Lucian päivä ja Lucia-neito

Erityisesti ruotsinkielisessä kulttuurissa juhlitaan Lucia-neitoa Lucian päivänä. Lucian päivän vietto 13. joulukuuta on jo pitkään kuulunut joulun odotuksen perinteisiin. Taustalla on ajatus tuoda valoa vuoden pimeimpään aikaan.

Juhla periytyy meille katolisesta pyhimyskalenterista. Taustalla olivat myös saksalaiset joulutavat. Tutkijoiden mukaan perinteessä yhdistyvät Pyhä Nikolaus, joulupukki, Jeesus-lapsi ja Lucifer.

Henkilö, josta legenda sai alkunsa, syntyi tiettävästi vuonna 283 ja kuoli vuonna 303. Yhden legendan mukaan hänen sulhasensa kavalsi Lucian olevan kristitty aikana, jona Rooman keisari Diocletianus vainosi kristittyjä. Lucian ympärille yritettiin muun muassa sytyttää tuli, joka ei kuitenkaan tarttunut häneen. Luciaa on ilmeisesti palvottu pyhimyksenä Italiassa jo 400-luvulla. Pyhä Lucia on sokeiden ja silmäsairaiden suojelija, jonka muistopäivää vietetään keskellä pimeintä vuodenaikaa ja joulun odotusta.

Pohjoismaihin Lucia-kultti siirtyi keskiajalla, ja Suomessa varhaisin maininta on 1330-luvulta. Pyhimyksen juhlinta levisi koulujen kautta, kun Ruotsi-Suomessa 13.12. oli lukukauden päätöspäivä.

Lucian päivänä valitaan Lucia-neito, joka on pukeutunut valkoisiin vaatteisiin, punaiseen vyöhön ja kynttiläkruunuun ja kantaa kädessään kynttilää. Lucian kynttiläkruunu symboloi enkelin sädekehää. Ensimmäinen Lucia valittiin Suomessa vuonna 1898, ja kilpailut ja kulkueet yleistyivät 1900-luvulla. Helsingissä valittiin 1950 Svenskfinlands Rikslucia, josta juontaa nykyinen Suomen Lucian valinta. Koko Suomen Lucia kruunataan vuosittain Helsingin tuomiokirkossa. Tämän lisäksi useilla paikkakunnilla ja kouluissa valitaan omia Lucia-neitoja ja järjestetään Lucia-kulkueita.

Lucian päivä on valon juhlaa, ja Lucia - suomeksi Valotar - tuo mukanaan valon pimeyden keskelle. Joulukuun 13. päivänä kaunis Lucia neitoineen kulkee alas Helsingin tuomiokirkon portaita ja edelleen Finlandia-talolle seuranaan lukemattomia satuhahmoja ja mainoskylttejä. Monikaan ei tiedä, että tässä yhteydessä esitetty tärkeä laulu "Sankta Lucia" on alun perin napolilainen venelaulu, joka kertoo Napolin satamasta nimeltä - Santa Lucia! Myöhemmin Lucia-neito osallistuu useisiin tapahtumiin. Lucian kruunaaminen muistuttaa hiukan missikilpailuja. Ensin valitaan Lucia ja sitten tälle langetetaan edustustehtäviä ja velvollisuuksia. Luciakin kiertelee missien tapaan joulun alla vierailemassa sairaaloissa, vanhainkodeissa, hoitolaitoksissa ja kouluissa valon ja ilon lähettiläänä.

Alun perin Lucian kerrotaan olleen ruskeahiuksinen, mutta nykyään valon ja ilon tuojalle kelpuutetaan muunkin väriset hiukset.


Hauskaa joulua! San Diego, Kalifornia, USA - Kuvassa oikealla Lucia-neito San Diegossa, Kaliforniassa, Yhdysvalloissa - vuosi on 2003.

Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva oikealla Copyright Christopher Keach
Lucia-neito
Lucia-neito
Hauskaa joulua Tukholma, Ruotsi - 13.12.2009.

Lucia-neito Ruotsissa.
Hauskaa joulua All rights reserved
*Kuva Copyright - All rights reserved: © Stefan Jansson - Used with permission.
Hauskaa joulua Ruotsi Vaxholm - 13.12.2009. Hauskaa joulua Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva Copyright Bengt Nyman
Lucia-neito
Hauskaa joulua Ruotsi - 13.12.2009. Hauskaa joulua Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva Copyright Jan Bengten
Hauskaa joulua Inkoo, Suomi - 13.12.2009.

Lähteet
Irma Savolainen: Lucian päivä
Tampereen Kirkkosanomat

Hauskaa joulua All rights reserved
*Kuva Copyright - All rights reserved: © jaska_h - Used with permission.
*** www.tunturisusi.com ***