat he jo kaikki, nauttien lihaa ja leipää ja kiulusta vaahtoavaa olutta. AAPO: Onpa tässä runsaastikin pinottu etehemme einettä. JUHANI: Syödään ja juodaan, pojat, sillä nyt on meillä joulu, joulu kaikilla, niin elikoilla kuin ihmisilläkin. Valeleppas, Timo-veikkoseni, oluella Valko-raiskan kaurakasaa tuolla soimessa. - Kas niin! olkoon menneeksi tuoppi kumminkin. Tänä iltana ei yhtään kitsautta, vaan kaikki saakoot, niin hepo, koira ja kissa kuin Jukolan iloiset veljekset. Kukko maatkoon rauhassa ja periköön osansa huomenna. Tuossa teille, Killi ja Kiiski, huikea kimpale karhun koivesta, ja tuossa sinulle, kissa-rukka. Mutta ensin kättä, sinä killisilmä! - Kas niin! Ja sitten molemmilla käsillä! Katselkaapas kissamme konsteja ja sanokaat, että minäkin olen hieman opetusmestaria. Kättä paiskelee hän jo molemmilla kääpillä yht'aikaa, ja silloinpa hän asettaa itsensä istumaan kuin vakava ukko ja pistää, veitikka, kumpaisetkin etutallukkansa kouraani. Noin! AAPO: Voi tuota pilaa! TUOMAS: Mitä miehen vielä vanhoilla päivillänsäkin pitää oppiman. JUHANI: On maar' se oppi vetänyt aikaakin. Mutta enpä hellittänyt poikaa ennen kuin hän molemmilla käpälillä kiitti opettajaansa. Nyt hän sen tekee kuin mies, ja maisteri on maksettu. - Sepä vasta kissa! Kas tuossa! pistäppäs poskees kappale karhua. Ja Kiiski ja Killi sitten. Niin, niin! "Visko miestä, mutta älä hänen koiraansa". Oikein! Mutta tähän tahdon lisätä: visko Jukolan Jussia, mutta älä hänen kissaansa. EERO: Noudatapas tänne sitä olut-kiulua, Juhani. Tätä Eeron pyyntöäpäs Juhani noudattikin hyvin tunnollisesti ja olut-kiulut alkoivat tyhjentyä yhä tiuhempaan Impivaaran lämpimässä joulupirtissä. Siitä veljekset kohta jo olivat puhtailla oljilla täydessä ristipainissakin ja kaamea jytinä kohosi ilmoille tässä joulu-illan vietossa, kun veljekset nakkoivat toisiaan permantoon niin, että oljet pölisivät. Emme jää pidemmäksi aikaa seuraamaan tätä aika kiihkeäksi riistäytyvää iltaa, vaan annamme veljesten jäädä viettämään omaa jouluaan. Vaikka talo illan päätteeksi Impivaarasta paloikin, selvisivät veljekset aikanaan yötä myöten turvaan Jukolaan, jossa heidän tämä joulunsa päättyi lopulta varsin mukavissa ja jouluisissa tunnelmissa. Ja aikanaan he rakensivat Impivaaraan entistäkin ehomman uuden talon, mutta se on jo seuraava osa veljesten jännittävää elämää. Veljekset pakenevat jouluyössä kohti Jukolaa, jouduttuaan jättämään Impivaaran talon, sen leimahdettua tuleen! Kiulut ja kauhat Entisaikojen kiuluja ja kauhoja. Kuva Seurasaaren museosta. Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta. *Kuva Copyright © Flickr/Mark Denovich

*** www.tunturisusi.com ***