Menu
Joulu
Joulukello Wanhan ajan maalaiskulttuuria

Luostarinmäen käsityöläismuseo.

Katso ylin kuva kokonaisena.
Hauskaa joulua Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva - Copyright © Tuomo Lindfors
Maaseutukulttuuria
Joulukello Vanhaa maaseutukulttuuria - talo Iitissä Hauskaa joulua All Rights Reserved
*Kuva - Copyright © Eila Kuivalainen
Kuva on tässä luvalla.
Aleksis Kivi

Aleksis Kivi (syntyjään Alexis Stenvall) (10.10.1834 – 31.12.1872) on Suomen kansalliskirjailija. Kivi oli ensimmäinen huomattavaa menestystä saavuttanut suomeksi kirjoittanut suomalainen kirjailija, joten häntä voidaan pitää suomalaisen kirjallisuuden isänä. Samalla Kivi on myös ensimmäinen, alkuperäinen ja väkevä runoilijapersoonallisuus suomalaisessa kirjallisuudessa - mies, joka muistetaan myös ihmisenä kirjojensa takaa. Hän myös ensimmäisenä suomalaisena proosatyylin mestarina houkutteli kielestämme esiin uusia poljennollisia ja maalauksellisia arvoja.

Seitsemän veljestä ilmestyi keväällä 1870 Suomalaisen kirjallisuuden seuran julkaisemassa Novellikirjastossa. Tästä teoksesta on kirjoitettu niin paljon, että pitäydymme näillä joulusivuilla vain siinä pikkuriikkisessä tunnelmapalasessa, jossa kuvataan veljesten joulunviettoa.

Kieltämättä veljesten joulu oli aika ryminää, sahteineen, painimisineen ja muine voimainkoetuksineen. Eikä jouluillan päätöskään mitenkään rauhaisa ollut, kun veljekset joutuivat jättämään palavan talonsa ja kiirehtämään vähissä pukineissa poikki salojen kohti Jukolaa. Sittenkin, veljesten tarkoitus oli varmaan viettää jouluaan sen perimmäisiä arvoja kunnioittaen. Ja kas, kaiken metelin ja uhon lomista ja alta kurkisteleekin meitä Kiven mestarillisesti välittäminä pieninä palasina oikea lämmin, turvallinen ja rakastava joulu.

Antakaamme anteeksi veljeksille se, että kaikki kävi niin kuin kävi - olihan heillä varmaan huonoa onneakin matkassaan. Sittenkin heidän joulustaan tunnistamme paljon siitäkin joulusta, jota itsekin tavoittelemme. Ja onhan veljeksille joulu hyvin tärkeä, sillä heidän omistakin muistoistaan lapsuudestaan on heille ihaninta: jouluolkien kahina.
Lähteenä Turun Sanomat jouluoluen osalta.

Joulukissa

Veljesten joulun vietossa kiinnitämme huomiota siihen, että joulupukkia ei Impivaarassa liikkunut, eikä lahjoja jaettu. Kissa veljesten joulussa oli varsin keskeisessä osassa, mutta ei sekään sentään joulupukkina.

Veljekset Hiidenkivellä

Joulukello Veljekset Hiidenkivellä - Puuveistos 1934 - Eva Ryynänen (1915 - 2001)

Lue veistoksesta alempaa. Kuva Public domain. Tämä kuva on tekijänoikeuden alaisesta taideteoksesta. Sen käyttö tällä sivulla perustuu tekijänoikeuslain (1961/404) 25 §:ään, jonka mukaan julkistetuista taideteoksista saa ottaa tekstiin liittyviä kuvia arvostelevaan tai tieteelliseen esitykseen.
Jouluolut

Jouluolut

Seitsemän veljeksen joulussa jouluolut oli hyvin keskeisessä asemassa. Se aiheutti Impivaaran tulipalonkin. Juhani komensi Eeroa viskaamaan olutta kiukaalle ja tämä teki työtä käskettyä.

Tämän jälkeen seuranneessa yleisessä kahinassa palava päre viskattiin parvelta alas laattialle, tuhoisin seurauksin. Siellä se pian, veljesten huomaamatta, viritti olkihin vilkkaan tulen, jonka leviämisen veljekset havaitsivat liian myöhään.



Pakkasyö on ja leiskuen, Pohja loimuja viskoo,
Kansa kartanon hiljaisen, yösydän-untaan kiskoo.
Ääneti kuu käy kulkuaan, puissa lunta on valkeanaan.
Kattojen päällä on lunta, tonttu ei vaan saa unta.

Ladosta tulee, hankeen jää, harmaana uksen suuhun.
Vanhaan tapaansa tirkistää, kohti taivasta, kuuhun.
Katsoo metsää, min hongat on, tuulen suojana kartanon.
Miettivi suuntaan sataan, ainaista ongelmataan.

Partaa sivellen aprikoi, puistaa päätä ja hasta,
"Ei, tätä ymmärtää en voi. Ei, tää pulma on vasta."
Heittää tapaansa järkevään, taas jo pois, nämä vaivat nään.
Lähtee toimeen ja työhön, lähtee puuhiinsa, yöhön.

Lammasten luo käy karsinaan, makuulla tapaa ne ukko.
Kanat jo katsoo pienallaan, istuu ylinnä kukko.
Kopissa vahti hyvin voi, herää ja häntää liehakoi.
Tonttu harmaa ja nuttu, vahdille kyllä on tuttu.

Puikkii ukko jo tupahan, siellä on isäntäväki.
Tontulle arvoa antavan, näiden jo aikaa näki.
Varpain hiipivi lasten luo, nähdäkseen sulot, pienet nuo.
Ken sitä kummeksis juuri, hälle se riemu on suuri.

Vaiti metsä on alla jään, kaikki elämä makaa.
Koski kuohuvi yksinään, humuten metsän takaa.
Tonttu, puoleksi unissaan, ajan virtaa on kuulevinaan.
Tuumii minne se vienee, missä sen lähde lienee.

Pakkasyö on ja leiskuen, Pohja loimuja viskoo.
Kansa kartanon hiljaisen, aamuhun unta kiskoo.
Ääneti kuu käy laskemaan, puissa lunta on valkeanaan.
Kattojen päällä on lunta, tonttu ei vaan saa unta.


Joulun kauneus
Seitsemän veljestä
Joulukello Seitsemän veljestä Virossa - Aleksis Kivi päev 2015

Aleksis Kivi -päivä 9.10.2015. Tapa, Viro - Tapa Gümnaasium, Tapan lukio.
Hauskaa joulua All Rights Reserved
*Kuva - Copyright - Foto Ida Söderlund/Soome Instituut © Flickr/Finnish Institute in Estonia
Seitsemän veljestä © Suomen Viron-instituutti | Soome Instituut
Kuva on tässä luvalla.
Veljekset Hiidenkivellä
Joulukello Veljekset Hiidenkivellä - Puuveistos 1934 - Eva Ryynänen (1915 - 2001)

Kuvanveistäjä Eva Ryynänen suosi veistosmateriaalinaan puuta, jonka käsittelyssä hän oli vertaamaton mestari. Seitsemää veljestä esittävää puuveistostaan Eva Ryynänen piti ensimmäisenä varsinaisena taideteoksenaan. Idean veistokseensa hän sai, luettuaan nuoruudessaan Kiven Seitsemää veljestä. Eva Ryynänen pääsi tällä veistoksellaan opiskelemaan taidetta Suomen taideakatemiaan vuonna 1934. Itse hän totesi jälkeenpäin tästä veistoksestaan:

"Puunkantoreissulla otin hiilen hellasta ja haapapölkky peilautui hiidenkiveksi. Minusta se oli niin tragikoomista, kun ne raukat seitsemän pörröpäätä meinaa nälkään kuolla härkien piirityksessä. Ja sillä minua vietiin sitten Suomen taideakatemiaan viideksi vuodeksi."
Hauskaa joulua All Rights Reserved
*Kuva - Copyright © Nina
Kuva käytetty luvalla.


Suuren henkilöryhmän veistämisessä yhdestä ainoasta puusta oli tavaton työ ja niinpä sivulta veistämistä seurannut Eva-neitosen isä kehottikin tytärtään jo monta kertaa luopumaan koko askareesta.

Sisukkaasti Eva Ryynänen kuitenkin saattoi työn loppuun asti ja hyvä niin, sillä saihan täten syntynsä yksi veistotaiteemme merkittävimmistä ja kauneimmista aikaansaannoksista. Veljesten olemukset ilmeitä myöten on tavoitettu täydellisesti Aleksis Kiven hengessä ja esimerkiksi Eeron polvetkin suorastaan notkahtavat hänen huutonsa painosta. (Lähde blogi Hurmioitunut: Eva Ryynäsen ateljee ja koti).
Aattoilta Impivaarassa

Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva Seurasaaresta, Copyright © Flickr/Mark Denovich


Seitsemän veljeksen joulu-ilta Impivaarassa

"Iloitkaat ja riemuitkaat,
Nyt on meillä joulu;
Nyt on oltta ammeet täynnä,
Haarikat ja kiulut;
Ammeet täynnä, ammeet täynnä,
Haarikat ja kiulut!"


On joulu-ilta. Ilma on suoja, harmaat pilvet peittää taivaan ja vasta tullut lumi peittää vuoret ja laaksot. Kuuluu metsästä hiljainen kohina, teeri illastaa urpuisessa koivussa, tilhiparvi punoittavassa pihlajassa, ja harakka, männistön kärkäs neito, kantelee varpuja vastaisen pesänsä perusteeksi. Niin mökissä kuin komeassa kartanossa on iloa ja rauhaa, niin myös veljesten pirtissä Impivaaran aholla. Ulkopuolella sen ovea näet olkikuorman, jonka Valko on vetänyt Viertolan kartanosta joulun kunnioiksi pirtin laattialle. Ei tainneet veljekset täälläkään unohtaa joulu-olkien kahinata, joka oli ihanin muistonsa lapsuuden ajoista.

Mutta pirtistä kuuluu löylyn kohina kiukaan kuumilta kiviltä ja pehmeitten vihtojen hutkina. Ottavat nyt veljekset ankaran joulukylvyn. Ja koska viimein polttavan helteinen löylytys oli päätetty, astuivat he alas, pukivat päällensä ja istuivat levähtämään palkeille, jotka rahien verosta olivat asetetut pitkin seiniä. Siinä he istuivat, puhallellen ja vuodattaen hikeä. Loimottava päre valkaisi huonetta; Valko hinkalossaan rouskutteli kauroja, koska oli muistettu hänenkin jouluansa; torkkuen ja haukoitellen istui orrellansa kukko; Killi ja Kiiski, leu'at käpälillään, makasivat lähellä uunia, ja Juhanin polvilla kehräili entinen Jukolan vanha, vesiharmaa kissa.

Aattoilta Impivaarassa

Rupesivat viimein Timo ja Simeoni rakentelemaan ehtoollista; mutta muut nostelivat lyhteitä sisään. Aukaisivat he siteet, levittelivät oljet permannolle noin korttelin paksulta, mutta paksummalta parvelle vielä, jossa he tavallisesti viettivät iltansa ja yönsä. - Valmis vihdoin oli ehtoollinen: seitsemän reikäleipää, kaksi tammipöytyrillistä höyryävää karhun-lihaa ja kiulullinen olutta seisoi pöydällä. Itse olivat he keittäneet oluensa, muistain tarkasti äitinsä menetystä tämän juoman panossa. Mutta olivatpa sen laittaneet väkevämmäksi tavallista talonpojan olutta. Mustanpunaisena kuohui se kiulussa; ja jos kannullisen sitä nielaisit, tunsitpa hieman huimausta aivossas. - Mutta pöydässä istuivat he jo kaikki, nauttien lihaa ja leipää ja kiulusta vaahtoavaa olutta.
AAPO: Onpa tässä runsaastikin pinottu etehemme einettä.

JUHANI: Syödään ja juodaan, pojat, sillä nyt on meillä joulu, joulu kaikilla, niin elikoilla kuin ihmisilläkin. Valeleppas, Timo-veikkoseni, oluella Valko-raiskan kaurakasaa tuolla soimessa. - Kas niin! olkoon menneeksi tuoppi kumminkin. Tänä iltana ei yhtään kitsautta, vaan kaikki saakoot, niin hepo, koira ja kissa kuin Jukolan iloiset veljekset. Kukko maatkoon rauhassa ja periköön osansa huomenna. Tuossa teille, Killi ja Kiiski, huikea kimpale karhun koivesta, ja tuossa sinulle, kissa-rukka. Mutta ensin kättä, sinä killisilmä! - Kas niin! Ja sitten molemmilla käsillä! Katselkaapas kissamme konsteja ja sanokaat, että minäkin olen hieman opetusmestaria. Kättä paiskelee hän jo molemmilla kääpillä yht'aikaa, ja silloinpa hän asettaa itsensä istumaan kuin vakava ukko ja pistää, veitikka, kumpaisetkin etutallukkansa kouraani. Noin!

AAPO: Voi tuota pilaa!

TUOMAS: Mitä miehen vielä vanhoilla päivillänsäkin pitää oppiman.

JUHANI: On maar' se oppi vetänyt aikaakin. Mutta enpä hellittänyt poikaa ennen kuin hän molemmilla käpälillä kiitti opettajaansa. Nyt hän sen tekee kuin mies, ja maisteri on maksettu. - Sepä vasta kissa! Kas tuossa! pistäppäs poskees kappale karhua. Ja Kiiski ja Killi sitten. Niin, niin! "Visko miestä, mutta älä hänen koiraansa". Oikein! Mutta tähän tahdon lisätä: visko Jukolan Jussia, mutta älä hänen kissaansa.

EERO: Noudatapas tänne sitä olut-kiulua, Juhani.


Tätä Eeron pyyntöäpäs Juhani noudattikin hyvin tunnollisesti ja olut-kiulut alkoivat tyhjentyä yhä tiuhempaan Impivaaran lämpimässä joulupirtissä. Siitä veljekset kohta jo olivat puhtailla oljilla täydessä ristipainissakin ja kaamea jytinä kohosi ilmoille tässä joulu-illan vietossa, kun veljekset nakkoivat toisiaan permantoon niin, että oljet pölisivät. Emme jää pidemmäksi aikaa seuraamaan tätä aika kiihkeäksi riistäytyvää iltaa, vaan annamme veljesten jäädä viettämään omaa jouluaan.

Vaikka talo illan päätteeksi Impivaarasta paloikin, selvisivät veljekset aikanaan yötä myöten turvaan Jukolaan, jossa heidän tämä joulunsa päättyi lopulta varsin mukavissa ja jouluisissa tunnelmissa. Ja aikanaan he rakensivat Impivaaraan entistäkin ehomman uuden talon, mutta se on jo seuraava osa veljesten jännittävää elämää.

Pako Impivaarasta

Veljekset pakenevat jouluyössä kohti Jukolaa, jouduttuaan jättämään Impivaaran talon, sen leimahdettua tuleen!

Piirroskuvat Erkki Tanttu.
Maaseutukulttuuria
Joulukello Vanhaa maaseutukulttuuria Hauskaa joulua Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva - Copyright © Ville.fi
*** tunturisusi.com linkit ***