Kävyt joulua koristamassa
Kävyistä saa joko sellaisenaan taikka askartelemalla mitä
luonnollisimpia ja kauneimpia joulukoristeita. Ensiksi pitää vain käydä
keräämässä pussillinen käpyjä ja sitten voi käydä toimeen. Männynkävyt
kuivuvat ja avautuvat huonelämmössä muutamassa päivässä kuin kukkaansa
ja ovat valmiita käyttöön.
Kävyistä ja havuista voi rakentaa kauniin jouluseppeleen, kuten tapahtuu kuvassa yllä.
Sen voi sijoittaa vaikkapa ulko-oven pieleen, taikka ikkunaan - kuvassa oikealla
yläkuvan seppele valmiina ikkunassa.
Yksinkertaisen käpykoristeen saa aikaan esimerkiksi joulupöytään, kun liittää
käpyjä, nauhaa apuna käyttäen, käpyketjuksi - koristenauhaksi. Kävyistä voi muotoilla mitä erilaisimpia
kuvioita, kuten sydämen, kun käyttää apuna vaikkapa rautalankaa. Käpyjä voi käytellä lisukekoristeina
mitä erilaisimmissa paikoissa, myös esimerkiksi joulukukkakimpuissa.
Käpyhän jo sellaisenaan, ilman mitään lisukkeita, on mitä kaunein ja aidoin
luonnon muovaama joulukoriste.
|
Lähteet
Kotiliesi, Tunturisusi
Creative Commons -
Sinulla on vapaus:
kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva ylinnä ja oikealla Copyright
©
Flickr/Steven Combs
|