Joulupukki Hollannissa - Sinter Klaas eli San Klaas - Sinterklaas
Pyhän Nikolauksen maineteot ja hurskas maine saavuttivat Euroopassa
ensimmäisenä Alankomaat
hollantilaisten merimiesten mukanaan tuomina.
Alkuperäisin Nikolaus-pukki onkin syntynyt näin juuri Hollannissa,
Siellä pukki on nimeltään Sinter Klaas tai San Klaas, Sinterklaas.
Sinterklaas ei tulekaan lahjoineen poroilla Korvatunturilta, vaan laivalla Espanjasta.
Sinterklaas asuu Espanjassa, tarkemmin ottaen Madridissa. Siellä hän pakkaa höyrylaivan täyteen lahjoja
ja suuntaa laivan keulan kohti Hollantia. Hollantiin saavuttuaan
Sinterklaas nousee valkoisen ratsun selkään ja ratsastaa lahjoineen
talolta talolle.
Lahjat pukki jättää takan eteen odottamaan asetettuun kenkään,
josta hän saa jonkin siihen asetetun vihanneksen hevoselleen.
Jo ennen tätä lahjojen jakomatkaansa Sinterklaas on kierrellyt
Hollannissa kurkkimassa lasten kiltteyttä. Tuhmat lapset hän nappaa mukaansa,
ja vie Madridiin asti piiskattaviksi.
Sinterklaasin apulaisina liikkuvat tontut eivät näytä meikäläisiltä,
punanuttuisilta tontuilta, vaan he ovat mustia Pettereitä - Zwarte Piet.
Kuvassa oikealla lapsonen ja Sinterklaas kohtaavat.
Creative Commons -
Sinulla on vapaus:
kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva oikealla Copyright
©
Tino Stulen
|
|
Mustat Petterit - Zwarte Piet
Sinterklaasin, Hollannin joulupukin apulaisina liikkuvat tontut eivät ole
punanuttuisia meidän tonttujemme tapaan, ja heidän naamansakin on nokimusta.
Zwarte Piet - vapaasti käännettynä Musta Petteri, ei suinkaan ole
rasistinen ilmaus. Mustat Petterit ovat saaneet mustan värinsä ja nimensä
siksi, että heistä tulee nokimustia ahtaissa savupiipuissa,
joihin he tunkeutuvat lahjoineen. Mustat Petterit ovat oma erityinen
ja eksoottinen tontturyhmänsä ja he ovat hyyvin ihailtuja ja rakastettuja. Kaikki Mustat Petterit ovat hyvin tietoisia
erityisasemastaan ja ylpeitä tehtävästään. (http://suosikki.fi/blogit/bounce/joulu-meni-jo)
Hollannin joulupukki, Sinterklaas, ja Mustat Petterit tulevat Espanjasta Hollantiin
laivalla. Lahjoja he jakavat Hollannissa valkoisella hevosella ratsastaen.
Alla kuvassa musta Petteri ennen savupiippuun tunkeutumista!
Creative Commons -
Sinulla on vapaus:
kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuvat Copyright
©
Marianne de Wit
|
|
Hollannin "tavalliset" joulutontut
Hollannissa liikkuu Sinterklaasin ohella myös ihan sama joulupukki, kuin meilläkin,
ja hänen joulutonttunsa ovat ihan tavallisia joulutonttuja, eivät Mustia Pettereitä.
Hollantilaisten joulupukki saapuu Hollantiin Suomen Lapista.
Joulupukki liikkunee Hollannissa samaan aikaan kuin muuallakin, eli jouluaattona,
mutta Sinterklaas jakaa lahjansa jo joulukuun 5. päivänä. Siis Nikolauksenpäivänaattona, päivää ennen joulukuun
6. päivää, joka on Nikolauksen päivä. Sinterklaas tuo lahjansa lasten tarkoitusta varten
ripustamiin säkkeihin taikka sukkiin.
Joulutontut ja Mustat Petterit tarkkailevat huolella lapsia ennen lahjojen jakamista
He pitävät tarkkailustaan kirjanpitoa ja raportoivat joulupukille ja Sinterklaasille.
Kilteille lapsille Sinterklaas tuo lahjoja, mutta tuhmia lapsia alkavat
Mustat Petterit ajaa takaa oikein kepakon kanssa! Varsinaiset joulutontut
eivät äidy näin hurjiksi, vaan pysyvät aina kiltteinä - toivottavasti.
Sinterklaasin lahjojen jakoilta on Hollannissa nimeltään "Sinterklaasavond" tai "Pakjesavond".
Tuolloin saattaa ovelta kuulla koputuksen, ja kun oven menee avaamaan, löytää
mitä runsaimmin täytetyn lahjasäkin. Sillä edellytyksellä, että on muistanut olla kilttinä.
Pepernoot
Nikolauksenpäivänaattona pidetään Sinterklaasin kunniaksi juhliakin, joissa
nautitaan kaikenlaista pientä hyvää, kuten joulukeksejä ja joulukakkuja.
Näiden juhlien yksi makupaloista on pepernoot, joka on kuin pippuripähkinä-karamellia.
Pepernootit ovat vaaleita ja pyöräkänmuotoisia, ja niiden valmistusaineina
ovat jauhot, kaneli, sokeri ja neilikka. Pepernootit ovat melko sitkeitä
ja kovettuvat vähitellen, kun joutuvat ilman kanssa tekemisiin.
Näissä juhlissa leikitään myös aarteenetsintää. Pepernootejakin viskataan kourallinen
nurkkiin ja sitten lapset voivat etsiä niitä.
Prettige Kerstfeest!
Prettige Kerstfeest on Hyvää Joulua hollanniksi.
Creative Commons -
Sinulla on vapaus:
kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuvat oikealla Copyright
©
cerfon
|
|
|