Joulu

Nuutinpäivä 13.1.

Nuutin nimipäivää, eli nuutinpäivää vietettiin alkuaan heti loppiaisen jälkeen tammikuun 7. päivä, mutta kun tammikuun puolivälin tienoilla on tutkijoiden mukaan ollut vanha muinaisviikinkien juhla, siirtyi nuutinpäivä jo vuonna 1708 nykyiselle paikalleen 13.1. Vanha kansa on aikoinaan puhunut vanhasta nuutista, jota juhlittiin siis 7.1. - ja uudesta nuutista, jota juhlitaan 13.1. Nuutinpäivä eli nuutti on ollut eräänlainen puolipyhä, jolloin ei käynyt laatuun tehdä mitään suuria töitä, mutta jotakin pientä oli soveliasta toimitella.

Nuutinpäivä on saanut nimensä kahden tanskalaisen Knud-nimisen pyhimyksen mukaan, pyhän Knudin - sekä prinssi ja herttua Knud Lavardin mukaan. He kokivat molemmat marttyyrikuoleman varhaisella keskiajalla. Herttua Knud Lavard kuoli 7.1.1131 serkkunsa surmaamana heti joulurauhan päätyttyä. Mutta minkä takia Nuutin päivää siirrettiin 1700-luvulla lähes viikolla eteenpäin? Eräät tutkijat ovat pohtineet, että pyhimysjuhlalla haluttiin korvata pakanallinen jul-juhla, muinaisviikinkien mahtava joulu.

Jouluenkeli

Nuuttipukit. Uusikaupunkilaisia lapsia tammikuussa 1960. Lapset ovat pukeutuneet Nuuttipukeiksi nuutinpäivänä 13.1. Osalla naamarit, aurinkolasit, naamiaisvaatteet. - Kuva Uudenkaupungin museo.

Nuuttipukit, nuuttiparoonit ja pasurit

Joulun lopettajaiskulkueet, Knuutin kiertueet, kulkivat aikoinaan talosta taloon. Taloista kerjättiin tähteitä joulukauden herkuista, myös ruoista - mutta erityisesti juomista. Nuuttipukit kinusivat viimeisiä pisaroita oluttynnyreistä, joiden pohjahiiva jo häämötti, sillä eihän talojen oma väkikään ollut viettänyt joulua kuivin suin.

Etenkin Etelä- ja Lounais-Suomessa eli vielä 1930-luvulle asti nuuttipukkiperinne.

Nuuttipukit, noin viiden hengen joukkiot, koostuivat lapsista ja nuorista, mutta etenkin aikuisista miehistä. Nämä ryhmät kiersivät oman ja naapurikylän taloja, ja olivat pukeutuneet varsin kummallisesti ja tarkoituksellisen rumasti, ihan pelottavasti. Heillä saattoi olla eläinnaamarit päässään, sarvineen kaikkineen, tai sitten kasvot oli noettu - jotta räyhähenkistä pukkia ei taloissa tunnistettaisi. Naamari saattoi olla tehty vaikka lampaannahasta.

Ainakin joukkion pääpukilla eli -pukarilla oli päässä sarvet. Pääpukkia kutsuttiin nuuttiparooniksi taikka pasuriksi. Miehet pukeutuivat usein naisiksi ja naiset puolestaan miehiksi, sillä naisiakin saattoi olla mukana. Asuihin kuuluivat ikäkulut takinreuhkat taikka nurinkäännetyt, koin puoliksi syömät turkkirähjät ja karvalakit. Nuuttipukkien muuna varustuksena olivat luudat, pamput, kepit ja aisakellot.

Taloon tullessaan nuuttipukit huusivat jo ovelta röyhkeän vaativina: "Saako Nuutti tulla!?" Ja kun sisään päästiin, alettiin heti haistella, olisiko talon tynnyreissä taikka kellarissa tarjolla olutta. Eikä tyydytty vain haistelemaan, vaan huudettiin: "Olvitapit auki niin kuin olisi jo!"

Jos talo tarjosi antejaan, siitä kiitettiin laululla tai runonpätkällä, toivotettiin hyvää tulevaa satoa ja karjaonnea ja vielä kirjoitettiin ennen poistumista pirtin seinään "Nuutti on kuitti". Tämä kirjoitus ei tietenkään liittynyt väsymykseen vaan se oli ikäänkuin virallinen ilmoitus eli kuittaus siitä, että talo oli tehnyt velvollisuutensa ja tarjonnut nuuttipukeille oluet ja muut herkut. Tosin, kyllä juovuksissa toikkarointi lopulta sai nuuttipukit väsymäänkin.

Olut ja sahti olivat tässä vaiheessa joulukautta sen verran lopuillaan, että tynnyreistä saatiin saaliiksi melko sakeaa juomaa. Tämän vuoksi päivää kutsuttiin myös hiivanuutiksi tai sakkanuutiksi.

Jos tarjoilu ei talossa pelannut nuuttipukkien toivomalla tavalla, syydettiin talonväen niskaan sarjoittain manauksia, solvauksia ja uhkauksia ennen poistumista, jollei sitten pyritty jo ihan käsirysyynkin.

Röyhkeitä, rivoja ja päihtyneitä räyhääjiä

Myöhempinä aikoina tutuksi tullut joulupukki muistutti ulkoasultaan hyvin paljon nuuttipukkia aina 1940-luvulle asti. Joulupukkia pidetään hyvyyden vertauskuvana, mutta nuuttipukki on perinteessämme ollut ihan toista maata. Nuuttipukit ovat kierroksillaan humaltuneet ja sen myötä räyhänneet ja käyneet hyvinkin röyhkeiksi.

Vanha sananparsi, joka kertoo hyvän Tuomaan tuovan joulun ja pahan Nuutin sen vievän pois, korostaa Nuutin pahuutta. Nuuttipukit liikkuivat naamioituneina ja sekin houkutti humalatilan kera selvittelemään asioita erityisesti ikäviksi koettujen naapureiden kanssa. Niinpä nuuttipukit käyttäytyivät häpeämättömästi ja puhuivat rivoja.

Joskus isoimmassa talossa tanssittiin joulukauden lopettajaiset. Sitten arkityöt odottivat, alkoivat "selkäviikot ja reikäleivät".

Hyvä Tuomas joulun tua, paha Knuuti poijes viä.
- Noormarkku 1938

Nuutin syötin, Nuutin juotin,
Nuutin nurkalle nukutin.
Nuutti nukku nuhjuhinsa,
vaipu vaateriesyhinsä.
Tuopa tuolta hiivanpieliist
tammisesta huonehesta,
koivusen tapin takaa,
jos tuolla jotakin makaa.
Sitten mä mahtan toki tuhma olla,
jos mä toistai teille tulen.
- Heinolan pitäjä 1914


Kiltti pukki

Nykypäivän joulupukki edustaa suurinta ystävällisyyttä ja hyvyyttä. Hän on todellakin nuuttipukin vastakohta.

Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva - Copyright © TaylorHerring

Nuuttipukkeilu osana ilveilyn perinnettä

Nuuttipukeissa on sitä samaa karnevaalihenkeä ja ilveilyä, jota liittyy kansainväliseen katolisperäiseen laskiaisperinteeseen. Nuutinpäivä on ollut riemukas hetki nuorisolle, koska silloin on saanut käyttäytyä tavalla, joka muulloin olisi ollut sopimatonta. Kyläläisten arvojärjestykselle ei annettu mitään arvova, vaan ryypiskeltiin, kerjättiin, laulettiin pilkkalauluja ja riehattiin. Aikana, jolloin mahdollisuuksia ajanvietteeseen ja huvitteluun on ollut rajallisesti, nuuttipukkeilu on tuonut piristävän lisämahdollisuuden hauskaan riehailuun, keskelle talven pimeää aikaa ja joulun jatkoksi.

Itse asiassa kyseessä on hieman samantapainen "sopimaton käytös", kuin nykyajan penkinpainajaisriehassa tai polttareissa. Entisaikaan nuuttipukkien liikkumisen saattoi kaupungin pormestari jopa kieltää, koska se aiheutti epäjärjestystä. Erityisesti paheksuttiin sitä, että nuuttipukkien joukossa oli jopa aikuisiakin.

Nuuttipukkeilun taustalla on myös vakavampia virityksiä, sillä Nuutin päivän naamiokiertueet edustavat vanhaa pohjoismaista juhlaperinnettä. Äänekkään juhlinnan taustalla on ajateltu olevan uskomuksen, että suvun vainajat tulevat joulun ajaksi entiseen kotiinsa ja juhla-ajan loppuessa heidät halutaan ajaa pois etteivät he jäisi harhailemaan ja kummittelemaan taloon. Tuntemattomana pysymisen pyrkimys olisi tällöin estää vainajien henkiä näkemästä kuka poisajaja on ja kestitys ikään kuin palkka talon nykyisille asukkaille tehdystä palveluksesta.

Pukkeja ja hulluttelua tapanista lähtien

Pukkien ilveenpito kylänraiteilla ja taloissa ei rajoittunut vain nuutinpäivään, vaan itse asiassa varsinaisen, oikean joulupukin aattokäynnin jälkeen rauhaa kesti vain joulupäivän, ja jo tapaninpäivänä ilmestyivät kujille ja raiteille ensimmäiset hulluttelevat pukit.

Tapanina jo aamusta työntyivät pirtteihin naapuritalojen miehet, jotka kyselivät tapania ja joille piti antaa juotavaa, olutta tai viinaa. Pohjanmaalla, Savossa ja Karjalassa "tapaninkysyjät" uhkasivat leikillään särkeä uunin, ellei kestitystä annettaisi.

Jouluenkeli

Uusikaupunkilaisia lapsia tammikuussa 1959. Lapset ovat pukeutuneet Nuuttipukeiksi nuutinpäivänä 13.1.1959. Osalla naamarit, aurinkolasit, naamiaisvaatteet. Ryhmässä mukana lahjoittaja. - Kuva Uudenkaupungin museo.

Tapanina kierteli erityisesti Hämeen ja Satakunnan kylien raiteilla miesporukoita ja nuorisoa kuljettaen mukanaan kummallisia eläin- ja ihmishahmoja, "pukkeja", "tapaneita", "parooneja" ym. ja "tapaninlaulajia", jotka esittivät keskiaikaiseen Pyhän Tapanin legendaan pohjautuvaa laulua tai sen uudempia versioita. Tapanista alkoi sekä läntisessä Suomessa että Suomen ja Venäjän Karjalassa uuteen vuoteen, loppiaiseen, tai peräti nuutinpäivään kestävä hullutteluaika, jolloin kierreltiin taloissa tuntemattomaksi naamioituneina joulupukkeina, -muoreina, -ämminä, -kummeina, -morsiamina, -kuhlakkoina, -ropakkoina ja -smuutteina, ei kuitenkaan vielä tuolloin joulusmurffeina.

Nämä hulluttelevat pukit saattoivat liikkua omissakin vaatteissaan, esiintyen tynnyrinpesijöinä, jotka vaativat tynnyrintappia nähdäkseen, oliko astioissa vielä mitään jäljellä. Useimmiten joko jalan taikka hevoskyydillä liikkuvat remuavat seurueet kuljettivat nähtävyytenä mukanaan Nuutti-Paroonia tai muuta hyvin näyttävästi puettua, erikoisen kummallista olentoa.

Riukuehtoo

Eräissä hämäläispitäjissä miehet viettivät joulun jälkipyhinä riukuehtoota. Sahtiastioita ja lehmänkelloja pitkässä seipäässä olallaan kantaen he työntyivät sisään taloihin pilailemaan, kestitystä saamaan ja keräämään oluttakin mukaansa. Näin pitkitettiin juhlaa ja olihan näin tarjolla aina uusi tilaisuus jatkaa juopottelua, vieläpä ilmaisilla juomilla, joka useille näissä juhlissa oli kaikkein tärkeintä.

Nuutinpäivän vietto nykyisin

Monilla tuntuu nykyisessä kiireen maailmassa joulunvietto päättyvän jo jouluaattoon, mutta kuitenkin viimeistäänkin loppiaiseen. Nuutinpäivän vietto kaikkine siihen liittyvine perinteineen on suurelta kansalta jäänyt ja unohtumassa. Alkuperäisessä muodossaan nuuttipukkeja ei ehkä moni enää kaipailekaan ryyppyjä kerjäilemään ja riitaa haastamaan, mutta silti olisi suotavaa, että päivää perinteineen pidettäisiin yllä.

Paikoin Suomessa nuuttipukkiperinnettä onkin pidetty yllä ja myös yritetty elvyttää. Nykyisin nuuttipukkeina kiertää varsinkin lapsia, jotka käyttäyvät kiltisti. He voivat kertoa vitsejä, esittää arvoituksia, lausua runoja tai tehdä taikatemppuja. Esiintymispalkkiokseen he eivät tarvitse olutta ja ryyppyjä, vaan karkkeja tai hedelmiä, joskus toki pientä rahaakin tiernapoikien tapaan.

Nämä nykypäivän iloiset lapsinuuttipukit ovat samankaltaisia, kuin palmusunnuntain virpojanoidat. He ovat odotettuja ja toivottuja vieraita, mitä eivät suinkaan aina olleet nuo pahat ja viinanhimoiset, entisajan nuuttipukit.